Reissukertomuksia maailmalta

Reissuja, matkoja, kommelluksia ja muuta ihmeellistä maailmalta. Tässä reissuistani muutama email koottu yhdelle saitille. Lukea saa, kommentoida saa, kirjoittakaa palautetta, niitä on aina mukava lukea. Pari aiheeseenliittymätöntä linkkiä: Matkakuvia: http://www.fotolog.net/mikalehtimaki

My Photo
Name:
Location: Vaasa, Finland

Friday, October 08, 2004

Pohjois-Korea ja Laos

Aloha!

Vai miten sitä nyt sanottiinkaan Kiinassa?
Rupean taas kerran räpeltämään matkajuttua ilman skandi-aakkosia, mutta pari Lao-olutta korvaa täällä päässä (sanan muk.) pisteet..
Ja, well, vihdoinkin pääsin nettiin, Pohjois-Koreassa kun ei netti loista muuta kuin poissaolollaan....

Niin, ja tästä tuli nyt vähän pitempi virren veisuu, joten lienee paikallaan rintata rivit aaneloselle... ettette vaan työaikana istu ja lue ja palkkaa mun horinoista nosta....

Josko aloitan alusta?

Maanantai 1.9. 2003

Pääsin lopulta Pekingiin, otin pikaisesti hotellin pariksi päiväksi, ja loput päivästä meni paperiasioiden hoidossa, piti löytää PKn suurlähetystö ja matkatoimisto, joilla on mun junaliput odottamassa Peking - Pjongjang - Peking -matkaa varten. Pientä takkua tietty oli, kuinkas muutenkaan, taksikuskit kun eivät ymmärrä englantia, ja aivan turha on edes lapulle kirjoittaa mihin haluat muuna kielenä kuin kiinana. Sain viisumin, mutta pettymyksenä se oli vain ex-neukkutyylinen valokuvallinen lappu passin väliin, ei siis tarrana kuten yleensä. Bergele. Mutta olipahan jumalaton maalaus Kim Il-Sungista ja poijastaan Kim Jung-Ilista eteisessä, aika potra potretti potrine poikineen.

Tiistai 2.9.

Kiertelin Tiananmenin valtavalla aukiolla. Kielletyn kaupungin päädyssä kökötti edelleen Mao Tse Tungin suuri naama. Yllätin itseni salavalokuvaamasta paikallisia ihmisiä poseeraamassa taustanaan Maon kuva, onneksi mulla on kunnon zoom kameras, sain muutamia hienoja otoksia heistä, aivan kuin mulle poseeraavaisivat; eivät vaan huomanneet kaukaista kuvaajaa. Jotkut ohikulkijat kyllä huomasivat temppuni ja hymyilivät.
Aukiolta oli poistettu kaiteet, jotka siellä olivat vielä 3 v sitten. Kuulin että kaiteet oli laitettu, ettei tapahtuisi enää vastaavaa mielenosoitusta kuin 80-luvun lopulla, ihmiset eivät pääsisi massana liikkeelle kun kaiteet estäisivät. Ajat muuttuvat, kaiteet puuttuvat.

Nuori japsityttö halusi kuvaan mun kanssa, ja oma poikaystävä otti kuvan, hmmm, kummia tapoja, valkonaamat on suosittuja kuvauskohteita heille, samaa tapahtui kun olin Kamputseassa. Mikäs siinä nätin tytön kanssa hymyillessä.

Törmäsin pariin nuoreen yliopistotyttöön, opiskelivat perinteistä kiinalaista maalaustaidetta, ja pyysivät katsomaan näyttelyä. Arvasin kyllä että taulua siellä tyrkytetään mukaan mutta katellaan nyt. Puhuivat hyvää englantia, ja ostinkin lopulta 2 hienoa kinetsutaulua.

Mulla oli tarkoitus mennä syömään mongolialaista hotpotia, ja pyysin flikoilta vinkkiä. Sanoivat että läheisessä hutongissa (= vanhoja kapeita mutkaisia katuja pikkukauppoineen ruokaloineen) olisi yksi hyvä paikka, ja että he voi näyttää mestan mulle. Perille päästyämme kävi vaihteeksi ilmi että menu on vain kiinaksi, ja tarjoilijat osaavat vain kiinaa. Joten kysyin söisivätkö tytöt mun kanssa? Ilmainen ruoka kelpasi, ja oli mukavaa juttuseuraa mulle samalla.
Pöytään tuotiin valtava metallipalju, joka oli jaettu peltilevyllä kahteen osaan, minä kun halusin väkevää lientä ja he eivät. Alla savinen tuliastia, ruoka valmistetaan paikan päällä. Liemi mausteineen kiehutetaan, nakataan ohuet lihaleikkeet sinne (tällä kertaa lammasta), kasviksia, merilevää tai jotain. Sitä mukaa kun valmistuu niin napataan puikoilla ja dipataan aivan helvetin hyvään ruskeaan dippikastikkeeseen. Jessus kun oli hyvää ja sitä oli todella riittävästi. Lopuksi kun kaikki oli syöty, kipattiin kasa nuudeleita liemen sekaan ja kas!: siinä on jälkiruokakeitto. Koko lysti juomineen etc maksoi 20 erkkiä. Hintansa väärtti.

Keskiviikko 3.9.

Päivä meni norkoillessa ja notkuessa kirkonkylän raitilla, söin ja join ja venttasin junaa itään päin menevää, veri kun jo sinne vetää. Nappasin taksin ja taas sama juttu: jäbä ei osaa sanaakaan englantia. Onneks oli 3v takainen Peking-opas mukana, siinä oli pääjuna-asema kiinan kielellä. On näillä vielä onneksi 5v aikaa opiskella enkkua, 2008 kuulemma on olympialaiset täällä ja takseilla annetaan tehokursseja englannin kielestä.
Hyvä puoli täällä on että taksit eivät yritä huijata, mittari pannaan kiltisti päälle kun lähdetään ajoon, ja ajo on halpaa.

Ja juna-asema: vittu vain kiinaa taas. Onneks mulla on lipus junan numero, suunnistan sen mukaan. Toinen hieno juttu on se että hollantilainen VNC-matkatoimisto, jonka kautta varasin matkan antoi junan lähtöajaksi 16:40, paikallinen lipunantaja 17:20 ja aseman pari sanaa puhuva info 16:50. Ketäs siinä uskot? Odotussalissa istuessani kaikki vahtaavat koko naamalla "isonenää" kun istun rinkkani kanssa pulisevien kinetsujen kanssa. Isonenä on lempinimi kaikille länsimaalaisille, näillä itellään kun on pieni ja litteä nuuskutin.

Juna on pitkä ku Synnoven Syntilista, 2 viimeista vaunua on PKhon meneviä makuuvaunuja, ja väliovi on lukittu jottei muut pääse sinne. Olen näköjään ainoa joka matkustaa PKhon VNCn toimesta. Vaunun toisessa pääs on kyllä 14 hengen porukka, joka tulee toisen tstn kautta.

Kyselen heidän tourleaderilta Simonilta video- ja järjestelmäkamerastani, koska Lonely Planet varoitti, että videokamerat ja kamerat pitkällä zoomilla eivät ehkä pääse läpi tullista, voit niillä vaikkapa kuvata jotain kiellettyä; eli takavarikoivat. Simon sanoi että jos vievät niin mulla on mahdollisuus saada ne takaisin kun palaan, kunhan muistaa pyytää kuitin. Ja tullimiesten kanssa siinä maassa EI neuvotella, ne ottaa pois mitä ottavat, siinä ei selittelyt auta. Samoin opaskirja varoitti PKta koskevasta kirjallisuudesta, nekin voidaan takavarikoida rajalla, ja mullahan on LPn opaskirja. Simon oli kuitenkin toivekas. Silti... rupeaa jännittämään kuinka käy, varmoja takeita että saisin kalliit kamerat takaisin ei ole, tietenkään. Satavarmoja takavarikontituotteita on kiikarit, matkapuhelimet ja radiot, niitä mulla ei ole. GSM ei tosin edes maassa toimi, koska siellä ei ole verkkoa ollenkaan, mutta ovat varuillaan koska luuri saattaa silti olla satelliittikännykkä.

Samassa hytissä on mun lisäksi 3 p-korealaista miestä, yksi heistä puhuu suht sujuvaa englantia, 25v mister Choe Kyong Il. Poppoo on tullut juuri viikon komiteareissulta Kiinasta, ovat PKn Sosialistisen Nuorisojärjestön Keskuskomitean Kansainvälisen Osaston jäseniä. Sillä lailla. Pääsin kerrankin itseni arvoiseen seuraan. Mr. Kim on 38v hauska hemmo, kertoo vitsejään koko ajan, paha vaan kun en koreaa ymmärrä. Äijä on kuitenkin korkea jäbä, koko maan kattavan S.N.K.K.O.n ylin pomo. Terve terve, mä oon laborantti, Suomessa se on ennen paavia ja presidenttiä. Ainakin aakkosjärjestykses. Kysyivät nimen jälkeen heti ammatin, sama toistui muulloinkin maassa ollessani, ensin nimi ja heti perään ammatti, tuntuu olevan tärkeä jossain mielessä heille.

Äijillä on aivan helvetisti matkalaukkuja, mitä lie roudaavat Kiinasta.

Jossain vaiheessa kävin tutustumassa muihin länsituristeihin, porukka oli Australiasta, Englannista, Venäjältä, Irlannista, Pohjois-Irlannista, Itävallasta, Saksasta, Liettuasta ja Puolasta.

Simon oli ystävällinen heppu, tuli sanomaan että haluaisinko tulla heidän kanssaan syömään ravintolavaunuun, väliovi kun oli hetkeksi avattu meitä varten. Jees, sopii ja syön riisiä ja kanaa oluella. Ja samalla tutustuin venäläiseen Juliaan ja walesilaiseen Iainiin, Julia asuu Ruotsissa ja Iain pohjois-Japanissa Hokkaidossa, ja opettaa siellä englantia. Sain Simonilta hienon käyntikortin, nettiosoitekin on, pitää vilkaista kun ehdin www.koryogroup.com


Back to cabin. Choe kertoo hankaluuksistaan Kiinassa, hänkään kun ei puhu kiinan kieltä. Yritti tilata ravintolassa nuudelinyyttejä ja olutta, ja kun eivät ymmärtäneet niin piirsi paperille kuvina mitä haluaa. Sai kuin saikin pullon olutta, mutta nyyttikuva oli tulkittu muuksi: sai kokonaisen kurkun nokkansa eteen! Käsite "meneekö perille vai pitääkö piirtää" saa uusia ulottuvuuksia.

Jutellaan pitkään PKsta ja Suomesta, Chou on utelias, ei ole ennemmin käynyt ulkomailla eikä koskaan jutellut englantia kenenkaan ulkomaisen kanssa. Suomi kiinnostaa. PKlaiset tekee 6-päivästa työviikkoa ja Chou harrastaa sunnuntaisin lähinnä nukkumista :) Pyysin osoitteenkin että josko lähetän kortin jostain.

4.9. torstai

Klo 2 aamulla päätämme nukkua, ehtii hiukan uneksia ennen kuin olemme aamulla rajalla. Ja klo 8 juna pysähtyy Dandongin Kiinan-puoleiselle raja-asemalle. 2 tuntia odotusta, meidän 2 makuuvaunua irrotetaan muista ja korealainen veturi kiinnitetään. Dandong on yksi suurista cityistä Kiinassa, julmettu Mao-patsas näkyy ikkunasta. Passit leimataan ja täytämme laput, jossa kysellään missä olemme olleet viimeiset 12vrk, SARS-vaara on yhä olemassa. Kaikilta tarkistetaan ruumiinlämpötila mahdollisen kuumeen takia elektronisella mittarilla korvakäytävästä, ja se kirjataan lapulle. 36,6 astetta, terve ku turnipsi.

Juna lähtee, ylitämme valtavan rajajoen ja finally: olemme Pohjois-Koreassa!

Tullimiehiä tuppaa tupaan ja alkaa laukkujen ratsaus. Rinkka esiin ja kaikki ulos, joka tavara katsotaan läpi. Ostamani 2 maalausta rullataan auki ja zekataan, samoin muutamat Suomen Kuvalehdet mitä on mukanani. Vaatemytyt katotaan ettei oo mitään sisällä. Availen varmaan turhan hitaasti koska Chou sanoo että nopeammin, heillä on vielä paljon tarkistettavaa. Rinkka käyty läpi ja odotan että koska pikkureppuni tarkistetaan, siellä kun on kamerat sun muut.
Mutta!!!: Yleises tohinas ne ei huomaa sitä ja reppuni jää zekkaamatta! JESH!!! Nyt ainakin sain kamerat maahan. Painun ulos asemalle, ja Julia jo kysyi että sainko videon maahan, hän kun haluaisi kopion CDnä kaikesta mitä maassa saisin kuvattua. Sitten vasta käy ilmi että Simon oli suositellut etteivät he ottaisi videokameraa mukaan koska ei voi luvata että saisivat sen takaisin. He kun lentävät pois maasta eivätkä tule takaisin junalla kuten minä.
Odottelemme passien takaisinsaamista pari tuntia kun tulee yllätys. Outo (jollain lailla ressukka siis) 17v pohjois-irlantilaispoika, joka on matkalla äitinsä kanssa, saa eteensä tullimiehet, jotka eivät hyväksy hänen viisumiaan, väittävät että passissa oleva henkilö on eri ihminen kuin hän. Passikuva on 12v ja poika on tietty muuttunut 5ssa vuodessa. Simon yrittää auttaa mutta vänkäys jatkuu, poikarukka on ihan peloissaan. Äitinsä kanssa menevät tullirakennukseen ja vartin päästä asia on selvä, nou hätä. Taisivat vaan vängätä virkamiesmäisyyttään.

Passit takaisin, ja huonoja uutisia. Tosi huonoja. En saanut edes leimaa passiin, vain siihen typerään irtoviisumiin. Miten pääsen yli tästä? Pitäkää leimanne, shattana. Piirrän vaikka ite sitten, saan ainakin semmosen ku haluan.

Joku kysyi saako ottaa kuvia asemasta ja sotilaista, vastaus jyrkkä ei. Jaa-a, hyvin alkaa reissu, mitähän oikein saan kuvatuksi tässä maassa?

Juna lähtee, väsy ei. Otan torkut, junahan on vasta klo 19 perillä ja klo on 12. Joudumme kuulemma odottelemaan kaikilla 12 asemalla ennen Pjongjangia muita junia, koska maassa on vain yksi raide. No kyllä ymmärsitte kaikki ettei siinä junan alla ole vain 1 raide kuitenkaan, älkää yrittäkö vitsailla takaspäin. Hehe.

Jossain vaiheessa nousen ja pällistelen maisemia. Maa kaunista, täynnään pieniä ja isoja kukkuloita, kumpuilevaa maastoa, maissi- ja riisipeltoja. Juna-asemat on sotkuisia ja ihmiset likaisen näköisiä. Hiilivaunuja, tuhat vuotta vanhan näköisiä paikallisjunia.

Ilta alkaa hämärtää ja käy ilmi että olemme pahasti myöhässä, olemme perillä vasta vähän ennen puolta yötä, eli junamatka kestää 30 tuntia. Ihan leppoisasti se on mennyt, mukavaa seuraa, ja lomahan on ennen kaikkea mielentila, saa ottaa rennosti.

Korean poijat alkaa ottamaan paikallista riisiviinaa ja latovat pöydän täyteen ruokaa, makkaraa, kanaa, kuivattua kalaa etc. Meillä on niin mukavaa että muut 14h-seurueesta alkavat tulla meidän kämppään mukaan bileisiin, istumme tiiviissä porukassa syöden ja juoden ja loput ahtautuu käytävälle oven eteen. Mr. Kim laulaa jotain laulua koreaksi ja Iain, joka osaa jotain japaniksi, lurauttaa myös oman versionsa. Hyvä fiilis, myöhästyminen ei harmita yhtään, matkailu avartaa ja tämmöset tapaukset on juuri niitä mistä pidän. Opimme että "kippis" on koreaksi "zupee", ja lasia kilistellään toisen lasin pohjaa vasten, kunnioituksen vuoksi alakautta. Tämä toimenpide toistuu useita kertoja. Onneksi soju, eli riisiviina, on vain (?) 25% joten vain "pieni sievä" on olotilamme. Nyt uskallan ottaa videokameran esiin ja kuvaan yö-moodilla, jolla pystyy kuvaamaan 0 luxillakin eli ilman valaistusta, kämpän valo kun on minimaalista. Saan laulut sun muut mukaan, great!!!!

Ja sitten:

PJONGJANG!!!!!

Olemme perillä. Kamppeet kasaan, ja jännityksellä odotan 2 opasta, joiden tiedän olevan vastassa mua. PKssa EI OLE mahdollista matkustaa ilman 2 paikallista valtion opasta, jotka ovat käytännössä 24h mukanasi. Näin koska valtio haluaa kontrolloida mitä teet, mitä puhut ja kenen kanssa, ja mitä kuvaat maassa. Toki nukut yksin, ei ne sentään samaan huoneeseen tuppaa.

Vastaan tulee kolmikymppinen nainen mukanaan viiskymppinen mies. Kysyvät olenko Suomesta ja Mika. Jees jees, sieltä ollaan. Tervetulotoivotukset maahan, esittelyt miss Li ja mister O, ja kävelemme ulos asemalta, junalipun ottavat pois, sekään ei jäänyt muistoksi matkasta, hitto. Ulkona odottaa Mersu-kuskimme mister Hong, rinkka takapaksiin ja ajamme Yanggakdo-hotelliin, saarelle keskellä kaupunkia halkovaan Taedong-jokeen.

Hotelli on upea! 43 kerrosta ja on täysin länsimainen varusteluiltaan, suuri lobby koristeluineen. Kuittaan itseni sisään ja sovimme että heitän kamat huoneeseen ja tapaamme hetken kuluttua illallisella alakerrassa. Tullessani ravintolaan 14h-ryhmä istuu siellä ja moikkaavat iloisesti. Mulle on katettu oma pöytä ja se herättää hilpeyttä seurueessa, oon kuin kingi. Bergele, en halua syödä yksin, joten hinaan tuolini muiden pöytään ja alamme maistelemaan korealaisia ruokia. Hyvältä maistuu. Onneksi osaan syödä tikuilla, Venäjän tyttö joutuu pyytämään haarukkaa apuun.

Sovimme miss Lin kanssa, että lähtö on aamulla 8:30, ja että he huolehtivat aamuherätyksen mulle. Huoneeni on 31-kerroksessa ja ihmettelen ikkunasta kaupungin suuruutta. No onhan täällä 2,2 miljoonaa asukasta. Kaupunkia, ja maata, vaivaavat satunnaisen säännölliset sähkökatkokset mutta eivät tänä yönä. Ikkunasta näkyy valtavien kerrostalojen pienet kellertävät valot; kerrostalot ovat välillä järjettömän suuria, takuulla tuhatkin asuntoa samassa blokissa.
Kuuma suihku ja unta palloon, aamulla kaikki alkaa.

Välikommentintapaisena tietoiskuna valaisen teitä perustavaa laatua olemattomana esitelmänä PKn taustoja, olkaa hyvä, istuutukaa, ottakaa popcornit esiin ja lukekaa, keskityn vain 1900-lukuun:

Korean historia on ollut aika raakaa retuuttamista hela tiden, 1905-1945 maa oli japanilaisten miehittämä, ja poijat niistivät sitten korealaisia kunnolla, kaikki pakotettiin opettelemaan japanin kieltä, maan aarteet vietiin Japaniin, so haudoista etc ryöstetyt, tietty punainen väri oli kielletty koska se symboloi Koreaa.
Mister Kim Il-Sung oli yksi, joka kokosi maan pohjoisosassa kapinallisarmeijaa, ja lopulta sai kui saikin japsit perääntymään alaviistoon oikealle, eli hima kutsui toyota-poikia. Mutta eipä siinä kaikki. Setä Samuli ei tykännyt miehestä, koska haiskahti kommunistilta, ja olihan itse asiassa kinetsut avittamassa japanilaisten lähtöä, joten jenkit päättivät hyökätä ja poistaa Kimin päiviltä. Sen suuremmitta tarinoitta homma jäi puolitiehen, amerikkalaiset saivat puolet maasta valloitettua eli etelä-Korea jäi heille. Siis ennen vuotta 1948 Korea oli yksi maa. Raja vedettiin 38-leveyspiirille, ja siinä se kököttää edelleenkin.

Jenkeillä taisi jäädä jotain hampaankoloon koska he päättivat hyökätä YKn nimissä 1950 PKn kimppuun, ja maa käytännössä pommitettiin paskaksi. Liki kaikki PKssa on rakennettu vuoden 1953 jälkeen uudelleen, vain rajaseudulla etelä-Korean kanssa jäi asutusta ehjäksi. Tästä päättelitte aivan oikein että sota päättyi 1953! Rintama heilui eestaas sodan aikana mutta 38-piirille se sitten kumminkin jäi.

Sodan jälkeen Kim Il-Sung hallitsi maata, ja oli pidetty presidentti, vaikkakin diktatorisin ottein hallitsi. Mieshän kuitenkin sai japsit ajettua pois. Kim perusti niinsanotun Juche-ideologian, eli maa turvautuu vain itseensä. Kaikki oli tuleva tehtävän omassa maassaan eikä luoteta ulkomaihin. Maa olikin hyvin toimeentuleva mm 80-luvulla huolimatta USAn kauppasaarrosta (joka jatkuu yhä), mutta 4 vuoden tulvat 90-luvulla suisti maan nälänhätään. Kauppaa ja apua kun ei saatu ulkomailta saarron takia. PKlla on joitain yhteneväisyyksiä Suomen kanssa, heillekin oli kohtalokasta Neuvostoliiton kaatuminen, näin bisnesmielessä. Tänä vuonna sato on kuulemma hyvä. Amerikka kyllä saa taas kerran syyttää itseään tässä nykyisessä ydinasekiistassa, jos se purkaisi saarron, PKlla olisi mahdollisuus kaupankäyntiin muiden maiden kanssa ja saisi taloutensa kuntoon.
Se siitä. Kysyttävää?

5.9 perjantai

Aamu tuli, aamiaisen jälkeen hyppään kahden oppaani kanssa Mersuun (aijai mitä luksusta!) ja lähdemme kohti pohjoista Mt. Myohyangsania kohden. Matkaa on about 150km, ja tie on leveä ja hyvä, turisteja varten tehty, kertoo miss Li. Li puhuu sulavaa englantia, ja jutellaan ajomatkan ajan kaikkea mahdollista, ja hän kertoo PKsta mitä kyselen. Käydään läpi maan historiaa ja nykyistä tilannetta, propagandaa hän ei tunnu liiemmin harrastavan. Samaa kukkulainen maasto jatkuu täälläkin, maan pohjoisosa on hyvin vuoristoista, kaikki mahdollinen maasto käytetään viljelyyn, niinpä rinteetkin on pengerretty maataloutta varten, missä mahdollista.

Mt. Myohyangsanissa on Kim Il-Sungin ja Kim Jong-Ilin International Friendship Exhibition -näyttely, eli kaksi hemmetin suurta koristeltua museomaista kuuskerroksista taloa täynnä lahjoja mitä äijät ovat ulkomailta saaneet. Valtava monituhatkiloinen pronssiovi auki, ja sisälle saliin. Saimme yhden museon oman oppaan mukaamme ja olihan kaunis korealaisessa puvussaan, (pyysin myöhemmin valokuvan hänestä ja sain kuin sainkin kun nätisti pyytää!)
120 huonetta lasikaapit täynnä erilaisia lahjoja, yhteensä yli 100.000 lahjaa. Kaikkea löytyy maan ja taivaan väliltä. Löysin jopa suomalaisiakin, seka yhteisöiltä ja myös yksityisiltä. Joku Aarne Nevalainen oli maalannut ison taulun, jossa oli Kimin syntymätalon kuva. Olipa Vaasastakin Jucheaate-yhdistykseltä joku iso lasiastia!
Emme käyneet kuin muutamia huoneita läpi, niissäkin alkoi jo tavaran paljous pursuta yli.
Yhdessä huoneessa oli helvetin iso Kimin patsas, ja oppaat sanoivat että nyt täytyis sitten pikkusen kumartaa sille. Pakko sitä oli sitten vähän päätä nykäistä alaspäin vaikka ärsytti, mutta koska tiesin ennakolta miten helpolla saa asiat sujumaan heikosti jos rupeaa vastarannan kiiskiksi.
Kiertelyn jälkeen kävimme yläterassilla teekupillisella, ja oli kyllä kauniit maisemat, vuoristoa ympärillä ja pieni joki virtasi alla.

Matka jatkui läheisen hotellin kautta, siellä oli pöytä jo katettu mulle, ruoka kyllä maistui paikallisen oluen kera. Ja sitten baanalle ja Pohyonin temppelialueelle kattelemaan pagodaa ja Buddhapatsaita. Vain osa oli alkuperäisessä kunnossa, kiitos pommitusten. Hyvin olivat kuitenkin saaneet ne entisöityä. Alkuperäiset oli vuodelta 1044, joten olis varmaan jo muutenkin pikku pintaremonttia kaivanneet? Tai?

Palasimme takaisin Pjongjangiin, ja kysyin olisko kirjakauppaa lähellä, haluaisin ostaa jotain, jossa olis valokuvia PKsta. Li tiesi yhden ison Kim Il-Sungin aukion vieressä, ja kun sinne pääsimme niin emme sitten päässeetkään sinne. Eli valtavalla aukiolla oli massiiviset harjoitukset 9.9 tapahtuvan kansallispäivän takia: tasan 55-vuotisbileet olis sitten edessä. Jumalattomasti porukkaa erivärisine kukkakimppuineen ja viuhkoineen heilui ja virtasi pääkadulla, tosta ei läpi pääse. Kysyin että saisinko videokuvata mutta miss Li ei oikein ollut suostuvainen. Sanoi että korealaiset ovat hyvin epäluuloisia ulkomaalaisia kohtaan, ja jos kuvaan heitä, niin saattavat ruveta kyselemään että mitäs tämä on, miksi kuvaat. Hänkin ajatteli samoin muutamia vuosia sitten ennen oppaaksi ryhtymistään, joten tiesi mistä puhui. Ei sitten, olis tullut upeaa kuvaa purkkiin megafonista kaikuvine lauluineen, kuin entistä Neukkuaikaa. Nitshevoo.

Mutta mister O huomaa hääparin lähellä, ja käy kysymässä voinko ottaa heistä kuvia ja saan luvan, hieno homma! Otan kameralla kuvia ja lisäksi videoin pariskuntaa, pääsen itekin hääparin kanssa kuvaan. Great! Ihmiset tulevat pällistelemään mun ympärille kun häärään hääparin kanssa.

Ajellaan kaupunkikierroksella, tämä on kyllä valtavan kokoinen kaupunki. Ajattelin P:n jotenkin puoliluhistuneeksi mestaksi mutta ei todellakaan. Valtavia katuja, neukkutyylisine isoine ja värikkäine julisteineen, mainoksia et näe missään, ei neonvalon valoa tai edes mainosjulistetta. Pääkatu on 100 metriä leveä, ja 6km pitkä avenue. Ja autojakin pörrää, jonkun verran, oletin joidenkin tietojen mukaan kaupungin olevan liki tyhjä autoista. Noh, ei niitä nyt ruuhkaksi olekaan! Nuoret naisliikennepoliisit ohjaavat valkoisissa uniformuissa kaikissa isommissa risteyksissä, tuli autoja eli ei.
Kysyn kuvauslupaa, ja saan, mutta Li sanoo että "ei sitten dirty ones!" Tarkkana saa olla etten kuvaa mitään mitä en saisi, loppuu pian ystävällisyys, mikä on tähän asti ollut todella ystävällisyyttä. Tarkkoja imagosta ovat täällä, ovat kyllästyneet kun ulkomaalaiset haluavat vain kurjuutta kuvata. No, ei mua kyllä surkeuden kuvaaminen kiinnostakaan, vaikka ryysyläis-kuviakin saisin napattua. Täältä löytyy paljon muutakin kuvaamista, omalla tavallaan hyvin eksoottinen maa.

Kaupungin laidalla loistaa valtavan kokoinen pyramidi, se on 105-kerroksinen hotelli, 3000 huonetta ja korkeutta lienee yli 250 metriä , jos huoneen korkeus olisi about 2,5 metriä, laskekaa itse, maailman suurin hotsku enivei. Hotellin rakentaminen on jäänyt kesken, rahat olivat loppuneet. Helvetinmoinen hotelli, jumalaton järkäle, tajuton tupa, käsittämätön kolossi.

Ja sitten puikkaamme katsomaan sirkusta. Tunnin show on aika vaikuttava, vaikken mikään sirkus-fani olekaan. Esiintyjät tekee jos jonkinmoista taiteilua, ykskin tyttö temppuilee korkealla pöydällä neljän irtonaisen sylinterin päällä, joista jokainen yrittää karata eri suuntiin, hitto jos se tuolta putoo niin niska on poikki ja nurin ja jopa katki. Mutta siellä se vaan vääntää ja pujottaa samalla ittensä kahden vanteen läpi.

Mutta minäpä keksin nokkelana miten se sen teki.

Vastaus on helpon ovela:
Se on takuulla harjoitellut tota, panen vaikka pään pantiksi!! Ei siinä sen kummempaa ole, höh. Mitäs siinä sitten, ei siinä sitten mitään, sano Raiskin Matti.

Nälkä! Ravintola taas varattu etukäteen, aloitamme jälleen 25%lla soju-riisiviinalla, kuskia vituttaa kun se ei saa viinaa, me taasen kilistämme mister On kanssa, zupee! Jokainen saa hotpotin eteensä, iso astia, jonka alla kaasuliekki, ongimme syömäpuikoilla sapuskaa ja maistuu. Korealainen perinneruoka gimchi maistuu, ei ateriaa ilman sitä.
Jutustelua syönnin lomassa, puhumme ydinasekiistasta, ja Li sanoo että eivät hekään sotaa halua, mutta ovat huolissaan USAn määräilystä ja kauppasaarrosta, koska se estää heitä toipumasta köyhyydestä.

Kuvaan videolle kun tarjoilija kantaa ruoka-astiaa ruoka-astian perään; korealainen tapa, paljon pieniä ja erilaisia annoksia. Opetan mister O'lle kippiksen, meinasin myös että jopa hölökynkölökyn kelpaa mutta annan olla. Zupee ja kippis vuorottelee.
Alakerrassa on puoti, ja ostan 0,7l Pjongjang Soju-pullon, on kyllä mukavan pehmeää viinaa. Maksu tapahtuu euroilla, saan vaihtorahatkin euroina takaisin. Huomaan myöhemmin että euro on kova sana täällä, käy joka paikassa ja on halutumpi kuin USD.

Paluu takaisin hotellin, valot loistaa suurien kerrostalojen ikkunoissa, katuvaloja taasen ei ole missään palamassa.

Pääsen 31-kerrokseen, valot ei pala käytävällä, en löydä huoneeseen, eikä valokytkintä ole missään. Avaan käytävän ikkunan, ja saan hyvän kuvan yössä loistavasta Juche-tornista, siitä enemmän myöhemmin. Ei kun takas alakertaan urputtamaan ja palatessani kaksi mammaa on vastassa ja valot palaa.

Kuuma suihku, ja takas alakertaan aulaan iltaoluelle, ehkä saisin jotenkin hommattua itelleni paikallista rahaa wonia. Maksu tapahtuu kuitenkin dollareilla ja vingun että anna nyt woneja vaihtiksena. Ja sain kuin sainkin, 5 ja 10 wonin setelit, vaikka niitä ei saisi antaa! Jostain on vielä pakko saada 100 wonin seteli, siinä kun kuulemma on Kim Il-Sungin kuva. Kyllä mä vielä jotain keksin, kitisen kai niin kauan että miss Li heltyy semmosen mulle vaihtamaan.

6.9. lauantai

Aamiaisen jälkeen Mersulla painellaan keskustaan Kim Il-Sungin pronssista patsasta katsomaan. Ajamme sivutien kautta, ja miss Li kysyi hienosti että meillä on tapana viedä kukkia Kimin eteen patsaalle ja kai sinäkin niin haluat tehdä? Sano nyt siihen ei, ei ei ole oikea vastaus, ei. Kukkatyttö odottaa kukkakimpun kanssa valmiina, eli sovittu juttu oli tämä, noh, 5 erkkiä ei mun taloutta turmele.

Kimin patsas on 20m korkea, ja sen molemmin puolin on suuret punagraniitista tehdyt "seinät" täynnään kansaa symboloivia ihmisarkkityyppeja, maanviljelijöitä, tehdastyöläisiä, älymystöä etc.. Lasken kukkavihon Kimin eteen satojen muiden kukkakimppujen sekaan, ihmisiä tulee ja menee koko ajan, ja jokainen tuo kukkia.
Kimin rintamasuunta on aukiolle päin, ja aukion jälkeen on joki, ja vastarannalla Juche-aatteen torni. Sinne se siis viittaa kädellään, totuus on tois puol jokkee, Juche-tornissa?

Miss Li sanoi että nyt olis hyvä aika käydä kirjakaupassa. Sinne sitten, ja ostan pari kirjaa kuvineen, eurot vaihtaa omistajaa. Myyjä tuo näytille myös A3-kokoisia käsinmaalattuja propaganda-julisteita ja kysyy mitä pidän. Hitto kun hienoja, wanhaa kunnon Neukkutyyliä, pakko ostaa yksi itelle!!! Tän paan takuulla seinälle kotona, tiukka taulu, jees juliste, makee maalaus. Kuin Himangan kunta, kiva kesällä, mukava muulloinkin.

Seuraavaksi Department Store nro 1:seen, valtion suuri monikerroksinen kauppakeskus, paikallinen Stokka, tosin ..... ööö .... neukumpi.. tai sinne päin...
Halusin sieltä ostaa mustikkaviinapullon, Lonely Planet kehui kirjassaan että hyvää on, mutta makeaa ku "korealainen mustikkaviina". Huikka päivässä pitää ikenet notkeina ja suun viikon virnees.
No olihan siellä sitäkin mutta näinpä hienon neliöpullon, Gold-viinaa, paikallinen erikoisuus, pullossa leijui seassa aitoja kultalastuja. Pitää kuulemma nivelet notkeina. Oon huomannu saman ilmiön muissakin viinoissa, tietty määrä alle, ja johan notkuu joka nivel. Pullon hinta oli vaan järkytys: 5700 wonia, ja jos wonin vaihtokurssi on on 1e = 150 won niin pullohan maksaa hemmetisti. Mutta jokin kumma logiikka näillä on: koska DS nr 1 ei ole tarkoitettu ulkomaalaisille, niin kurssikaan ei ole enää sama, käytiin yläkerrassa vaihtamassa euroja woneiksi ja kurssihan oli aivan toinen kuin ns virallinen, pullon hinnaksi tuli siis 6,6e. Höh?

Sitten Juche-tornia kummastelemaan. Joen toisella puolella Kim Il-Sungin aukiota vastapäätä on 170 metriä korkea Juche-aate-torni. Ranta-alue oli komeasti laatoitettu ja porukat siellä taas harjoittelivat 9.9-päivää varten, viuhkat heiluivat. Sain hiukan videokuvattuakin vaikka miss Li sanoi etten saa kuvata lepäileviä ihmisiä, lienee siksi etten anna ulkomaailmalle kuvaa että siellä sitä vaan maataan eikä hommat hoidu.

Mutta torniin. Tornin alaosassa oli suuria kaiverrettuja laattoja joissa oli vapaaehtoisten lahjoittajien nimiä, lähinnä eri valtioita ja järjestöjä. Kaikki eivät olleet mahtuneet seinille, jotain satakunta oli. Ja ylläri taas: niistä ainakin 8 oli Suomesta! Vaasan, Jkylän, Oulun, Porin Juche-aateyhdistykset, ja olipa joku kirjailijapariskuntakin (Linnus tai joku) lahjoittanut rahaa tornia varten. Jaa?
Hissillä ylös kaupunkia kuvaamaan, hitto ku huimas, kivinen kaide ei ollut järin korkea ja teki mieli hypätä alas. Sainpahan kyllä hyvää kuvaa joen toisella puolella harjoittelevista korealaisista viuhkoineen, tekivät juuri kuvion jossa PKn tunnus vasara, sirppi ja pensseli.

Mersu alle, ja ajettiin katsomaan riemukaarta. Miss Li muisti kertoa että se on 3 metriä korkeampi kuin Pariisin vastaava. Upea olikin veistoksineen.

Sitten. Ajettiin ihmettelemään Työläisten Puolueen Perustamis-monumenttia, 50 metriä korkea kiviveistos ja siinä taas symbolit sirppi, vasara ja pensseli. Zydeemi oli pystytetty vuonna 1995, jolloin oli partyn 50v-partyt maassa. Sitten ku mä joskus täytän 50v niin mäkin haluan samanlaisen, tai ainakin samantapaisen jutskan muistoksi. Pernod-bullo, boninhäntä ja bootsit kivestä koverrettu?
Työkaluja ympäröi valtava kivinen kehä, joka oli täynnä suuria pronssisia veistoksia kenraaleista, työläisistä sun muista hienoista hemmoista ja asioista. Täytyy myöntää että on mennyt varttitunti jos toinenkin noiden kyhäämisessä. Kemiran malliin: kerralla kuntoon ja kunnolla. Tosin PKlla ja Kemiralla ei kauheasti taida olla muuta yhteyttä?

Vilkaistiin pikaisesti Kim-pojan Venäjän-vierailun kuvia viereises näyttelys. Joku paikallinen äijä kysyi saanko kuvata mua samalla kun opas kertoo kuvista, ok. Äijä saamari kuvas välillä 50 sentin päästä mua, ja koko katselmuksen ajan. Kysyin mihin tää juttu nyt oikein tulee, ja vastaus oli että he kuvaa aina silloin tällöin turisteja. Mihinkähän propaganda-videoon mun pärstä päätyy?

Matkailu jatkuu. Ajettiin ohi Kumsusan Memorial Palacen ohi, sielläpä makaa Kim-isä balsamoituna. Sinne ei pääse kuin kutsusta, tosin luulen että Kim-isä on kutsuvieraansa jo kutsunut.
Jumalaton alue! Mieletön kaiverrettu kiviaita reunusti suurta mausoleumia, aita oli veistetty täyteen lentäviä lintuja, kyllä olis mun mielestä löytynyt noin suurelle mestalle muutakin käyttöä kun yhen äijän pintahautuumaa. No, omapahan on tonttinne. Sitten kun perustan hautaustoimiston mun mainos on: mä pakkaan, te juhlitte.

Nälkä. Jatkamme matkaa taidemuseoon, jossa on myös ravintola. Vastaan tulee suuri näyttelytila, jossa satoja upeita suuria tauluja. Ensimmäiset on juuri näitä käsinmaalattuja propagandatauluja, mahtavia anti-Amerikka sun muita iskulauseita maan ylevyydestä ja työn sankaruudesta. Kysyn saanko kuvata videolla ja kameralla ja saan luvan, filmiä palaa. Jos olisin kommunisti, tirahtaisi muistojen kyynel silmäkulmaan, mutta koska en ole, niin olen vaikuttunut muuten vaan suuresta väkevästä symboliikasta ja taituruudesta. Pensseliä on näköjään heiluteltu ennenkin ne jotka näitä on maalaillut.

Mutta käydään välillä syömässä. Teilläkin on jo varmaan siellä nälkä?Perinteiseen tapaan useita pieniä annoksia ja soju-viinaa pikkupullo. Kuskia vituttaa taaskin, ja me herra Oon kanssa zupee'tellaan, zupee ja kippis!

Puurot puseroon, sapuskat satakertaan ja ateriaa alakertaan, ja tauluja tuijotteleen. Suuri osa tauluista on kuitenkin muuta kuin perinteistä hakkaa päälle -propaa, mutta kaikissa on vähintäänkin häivähdys isänmaan isoutta ja ylpeyttä. Yhta kaikki, taitavasti maalattuja ja upeaa värinkäyttöä. Osaisinpa minäkin. Maalaisin suureellisesti ja mahtipontisesti Toyota Mark II:sen, ellen jopa Simca tonnin. Sisällä minä ratissa, Kim Il-Sung kartanlukijana, Kekkonen (kesk) keskellä takana, Väinö Tanner takapaksissa, Veikka Gustafsson auton alla, Matti Nykänen takapenkillä kirjoittamassa höyryiseen sivulasiin "Elämä on laiffii", ja lopuksi viimeisenä ja vähäisimpänä George W.Bush sammuneena ja raittiuslupauksensa pettäneenä, jolloin maailma olisi jo parempi, kuten Tommy Tabermann toivoi. Timo Tapio olisi huoltoasemalla töissä. Osama bin tarkistaa rengaspaineet. Sen jälkeen ajaisimme grillille. Eikä sinappia kiitos.

Tästä huolimatta samassa rakennuksessa oli kukkaosasto. Sielläpä oli kahta lajia punakukkaa. Korealainen arboristi oli keksiä risteyttänyt eri lajeja, ja oli saanut aikaiseksi 2 uutta lajia, olivatpa kukkaset voittaneet palkintoja Euroopassa, paljon valokuvia Amsterdamin kukkakisoista. Jotenkin en yllättynyt kun luin kukkien latinankieliset nimet: Kimilsungia ja Kimjongilia. Jaahasillälaillasittenettä.

Tutustuminen metroon. Painelemme sata metriä maan alle liukuportailla ja saavumme upeasti valaistuun asemahalliin, seinät mosaiikkia ja aiheet tietty maan ylpeyksiä, maalaiset tuuheinen viljapeltoineen ja insinöörit teollisine tekeleineen. Matkustamme yhden pysäkin, ja mainosten puute loistaa, ei sitten yhtäkään mainosta missään, ei asemalla, ei junassa. Asemat itessään on niin upeita että mitäpä niitä Mennen After Shave -mainoksilla maalaamaan. Kauniita värikkäitä kruunuja katossa, samaan tapaan kuin Moskovan metrossa. Harasoo.
http://www.pyongyang-metro.com/metrophotos.html

http://www.pyongyang-metro.com/metrotrams.html

http://www.pyongyang-metro.com/metrobook.html


Baana kutsuu, mersu pyytää. Lähdemme ajamaan kohti etelää missä kuukin on... ööö ... sama kuin muuallakin maailmassa. Tie vie kohti Kaesongia, cityä aivan rajan kupeessa. Pjongjangin kaupungin "ulosmenoportti" on valtava valkoinen rakennelma, tai mikä lie, jossa kaksi naista kurottuu toisiaan kohden käsillään ja ajamme läpi siitä alta, aika veitikoita sano Tapani Perttu, vai Väinö Linnakos se olikin...?

Tie on leveä ja hyvä, turisteja varten, valaisee miss Li. Kukkia on taas kerran molemmin puolin tietä liki koko matkan, kellä pirulla on aikaa näitä tänne kylvellä? Maisemat on samaa kuin pohjoiseen mennessä, kumpuilevaa ja vehmasta vihreyttä. Matkaa cityyn on 160km.
Pysähdymme teetupaan puolivälissä, "tupa" on samantapainen kuin Hämeenlinnan nurkilla oleva moottoritien ylittävä ravintola-kauppa-systeemi. Kauppa tässä on tietty pienempi. Ginseng-teen jälkeen ostan 3 kuivattua ginseng-juurta, ja päätän elää päivän pitempään. Paikalliset tukkii juuren viinapulloon ja mitä pitempään sitä siellä muhittaa sen terveellisempää on napsuhuikat ottaa: elämä jatkuu krapulahuikan jälkeen ehtana.

Lähestymme Kaesongia ja demilitarisoitua aluetta. Pari kertaa armeijan tiesulku pidättää meidät, tulijat tarkastetaan, ja miss Li painuu asemalle henkilötodistuksien kanssa, multa ei kukaan kysy mitään, joten mä kysyn miksei multa kysytä mitään. Miss Li vastaa äänessään ripaus tyytyväisyyttä: kun kerran olet maahamme päässyt, sinun ei tarvitse enää missään papereitasi näyttää, olet vieraamme. Sopii mulle.
http://www.korea-dpr.com/

Sitten:

KAESONG

Miss Li'in mukaan 300.000 asukasta, LPn mukaan jotain 200.000. 800 vuotta sitten ollut jopa 800.000 asukasta. Koryo-dynastian (918 - 1392) ajan pääkaupunki, nyttemmin aika nuhjaantunut stadi. On jo pimeää kun saavumme, ja täälläkään ei katuvalot pala. Kuski löytää tiemme Kaesong Minsok (Folk) Hotelliin. Ja nyt osui ja upposi!!! : Yli sata vuotta vanhoja puusta ja kivestä rakennettuja taloja, ja aivan loistavassa kunnossa. "Asuntoalue" on ollut aikoinaan yläluokan asuntoja, ja näyttää hyvin paljon japanilaiselta tyyliltä hienoine puusta veistettyine liukuovineen, joissa pieniä lasi-ikkunoita, hienot bambuiset verhot ja matot lattioilla, vanhat siistit tummat puiset tyylihuonekalut hopeoituine heloineen. Iso olohuone, kylpyhuone ja makuuhuone. Makuuhuoneen lattia on lämmitetty, nukun lattialla paksulla patjalle. Sisäkatto tummaa paksua parrua, ulkokatto lasitettua värikästä tiiltä kinetsutapaan käyrine nurkkineen. Kengät jätetaan talon ulkopuolelle siististi. Talorivistöjen välissä virtaa pieni puro. Tämmösen kesämökin mä haluaisin.

Kaesong on niitä harvoja alueita jotka ovat säilyneet Korean sodan ajalta hyvin, pommitukset keskittyivat kauemmas rajaseudusta. Onneksi.

Illallinen suuressa huoneessa, paljon pikku ruokia taas. Istun lattialla paksun maton päällä, pöytä on hädin tuskin 20cm korkea. Ja syön yksin, ainoana seuranaan valtava maalaus luumupuun oksasta. Kysyn voisiko miss Li & co tulla mukaan, mutta heille on katettu karvalakkiversio ruoasta. Miss Li kyllä tulee 10 min päästä seuraksi istumaan ja juttelemaan. Hänella on hauska tapa vastata tiettyihin kysymyksiin kuten "onko se ja se laitonta maassanne?" "ei se ole laitonta mutta johtajamme "kannustaa' tai "kehottaa" olemaan tekemättä niin ja näin." Hyviä väistöjä, miss Li on kielitaitoinen ja ilmeisen älykäs nainen muutenkin, tuskin tässä hommassa olisikaan. Näytti valokuvaa perheestään, kaksi pienta lasta ja mies, ja Li näyttää siltä että hän on se joka kaapin paikan perheessaan määrää, huolimatta kaappien määrästä.

Hajahuomiona semmoinen että joissain paikoissa näin kaksi eri vuosilukua, esim vuoden 2003 yhteydessä on luku Juche 92. Selitys on että vuosi 1912 kun Kim Il-Sung syntyi, oli Juche-aatteen ensimmäinen vuosi eli Juche 1. Näppärästi näin.

7.9 sunnuntai

Ajamme läheiseen museoalueelle, paikka on entinen yliopisto tms, perustettu 900-luvun lopulla. Uudelleen kunnostettu koska japsit sattuivat sen tuikkaamaan tuleen 400v sitten. Samassa yhteydessä museo, täynnä wanhaa kamaa, yllättäen. Mielenkiintoinen oli hinnasto orjista, nuori nainen oli kallein, koska siltäpä sai lisää orjia teetettyä, halvinta alekamaa oli nuoret klopit ja wanhat paapat.

JA SITTEN ... kohde, mitä odotin eniten näkeväni: rajavyöhyke!

PANMUNJEOM

12km Kaesongista etelään, suoraan samaa valtatietä mitä tultiin Pjongjangista, ja joka jatkuu suoraan etelä-Korean pääkaupunkiin Seouliin, vain raja välissä.

Raja kulkee 38-leveyspiirillä, ja molemmin puolin on 2km ns demilitarisoitu alue eli DMZ, sotilaita ei ole tällä alueella ollenkaan. Mutta sitäkin enemmän sen ulkopuolella. Maat halkaisee 246km pitkä muuri, joka on peitetty maalla etelän puolella ettei sitä näe, siis se on tehty maansiirroilla loivaksi nurmikkorinteeksi niin ettei sitä etelän puolelta muuriksi havaitse. Vaan pohjoissuunnasta kyllä näkee suuren muurin, välillä sähköaitoineen. USAn sotilaat kieltävät koko muurin olemassaolonkin. Missä me elämme?
Koko raja-alue on miinoitettu molemmin puolin, maan alla on ohjussiiloja, piilotettuja konekivääri- ja kranaatinheitinpesäkkeitä; ja kuten LPn opaskirja sanoo: jos sota syttyy ollessasi täällä, sinulla lienee maksimi 1 minuutti elinaikaa.
Pikkuisena lisäinfona tähän väliin: USA käyttää BKT:stä puolustukseen 3,2%, Etelä-Korea 1,4% ja tämä pohjoisempi valtio hulppeat 33,9%!!!

Ensimmäinen pysähdyspaikka, talon ulkopuolella 2 maalausta, toisessa pohjoisen tyttö ja etelän poika halaavat magnolian peittämässä Koreassa, ja toisessa lukee kahdella kielellä "Korea is one".
Ostan mielenkiintoisen opaskirjan asemalta, ja kyytiin tulee tarkistusten jälkeen PKn armeijan upseeri, virallinen opas, joka vie meidät ensimmäiselle kohteelle läpi betonimuureilla suojatun tien.

Kohde on talo, jossa käytiin Korean sodan ensimmäiset rauhantapailut PKn ja amerikkalaisten kanssa. PKlaiset halusivat rakentaa paikalle talon jenkkien ehdottaman telttaleirin sijaan, etteivät jenkit voisi myöhemmin väittää, ettei mitään neuvotteluja olisi käytykään. Siellä se on pystyssä valokuvineen, joissa istuu kahden puolen tupaa amerikkalaissotilaat ja pohjoisen poijat.
Vieressä toinen talo, jossa lopulliset neuvottelut YKn joukkojen ja PKn välillä johtivat sodan loppumiseen. Muistona paikalla on lasikaapeissa YKn ja PKn liput, sekä punakantiset kirjat, joihin rauhanneuvottelijat allekirjoittivat sodan päättyneen.

Ja sitten jännitys tiivistyy: hyppäämme autoon ja ajamme rajalle. Kaukana näkyy maailman korkein lipputanko, jossa liehuu PKn lippu, vastapuolella heiluu EKn lippu.
Pysähdymme suuren talon pihaan ja menemme talon "takapuolelle" suurten kiviportaiden ylätasanteelle. Ja helvetti, siinä se on: rajavyöhyke 20 metrin päässä!! Tämä on ainoa kohta koko 246km matkalla, jossa ei ole aitaa tai muuta estettä. Rajalla on 5 parakinnäköistä taloa, joista keskimmäinen siniseksi maalattu on neuvottelutalo, silloin kun neukkaria tarvitaan. Talon molemmissa päädyissä on ovi, toinen on etelä-Korean puolella ja toinen pohjois-Korean puolella. Talo siis kököttää keskellä rajaa.
Turistien sallitaan vierailla täällä kahden tunnin sykleissä, eli 2 tuntia on pohjoisovi auki ja etelän ovi lukittu, ja 2 tuntia toisin päin. Tämä loikkausten estämiseksi. Useita vuosia sitten nimittäin venäläinen turisti ryntäsi etelän ovesta ulos ja aiheutti tulitaistelun jossa kuoli muutamia rajasotilaita.
Menemme sisään neukkariin, ja etelän ovella on varmuuden vuoksi 2 vartijaa, ettei tapaus toistu. Keskellä on suuri pöytä mikrofoneineen ja piuhat menevat molempiin maihin. Koko ajan ikkunoista tilannetta tarkistelevat, sekä pohjoisen, että etelän sotilaat, kihelmöivä hetki päällä!!!

Ulos tultaessa seison noin 10 metrin päässä etelä-Koreasta, rajalinja on vain 10cm korkea kivinen "viiva", josta voisi vain askeleen yli ottaa. Molemmin puolin rajaa on kuitenkin noin 10m valkoisella viivalla rajattu alue, jonne et saa, etkä voi astua, ympärillämme pyörii tosi tiukan ja tuimannäköisiä sotilaita valmiina koko ajan, virheliikettäsi odottaen. Heput tuijottavat suoraan silmiin ja odottavat. Vastapäisen rajatalon katolla heiluu valvontakamerat. Sama toisella puolella. EKn sotilaat kiikaroivat koko ajan meitä, vaikka seistään 20m päässä, mihin ne kiikareita tarvitsevat? Ehkä tarkkailevat ilmeitämme, että onko mielessä pikainen laiton rajanylitys? Ilmassa saatanasti sähköä, hermostuneisuus on liki käsinkosketeltavaa. Jos tästä nyt piruuttani heilautan jalkaani valkoviivan yli, piru tietää mitä tapahtuu, aseet alkavat laulaa ja se paisuu pian isommaksi räiskeeksi. Upseeriopas kehottaa vähän väliä tulemaan vähän kauemmaksi valkoviivasta. Videokamera laulaa, samoin kamera, saan helvetin hyvää kuvaa tästä. Täytyy polttaa CD/DVDksi tämä reissu, kunhan kotiin pääsen. Shatana!!

City imaisee takaisin. Onkin jo nälkä, joten keskustan hieno kaupungintalonnäköinen mesta kutsuu. Pöytä odottaa valmiina 12 ruokalajin satsilla, ruoat on upeissa messinkisissa astioissa messinkisten kansien alla. Pieni tyylikäs kaksiosainen kaiverruksilla varustettu soju-kuppi odottaa vieressä. On kyllä niin upea juomakippo pikkuisine aluslautasineen että pakko on ostaa alakerran kaupasta itelle neljän kupin sarja! Tikut heiluu, ruoka maistuu.

Teemme vielä mutkan matkaan ennen paluuta Pjongjangiin. Menemme katsomaan kuningas Kongminin hautaa vuoren rinteelle. Äijä kuoli vuonna 1374 ja oli Koryo-dynastian 31. kingi, näin nippelitietoa rakastaville tiedoksi.
Haudat on loivassa rinteessa ylhäällä kukkulalla, kaksi hautaa vierekkäin, kuningas ja vaimo. Erikoisen näköisiä kupolihautoja. Hautojen välillä on kivinen "putki", "sielun kanava" jotta pariskuntien henget voivat tavata toisensa haudassa. Kuninkaan haudan katossa on maalattuna aurinko ja Otavan tähtikuvio, äijä kun halus haudassaankin kattella kirkkahia taivahia. Itse en tätä hautaa sisältä nähnyt mutta sen näköiskopio oli aamuisella museoalueella. Haudassa ei muutenkaan kuulemma ole muuta kuin kasa kingin luita, japanilaiset ryöstivät sen valloitusaikanaan, ja veivät tuhansia kiloja kultaa mukanaan Japaniin. Lienevät siellä sitten jossain museossa, en tiedä?

Vaimo kuoli ensin, ja koska kurko oli niin lovena puolisoonsa niin pisti pystyyn kisan: se joka löytää kauneimman paikan haudalle saa mahtavan palkinnon, huonon paikan löytäjät saavat heikomman kohtalon.... kaula katki. Tarjokkaita silti löytyi. Äijä oli antanut sotilaille käskyn että jos hän ei ole tyytyväinen paikkaan, hän heilauttaa huiviaan ja se merkitsee että kurkku poikki.
Tultuaan tähän paikkaan, kingi ihastui kovasti. Mutta kun rinne oli jyrkkä ja päivä kuuma, kingi pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja alakerran äijät tulkitsivat heilauksen tyytymättömyykseksi, niin kurkku katkes löytäjältä. Tullessaan takaisin alas, kurko sanoi että palkitkaa ruhtinaallisesti tämä mies. Varusmiehet siihen nolona että näin kävi, henki pois jo meni. Herra kunkku totesi että "voi sentään", "oh dear". Ja siitä lähtien vastapäätä oleva kukkula on ollut nimeltään "oh dear'-kukkula.

Paluu lähtöruutuun, ja pysähdys taas samassa teekeitaassa yllä tien. Miss Li nukkuu vieressä päästäen pientä sievää kuorsausta. Pitäiskö panna pyykkipoika nenuun? Näillä on kyllä samanlaiset litteän matalan profiilin nenät kuin kinetsuillakin ettei niihin pyykkipoijilla otetta oteta ollenkaan. Kiinassahan ulkomaalaisia kutsutaankin "isoneniksi".

Pjongjangissa saavumme viimeiselle tutustumiskohteelle. Se on suurella kukkulalla oleva hautausmaa, tai pikemminkin monumentaalinen semmoinen. Nimikin kertoo jotain, Vallankumouksellisten Marttyyrien Hautausmaa. Paikka on pyhä korealaisille ja paljon on aikaa ja sätkää palanut, ja kiillotettua kiveä tänne tuotu ennen kuin mesta on ollut valmis. Hautausmaa on kaupunkiin päin viettävässä rinteessä, ja jokainen tänne haudattu on saanut hienon näköispatsaan. Kaikkien patsaiden rintamasuunta on kaupunkiin päin, että näkevät vapautetun ja itsenäisen Korean pääkaupungin.
Patsaat on jopa aseteltu siisteihin riveihin mutta siten että kukaan "ei joudu" katsomaan edellä olevan niskaa vaan "näkevät" suoraan cityyn. Ylimmällä rivillä on Kim Il-Sungin vaimo keskellä, ja vasemmalla ja oikealla puolillaan maan tärkeimmat herrat ja hidalgot. Taustalla oleva valtava punagraniittinen seinämä muodostaa liehuvan lipun ja kaiuttimissa soi jokin hymni. Tää on kyllä taas tätä. Mutta vaikuttava silti.
Yksi naisfiguureista on ilman silmiä, ja miss Li kertoo että japanilaiset kaivoivat häneltä silmät pois, ja hän julisti että sokeanakin hän näkee edessään vapautetun Korean. Siksi sai tyttö leposijansa täältä.

Harmi että vähän väliä on vettä tihuuttanut, onneksi ei mitään sateita, vaan vain soft rain. Miss Li sanoi että tämä onkin ollut poikkeuksellista, yleensä tähän aikaan on tosi kuivaa.

Hotelli, suihku, ja jäähyväisillallinen kuuluisassa ravintolassa. Paikan erikoisuus on ankka. Ankkaa syödään kaikissa mahdollisissa muodoissa, rankkaa. En ole mikään lihansyöjä, sileät hampaat, tasainen purenta, mutta katotaan mitä saan alas.
Keskelle pöytään on upotettu ritilä, sen alla kaasuliekki palaa sinistä valoaan. Tarjoilija kantaa lautasillaan ankansiivuja ja leivitettyjä ankanjuttuja, kaikkea mahdollista ankkaa. Miss Li pistelee syömäpuikoillaan ankansiivuja ritilään, ja näyttää kuinka ne syödään chiliin dipattuna ja salaatinlehteen käärittynä. Tämä on nyt sitten sitä bulgogi-ruokaa mistä olen udellut parikin kertaa, että millaista se on. Muut Koreoiden käyneet kehuvat että se on parasta mitä maa tarjoaa, toki liha voi olla muutakin kuin ankkaa.
Mister O zupee'raa koko ajan, ja tuhoamme hetkessä kaksi pulloa sojua ja aimo kasan ankkaa. Kuskia vituttaa taas. Sitten "nokan" eteen tuodaan siivutettua ankanmaksaa, onneksi pieniä siivuja, eli jos ei skulaa suussa, tai laihialaisittain "tökkii", on notkea niellä kokonaisena. Hyvää kuitenkin, varsinkin chiliin dipattuna.
Nälkä meni, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Ajamme hotelliin ja mister O antaa mulle eri woneja muistoksi, oon niin monta kertaa vinkunut joten viimein sain. Ei liene ihan johtajan "kannustamaa" toimintaa mutta viis siitä. Saan kuin saankin 100wonin setelin, jossa bossin kuva, sekä miss Li'iltä paikallisia alumiinikolikoita.
Unta palloon, aamulla aikainen herätys.

Omia kuvia reissusta:

http://uk.pg.photos.yahoo.com/ph/lehtimaki_mika/album?.dir=2f31/


8.9 maanantai

Pikainen aamiainen, juna lähteekin vajaa 3 tuntia aikaisemmin, miss Li'in mukaan tulvien takia. Mene ja tiedä. Meen mutten tiedä siltikään. Jäähyväiset, kiitos mukavasta reissusta ja hyvästä huolenpidosta. Tämmöstä pitopalvelua en ole saanutkaan koskaan reissuillani. Kaikki oli siis maksettu etukäteen (=kuului matkan hintaan), matkat, hotellit, kuljetukset, oppaat, ruoat. Mitä itse ostin lisää, ne toki piti maksaa. Miss Li antoi osoitteen, minkä kautta saisin ainakin 30% halvemmalla matkan, jos joskus tänne takas tulisin, tai joku ystävistäni haluaisi tulla. Mulla matka maksoi 1308 erkkia. Siihen ei kuulu 30USD viisumikulut, eikä lennot Pekingiin, kaikki muut kylläkin.

Jäi erittäin hyvä maku suuhun. Oppaat pyysivät että mainostaisin maata Suomessa, heillä on kapasiteettia ja halua saada maahan lisää turisteja ja huolenpito oli tosi hyvää. Matka on etukäteen valmiiksi suunniteltu, mutta sitä saa muuttaa; paikkoja voi poistaa tai lisätä mielensa mukaan.

Pyyhitään silmäkulmat, niistetään nokat, kammataan tukka, kevyt rykäisy kämmeneen, ja jatketaan. Juna lähti ja istun 4 hengen makuuvaunussa korealaisen miehen, vaimon ja tyttären kanssa. Isä puhuu aika hyvää englantia, ollut suurlähettiläänä Jemenissa, Saudi-Arabiassa ja Irakissa. Tosin arabia on hänen ykköskielensä. Vaunussa on paljon tyhjää tilaa, ja he haluavat antaa mulle koko kabinetin käyttöön ja muuttavat seinän taakse. Miksi näin, totuus lienee varmaankin että he halusivat olla omassa porukassaan. Mukava mies joka tapauksessa.

Joku toinen mies käy hakemassa laukkunsa penkkini alta ja kysyy "habla espanol?" Eikum moon Suamesta. Mies on ollut Espanjassa suurlähettiläänä. Koko juna tuntuu taas olevan täynnä parempaa väkeä.

Ja jotain yllättävää tapahtuu! Seuraava korean mies, vanhempi henkilö jo, about 60v, tulee kabinetin ovelle ja kysyy selvällä suomen kielellä: "hei, oletko suomalainen?"

?????????????????????

Suu auki loksahtaa. Mies tulee kämppään istumaan ja selittää että hän on ollut yhteensä 15v Suomessa kolmessa eri jaksossa, ensin 70-luvun alussa ja viimeinen keikka loppui -91, jolloin Kulosaaren suurlähetystö lopetettiin. Kuuntelen äimän käkenä kun mies kertoo helvetin hyvällä suomella ajoistaan Suomessa. Viihtyi hyvin, ja tiesi Vaasankin, oli ollut siellä muutaman kerran. Kuin myös useimmissa Suomen kaupungeissa. Psykedeelistä jutella keskellä PKta jonkun korealaisen kanssa joka puhuu suomea, inte totta.
Kerroin että olen syntynyt Laihialla, Vaasan kupeessa, ja äijä heitti että tehän olette niitä nuukia poikia. Vittu, Laihia tunnetaan PKssakin!!! Tiesipä sanan ”hölökynkölökynkin”!!

Jossain vaiheessa kerroin mitä olin nähnyt PKssa, ja missä olin ollut, ja mister Li (, olimme tehneet nimituttavuutta käsipäivään kera,) sanoi että Kaesongin alue on samalla lailla nuuka kuin Laihia, siellä kun on kuuma, ei heilutella viuhkaa, vaan viuhka pysyy paikallaan ja päätä heilutellaan viuhkan edessä ettei se kulu. Tunsin syvää sielullista sympatiaa heitä kohtaan. Olimme yhtä. Muut muita. Kaikki maailman viuhkan kantajat, heilukaa!

Juttelimme pitkään kaikenlaista ja pyysin Li'tä kertomaan tarkemmin Koreoiden historiasta. Li oli rauhallinen kuusissakymmenissä oleva mies, ja matkalla isolla poppoolla joihinkin konferensseihin, siksi junassa paljon diplomaatteja. Li'in tyttäret olivat syntyneet Suomessa, ja osasivat edelleen suomen kieltä. Olisipa ollut kiva törmätä heihin reissullani!

Iltapäivä koitti, ja saavuimme raja-asemalle. Laukut tarkistettiin taas ja samalla intensiteetillä, kaikki pois laukuista. Kaksi tullityyppiä tutki mitä oli mukanani, ja tällä kertaa hoksasivat videokamerani. Ei kun filmiä kelaamaan, ja piti näyttää mitä olin kuvannut. Onneksi sattumalta kelauksen jälkeen tuli eilisiltainen ankka-syöpystely, kolme korealaista opasta syömässä kanssani. Sanoin että "friends" ja hetken katseltuaan vastaus oli että "OK", filmi ok. Hyvä raina, Oscar-ainesta, pidä toi, paras käsis, paras ohjaus, paras kippishuikka sitten Casablancan.

Tullimamma halus vielä kumminkin nähdä kaulakukkaronikin jopa, aivan kuin siellä nyt olisi tilaa valtiosalaisuuksille. Höh. Tittaa mun dollarinippua köyhä ja kärsi. Tässä on 50 euroa, kato ja kuolaa.

Kaavakkeita täyteltiin, kaikki kivasti kiinaksi tai koreaksi, yksi risti nolla. Noh, tulihan ne täytetyksi tullitarkastajan avulla.
Puolentoista tunnin odotuksen jälkeen juna nytkähti liikkeelle, ja ylitimme leveän rajajoen. Kiina näytti toisenlaiselta kuin käpyiset PKn rajakylät, suuria uusia kerrostaloja. Sillan jälkeen rupesi näkymään ihmisiä kännyköitä räpläämässä, olemme saapuneet sivistyneeseen maailmaan? Tai?
Koppalakkimiehet tekivät kunniaa junalle, kyllähän tämä nyt on jo liikaa pojat, eikö vaan, mutta kiitos kiitos.

Sama wanha tuttu laihaakin hoikempi tullityttö tuli taas kaavakkeineen ja tuikkasi kuumemittarin korvaan. Ei oo SARSia ei, vieläkään. 36,3 Celsiusta koko korvan mitalla.

Dandongissa ollaan. Jään juttelemaan mister Li'in kanssa asemalla, käyn kaupassa ostamassa ruokaa ja juomaa yötä varten. Leivoksia, kuivattua mustekalaa (hemmetin hyvää!), kasa noita "sormimakkaroita" joita söimme porukalla tullessamme PKhon vajaa viikko sitten ja pullo olutta. Olutpullossa lukee Hebei Quanshun Health Care Beer Co. Hmmm? Liian terveellistä?

Kuuntelen kun korealaiset puhuvat keskenään ja vähän väliä erotan sanan "mika". Nämä muodostaa kysymyslauseen laittamalla lauseen loppuun sanan "mika", samoin kun me laitetaan -ko. Pöllömmänkin sanan olisivat voineet keksiä, eikö totta?

Tuumailen itsekseni miss Li'in puheita, yllättävän vähän kuitenkin propagandaa häneltä tuli, ja sekin mitä tuli, oli yleensä ylpeyttä isänmaastaan, ei niinkään palopuheita. Junassa lukiessani Suomen Kuvalehtia, huomasin että osataan sitä lännessäkin: USAn huono imago ulkomailla huolestuttaa, joten Valkoinen Talo (=Casablanca) palkkasi alivaltiosihteerikseen mainostoimiston päällikön. Tämä kun oli saanut Colin Powellin oppimaan syömään Uncle Ben'siä. Tämmönen tapaus. Odotamme jännityksellä mitä hän meitä opettaa syömään, USAn paksut puurot?

Illemmalla jutellaan tovi mister Li'in kanssa ja aika painua pehkuihin, juna tulee aamulla klo 10 Pekingiin ja takana tulee siis olemaan 27 tuntia keikkumista. Napostelen nakit oluen kera ja meen uneen. Herään bergele aamuyöllä joskus ja vatsaa polttaa niin saatanasti. Pakko mennä vessaan, yöllä ei onneksi ole ketään muuta hereillä, ja pelkkää polttavaa vettä tulee ryöppynä. Saamarin kiinalaiset nakit oli pilaantuneita, tajuton poltto vatsassa. Onneksi ei tule "varpusparvena", vaan kontrolli pelaa, ehtii rauhassa kävellä haisevaan ja vettä kelluvaan vessaan. Argh!!

Joo. Nyt on varmaan aika keskeyttää tämä teksti, taitaa olla turhankin pitkä yhdeksi jutuksi? Oon paraikaa Laosissa Luang Prabangissa ja nyt aion mennä tutimaan. Jatko-osaa tulee kunhan jaksan raapustaa. Tarina siis päättyy ripuliseen (lausu: "raipju:li") olotilaan Kiinan puolella.

Tarkkailkaa postianne.....

Hyvää (t)yötä, maanantai tulee arkena.....

Mika

...........................................................................................


Sabaai dii Laosista!

Haa ja huomenta!
Viimeksi taisin jäädä junaan matkalla Pekingiin? Jees. Jyskytin kuitenkin tieni Pekkariin, ja asemalle päästyäni menin janouttani ostamaan Pepsin. Oli oikein kunnon helle, hiki virtasi ja naatiskelin auringosta terassilla. Tunti-puolitoista siinä istuskelin, ja rupes tuleen outo olo. Taitaa öinen pyttykeikka vaivata, enhän ole mitään edes vielä syönyt. Painelen metroon ja meen tutulle paikalle syömään. Hädin tuskin pääsen raflaan ja jalat alta. Äkkiä vettä ja teetä, taisin saada jonkin asteisen auringonpistoksen/nestehukkakohtauksen, enhän ollut juonut ja syönyt oikeastaan mitään. Väkisin keittoa naamaan ja pikkuhiljaa olo parani. Hitto ku meinas mennä taju!!!

Kävin moikkaamas tuttuja "maalarityttöjä" viereises gallerias, ja alkoi iso tentti koskien PKta. Piti näyttää kirjat ja kortit, setelit ja liput ja laput ja kertoa kaikki, näitä tosiaan kiinnostaa naapurimaansa salaisuudet. Kovin vähän on tietoja ulos tullut em paikasta.
Aikani höpöteltyäni painelin taksilla kentälle, ja alkoi matka kohti Laosia.

Pistin kaksi Korea-viinapulloa pikkureppuun, että rinkka olisi hiukan keveämpi. Ja kuinka: rinkkani meni tietty jo kaukana kun pääsin passintarkastuksesta läpi, vaan juutuin läpivalaisuun. 2 puteliani ei kelpaa koneeseen. Mitä hittoa. En varmasti jätä niitä tänne! Tyttö ei osaa juuri ollenkaan englantia, ja saan sen verran selvää, että packet packet. Eli takaisin lähtöruutuun juosten hikipäissäni, passin ottavat pantiksi että tuun takaisin. Lähtöselvityksessä pakkaavat pullot pahvinpalasten kanssa lootaan, ja vetävät leveää muovinarua sen ympärille. Sinne meni paketti rumaan ruumaan, liekö kumpikaan pulloista eläviä kun Laosiin saavun?

Iltalento Bangkokiin. Kartalta näyttää että siinäpä se on kolmen kivenheiton päässä Pekingistä, mutta lento kesti 4t 45min, joten oli siinä kivien nakkelussa pilkkuvirhe. Tulin sen verran myöhään Bangkokiin, että otin lentokenttähotellin, rapiat 78 dollaria/8h nukuskelusta. Noh, oon ainakin jo valmiina kentällä kun aamulento Vientianeen koittaa.

10.9. keskiviikko

Ja aamu tuli, lento meni. Vain 50 minuuttia, tuskin ehdin ähkäistä kun jo laskeuduttiin Vientianen Wattayn kentälle.
Ja pakettinikin tuli ehjänä hihnalta, oh yeah!

Kuuma aalto pyyhkii kun ovesta astun ulos, lämmin täällä ainakin on. Vanha pappa tulee ja kyselee josko kyyti cityyn. How much, papa? 5 USD. Lienee ylihintaa rutosti mutta menköön. Koko matkan äijä selittää sekaisin laosia ja englantia, ja nauraa hohottaa samalla. Hauska äijä, mitähän lienee asiana? Lopulta päästään Lane Xang hotelliin, hieno paikka Mekong-joen rannalla, vastarannalla loistaa Thaimaa.
Lienee tietoiskun paikka? (voi ei)

LAOS

on tämmönen pieni Aasian valtio, pinta-alaltaan Suomea pienempi, ja asukkaitakin hiukan vähemmän eli 5 milliä. Sodan loputtua 1975 10% asukkaista muutti veks, lähinnä USAan, hallitus kun muuttui ankaraksi "väärinajattelevia" kohtaan. 85% populasta asuu "maalla", joten kaupungit pieniä. Pääkaupungissakin vain 133000 asukasta! Paikallinen Turku siis? Mitenkään vientianelaisia loukkaamatta.

Hotelli iso ja huone siisti, kunnon suuri sänky. Respassa tarjotaan heti hieno lasi mangomehua janoiselle matkaajalle. Taidan jäädä tänne, vaikka hinta on aika kova, 22USD. Unta kaipaan, joten maksoi mitä maksoi. Paiskaan maata, ja nukun melkein 4 tuntia suu auki, käret leviällä ja liikkumatta ku lehemä nevas. Nam.

Kun herään, aurinko paistaa edelleen, ja painelen rantaan kattelemaan ruokapaikkaa, siellä kun niitä näytti olevan rinta rinnan kymmeniä. Ranta on pengerretty korkealle, varmaankin Mekongin tulvien takia.
Törmään yhteen rafloista, Katjusa nimeltään. Kaiuttimista tulvii, ei vesi, vaan venäläinen musiikki ja tarjoilijoilla USSR-paidat päällä. Ja omistaja palloilee verkkareissa eestaas, selvä ryssä, inttämätön itänaapurimme. Varsinkin kun vaimo tulee paikalle niin totean, erehtymätön venäläinen. Ei toki millään pahalla. Ruoka on hyvää ja hemmetin tulista, jessus kun polttaa vaikka oon chilifani. Lienevät pistäneet sekaan venäläisen panssarivaunun polttoainetta?

Vaihdan taalat paikalliseksi valuutaksi kip'iksi, 1USD on makiat 10560 kipiä, 200USD ja saan takaisin kaksi isoa nippua, yhteensä reilusti yli 2miljoonaa kipiä, oon siis ihan oikeasti miljonääri. En oo köyhä enkä kipiä.

Buddhalaisuus pistää silmään, joka talon ja raflan nurkissa kököttää henkien maja, jossa ruokaa jumalille, banaaneja, oransseja kukkia, jopa lasi vettä Pepsi-mukissa.

Ilta hämärtyy, tullessani pois nettipaikasta vastaan tulee tyyppi ja kauppaa marihuanaa. Täytyy olla OIKEASTI hullu, joka täällä sekoilee kamojen kanssa, maan huumepolitiikka on selkeä: oot missään tekemisissä huumeiden kanssa niin tod.näk. tuomio on kuoleman tuomio. Selitä siinä sitten. Tosin maan poliisit sun muut viranomaiset on vahvasti korruptoituneita, joten tiedetään tapauksia, jossa ulkomaalainen on maksanut kovat lahjukset ja päässyt pinteestä sillä. En silti luottaisi.

Kaupunki pimenee ja hiljenee täysin viimeistaan klo 23:30. Lähes kaikki paikat on jo kiinni klo 23. Kaikki maailman bailaajat, menkää muualle. Kävelen yöllä keskustan kaduilla, ja vain muutama mopedi ja ihminen liikkeellä, aavekaupunki. Outoa.

11.9. torstai

Aamulla varasin pikkubussimatkan Luang Prabangiin, n. 8-9 tunnin ajomatkan päässä täältä pohjoiseen. Ja sitten keskustaa kiertelemään. Hitto, täällä olis vaikka mitä jos haluais kotia sisustaa, aivan mahtavia huonekaluja, kankaita, koristeita. Milläs rehaat kotiin? Rahalla.

Kiertelen kattelemassa temppeleitä, munkit yrittävät tulla juttelemaan, opiskelevat kaikki englantia, mutten jaksa nyt tankata kenenkään kanssa mitään. Sori.
3km päässä on Patuxai; riemukaari, jonka "katolle" pääsee maisemia kattelemaan. Kaari on sisältäkin täynnä pikkukauppoja, kankaita, vaatteita, kaikkea. Ostan wanhoja hienoja Indokiinan (=Laos, Vietnam ja Kamputsea) ajan seteleitä, silloin kun maa oli vielä Ranskan siirtomaana. On upeita seteleitä, pieniä taideteoksia pikkutarkkoine kuvineen ja useine väreineen. Eurot on kuin kuus kertaa liian kuumassa vedessä pesty, haaleita ja mitättömiä. Tussilla olis töitä, sano Hannu Karpo ratios.

Matkan päässä on Pha That Luangin kultainen suuri temppeli. Pulju on väsätty joskus 1100 -1300-luvuilla. Muutaman kerran se on putsattu ja tuhottu, vaan siinä se nyt loistaa (sanan varsinaisessa merkityksessä) kaikessa upeudessaan. Aika näyttävä onkin! Neliönmuotoinen temppeli on joka sivultaan 85 metriä pitkä.

http://www.orientalarchitecture.com/vientiane/thatluangindex.htm


http://www.pbase.com/image/17001461


http://www.pbase.com/image/17037113


Hölkyttelen ihmettelemään toistakin suurta temppeliä, Haw Pha Kaew'ia. Aikaa on kulunut tovi tämänkin rakentamisesta, tupa tehty v 1565. Sisällä ei valitettavasti saanut kuvata, koska toimi samalla museona. Tai muutamia wanhoja Buddhan kuvia siellä oli, mutta lienee sitten tärkeitä. Upea rauhallinen puutarha sen ympärillä on.

http://www.travel-pictures-gallery.com/imagepagelaos01.html


http://www.etravelphotos.com/html/2002as-064-33s.html


Vielä ehtii sotamuseoon. Nurkat täynnä vapaussodan aikaisia aseita ja suuria propagandakuvia siitä kuinka urhoollinen Laosin armeija oli. Ja wanha tuttukin siellä on, Leninin pysti lasikaapissa, privet tavarits! Mieleenkiintoinen oli, ja onneksi suurin osa kamoista ja kuvista oli selostettu myös englanniksi. Pari munkkia haluaa väen vängällä jutella englantia mun kanssa, häiriintyy jo oma tutkiskelu. Jatkamme pihalla jutustelua, ja otan kuvan oranssikaapuisista pojista. Kovasti on englannin kielen opiskelu heille tärkeää.

Käyn piruuttani illalla hotellin omassa ravintolassa syömässä, palvelu aamulla aamiaisen kanssa oli niin upeaa että jospa sama toistuu illalla? Joo-o, muutama syömäri, ja palvelijoita riittää, ruoka tulee nopeasti ja tuskin saan lasiani puoleen juotua niin jo täytetään kuppi. Salissa soittaa perinteistä musaa orkka, ja tyttäret tanssivat niin nätteinä omaa tanssiaan traditionaalisissa kimaltelevissa vaatteissaan. Kuvaanpa videolle, eksoottista!

12.9. perjantai

Hyvä palvelu jatkuu. Respassa sanovat kysymättä että voin jättää ilmaiseksi tavaroitani tänne, jos en halua kaikkea mukanani kuljettaa. Huomaavaista, mutta toki omia lehmiä ojissa, näin varmistavat että palaan viikon päästä takaisin heille. Silti. Hyvä ettei tarvi kaikkea raahata mukanani.

Pikkubussi hakee mut hotellin ovelta, ja matka kohti Luang Prabangia alkaa. Melkein täynnä, turisteja tietty kaikki koska minibussi on paljon kalliimpi kuin paikallisbussit. Vieressäni istuu 2 ranskatarta, toinen, Flora nimeltään, on töissä Vientianessa UNISEFin hommis HIV-projektissa ja työkaverinaan suomalainen Mika Niskanen! Edessä istuu thaimaalainen poitsu puertoricolaisen poikaystävänsä kanssa, ja etupenkillä lihava eteläkorealainen äijä. Takana kaksi suuuurta saksalaista tyttöä. Kyllä tällä porukalla jo pärjää.

Matkan puolivälissä pysähdytään Muang Phu Khun'issa katselemassa torikauppiaiden myyntiä, myyvät jos jonkinmoista kasvista ja hedelmää. Korealainen ostelee kaikkea mahdollista ja maistelee. Pummaan salaatinnäköisestä keltakukkakimpusta maistiaista ja onhan hyvää, maukkaampaa kuin tavallinen salaatti. Äijä osti myös paksun bamburuokoputken. Ei edes tiennyt mitä se oli, kunhan osti. Sitten selviää että se on täynnä riisiä, ja koko putki on keitetty riisineen päivineen, näin saadaan kätevästi "astia" sille riisille.
Kuvaan videolle porukkaa, kukaan ei tunnu pahastuvan vaikka näkevätkin mun kuvaavan, pikkupaikoissa ei ole opaskirjan mukaan ollenkaan sopivaa kuvata kysymättä lupaa.

Matka jatkuu, koko tie ollut yhtä vuoristoista mutkaa, upeita maisemia ja korkeita pudotuksia olis, jos olis tarvetta korkealta pudota. 9 tuntia menee, mutta mukavasti maisemia pällistellessä ja rennosti istuessa.

Ja sitten saavumme..

LUANG PRABANGiin

Kylässä asuu vain 16000 asukasta, mutta ei ole ollenkaan tuppukylämäinen, ihmisiä liikkuu ja hölinää ja hälinää. Jään puertoricolaisen Ramiron ja thailaisen Aen kanssa samaan guesthouseen, hinta vain 3 dollaria yö. Suihku ja wc tietty erikseen, eipä noin halvalla voi kaikkea saada. Mutta kämppä on siisti.

Suihkun kautta kaduille käppäilemään, ja täällähan on yötori!!! Upeita vaatteita ja kankaita, himottaa noi paperilyhdyt joissa on lohikäärmemaalauksia, mutta milläs tuot ehjänä, no niin, sitä minäkin...
Jotain mukavaa kyllä löydänkin ja ostan kun niin halvalla saan....

13.9. lauantai

Tapaan keskustas Ramiron ja Aen, kysyn minne meette, ite aion mennä katselemaan Pak Oun vuorenseinämässä olevan luolan Buddhaveistoksia, vuorenseinämä laskee suoraan Mekong-jokeen joten sinne pääsee vain veneellä.
Pojat on menossa vesiputoksille ja Ae kun puhuu tietty thaita (hyvin läheistä sukua lao'lle, joten ymmärtävät toisiaan) niin saa puhuttua meille tuktuk-taksin koko päiväksi 5USD per pää. Päätän lähteä näiden kanssa, onpahan juttuseuraa.

Tuktuk kulkee, ja kysyin josko pysähdyttäisiin jossain pikkukylässä kattelemas paikallisten ihmisten elämää ja luurailemaan jos vaikka sais hyviä kuvia. Pysähdyttiin Hmong-heimon kylään, hmongit on Laosin saamelaisia, oma kieli ja omat perinteet.
Kierrellään ympäri kylää, paikalliset ovat hiukan pidättyväisiä, lapset taas uteliaita ja saan hyviä val(i)okuvia heistä.
Harmi ettei heillä ole mitään juhlia nyt, silloin kaikki, naiset etenkin, pukeutuvat koreiksi, värikkäitä vaatteita ja hopeakoruja niin että niska notkuu.
Piruuttani kysyn Aen kautta, että kuskimme kysyisi paikallisilta, onko heillä oma sanansa ulkomaalaisia kohtaan, siis muu kuin tämän "falang" tai "farang", riippuen paikasta. Farang lienee tullut siirtomaa-ajan hallitsijoista eli Francesta.
Kysymys herättää hemmetinmoista hilpeyttä, ja olihan heillä sana, se oli vaan niin kummallinen ettei sitä muista Erkkikään.

Matka jatkuu.

Ja pääsemme putouksille! Onpa hienot, ei mitkään niagarat mutta hienot kuitenkin. Aikamme pällisteltyämme päätämme kiivetä ylös ja katsoa saisiko sieltä näkymiä alaspäin. Rankkaa nousua ja thaipoika tuskailee, käy poka lenkillä, älä puuskuta.
"Polku" on yhtä kurakkoa ja sandaalit pursuaa mutaa. Pitää katsoa myös mistä ottaa kiinni, osa suurista puista on parisenttisten piikkien peittämää, en viitsi kokeilla saisinko sopivan tulehduksen noista nisistä.
Lopulta pääsemme ylös, ja varovaisesti menemme putouksen yläreunalle, tässä kun horjahtais sopivasti niin olis ketterästi alhaalla 3 sekunnissa, ja se siitä. Virta heiluttaa, mutta pakko päästä aivan putouksen reunalle, onneksi on paksujen puiden juuria, että jos horjahtaa, niin on ainakin mihin tarttua. Kamerat kyllä olis viimeistä kertaa skulaamassa.

http://www.etravelphotos.com/html/2002as-068-20s.html


http://www.mxm.cz/trip/foto.php
-> sivut 5 ja 6, eli stranka 5-6 (Ekan sivun toiseksi viimeinen on kuva aika hieno!!)

Palatessamme ostetaan halvanmaukastalakritsaa, tai sitten kookospähkinät sopuisaan hintaan, alle 20 senttiä kipale, tyttö hakkaa suurella veitsellä ne auki, ja pilli suuhun ja maukasta makeaa maitoa.

Paluumatkalla pysähdytään jossain pikkukylässä, ja nämä kun eivät ole ennen nähneet digikameraa (Ramiro ottaa useita kuvia paikallisista ja nämä ihmeissään kun näkevat naamansa kameran pikkuruudussa) niin pulina ja hälinä on älytön. Kuvaan näitä videolle, ja näytän kuvaruudulta heille mitä kuvasin, kuuluu äänet ja kaikki, ja puolet kylästä kyykkyy takanani ja huutaa-nauraa kun näkevät naamansa, tai kuulevat jonkun höpinät taustalta. On tämä niin ihmeellista että........

Paluu guesthouseen. Reipas päivä Ramiron ja Aen kanssa! Ja päivä on ollut niin halpa, että annan kuskille tippia 5000 kipiä, ukko on jaksanut hienosti meidän kanssa.

Pakko kokeilla välillä länsiruokaa, Lao-safka välillä ok, välillä outoa. Pizzaa!!! Ruokaryypyksi otan pikkulasillisen Lao Lao'ta eli Laosin kossua. Ei peittoa meidän kosanderia.

14.9. sunnuntai

Käyn hakemassa bussilipun valmiiksi Phonsavania varten, näissä maissa kun ei koskaan tiedä mikä kulkee ja milloin tai miksei.
Rantaan mennessäni tulee tyttö kysymään haluaisinko nähdä Pak Oun luolat. Jees, sinne olin juuri menossa.
Matka jokea pitkin 25km, ei oikein huvita istua veneessä niin pitkän aikaa (1,5t), ja sanon että josko jossain olis moto-palvelua. Tyttö bisnes-orientoituneena ehdottaa että jos mentäisiin 5km eteenpäin veneellä, ja tultaisiin hänen kylän kohtaan, sieltä hän voisi ottaa moponsa ja jatkettaisiin matkaa sillä, hän kuskina. Ok, tehdään näin, säästän samalla 45min aikaa ja näen maaseutua kylineen siinä sivussa.

Posotellaan jokea pitkin, vastaan tulee vähän väliä pitkiä kapeita veneitä, hädin tuskin 40cm leveitä, ja kaikissa julmettu moottori ja pitkän varren päässä potkuri. Veneet kiitää niin että istujat ovat läpimärkiä.

Päästään tytön kotiin, mopo ulos ja baana auki. Vauhti viilentää mukavasti hellettä. Jonkin ajan kuluttua saavumme Pak Ou -luolien lähelle, ne on kylläkin toisel puolel jokea, joten vene apuun. Korvausta vastaan pääsen vastarannalle. Maksan kiltisti, en tinkaa, en ole vastarannan kiiski. Virta on hemmetin kova, suuria pyörteitä menee ja vene keikkuu, hitto jos nyt sattuisi joku ajopuu kohdalle, menoa olisi se, tässä virtauksessa ei ui pirukaan. Hiljaa virtaa Don, Mekong ei...

Pääsen kuitenkin perille! Luola on vuoren pystysuorassa "rinteessä", pikkupikku laituri on tehty että botski pääsee telakalle. Paikalla on 2 suurehkoa luonnon luolaa, eivät nyt kuitenkaan ole mitään ihmeitä, mutta halusinpa ne nähdä. Ekassa luolassa on yli 2000 erikokoista Buddha-patsasta, ja Laosin pääjehut tekevat kerran vuodessa tänne pyhiinvaellusmatkan. Mikäs siinä sitten....

http://www.terragalleria.com/theravada/laos/pak-ou/pak-ou.html


Ajelemme pikkuhiljaa takaspäin, pysähdymme niin uneliaaseen Ban Xang Hai-nimiseen kylään ettei ikinä, kaikki vaan notkuvat ja vaikka myyntipöytiä on niin vain yksi yrittää kaupata mulle kankaitaan. Tarjoaa ryypyt pikkulasista paikallista viskiä, kylä on tunnettu omatekoisesta "viskistään". Ihan ok, mutta en nyt kuitenkaan osta, tack tack, senare, sano hollantilainen...

Cityyn takaisin! Taikka kylä kai tämä on? Joka tapauksessa tässä mestassa on 32 suurta temppeliä säilynyt 66sta. Päätän käydä palloilemassa ja vakoilemassa munkkien elämää parissa suurimmassa paikassa. Wat Xieng Thong on näistä suurin. Hieno!!!

http://www.laostravel.info/WatXiengThong/


http://www.seasite.niu.edu/lao/WatXiengTemple/Default.htm


Palailen takaisin guesthouseen päin ja päätän puikahtaa yhden temppelin pihalle katsoman munkkien touhuja. Ne tulevat isolla poppoolla ja kysymyksiä satelee. Yksi näistä on aika erilaisen oloinen ja jään juttelemaan. Pojalla on kädessään E.Hemingwayn "Vanhus ja meri" englanninkielisenä versiona. Esittelemme toisemme, mutta pojan nimi on niin kummallinen ja vaikea ettei jää mieleen.

Poitsu esittelee mulle koulunsa, ja kertoo että on syntyisin pienestä syrjäkylästä, hyvin köyhistä oloista, ja haluaisi kouluttaa itsensä niin pitkälle kuin pystyy. Vanhemmat odottavat poikaa kotiin luostarielämän jälkeen riisipellolle, mutta poika ei halua mennä takas. Ristiriitainen olo koska vanhemmat on jo vanhoja ja eivät jaksa pitkään yksin peltotöitä.
Kysyn kuinka monta vuotta noviisipoika on opiskellut englantia ja vasta vuoden verran!!! Ja puhuu loistavaa, ja kieliopillisestikin hyvää englantia. Jäbässä on ainesta, vaikka mihin.
Tunnin turinatuokion jälkeen käpyttelen keveästi mutta suunnattoman määrätietoisesti kohti guesthousea. Kaikki on jo nukkumas mutta Ae istuu oleskeluhuonees ja selaa thaimaalaisia lehtiä. Ei saa unta ja Ramiro vaan kuorsaa köllöttää. Juttelemme niitänäitä, ja jossain vaiheessa kehuin Thai Airwaysin upeaa palvelua lentokoneessa ja Ae nauraa että joo, palvelu on hyvää ulkomaalaisille mutta heillä itellään on semmonen olo että mitäs te täällä koneessa teette, Ae on varma että jos lentoemot saisivat sanoa suoraan niin sanoisivat thaimaalaisille että suu kiinni ja istukaa pyytämättä mitään. Siinä kaatui mun kunnioitus thaikkuja kohtaan, noh, ehkei nyt kuitenkaan, mutta näköjään siinäkin maassa osataan vetää hienosti palvelunaama-asento päälle kun tarvitaan. Ja T.A.an palvelu ON upeaa!

Vaihdetaan osoitteita, ja lupaan lahettää Aelle valokuvan jossa hän seisoo putouksen yläpäässä. Asuu näköjään Sukhumvit Roadilla, Bangkokin yhdesta suurimmista kaduista, ellei suurin. Siellä munkin hotelli joskus oli kun B:ssa notkuin muutaman päivän.

Käyn suihkussa ennen kuin meen nukkumaan, saan just vaatteet pois ja suihkun päälle kun: -tanan suuri karvainen hämähäkki juoksentelee seinällä aivan mun vieressä! Hyi hitto kun on törkeä elukka, suuri ku mun kämmen mutta karvaisempi. Äkkiä toiseen vessaan suihkuun. Araknofobia iski!!
Tämän yön nukun valo päällä, haluan ainakin nähdä mikä elukka naamallani ramppaa jos sattuu ramppaamaan. Tämän GH:n ovien ja kattojen välissä on sen verran suuret raot että sieltä mahtuis vaikka viis oravaa.

15.9. maanantai

Aamulla bussiasemalle, ja 200km matka kohti Phonsavania alkaa. Matkan kesto kuulemma 8t eli huimaavaa 25km/tunti. Noh, yhtä mutkaista vuoristotietähän tämä on että...

Muutama turisti näkyy myös mutta yksikään ei tule samaan bussiin. Opaskirja varoittaa että mm tällä reitillä on ollut viimeisinä vuosina ongelmia. Hmong-heimon kapinallisia on hyökkäillyt bussien kimppuun, ja ovat tappaneet kaikki. Näillä hitailla vuoristoteillä se ei ole konsti eikä mikään, tiheää viidakkoa ympärillä koko ajan ja bussit matelee. Yksi puunrunko poikkipäin tielle ja siihen jää bussi valmiina tulitusta varten.
Kuin ajatuksesta bussiin tulee kolme miestä ja mukanaan venäläiset rynnäkkökiväärit, yksi miehistä piilotteli omaansa jenkkikassissa ja otti sen sieltä esiin kun pääsi paikalleen. Mita whidua?? Kattelen hermostuneena että onko nää jotain metsästäjiä vai mitä, armeijan kamppeet niillä ei ole joten? Vanhin miehistä piilottaa pistoolia selkäpuolelle housun kaulukseensa. Jaaha, tuliko tässä bussikaappaus kun pääsemme jonnekin viidakkotaipaleelle.... Henki pois joka iikalta. Äijät on sen verran hermostuneen oloisia ja kattelevat kaikki matkustajat läpi, mitähän tässä on nyt takana. En kyllä enää pois jää asemalle vaikka henki menis!

Mitään ei tapahdu neljään tuntiin, ja saavuimme samaan Muang Phu Khun'in pikkukylään, missä tänne tultaessa pysähdyimme. Pikku koululaistytöt katselevat ihmeissään valkoista miestä, ja yksi hymyilee niin hellusesti että kaivan suklaapatukan repusta ja heilutan sitä bussin ikkunasta ja tyttö tulee juosten hakemaan sen ja kohteliaasti kiittää "khawp jai!" (On muuten hitonmoinen sanapari lausua!!). Karkaa niin äkkiä pois etten ehdi kuvaa ottaa.

Bussi käyntiin ja ajetaan etiäpäin ilman mummoa ja hankea. Siellä täällä tulee pyssymiehiä vastaan, osa istuu katoksien alla varjossa. Asepuvut päällä, joten varmaankin hallituksen joukkoja vartioimassa tien turvallisuutta. Ensimmäiset tunnit hidasta ajoa, mutta nyt tie vähän paranee ja levenee, joten vauhti kiihtyy hoppua kohden! Maastosta päättelen että ollaan aika korkealla, puusto samaa kuin ennenkin mutta ruvennut näkymään havupuitakin, tosin ei mäntyä ei kuusta vaan jotain näiden omia havuja. Kuulen että ollaan about 1200 metriä meren pinnan yläpuolella.

Ja lopulta ollaan Phonsavanissa, elävänä, eikä yhtään luodinreikää bussissa.

PHONSAVAN

Tää mesta on just Vaasan kokoinen eli 57000 asukasta. Vaikuttaa kyllä aika käpykylältä. P. on Xieng Khuangin provinssin pääkaupunki ja alue sai sodan aikana pahiten siipeensä, käytännöllisesti katsoen joka ikinen kylä ja nurkka tässä provinssissa sai taivaan täydeltä jenkkiterästä niskaansa. Kaupungin ulkopuolella onkin 2 suurta muistomerkkiä sodassa kuolleiden muistoksi, toinen laosilaisten, toinen vietnamilaisten.

Vähän ennen bussiasemaa näinkin suuria lentopommeja pystyssä, suurinpaan niistä oli kirjoitettu "from USA". Aika jötkäle, sinne mahtuis iso mieskin sisään.

Kävelen asemalta Vanearoun Guesthouseen, ja mukavat 5USD/yö. Samoja pommeja on täälläkin sisällä, respan hyllyssä kököttää kranaatinheittimen ammus pystyssä. Sillä lailla. Suomessa respoissa on (ehkä) pamppu tiskin alla, täällä kranaatti hyllyssä.

Huone siisti, sähköt vaan ei toimi. Kolmas huone toden sanoo, loistelamppu fläpättää 3 varttia ja sitten vasta valo palaa. Mamma sanoo että älä sammuta valoa, anna palaa jottei sama sirkus taas ala kun pistän valot uudelleen päälle. Hieno ensivaikutelma tästä mestasta. Noh.

Makoilen vähän aikaa ja luen Lonely Planetia. Ja nyt vasta hoksaan että kun menin bussilla Luang Prabangiin, niin ajoin juuri pahimman paikan läpi, siellä on ollut säännöllisesti silloin tällöin hyökkäyksiä busseja kohtaan, ja juuri Kasi - Muang Phu Khun'in välillä. Onneksi en tota silloin tiennyt. Myöhemmin kuulen että helmikuussa oli bussi ammuttu hajalle juuri siellä, ja paikallisten lisäksi 2 ranskalaista turistia kuollut. Onneksi en ole ranskalainen.

Tilanne on siitä parantunut, sen tietää siitä etteivät bussikuskit enää kanna rynnäkkökivääreitä. Ja kuulen tämänkin myöhemmin että hallitus pistää moniin busseihin siviilipukuisia sotilaita mahdollisten hyökkäysten varalta. Niitä ne oli siis ne aikaisemmat herrat samassa bussissa. Kiva ja hyvä. Ajattelen, jos sama olisi Vaasa - Pori välillä, että sais jatkuvasti kytätä hirvivaaran lisäksi mahdollisia korsnäsilaisia kapinallisia tai pirttikyläläisiä bandiitteja. Los banditos Portomos. Se kamalaa.

Painun syömään, nälkä. Naapurissa on rafla jonka LPkin mainitsee, siis sinne. Siellä kaunis tyttö vaan kampaa märkää tukkaa, paappaa, paappaa, tyttö kampaa märkä tukkaa. Hmmm. "Kana" on näiden kielellä "Kai", mukava juttu vai mitä Kaitsu?
Tilaan jotain kalaa riisillä ja saan niin törkeän hajuista kamaa nokkani eteen, syön vähän raapien ja yököttää. Nurkasta tulee esiin iso rotta nuuskimaan, katoaa, ja hetken päästä hiiri ravaa lattian poikki. Eka ja vika paikka. Naapurissa internet-mesta. Ei toimi koneet, ehkä seuraavassa sitten. Ei sielläkään. Vaikutelmat sen kun paranee tästä citystä. Syvenee ainakin. Syvältä on joo.

Pakko käydä kulkurin iltakalja juomas ja huuhtelemassa kuolleen kalan maku suusta. Tien toisella puolella fiksunnäköinen paikka, sinne siis. Pihalla iso valkoinen maastoauto, ovessa lukee "Drugs and Crime". Taitaa olla jotain YKn alaisia juttuja.
Selvä. Sain bisseni. Maistui oluelta. Nukkumaan. Yöllä herään kovaan rapinaan, välikatossa juoksentelee rottia vinkuen. Rakastan tätä cityä.

Mieleeni pulpahtaa pari wanhaa ajatelmaa:

347 vuotta vanha etelä-Espoolainen mietelmä: "Elämä on kuin mutteri. Juuri kun löydät elämäsi kiintoavaimen, huomaat että se on väärää kokoa."

Samaa linjaa jatkaa wanha kainuulaisten emigranttien sanalasku viime kesältä:
"Ole oman elämäsi esimies. Hommaa kunnon jakoavain."

Nämä lämpimät mietteet päässäni vaivun uneen.

16.9. tiistai

Eilisestä viisastuneena menen vastapäiseen ravintolaan aamiaiselle. Pihalla taas suuria valkoisia YKn autoja, ja muutamia äijiä aamiaisella, paidoissaan pääkallon kuva ja "MAG"-teksti. Auton ovissa lukee Mines Advisory Group. Niin joo, täällähän on hemmetisti vielä räjähtämättömiä pommeja maastossa, ja joka vuosi lentää ilmaan karjaa ja paikallista väkeä astuessaan vahingossa pommin päälle. Nämä herrat etsivät miinaharavoillaan maastosta näitä ei-räjähtäneitä pommeja, kuulen taas myöhemmin että ovat englantilaisia. Mun mielestä amerikkalaiset saisivat itse tulla maaston siivoamaan, nehän tämän aiheuttivat.

Nuori kloppi tulee vihkosen kanssa kyselemään mitä haluaisin nähdä täällä. On töissä kaupungin turistibyroossa ja hänellä on valmis paketti mitä voisin muokata mieleisekseni ja hinta sen mukaan. Haluan nähdä Plain of Jarsit ja pari Hmong-kylää, missä rakennuksia, aitoja etc tehty pommeista. OK. Hinta vaan hirvittää, vaikka kuljemmekin autolla, 50USD! Ok, toki reissu kestää koko päivän, ja mulla on kuski ja opas erikseen mutta silti. Sanon että mennään, mutten tällä hinnalla. 40USD? Selvä ja baanalle.
Joo, se auto: vanha ruppana venäläinen Volga.

http://www.traveladventures.org/continents/asia/plainofjars.shtml


http://www.lostworldarts.com/asia/new_page_105.htm


Mutta haluan varmistaa ensin, että pääsen täältä poiskin, mulla ei ole kovin suuria intohimoja jäädä tänne yhtään pitemmäksi aikaa, eli matkatoimistoon ostamaan lentolippu.
Jees, 45USD, ja pääsen aamulla lähtemään Vientianeen. Kiitos.

Sitten! Mennään ensiksi 35km syrjään, ja tullaan Tachok-nimiseen kylään, joka on suuri kyläksi, about 1000 asukasta, yleensä kun ovat alle sadan hengen kyliä. Tänne jopa pitää maksaa että saa vierailla, tosin 5000 kipiä, alle 50 senttiä. Saan hienon virallisen todistuksen kylän päälliköltä jossa lukee:

"Xieng Khoung Province,
Tachok is a very traditional Hmong village.
Chief of village" ........... Tällä pääsee.

Oppaani Vongsavath'in kanssa kävellään kylän kuraisia teitä, siat tulee röhkien vastaan, ja kanat ryntäilee ympäriinsä kuin.. öööö.. päättömät kanat. Sioilla on ihmepuukapulat kaulassa, kolme pitkää kapulaa kolmion muodossa kaulan ympärillä. Poitsu selittää että näin ne ei pääse karkuun aitojen alta kun kehikko estää. Näppärää. Varoituskolmio kaulassa.

Talojen pihoissa on rakennuksia, jotka on rakennettu suurien metrin korkuisten pommien päälle. Tämä siksi etteivät rotat pääse kiipeämään metallipintaa pitkin ylös, vajat ovat ruokavarastoja.
Monien talojen aidat on tehty samoista pommeista, vieri vieressä kymmeniä tai satoja syöksypommeja. Kallista aitaa USAn veronmaksajien rahoilla kalliilla lentokyydillä tänne.

Saavumme keskusaukiolle, hitosti porukkaa. Ja jesh, pääsen seuraamaan Hmong-heimon hääseremoniaa!! Paikalla on 3 muutakin kuvaajaa, on oikein kunnon laitteetkin. Opas kyselee ja saa selville että tapaus filmataan televisioon. Mäkin paan filmin pyörimään, ja näppäilen välillä pitkällä zoomilla salakuvia, korvaamaton on tämä zoom!!!!

Kuvissa ja korteissa Hmong-naiset pukeutuu aina hienoihin asuihin mutta eihän niitä pidetä muuten kuin juhlissa, eli nyt.

http://www.haipham.com/Photos%20for%20web/Bac%20Ha/Two%20Hmong%20at%20market.htm

http://zoltantakacs.com/zt/pw/na/p28.shtml


Näillä on sellainen tapa, että naiset seisovat omalla puolellaan rivissä ja miehet omallaan, heitellään palloa edestakaisin, ja se joka pudottaa pallon, joutuu laulamaan laulun. Laulun sanat kertoo vihjein kenestä pallon pudottaja on kiinnostunut.
Siitä miten homma sitten etenee, en tiedä. Tuskin palloa enää heitellään myöhemmin illalla? Tää nyt oli tämmönen heitto vaan, en tiedä enempää.

Käveleskelemme ympäri kylää. Kuraiset polut jatkuu, tosi suuri kylä. Kaikkialla puutaloja, ei enää banaanipuun lehdistä rakennettuja kuten alemmilla mailla, täällä vuoristossa on miinusasteitakin talvikausina.
Vastaan tulee puutarha, jossa kasvattavat sipulia halkaistuissa pommin puoliskoissa. Jossain kukkiakin.
Peace! Takokaa kukat auroiksi, eikun...

Vajaa pari tuntia meni katellessa, kuvatessa ja nautiskellessa kuumasta auringosta. Lähdetään ajamaan takaspäin. Opas sanoo että käydäänkö moikkaamassa vaimoa ja 10kk tytärtä, mennään vaan.
Perhe asuu maalattiaisessa talossa, lautaseinät on tapetoitu sanomalehdillä ja julisteilla. Sänky tolppien päällä ja tulisija, siinä liki kaikki. Otan kuvan perheestä, ja lupaan lähettää valokuvan heille. Pikkutyttö aristelee mua, ei kai ole ennen nähnyt valkoista miestä. Vartin ajan kun ollaan, niin tyttö saa kyllä huomiota vanhemmiltaan, näillä on aikaa lapsilleen tässä maassa. Sen oon huomannut aikaisemminkin. Pennut on mukana joka paikassa, ja jopa 2-3 vuotiaat retuuttaa selässään pikkusisaruksiaan, yhtä huolenpitoa kaikki.

Syömään. Koska huomasin että YK-äijät käy aina syömäs samassa paikassa menen siis minäkin. Ruoka ihan jees, ei mitään kulinaarisia fiboja kuitenkaan.
Ja sitten postiin. Sepä onkin kiinni, porukat kun lähtee syömään, niin sitten lähdetään kaikki, ja ovet säppiin. Opas selittää naureskellen että maan nimi kun on Laos P.D.R (Laos Peoples Democratic Republic) niin se on usein: Play, Don't Rush.

Ajamme Plains of Jar'ille. Täällä on periaattees kolme suurta aluetta, ja useita pienempiä. Eli jutun juoni:
Maastossa on satoja suuria kivisiä ruukunmuotoisia astioita, suurimmat 600kgsta yli 6000 kgoon. Ruukut on ajoitettu yli 2000v vanhoiksi, ja kukaan ei tiedä miksi ruukut on tehty. On epäilyjä että niissä on tehty riisiviinaa ulkoilmajuhlia varten, mutta mitään varmuutta ei ole, kukaan ei tiedä.
Suurimmalla paikalla on jotain 250 erikokoista ruukkua, suurimman päälle joutuu kiipeämään, taitaa olla yli 2-metrinen. Maasto on lyhytheinäistä (elikot syö ruohon, vai joku niittää?), joten ruukkujen paljous näkyy. Ihme juttuja.
Käydään läpi 2 eri saittia (=aluetta), toinen on riisipeltojen läpi kuljettaessa pienen kukkulan päällä matalien puiden seassa, hienot näköalat!!! Nelisenkymmentä ruukkua kukkulan päällä ja alla loistaa vaaleanvihreat riisipellot, kamera laulaa.

Opas kertoo tarinoita maailman synnysta laosilaisittain, näilläkin on tarina vedenpaisumuksesta, mutta aika lailla eri muodossa.

Ajellaan takaisin, partio pidättää meidät ja tarkistaa oppaan luvat. Täälläkin kuulemma on ollut ampumisia, harva se viikko. Mutta vain öisin, kapinalliset eivät uskalla pistää nokkaansa ulos viidakosta päivällä, saisivat vaan siipeensä. Käyvät siis urheasti öisin nukkuvien ihmisten kimppuun ja tappavat ne. Tosi sankareita.

Matkalla pysähdytään katsomaan venäläisen tankin jäännöksiä. Hytti makaa vieressä, mutta telaketjut ja moottori on purettu ja myyty metalliromuksi. Näkyy pari peukalonmentävää reikää, lienee jenkkikone ampunut patit, aika voimaa kun on mennyt kolmen panssarin läpi yksi kova.

Jos kiinnostaa niin pieni mielenkiintoinen juttu sodan ajoilta:
Jenkit kun eivät saaneet maata vallatuksi, niin kekseliäisyys oli koetuksella. Siilitukkajätkät pudottivat jopa kymmeniä tuhansia Budweiser-oluttölkkejä vihollisen maastoon ajatellen että kun ne pääsee kaljan makuun niin krapulaisena taistelutahto tyssää. Välillä kokeilivat Calgonite-nimistä astianpesuainetta kylvää että maastopolut tulisivat niin liukkaiksi että vihollinen lentelisi aseineen kumoon ja etteivät saisi tykkejään niin helposti kuljetettua. Surullisen kuuluisaa Agent Orangea tänne myös kylvettiin, eli kasvimyrkkyä, jolla tuhottiin viidakot, pellot ja juomavedet. Kutsuivat sitä "yellow rain"iksi.

Syvempää sälää:

Sota kesti vuodesta 1964 vuoteen 1973, ja tunnettiin Salaisen Sodan nimellä. Ulkomailla ei ollut tietoakaan että Laosissa oli sota, siitä pidettiin huolellisesti kiinni ettei tieto vuoda. Pommituslentäjillä oli farkut ja t-paidat sen varalta, jos putoavat niin eivät saa selitettyä että USA olisi sodassa maata kohtaan.
Tämän vuoksi maalla ei ollut myöskään sotaa käyvän maan "statusta" ja "sääntöjä". Esmes Vietnamissa oli kiellettyä pommittaa temppelialueita lähemmäs kuin 500 metriä, Kamputseassa 1000 metriä (näistä tietty lipsuttiin vähän väliä, näinhan sen omin silmin miten tuhat vuotta vanha Champan temppelialue oli pommitettu hajalle Huen lähellä Vietnamissa), Laosissa ei ollut mitään väliä, kaikki matalaksi vaan.
Joku tilastonikkari Jenkeissa on laskenut että maata pommitettiin keskimäärin 8 minuutin välein, 24 tuntia vuorokaudessa, 9 vuoden ajan. Ja maksoi USAlle silloista rahaa 2 miljoonaa USD joka päivä, turhaan.

Jos haluaa laskea paljonko rautaa syydettiin per henkilö niin yli puoli tonnia jokaista asukasta kohden lapsesta mummoon ja vaariin.

Pysähdyttiin yhdessä pikkukylässä, tekevät täällä huonekaluja halvalla. Opas on teetättänyt kaapistot kotiinsa, mutta Volgan takapaksi on joustamaton ja kaappi ei sinne mene eikä mahdu.
Kierrellään vähän, ja katellaan suuria puisia asumuksia, totisesti erityylisiä kuin alavilla mailla hallavilla. Kasvattavat valkosipulia, varastoissa riippuu varmaan miljoona yksitoista kiloa kuivatettua valkkaria.
Sama tyyli rakentaa ruokavarastot täälläkin, lentopommeista jalat, rottavaaraa ei ole. Yhden varaston maalattialla lojuu kasa amerikkalaisten kypäriä. Kenenkähän lienevät olleet, ja missä ovat ex-omistajat nyt? Kotona? Maan alla? Paloina pitkin Laosin pitäjää? Tuhannen turpeen alla valkonaama valkosipulin raaka-aineena? Mene ja tiedä, jossain.

Kiva muuten opetella lausumaan näiden kieltä, näillä kun on 6 eri tonaatiota, low, mid, high, rising, high falling, low falling. I am falling already.....

Muuta mukavaa :) Tässä maassa on 119 eri etnistä heimoa, joista 3 perusjengiä: Lao Loum (Low Lao) asuu laaksoissa, Lao Theung (Upland Lao) asuu about 300 - 900 metrin korkeuksissa, ja Lao Sung (High Lao) jotka majailee yli 1000 metrin alueilla. Jos siis joku poppoo asuu 900 - 1000 metrin välises maastos, niin onko nämä niitä jotka "eivät ole mistään kotoisin", niin kuin sanotaan? Taitaa olla sitten "ei kenenkään maata".

Sähköt tässä cityssä on tavanneet olla päällä vain klo 18 - 23 välisenä aikana mutta näköjään edistystä on tapahtunut, sähköä sai koko yön, hieno homma. Tosin kun illalla meinasin mennä nettiin niin missään puljussa ei netti pelannut. Hoh hoh....

Pakko käydä edes jossain kävelemässä, tämä on niin tylsä city ettei täällä ole mitään klo 18 jälkeen, kaikki puolipimeänä. Meen sitten yhdelle Lao-bisselle ja lueskelemaan Laosin historiaa LPn oppaasta. Tilaan jotain pikkupurtavaa, kokeillaan vaikka jotain kasvisjuttua, siinä ei ainakaan voi olla rotan esimupellettua lihaa. Saan eteeni nuudeli-kasvis-ranskis -pöperöä. Ei kyllä maistu ei, kamala haju tässäkin, mitä ihmeen mömmöä ne tähän sotkee? Jotain 200v wanhaa soijaa?

Istun ja luen, ympärillä pörrää jotain pikku moskiittoja. Malariavaara-tauluja on tällä alueella näkynytkin. Sepä oliskin hauskaa saada malaria tässä kylässä, makaisin sairaalassa viis viikkoa ja joka välis tätä samaa sotkua syötettäisiin. Lopulta henki menis, tukehtuis soijasössöön. Kokemus sekin tietty, hourisin vieläkin hoopompaa tekstiä. Tarttuuko tauti tekstiviestinä, imeytyykö ihoon iimeilina, sujahtaa sairaus satelliitilla sukkelaan?

Pöytään tulee äijä höpöttämään kahvimuki kourassaan. Entinen opas, puhuu hyvää englantia. Työt on loppu vaan ja kansallinen Lao Lao -viina maistuu. Syntynyt -65, joten kyselen muistaako sodan ajan, pommitukset. Muistaa kyllä muttei ole halukas puhumaan, kukaan omaisista ei tosin saanut raapaisuakaan, onnekas hän sanoo olevansa. Vanhemmat vietnamilaissyntyisiä ja hän ite asunut aina täällä. Joissain vaihees yllyttää mua josko mentäis polttamaan oopiumi-piipullinen, ei kiitos, herra on hyvä, menee itse vaan.
Oopiumia viljellään tässä maassa laajalti, maailman kolmanneksi suurin tuottajamaa. Jossain kylissä varsinainen ongelma, kaikki omaisuus palaa sananmukaisesti savuna ilmaan.
Hyvää yötä vaan sitten...

17.9. keskiviikko

Aamulla lentokentälle ja valmiina Vientianeen. Kone suuri ja uudehko ranskalainen, hyvät kyydit saamme.
Lentokentällä taas samat taksihaukat valmiiksi printattuine listoineen, 5 USD sinne hotelliin ja 6 USD tähän hotelliin. Nyt jo tiedän pojat teidän raa'an ylihinnoittelunne joten sanon että nou thanks, menen tuohon tien varteen ja otan tuktukin, se ei maksa puoliakaan teidän listahinnoistanne. On vaan niin hemmetin kuuma ettei huvittais rinkan kanssa kävellä sinne asti joten katon miten käy. Äijät pulisee keskenään ja suostuvat 3 USDhen. Kas vain, hinta putos kerralla 40%, Ok, no mennään sitten.

Vaihdan lisää dollareita kip'eiksi, USDn kurssi vaan paranee. Täällä on ollut raju arvonpudotus 1997-98, kipin arvo putosi yli 80%, tiukkaa säästäjille.

Päätän mennä Vang Viengiin nauttimaan bungalow-elämästä eli vaan oleskelemaan leveän joen rannalle omalle terassille. Matkatoimisto sanoo että minibussi on rikki, mutta toki pääsen paikallisbussillakin ja niitä menee yhtenään.
Paikallinen maksaa vain 2,5 USD, ja säästän hitosti rahaa. Bussi täysi, ja yli puolet lattiasta on valloitettu suurilla kukkaruukuilla, eihän täällä pääse edes liikkumaan, jopa penkkien alustatkin on täynnä kukkaruukkuja. Ei muuta kuin kamojen kanssa tasapainoilemaan etten astu murskaksi niitä.
Bussiin tulee taas siviilipukuisia rynnäkkömiehiä, siitä vaan.

Ja 3 tunnin ajon jälkeen:

VANG VIENG

25000 asukkaan "joki"kylä Vientianesta 160km pohjoiseen, tunnettu lähinnä vuoristaan ja niissä olevista valtavista luonnonluolista, joissain jopa virtaa pieniä jokia. Osa korkealla vuorenseinämillä, joten voipi varautua kiipeilemään pikku polkuja viidakkoisessa ja jyrkässä maastossa. Paikka suosittu turistien keskuudessa ja keskusta onkin täynnään mukavia pikku ruoka- ja olutravintoloita, sekä tietty kauppoja jotka myy kaikkea Laos-sälää vaatteista ja kankaista lähtien.

Etsin netistä joitain kuvia paikasta mutten löytänyt mitään kovin säväyttävää, mut saahan näistä jotain viitettä. Maisemat on tuhat kertaa upeampia rannan bungalowista käsin, mihin majoituin. Joissain kohden vuoret alkaa nousta pystysuoraan melkein heti vastarannalta.

http://deanoman.com/plaos2.JPG

http://www.ultimatejourney.com/L.VangViengView1.JPG

http://home.gwu.edu/~roberto/vangvieng.jpg

http://www.physics.utoronto.ca/~janstey/fall2001/laos/vangvieng2.jpg

http://www.photoroamings.com/Laos.html

http://www.raingod.com/angus/Gallery/Photos/Asia/Laos/images/VangViengLandscape02.jpg


LP-oppaani mukaan paras paikka olisi Bungalow-hotelli Thavonsouk, kallis, mutta jokaisessa bungalowissa on oma terassi joelle päin, näkyy ilta-aurinko laskevan vuorten taakse. Löydän paikan helposti, ja saan huoneen 15USDlla. Kävelen läpi upean kukkapihan ja kämppähän on hieno! Partsin ovi auki ja jokinäkymä heti edessäni. PARATIISI! Jesh, tänne mä jään ainakin kahdeksi yöksi!:

http://www.geocities.com/thavonsouk/
katso -> VangVieng Gallery ja -> Restaurant

Juttelen omistajanaisen kanssa, hän on ollut yli 10 vuotta hommissa UNESCOn leivissä konttorihommissa ja leipiintyi. Muutti miehensä kanssa tänne, rakennuttivat bungalowit ja pistivät kolmen vuoden aikana valtavan puutarha-alueen pystyyn nurmikkoineen, puineen ja kukkaistutuksineen. Upea on, paras paikka vierailla jos/kun Laosiin tulee. Täällä voi uida, vuorikiipeillä, fillaroida loputtomia riisipeltojen vierustoja vuorien välisissä laaksoissa, soutaa kanootilla, jopa Vientianeen asti, jos kantti kestää!

Istun syömään suurelle terassille, ja katselen kun pennut ui ja peuhaa allani vedessä, lauma naisia pesee pyykkiä, osa myös itsensä ja hampaansa! Vesi on kyllä mun mielestä turhan mutaista rannassa suun pesemiseen, mutta mikäs siinä.

Älytön helle. Ja kun ei edes tuule. Kylmää vettä ja olutta.
Lueskelen parin viikon vanhaa Newsweekia, asiapitoinen lehti, kuin SK tai Kanava Suomessa. Julkaisevat ajan hetken hullujakin juttuja kuten että USAssa on avattu kauneushoitoloita lapsille, jopa 9v tytöt istuu siellä, ja saavat 115 USDn kasvohoitoja. Myös säärikarvojen (?) poistoja näille tehdään, ja terveyttävää päänahan hierontoja 100 USDlla. Onko 9v lapset jo niin sairaita että tarvitaan terveyttäviä päänahanhierontoja? Lehden mukaan näitä käyttävät rikkaiden perheiden lapset, on se kovaa kun pitää jo ala-asteen kolmannella luokalla olla kaunis ja nätti, mihin lapsuus jäi? Voi voi.....

Tiedättekö miten Vang Viengissa pestään auto? Enpä tiennyt minäkään ennen kuin tänne tulin: Auto ajetaan jokeen ovien alareunoja myöten ja sitten vaan pesemään, vettä riittää joka puolella ja letkuakaan ei tarvita. Tuossa vieressä joku pesee maasturiaan sillä lailla. Sillä lailla.

Täällä on hitosti israelilaisia turisteja, hebreaa solkataan enemmän kuin englantia. Samanikäisiä keskenään näyttävät nämä olevan, varmaankin juuri asepalveluksensa suorittaneita naisia ja miehiä, ne kun yleensä lähtevat muutamiksi kuukausiksi intin jälkeen ulkomaille joihinkin halpoihin maihin, Intiassa näitä näki paljon.

Pesen paitaani huoneessa. Hitto, ei puhdistu millään, hinkkaan kuin hullu munia, mutta niin on musta lika pinttynyt paidan selustaan, olkoon. Onpahan ainakin puhdas tahra.

Illalla pimeän aikaan lähden keskustaan syömään, täällä on nämä ravintolat mukavia "telineiden" päälle rakennettuja paikkoja, istut korkealla paksujen mattojen ja tyynyjen päällä matalan pöydän ympärillä, kengät jätetään maahan. Mukava maata samalla kun syö ja kuunnella musiikkia. Täällä soi hyvä länsimusa, Doorsista lähtien kaikkea, yleensä rauhoittavaa musaa. Rento fiilis.

Tunnin mukavan lorvimisen jälkeen pyydän laskun ja kun tarjoilija tuo sen, hän näyttää samalla suurta pussia marihuanaa ja kysyy kelpaako? Ei kelpaa. Mies nyökkää kohteliaasti, vie laskun rahoineen omistajalle ja häipyy mopolla jonnekin, taisi pelästyä kun en huolinut???

Tässä paikassa on kuulemma useita niin sanottuja oopium-luolia, joissa paikalliset ja turistit makaavat patjoilla, ja polttavat pitkillä piipuillaan oopiumia. Olis mukava nähdä semmonen paikka sisältä, mutten viitsi edes mennä kun tiedän, että jos poliisit ratsaavat juuri sillä hetkellä paikan, poltit tai et, joudut putkaan ja tod.näk. odottaa raskas tuomio, jopa kuolemantuomio vakavissa tapauksissa. Lahjomalla selviää monesti mutten maksaisi asiasta mihin en ole edes syyllistynyt. Joten.. kuva kertoo:

Teksti: An Opium den in Vang Vieng: They call it "visting the dragon":
http://p.vtourist.com/602130.jpg


18.9. torstai

Wonderful morning!!
Aurinko paistaa helottaa taivaalla, aamiainen terassilla, joki virtaa välkkyy, taustalla vuoristo pilvisine huippuineen, lapset läiskyttävät vettä toistensa päälle, keskellä jokea seilaa pitkiä kapeita veneitä kuka minnekin menossa,...mitä muuta tarvin???

Lueskelen Newsweekeja ja parin tunnin auringossa paahtumisen jälkeen painelen rantaan, hyppään kaposeen veneeseen ja matkustan joen toiselle puolelle aikomuksenani vaeltaa johonkin noista luolista.
Kävelen pitkää maalaistietä, upeat maisemat ympärillä, vaaleanvihreää riisipeltoa jotka päättyy kaukana pystyyn vuorenseinämään. Saan hyviä valokuvia napsittua. Aurinko polttaa ja unohdin hitto ottaa vesipullon mukaan!!!
Kilometrin jälkeen tulee viitta, jossa mainitaan yhdestä luolasta 700 metrin päässä. Kävelen kuivunutta puronpohjaa, ja sitten alkaa tiheä viidakko, jossa menee pieni kapea polku. Onneksi polun varrella on silloin tällöin punainen riepu merkkinä että oon oikealla tiellä.

Sitten alkaa ylöspäin meno. Ja hitto kun oon hionnut jo sata litraa hikeä, janottaa ja polttaa mutta sisu ei anna periksi, kun kerran oon täällä niin käyn katsomassa luolan vaikka se olis viimeinen luola. Rinne on jyrkkä ja vaikea, ja aikani puhkuttuani tulee kyltti "Cave 50m". 50 metriä ylöspäin tuntuu 500 metriltä.
Löydän luolan, ja se on syvä ku mikä, ja bambuiset tikkaat menee alaspäin. Sääli ettei mulla ole taskulamppua, liian pimeä että näkisin mitään. Tiedän että joissain luolissa on sähkövalaistus, niissä kun voi jopa uida vuorijoissa, ja näkee ettei ainakaan huku.
Mutta mun on pakko jättää muut luolat väliin, jano on jo niin törkeä ja nahka palaa että kävelen takaisin päin. Tuunhan tänne ens viikolla uudelleen joten sitten enemmän näitä luolastoja.

Pitkän ramppaamisen jälkeen terassille ja aaaaah kylmää vettä!! Nahka on ruskea kuin papu mutta selkä taitaapi olla pikemminkin punainen?? Noh, kerrankos se melanooma iskee.

Ja sitten omia kuvia -osastoon:

http://uk.pg.photos.yahoo.com/ph/lehtimaki_mika/album?.dir=963c/


Tämmöistä täällä on sattunut.
Nyt on lauantai-ilta kello 18:30, ja oon taas Vientianessa. Saattaa olla etten enää kirjoita emaileja, riippuu miten huvittaa. Nimittäin runsaan tunnin päästä en enää matkusta seuraavaa viimeistä viikkoa yksin, joten en ehkä kauheasti kirjoittele. Toki luen emailit iltaisin, että niitä saa lähettää, joten kiitos niille joilta oon saanut, kiva saada jotain viestejä, mitä vaan. (Vain kolme eri lähettäjää kirjoittanut!! Lisää pliis.)

Ja olis ihan kiva tietää mitä Suomessa on tapahtunut viimeisen 3 vkon aikana. Tony "Hoopo" Halme oli verrannut hormoneja aspiriiniin? Sen verran oon Bangkok Timesia lukenut että ruotsalainen ministeri Anna Lindh on murhattu ja murhaaja saatu kiinni? Mitas nämä ihme pommiräjähdykset sitten ovat olleet, jopa Vaasassakin?

Tämmöistä...Phop kan mai.... :)

Mika

0 Comments:

Post a Comment

<< Home