Reissukertomuksia maailmalta

Reissuja, matkoja, kommelluksia ja muuta ihmeellistä maailmalta. Tässä reissuistani muutama email koottu yhdelle saitille. Lukea saa, kommentoida saa, kirjoittakaa palautetta, niitä on aina mukava lukea. Pari aiheeseenliittymätöntä linkkiä: Matkakuvia: http://www.fotolog.net/mikalehtimaki

My Photo
Name:
Location: Vaasa, Finland

Saturday, December 29, 2007

BRASILIA, osa 1/2

Tulipa sitten pitkään odottamani vuoden vuorotteluvapaan aika.
Tarjosin itselleni kahta eriväristä ajatuspilleriä; sininen, jonka nieltyäni oli lähdettävä tutkimaan maailma ja löydettävä se myös itsestäni.

Tai: Punainen pilleri - nielen sen kuin karvaisen kalkin ja unohdan koko jutun.

Otin sinisen. Se maistui makealle, vaarallisen hyvältä. Tajunta laajeni. Mutta toi mukanaan myös ymmärryksen että vaarallisempaa kuin haaveissa eläminen voi olla niiden toteuttaminen. Pettymyksiä ei lunasteta takaisin kuittia vastaan.

Unohdin punaisen. Sen joka tuo turvaa tyytymällä arkeen ja sen samaisen joka joskus lopettaa kasvun ja kasvamisen.
Ruumis voi vanheta vielä vaikka elämä on jo loppunut. Pahin pelko.

Sain kuunnella varoituksia. Etelä-Amerikka on vaarallinen alue, minut tullaan ryöstämään ja tappamaan montakin kertaa (?).

Haluanko kuolla? Kaukana siitä. Kaukana halu kokea kuolema vaan halua kokea elämää.

Hiukan haastetta.
Olen jo kierrellyt kymmenissä maissa aikaisemminkin. Tosin nyt kierrän isompaa rinkiä, onhan etelä-Amerikan ympärysmitta 32000 kilometriä.
Haaste.
Toki voi sattua pahasti, käydä huonosti, kuolla Andeilla tai tulla tapetuksi.
Mutta onko haaste jonka lopputulos on varma, haaste?


Latasin asennetta ja huumoria mukaan. Ladattu Visa-kortti auttaa sitten taas maallisissa asioissa. Luulen pärjääväni näillä eväillä. Ja päätin tulla kotiin kuolemaan...sitten joskus kun aika...


Joten..... 2.2.07 aloitin Mainion Etelä-Amerikan Turneen (MEAT) Brasiliasta. Juna lähteä jyskytti Vaasasta kohti Helsinkiä, Hiki-Vantaan kentältä lähtö kohti välilasku-Pariisia. Kone oli hiukan myöhässä mutta olihan mulla 2 tuntia aikaa vaihtoon Charles de Gaullen kentällä.

Pienen etsiskelyn jälkeen löytyi oikea lippuluukku, eka lento kun oli Finnairin ja Paris - Rio -väli olisi sitten TAMilla, brasilialaisella yhtiöllä. Muttapa; mies tiskillä sanoi että koska mulla on vain menolippu eikä passissakaan näytä olevan viisumia (eurooppalaiset eivät tarvi viisumia alle 3kk turistimatkalle) niin enpäs anna sun tulla koneeseen.

Häh?

Joo kuule se on niin että maahan ei pääse pelkällä menolipulla, täytyy todistaa että olet myös lähdössä poiskin maasta. Ei auttanut reittiselitykseni että en aio jäädä maahan vaan jatkan sieltä myöhemmin Paraguayhin etc.
Ei auttanut ei. Ainoa vaihtoehto on hakea äkkiä kentältä lippu Brasseista jonnekin. Mistä täältä lipun saan tähän hätään? Luen Sudenpentujen Käsikirjaa ja se kertoo että TAMin luukku on vastapäätä. Lippumies vahvistaa väittämän todeksi.

Pikkujonoa, kello käy, saanko lipun edes, lievää hermostuneisuutta ilmassa, saa nähdä, hyvin alkoi, onko tämä enne, ei ole, kun alkaa huonosti päättyy hyvin, joopajoo, tai just toisinpäin, kone tietty putoo, siel on vettä vahingos lentobensan seassa, takana Rion-koneen jono kasvaa, se äijä antaa piruuttaan mun paikan jollekin, mikä täs jonos ny oikein maksaa, puhuuko ne edes englantia, ranskaa vaan kuuluvat puhuvan, käykö niille edes Visa-kortti...

Ja sitten mun vuoro. Tilitän tilanteeni, englanti kelpaa kommunikointiin. Ehdotan että saisinko paluulipun vaikkapa Ranskan Guyanasta, plaani kun olis palata sieltä takas Eurooppaan kesäkuun puolivälissä. Ei käy koska Brassit vaatii että maassa saa olla max 3kk ja lipun päiväyksen pitää siis olla enintään huhtikuun loppuun. No, anna nyt mulle sitten ihan mikä vaan lippu, vaikkapa Paraguayhin Asuncioniin, meen sinne kuitenkin, tosin maitse. Menetän tässä kyllä lippurahat, en aio sinne lentää. Tuskinpa se lento nyt niin kallis on. Niinpä! Yli 300 euroa Riosta Asuncioniin, ounou shit!

Lippumyyjätär sanoo että voin käydä TAMin officessa Riossa ja pyytää lippurahat takas. Niin teen mutta skeptikko minussa on voimissaan ja asennoidun saas-nähä-saanko-ikinä-niitä-rahoja-takas -asenteeseen.

(Tällöin en vielä, onneksi, tiennyt että saan tapella TAMin kanssa vielä heinäkuussakin tästä samasta asiasta! Paska firma, en lennä enää TAMilla.)

Bäk tu biljetjonoon, toivon että saan vielä ikkunapaikan, siinä on parempi nukkua, jos koneessa unta saa. Ja olipa vielä paikka mulle. Tästä on hyvä jatkaa.
Tuumin myöhemmin että mikäs hemmetin tulliviranomainen se lippu-passinsyynääjä luuli olevansa, eihän TAMin lippuvirkailijalle kuulu muuta kuin printata mulle istumapaikkalippu ja toivottaa hyvää matkaa, kyllänäinon!

RIO DE JANEIRO

Yölento menee hyvin, saan jopa jonkin verran nukuttuakin. Aamulla klo 5 laskeudumme Rioon kentälle. Passintarkastuksessa kukaan ei edes kysele onko mulla paluulippua tms! Niinpäniin.
Hoipun hihnan viereen odottamaan rinkkaani. Laukkuja tulee, omistajat löytävät omansa ja pikkuhiljaa väki vähenee ja oloni ohenee, missäs mun rinkka on? Älkää vain sanoko että se on missattu jonnekin! Ranskalaiselta kaveriltani Micheliltä hävisi kerran iso matkalaukku Pariisi-Helsinki välillä eilä koskaan löytyny. Kävikö tässä samoin, ranskalaiset ovat hävittäneet havumettänviheriän rinkkani!?

Osa viimeisistä odottajista luovuttaa ja menevät tekemään ilmoituksen kadonneista laukuistaan. Mulla puskee vitutus väsymyksen tasalle ja ohikin, ensin lippushow ja nyt tämä! Mulla ei ole edes hotellia mihin ne rinkan vois tuoda jos/kun se tulee. Sama kone jatkaa Sao Pauloon, se on tietysti jäänyt koneeseen ja on matkalla sinne.
Päätän istua kuin tatti ja aion odottaa kunnes hihna pysähtyy. Muutaman minuutin välein tulee yksi tai toinen laukku vuan ei miun.
Ja sitten haa, sieltä tulla rullaa tuttu Savotta-rinkka. Jälleennäkeminen on liikuttava molemmin puolin ja emme kumpikaan puhu mitään, sanoja ei tarvita, tarvitaan vain toisemme.

Väsyttää, kello ei ole vielä kuuttakaan aamulla, pakko päästä cityyn ja ottaa hotelli. Taksikuskiviidakko tulee ulkona vastaan ja kilpahuutoa 65 reais - 62 reais. Kallista on, etenen ja tingin kunnes saan hinnan 50 reaisiin, sen alle kukaan ei lähde mua viemään. Yksi euro on noin 2,65 reaisia joten noin 20 euron kyyti tulee, ei paha Suomen hinnoissa mutta...Kerron kuskille hotellin nimen ja osoitteen, väittää paikan tietävän. Sinne siis amigo.

Aamuruuhkaa tähän aikaan kovasti ja pakolliset tietyömaat hidastaa matkaa. Kuumakin. Lunta täällä eio.
Hotelli löytyy, jännitystä onko tilaa, en jaksais lähteä etsimään toista jos.. On tilaa, tarkistan luukun ensin. Pieni on ku mikä mutta olkoon, suht siistikin. Hinta vain on törkeä, 110 reais! Eli 5 neliön luukusta 40 euroa! No, yksi yö, ok, etsin päivän aikana toisen halvemman, nyt täytyy saada unta muutamaks tunniks.

Herään joskus klo 13 mais, hiippailen hotellin hakuun, 21 metrin päässä on toinen mesta, heilahdus sisään ja alkaa hinnanhahmotus, he eivät puhu sanaakaan englantia. Pärjäämme espanjallani, hinta selviää 60 reaissiksi, puolet pois, ouyes. Mutta måste titta på huone ensin, torakkatarjonta sun muu täytyy todeta empiirisesti. Samaa kokoa kuin edellinen, kärsinyt kämppä on mutta pintaremontilla tekis nätin oman huoneen. Teemme kaupat ja suttaamme varauksen varmaksi pienelle paperilapulle; pequeno papel på brassiks.

Onneksi vaihdoin Forexilla tukun reaisseja Suomessa, ei tarvi heti hättäillä paikallisvaluutan kanssa että missä vaihtaa, varsinkin kun pankit on sulki sapattina.
Mutta mera pengar tahtoo jag. Käyn läpi useiden eri pankkien automaatteja, mikään ei anna rahaa vaikka on kyljessä kuin Visan mainos. Koettelee vaan ei hylkää? Hylkäs kyllä mun kortin joka kerta, koettelee hermoja. Sudenpentujen Käsikirja neuvoo kokeilemaan vielä kerran, ja suuttumaan sitten vasta. Pyydänpä masiinalta pienempää summaa, pieni on kuulemma kaunista. Niin on, kone vatkaa mulle vaaditun valuutan ja on helppo taas hengittää.

Kirjaa tutkiessani selviää että Rio de Janeiro tarkoittaa Tammikuun Jokea, koska tammikuussa 1502 Portugalin poika Gaspar de Lemos purjehti tänne ja luuli lahtea joeksi. Mitäs tuosta, luulihan G.W. Bushkin että Irakissa on joukkotuhoaseita. Errare humanum est.
Hiukan on city siitä muuttunut, nykyisin nurkilla norkoilee noin 7 miljoonaa tammijokelaista. Niistä suuri osa asuu faveloissa eli slummeissa, Rocinha, joka on suurin favela, asuttaa 150000 - 300000 asukasta, kukaan ei tiedä paljonko siellä tarkalleen taloutta pitää.

Erikoinen kauppala tää Rio onkin, pitkä ja kapea, toisella puolella meri ja toisella puolella korkeat kukkulat. Favela yrittää kasvaa kukkuloille mutta eipä sinne pitkälle enää pääse, jyrkät seinämät on ja pysyy.

Veri vetää vetten viereen, istuskelen Copacabanan rannalla ja seurailen nai.. ehh.. ihmisiä. Vähissä vaatteissa täällä tarkenee ja vähissä vaatteissa täällä joka paikassa ollaankin, ei pelkästään rannoilla. Jopa busseissa ja supermarketeissa paikalliset liikkuu pikkupikku uimahousuissaan. Missä ne rahojaan pitää, hmmm? Riolaiset elää vedestä ja rannasta.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=263601%2Ejpg

http://www.woophy.com/map/download.php?file=263606%2Ejpg

http://www.woophy.com/map/download.php?file=263604%2Ejpg


Copa on muutaman kilometrin pitkä, päätän kävellä sen päähän ja katsastaa niemenkärjen takaa alkavan Ipaneman kuuluisan rannan. Josko se Ipaneman tyttö olis vielä siellä.
Olihan...ne... kaikki siellä. Ipanema on alkuperäisasukkaiden eli intiaanien kieltä ja tarkoittaa "pahaa vaarallista vettä". Aallot onkin aika mahtavia täällä, surffarit saa kyytiä. Välillä näkyy uiminen kielletty -kylttejä suurten aaltojen takia. Lukutaidottomuutta täällä on koska ihmiset vain uivat kylteistä piittaamatta.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=263589%2Ejpg


Pakko käydä katsomassa Rioa korkealta Jeesus-patsaalta käsin, mahtaa olla hyvät näköalat alas kaupunkiin. Nappaan taksin, sanon että Corcovado (sillä nimellä vuori tunnetaan täällä) ja kumma kun mittari pistetään päälle pyytämättä. Eikö taksit olekaan turistien huijaamista varten kaikkialla maailmassa paitsi ei Skandinaviassa?

Jään pois kyydistä mäen alla, tästä menisi junantapainen rinnettä pitkin ylös. Kova on pyynti lipusta, 36 reaisia. Kyllä on Lapin-lisää lyöty lätkään. Taksikuskit yrittää saada mua kyytiin, sinne ylös kun pääsee pirssilläkin. Hinta vaan on vielä kalliimpi. 60 reaisia ja pääsisin kuulemma siihen samaan hintaan naapurikukkulalle ja sieltä saisin hyvät kuvat patsaasta ja kaupungista. Tingin hintaa ja oon ei-kiinnostunut ja saankin kohtuullistettua korvausta 40 reaisiin, hyvä, pääsen sinne toiseenkin paikkaan.

Eka kukkula osoittautuukin mahtavaksi näköalapaikaksi, venesatama, rannat ja kaupunki näkyy hienosti sieltä. Sekä saan hyviä kuvia Jeesus-patsaasta.
Jotain pesukarhunnäköisiä eläimiä kyttäilee mua puskista, odottavat kai saavansa jotain herkkupaloja. Apinoita hyppelee puissa. Niin, tämä onkin Tijucan kansallispuistoa, rauhoitettua aluetta. Kiva täällä on kiipeillä. Hienoja isoja sähkönsinisiä perhosia lentelee, mitä lienee nimeltään?

http://www.woophy.com/map/download.php?file=264517%2Ejpg

Taksi taas alle ja Jeesusta moikkaamaan. Kyltti kertoo että kelpo kukkula veikeä vuori on 710 metriä korkea. Siihen vielä patsas päälle. Komeannäköinen se on, nappaan kuvia ja välille kattelen muiden matkimista, levittävät kädet levälleen patsaan tavoin kuvaa varten. Hieno näköala täältä on myös, liki koko kaupunki näkyy.
Kuumakin on, reilusti yli 30 astetta. Hikeä puskee kun portaita kävelee vaikka menee alaspäin.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=264521%2Ejpg

Illemmalla äkkään hotellin läheltä seisova pöytä -tyyppisen ravintolan, viikonloppuisin vain 18 reaisia ja saa syödä niin paljon ku jaksaa. Ja niin hän syökin, kaikkea mahdollista on monessa eri pöydissä, valkopukuiset tarjoilijat kiertää ympäri salia pitkien lihavartaiden kanssa ja leikkaavat lisää lihaa jos haluaa. Ei tarvi edes nousta. Lataan sushi-pöydästä eri kalakääröjä ja hyvää on. Toiv maha ei pistä protestiksi. Puoli pulloa punaviiniä kyyditykseen ja maha on valmis.

Maanantaiaamun projekti on etsiä TAMin toimisto ja saada mai mani päk siitä pakkomyydystä lipusta. Koju on aika kaukana mutta metro kulkee ja on halpa. Arcoverden metron portin vieressä on kuution kokoinen ruusukvartsi, yhtä kiveä koko kuutio, aika jötikkä.

Löydän casan corkean ja kaunis virkailijatar ymmärtää englantia jonkin verran. Saan kerrottua tarinani ja lähdemme yhdessä yläkertaan... toiseen toimistoon. Puhuttelevat porukalla toisiaan ja saan jonkinmoisen kuitin ja vakuuttavat että rahat palautetaan tililleni 45 päivän. Jään odottelemaan. Toivottavasti tulee.

Löydän itseni Copalta jälleen, tilaan kookospähkinän ja pillin ja imuroin nokkaani makeaa maitoa. Viereeni osuu eilisaamuinen saksalainen Thomas jonka kanssa rupattelimme aamiaispöydässä puolitoista tuntia. Mukava ja puhelias, puhuu loistavaa englantia. Sovimme että mennään jonnekin illemmalla syömään ja nauttimaan muutaman oluen.

Näemme illalla ja keksimme mukavan terassiravintolan. Tääl on tuopit tarjouksessa tänään, sopivaa. Istumme aamuyhteen asti syötyämme ensin kuivasuolattua bacalhauta, tuttua turskaa. Reilunkokoisia annoksia ovat näillä nurkilla.

Thomas on vajaa 40v tyyppi, huoltaa yksityisiä lentokoneita ympäri maailman, ehtinyt kiertää jos jossakin. Syntynyt aikoinaan itä-Berliinissä, tietää mitä on ollut elää köyhänä yksinhuoltajaäidin ja veljensä kanssa, ei ollu leekoja ei. Sympaattinen kaveri, jaamme samoja ajatuksia maailmasta. Heteroja silti olemme, edelleen.

Kello on jo yksi aamulla ja Copan öisestä vaarallisuudesta on ollut niin paljon mainintaa että hiukan huolestun. Rantakatua pitkin hiihtää jos jonkinmoista pälyilijää. Kättelemme Tompan kanssa ja lähden mittaamaan katua toivoen että jos ryöstävät eivät sentään ammu muua. Ei kukaan musta piittaa, pääsen huoneeseen hengissä. Niin luulen.

Herään aamulla varhain helvetinmoiseen tuskaan, vatsaa polttaa ku tulessa. Hoipun vessaan, oksennan kunnon ryöpyn ja rojahdan pytylle ja vesivelli tulee ulos toisestkin päästä. Kauhea tulipalo sisällä.
Raahaan itseni sänkyyn, yritän juoda vettä ja edellinen toistuu.

Muutaman tunnin aikana oksennan sappea ulos ja saman verran loiskutan litkua alemmasta aukosta 7 eri kertaa. Lisäksi nousee kunnon kuume. Lämpöä on varmasti yli 30 astetta huoneessa ja palelen silti paksussa paidassani. Käärin itseni vielä pyyheliinaan ja lisäpaitoihin, ei auta, kuumuus sisällä ja kylmyys nahalla, vapisen pari tuntia sängyllä ja vatsa kouristelee niin etten tiedä mitä tulee.
Välillä horkkaan niin että alan olla jo sitä mieltä ettei tästä voi selvitä, tuskin oon koskaan ollu näin kipeä. En pysty juomaan vettä, nouseminen muuta kuin vessaan tuntuu mahdottomalta ponnistukselta.

Tyhjästä mahasta yökkääminen on rankkaa, juon välillä väkisin vettä että olis edes jotain mitä yrjötä.

Muisti pelaa sen verran että klo 11 lähtis bussi Belo Horizonteen, olis ostanu jo lipun valmiiksi. Huone pitäis luovuttaa klo 12, ei onnistu.
Klo 11 yritin pukea, pakko käydä respas sanomassa että oon vielä yhden yön, toiv kukaan ei oo tulossa kämppään! Hoipun alas, yritän selittää tilanteen, tyttö kyllä näki jo naamasta missä mennään. Onneksi oli tilaa seuraavaksi yöksi.

Pakko saada jotain limsaa etc. Kun kerran oon jalkeilla lähden pienin askelin kadulle muiden sekaan. Hitaasti kävelen katua pitkin ja yritän bongata markettia. Hiton kadulla ei oo ku parfymerioita ja vaatekauppoja! Joudun köpöttelemään kolme korttelia ennen kuin löydän pikku kioskin missä on kylmää Fantaa. Ostan heti 4 litraa, pakko saada verensokerikin nousemaan. Sama kolme korttelia takas, ei tää näin pitkä matka äsken ollu.

Pääsen takas sänkyyn, rojahdan, nakkaan kasan Buranaa naamaan limsan kera. Annoin kuumeen pysyä korkeana koko aamupäivän että polttaa paskat pois elimistöstä ja karsta tuntuu tuhoutuneen suurimmaksi osaksi. Polte pötsissä jatkuu.

Nukun ja nukun ja nukun. Virtaa ei oo koneistossa voltin vertaa. Herään vrkn aikana ehkä 5 kertaa ja yritän juoda Fantaa joka kerta. Ruokaa ei ole eikä päässä ollut tajuntaa ostaa kiskalta edes banaaniterttua. Juodaan siis Fantsua.

Aamukin tuli. Olo oli ohut mutta vakavahko. Päätin lähteä Belo Horizonteen. Tuli mitä tuli. Maksoin matkalipun turhaan mutta henki säilyi.

Pääsen pääbussiasemalle, onneksi oli vielä jäljellä pari paikkaa että pääsen Riosta, hiio hoi! (Sana Rio lausutaan muuten Hio ja valuutta real äännetään heal ja monikkona reais on heais.
Arvatkaa kui rock'n'roll sanotaan? Kyllä: hock'n'holl!)

BELO HORIZONTE

Bussi kulkee Minas Geraisin osavaltioon Belo Horizonteen. Paikka on Brassien kolmanneksi suurin city 2,3 miljoonan asukkaan voimalla.
Kaupungin pohjakaava on erikoinen: ensin on pääkadut normaaleja "ristikkoa" mutta sitten 6 pienempää katua risteää nämä isot avenuet 45 asteen kulmassa! Eli pääset oikaisemaan avenidat vinosti kärjestä kärkeen. Kaikkea ne pohjapiirtäjät keksii. Lienee pohjapaperi liukunut piirrosvaiheessa vinnoon ja siinä se ny o, viekää jo rak.mestarille, tiiletki o jo tulos.

BHssa ei nyt niin mitään erikoista muuten ole, päätin vain poiketa tämän kautta. Kiinnostaa kylläkin Igreja de Sao Francisco de Assisin pikku kirkon keramiikkataide.
Kunto ei ollut vielä Myllylän luokkaa joten pienen citytourin jälkeen maha muistutti suoli suositteli hotellissa lepäämistä. Onni on oma vessa.

Seuraavana päivänä kirkonkatselmukseen. Bussit jotka sinne kulkee menivät miten sattuu, kuskit väitti ettei tästä pääse, mee tuonne toiselle kadulle, sieltä pääsee kyytiin. Jonkin aikaa jaksoin tätä, sitten paloi hermo. Vittu, otan taksin.

Taksit Suomessa on ok, mutta mitä latinompi maa sitä enemmän taksin tarkoitus on huijata asiakasta. Koskee toki muitakin maita kuten Intiaa ja Egyptiä.
Istuin kyytiin, äänsin kirkon nimen ymmärrettävästi, kuski pistin mittarin päälle pyytämättä, hienoa ja sit menoksi. Päästiin cityn reunamille kirkon kylkeen. Suhari kaivaa tariffilistan esiin hanskaluukusta ja pulputtaa että koska mittari näyttää noin niin se tarkoittaa että hinta on tämä ja esittää etusormella hintaa uutta eikä tokikaan jäsenalennettua. Kieltäydyn maksamasta ja pulputus pulinoituu intonaation noustessa puolisen oktaavia ja pari piirua ihmisen suuntaan.
Lasken päässäni että kyse on noin 1,5 euron (m)ikälisäkorotuksen kaltaisesta vaateesta ja tuumin notta olokohon sitte. Osta vaikka lisää tupakkia ittelles.

Kirkko ei ole vanha, tehty 1900-luvulla ja on pieni, moderniksi luonnehtisin. Syy miksi halusin nähdä sen oli hienot sinivalkoiset kaakeloidut seinät. Portugalissa vastaavia seiniä näkyy usein, ja usein ne olivat tosi upeita. Kaunis oli tämäkin mutta valitettavan vähän sitä oli.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=267362%2Ejpg


Paluu kaupunkiin ja bussilla! Haen kamat loistavasta ja halvasta hotellista, painelen helteessä Rodoviarioon eli bussiasemalle. Löytyy lippu, matka jatkuu kohti Ouro Pretoa eli Mustaa Kultaa kohden.

OURO PRETO

Ouro Preto on Vaasan kokoinen vuorille rakennettu kaupunki, 1179 metriä merenpinnasta. Outo nimi selittyy sillä että 1600-luvun lopulla jesuiitat pysähtyivät täällä ja yksi mustista palvelijoista joi vettä ja nähtyään mustaa metallia joessa, otti sitä kourallisen mukaansa. Myöhemmin paljastui että se sisälsi kultaa.
Paikkaa etsittiin pitkään, ainoa muistikuva oli että lähellä oli omituisen muotoinen piikkimäinen muodostelma vuorenhuipulla. Paikka löytyi vuosia myöhemmin ja kultaa oli valtavasti. Kaivajia tuli jatkuvasti kunnes väkiluku oli jo 110000. Vertauksen vuoksi New Yorkissa asui 50000 ja Riossa 20000, eli suurkaupunki oli syntynyt. Ja OP olikin noin 180 vuotta aikaa Brassien pääkaupunkinakin.

Ourossa on upeita siirtomaa-ajan hyvinsäilyneitä kirkkoja 1700-alusta lähtien. Osassa kirkoista kuten Santa Efigenia dos Pretosissa on pyhimyskuvina mustaihoisia! Syy siihen on se että kullankaivuu teetettiin Afrikasta tuoduilla orjilla. Orjat pakotettiin hylkäämään omat uskontonsa ja ottamaan kristinusko haltuun. Näin tehtiin. Mutta mustat ovelana jatkoivat omien jumalien palvontaa, nämä vain "naamioitiin" kristillisen uskon hahmoiksi ja Tyhmät Valkoiset Miehet eivät aavistaneet mitään.
Orjat rukoilivat näitä mustia pyhimyksiä etteivät murskaantuisi sortuviin kaivoksiin.
Kirkot rakennettiin kaivoksista salakuljetetulla kullalla jota tuotiin mm hiuksiin hienona lastuina sekoitettuna, hiukset pestiin myöhemmin ja kulta jäi pesuastiaan. Kynsien alla kuskattiin kanssa kamaa.

Uskomattomin tarina on tositarina afrikkalaisesta kuninkaasta Chico-Reistä. Orjakauppiaat nappasivat kuninkaan koko heimoineen Afrikasta, toivat ja myivät heimon orjiksi Ouroon. Chico-Rei oli ahkerin työntekijä, teki töitä sunnuntai ja pyhät, sai ostettua itsensä ja poikansa vapaaksi, ja vapautti lopuksi koko heimon. Chico alkoi hoitelemaan heimonsa kanssa kingin hommiaan uudelleen. "Sijoita itseesi" on nykypäivänkin trendi mainosten mukaan.

Kun ostamastaan vapaudesta kiiri tieto Portugaliin kuninkaalle loppui orjien itsensäosto-oikeus siihen. Chico jäi vapaaksi heimoineen. Hemmosta tuli mustien kansallissankari Brasiliaan ja on moisessa maineessa yhä.

Jotain alueen kullan määrästä kertonee se että kaivoksesta jossa Chico heimoineen työskenteli, saatiin vuosina 1700 - 1801 615000 kiloa kultaa!

Chico-Rein kaivos on auki turisteille, kävin siellä ja eipä ole klaustrofobisteille kokoontumispaikka paras mahdollinen. Pitkät kapeat, matalat ja liukkaat käytävät eivät saaneet mussa kodikkuuden tuntua tulemaan. Käytävistä vain pieni osa on auki yleisölle. Kuinkahan syvälle ne alunperin jatkuikaan, en halua ajatella.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=267631%2Ejpg

Kaunein kirkoista on pousada Dos Bandeirantesin eli majataloni vieressä oleva Sao Francisco de Assisin kirkko. Näistä tekee "sympaattisiksi" se että alttarit ja pyhimyksien kuvat ovat viimeisen päälle tehtyjä ja samaan aikaan osa seinämaalauksista on tehty liki raakalaudan päälle joista loistaa ruosteiset naulatkin. Puhumattakaan haukottelevista raoista lautojen välissä. Kiehtovaa sekasalaattia.
Parissa kirkossa on Aleijadinhon veistämiä enkeli- ja leijonapatsaita. Aleijadinho on Brasilialle sama kuin Michelangelo Italialle. Mies olikin tapaus sinänsä: hän menetti sormensa ja varpaansa kolmikymppisenä muttei vesittänyt veistontekoa, vasara ja taltta vain sidottiin käsiin kiinni ja työ jatkui 84-vuotiaaksi eli kuolemaansa saakka. Aika velikulta.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=267618%2Ejpg

Tein pitkiä kävelyretkiä ympäri Ouroa, eipä ole juuri yhtään vaakasuoraa katua, rinteeseen kun on paikka rakennettu. Kaunista mukulakivikatua koko kaupunki.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=267625%2Ejpg


http://www.woophy.com/map/download.php?file=267612%2Ejpg


Paikallisessa museossa oli kokoelma kahleita ja muita orjien ryhdissäpito-varusteita, aika törkeitä keksintöjä, yksikin oli paksu rauta jossa nilkat ja ranteet oli yhdessä nipussa, ei tarvinnut kauan kyyhöttää kun oli verenkierto
jumissa.
Lasikaapissa oli komea kokoelma ruoskia. Suuressa osassa niistä oli kädensijat koristeteltua hopeaa. Jaloa metallia jaloon tehtävään? Lyökö sitä silloin jalomielisemmin? Ottaako kipeää kauniimmin?
Leikkileikkinä.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=267627%2Ejpg

Kuumuus vaatii kylmää olutta. Löydän paikan pieneltä aukiolta. Kylmää Skol kolisee!
Virittelen iPodin soittamaan jotain mitä olin äänitellyt mukaan, liki 700 biisiä mahtuu 4 gigatavuun, ei lopu luukutus kesken.

Outoa kuunnella Policea pitkästä aikaa, tuli mieleen 14-vuotiaan kesän muistoja, silloin rippirahoilla tuli useampikin kasetti ostettua. Kalastuskeikka kloppiporukalla Jurva-Laihia välille polkupyörillä ja pikkumankka soitti vouaten Policea.
Oli mukavaa huvipohjalta mato-onkea veessä heilutella, ei ollut kalan määrä ei laatu tärkeä. Ei harmitellut vaikkei mitään saatukaan. Silloin vielä huvitti hommat kunnes myöhemmin muut hommasivat virvelit, huippuhuiputtimet. Tuli tehokkuus, tuli määrä, tuli laatu tärkeäksi. Ilo katosi.

Sama Police soi armeija-aikana, oltiin talvileirillä Lapissa. Tietty sotilaita yllättäen sairastui juuri ennen pohjoiseen lähtöä, olihan tiedossa kovaa pakkasta, kovaa ryynäystä hangissa ja kovaa onnea. Niinpä puolella miehityksellä oltiin Lappia turvaamassa. Vajaus kostautui ennen kaikkea vartioinnissa: koko yön piti varmistaa ettei vihollinen yllätä meitä ja vähäväkisinä jouduimme jatkuvasti vartioon. Viitisen tuntia tuli öisin nukuttua, kiitos "sairaiden sotilastovereidemme" jotka jäivät komppaniaan.
Iltaisin kuunneltiin teltoissa radiota, musiikki kuului Vietnamissakin käytetyistä raskaista radioista, yhdeltä taajuudelta tuli musiikkia. Police soi usein.

Muistan ryhmän väsymyksen hyvin, kerran eräs jääkäri Laakso Ala-Härmästä tuli yöllä vartiosta selässään kenttäradio ja kaulassa roikkui rynnäkkökivääri. Mies vain konttas uupuneena sisään telttaan, tipahti siihen sijoilleen selälleen, ei jaksanu edes kintaita ottaa pois, nukahti radio selässään selälleen, suu jäi auki raolleen. Äijä oli kuin kuollut, otin kuvankin muistoksi.
Oltiin sentään nuoria miehiä joten kuntoa oli, tiettyyn rajaan asti.
Nyt noita on hauska muistella. En kaipaa niitä aikoja mutta on hyvä että ne oli.

Brasseissa on muuten Fiateja paljon, se tuo firmalle fyffee kun noin autoja on kaupaksi mennyt. On se hyvä että ne saa nyt rahaa kehitystyöhön, ne tarvitsevat sitä todella.

Viina ja kaasu on aika yleisiä litkuja millä tankkaavat. Huomattavasti bensaa halvempaa. Jännä makea tuoksu tulee pakokaasuista.

Lisää autoilua. VW Golf ei ole täällä Golf. Se on pelkkä Gol, jostain syystä. VW Santana on sentään Santana, ei Satana.

Hyvää olutta tämä Skol, samoin Antarctica.
Simplesmente irresistivel!

Nappaan yöbussin takaisin Rioon, lähtee klo 22 ja on perillä aamulla klo 5! Argh!
Bussi on leito, eli siinä on isot kaadettavat istuimet, tulee sänky. Saa nähdä saako moisessa keinutuksessa nukuttua, mutkaiset tiet ja hullut kuskit.
Riosta aion jatkaa seuraavalla bussilla Penedoon, suomalaisten vuonna 1929 perustamaan kasvissyömiseen ja muuhun ideologiseen elämäntyyliin tehtyyn kylään.

Osa 2/2 tulee... jatkuu!...continua!

2 Comments:

Anonymous Anonymous said...

Suunnitellessani matkaa Mongoliaan satuin lukemaan matkakertomuksiasi.
Kyllä nauratti ja ihmetytti havaintokyky, viitseliäisyys, mukavan rento elämänasenne jne.

12:50  
Anonymous Anonymous said...

Japanin reissukertomus oli hemmetin mukavaa luettavaa.

Tähän on helppo yhtyä:

"Kyllä nauratti ja ihmetytti havaintokyky, viitseliäisyys, mukavan rento elämänasenne jne."

Lisää kokemuksia mualimalta, kiitos!

09:48  

Post a Comment

<< Home