Reissukertomuksia maailmalta

Reissuja, matkoja, kommelluksia ja muuta ihmeellistä maailmalta. Tässä reissuistani muutama email koottu yhdelle saitille. Lukea saa, kommentoida saa, kirjoittakaa palautetta, niitä on aina mukava lukea. Pari aiheeseenliittymätöntä linkkiä: Matkakuvia: http://www.fotolog.net/mikalehtimaki

My Photo
Name:
Location: Vaasa, Finland

Friday, October 08, 2004

Kambodza

Kambodza 8.- 16.3.2003

Johm riab sua! 12.3.03
Sarjassamme "reissulöpinöitä Kamputseasta" alkaa tänään tällä tavoin; tylsästi mutta turvallisesti. Varovainen aloitus, koska en oo tehnyt sitten minkäänlaisia muistiinpanoja ennen tätä naputtelua, aijai too bad, sanasepustus voi muuttua sanasokeudesta sanasekoiluun. Älkäämme antako sen häiritä, alla on kaksi (?) Tiger-olutta läheisessä Riverside-baarissa täällä Siem Reapissa. Down by the river, but definitely not in Turku.

Jaa, jees, kyllä, asiasta tietävät tietävät että Siem Reap on SE mesta mistä lähdetään katteleen Angkor Watin temppeleitä. Siitä enemmän myöhemmin, mutta vinkkinä että nähtävyytenä piiskaavat pyramidit zero-six, tai jos Mattimme Nykaenen sanois fifty-sixty, tai miten vaan. Siem Reap on laiffii. No Siem Reaphan se on aina mielessä mutta hypätään nyt ensin tää hyppy. Mulle tulee aina semmoinen Siem Reap -fiilis just ennenkuin mä hyppään mäestä. Siem Reap on ihmisen parasta aikaa.

Aloitetaan pohjalta ja perusteista: tämä hassu maa on yksi kolmesta entisestä ns Indokiinan maista so. Vietnam, Laos ja Kamputsea. Asukkaita löytyy laskujeni mukaan vajaat 12 miljoonaa, eli jonkin verran enemmän kuin Ruotsinpyhtäässä ja Ämmänsaaressa yhteensä viikonloppuna. Maapläntti on puolet Suomesta, tosin en tiedä kumpi puoli. Se pneumatiikasta, vai statistiikkaako se nyt olikin...?

Lisää asian tapaista: moni varmaankin muistaa maan lähihistoriasta, eli punaisista khmereistä, ja niistä lähinnä järjettömät oman kansan murhaamiset. Taustana mainitsen että Vietnamin sodan aikana täälläkin oli omat melskeensä, joista en sen enempää kuin että keväällä 1975 Phnom Penhiin (pääkaupunki) marssi vapauttavat joukot kärjessään mies nimeltä Pol Pot. Sana " vapauttava'' jäi hetken riemuksi. Pian vallanvaihdon jälkeen herra Pol Pot, entiseltä nimeltään Saloth Sar, ja entiseltä ammatiltaan opettaja(!) aloitti omat puhdistukset. Kaikki maan älymystö so. lääkärit, yliopiston opettajat, ja muu akateeminen väki; poliitikot, pop-starat(!?), kuka tahansa joka saatettiin tulkita älykkääksi vietiin vankileireihin, ja sitä kautta tapettavaksi. Tarkoituksena oli pistää uuteen uskoon maan systeemi; paluu agraariyhteiskuntaan. Kaupungit tyhjäksi ja väki maalle kuokkimaan. Hmm, palaanpa sittenkin tähän asiaan myohemmin "otollisemmassa'' vaiheessa.....


8.3.2003 PHNOM PENH

Well, laskeudumme kanadalaisen kaverini Lesan kanssa PPn kentälle. Viisumia meillä ei ole, koska luotamme että saamme sen lentokentältä. Tosin mulla ei ole edes valokuvaa mukana, joka opaskirjan mukaan tarvitaan. Nou hätä, virkailijat ottavat valokopion mun passin kuvasta, ja voilà, 20USD ja saan viisumitärran passiini kivuttomasti. Retki seikkailuineen alkakoon.
Nappaamme taksin kentältä ja suuntamme Hotel Californiaan :) ennalta varaamatta ja löytyykin yksi huone meille, great. Hotellin valintaan vaikutti mm se että tulee kuumaa vettä suihkusta, ja se, että parvekkeelta suora näkymä Tonle Sap-joelle, joka btw on Aasian suurimpia jokia, leveä kuin lentokenttä. Huonehinta 15USD, ei paha jaettuna kahdella.

On kuitenkin ilta ja pimeä jo, joten suihkuun, ja ulos syömään ja miettimään huomisen kujeita. Päätämme käydä läpi kolme kohdetta: kansallismuseo, valtava kuninkaallinen palatsi alueineen ja ns Russian Market. Hyppään tulevaisuuteen: kansallismuseo oli ihan ok, mutta jotenkin pettymys kuitenkin, ehkä odotin enemman rikasta khmerien kulttuuria. Royal Palace alueineen (plus Silver Pagoda) taas oli mahtava, kultaa ja kunniaa, toinen toistaan upeampia asuntoja temppeleineen päivineen. Sen alueen kiertäminen, mitä me kiersimme, kesti kolmisen tuntia, tiukkaa tekee tässä helteessä. Silver Pagoda oli erikoinen, valitettavasti kuvia ei saanut ottaa. Lattia oli tehty 5000 hopeisesta koristekaiverretusta laatasta ja jokainen lätty painaa kilon verran. Pysyypähän tönö pystyssä paremmin, ja jopa helpommin kun perusta on tiukkaa tavaraa. Suitsukkeet paloi ja Buddha istua pönötti paikoillaan. No, mahasta päätellen istuttu on ja pitkään paikallaan, terveysriski jo moinen vartalo. Istu ja pala.

Tuk-tuk-mopo alle ja menoks Russian Marketiin. Alue on suuri, osittain katettu ja sieltä löytyy mitä ikinä mielikuvitus keksii. Syytä siihen miksi se on Russian Market ei kukaan varmuudella pystynyt sanomaan, jotkut veikkasivat että siellä on joskus myyty venakkoperäisiä tuotteita. Seiso ja sammu.

Ostinkin T-paitoja à 2 USD, yhden hienon punaisenkirjavan huivin, paikallisittain krama, jonka muistatte jos olette Kamputseaan liittyvia kuvia/leffoja nähneet, punakirjava huivi käärittynä pään tai kaulan ympäri, ja niissa kuvissa taisi olla rynnäkkökiväärikin usein oheisesineena. Maksoi vain dollarin, ja on yleishyödyllinen kankaanpala, suojaa naamaa niskaa otsaa hartioita mitä vaan auringon poltteelta.

Semmoinen oli työmiehen sunnuntai. Yritän nyt jotenkin kertoa laajennettuna summa summarumina mitä täällä oikein on tehty. Heh, ainakin osan siitä. Heh:
Ja maanantai iski kuin tuhat volttia. Tai no, ei iskenyt. Tää hullu kanadalainen ei tiedä mitä tarkoittaa loma, pöllöö on jo kuudelta pystys ja tohottaa omiaan kun järkevät ja muuten vaan kelpo ihmiset yrittää nukkua. Mulle tekee tiukkaa nousta työpäivinä yhdeksäksi, saati sitten lomalla puoli seitsemäksi. Mr. Bush, koeponnista Kanada ensin ennenkuin Irak, less those mornings... whatevercrazypeople.....

Enivei, maanantai on hyvä(?) päivä käydä läpi raadollisia puolia tästä maasta. Marssijärjestyksenä Tuol Slengin vankilamuseo, ja sieltä ns Killing Field-nimiseen paikkaan 16km ulos citystä. Nappasimme mopokuskit ja reitin kerrottuamme sovimme hinnan ja baanalle.

Tuol Sleng oli aikanaan, eli ennen punaisten khmerien valtaannousua, suurehko koulualue. Pian Pol Potin hirmuhallinnon alettua kaikki vähänkin fiksuksi tai valtakunnan viholliseksi epäillyt, tai muuten vaan sivistyneeksi luullut, haettiin tänne "kuulusteltavaksi". Käytännössä tämä tarkoitti että ihmiset sullottiin pieniin häkkeihin, joista yksitellen haettiin kuulusteltavaksi mitä he ovat ammatiltaan etc. Jos vähänkään kävi ilmi jonkinasteinen sivistys tms, kohtalo oli selvä: vanki vietiin kaupungin ulkopuolelle joukkomurhattavaksi. Yleensa uhrit pakotettiin polvilleen ja heitä lyötiin vasaralla tms takaraivoon, ja pudottuaan monttuun kurkku viillettiin auki. Jopa omat lapset tappoivat em tavalla vanhempansa, propaganda on voimakasta teini-iässä. Saa miettiä. Miksi. Miten ihmeessä. En minä vaan. Minäkin.

Ne jotka eivät tunnustaneet, heitä kidutettiin sähköllä tai repimällä kynnet irti pihdeillä tai upottamalla pää vesiastiaan ja juuri ennen hukkumista vedettiin pois kunnes taas uudestaan. Tuol Slengin museo oli täynnä valokuvia kidutettavista ennen ja jälkeen kidutuksen. Jostain syystä nämä saatanat dokumentoivat kaikki mitä tekivät. Oksettavaa katsoa metrinkokoiseksi suurennettuja valokuvia kuolleista, jolta oli hakattu lapiolla naama lihoista irti pikkulapiolla, tai kärvennetty sähköllä hengiltä. Pikkuvauvatkin he hakkasivat hengiltä puita vasten, ja sitten samaan joukkohautaan missä vanhemmat jo makasivat. Tämä kaikki siksi että muuan sairas mies nimeltä Pol Pot halusi pysyä vallassa, ja se onnistuisi parhaiten tappamalla maan koko älymystö. Tyhmät maalaiset saivat jäädä henkiin, jolleivat olleet kielitaitoisia tai muuten vaan valveutuneita. Hyi v....u!

Suosittelen muuten leffaa nimeltä Killing Fields (Kuoleman kentät), löytyy muuten mistä tahansa videovuokraamosta, tositarina erään kamputsealaisen elämästä, ja suhteellisen onnellinen loppukin, päähenkilölle. Jos ei muuten niin jo elokuvallisena kerrontana.
Otimme oppaan, noin 35v tai vanhemman, naisen, loistava opas, kertoi paljon em historiasta, ja lopussa kävi ilmi että häneltä oli tapettu kaikki sukulaiset moisissa puhdistuksissa. Mitä voi sanoa? Hänellä ei ollut enää ketään, isä, äiti, sisarukset, sedät, tädit, kaikki tapettu, turhaan. Neljässä vuodessa (1975-79) yksi kusipää sai tapettua 2 miljoonaa omaa väkeään. Vaalit lähestyy. Katsokaa ketä äänestätte. Mä annoin jo ääneni ennen reissua.

Kuvasin digivideolle koko Tuol Sleng-reissun ja katoin sen illalla läpi hotellis. Entistä vahvempi tunne ettei kalliin kameran rahat menneet hukkaan.

Toki olen muutenkin kuvannut kuin systeemin synkkää puolta. Tohiseva katuelämä täällä on viehättävää. Niinkuin naispuoliset ihmiset, viehkeitä ja elegantteja, eipä tule ensimmäisenä mieleen kauneus, jos assosioi mitä tulee mieleen kamputsealaisesta naisesta. Tai Kamputseasta yleensä. Mites tää nyt tähän aiheeseen lipsahti? Vaikeaa on vain jättää mainitsematta kansakunnan kauneus, selkeästi aasialainen rotu, mutta silmät ovat muodoltaan mantelit kiinalaiseen rotuun verrattuna. Viehkeitä viehkeitä. Jees, ai miin viehkeitä....

Paluu pahaan. Mopolla Killing Fieldseille. Tulimme alueelle, jossa suurin osa joukkohaudoista sijaitsee. Keskelle saittia on pystytetty korkea buddhalaistyylinen pagoga, sisällä kasoittain haudoista kerättyjä pääkalloja, ja jonkin verran myös uhrien vaatteita. Lasiseinäiseen pagodaan pääsee sisälle, ja kallot eivät ole siellä minkään lasin takana. Osa kamputsealaisista kävijöistä koputteli kalloja ja pakkohan munkin oli ottaa yksi kallo käteen. Tuntuipa oudolta pitää kädessä jonkun päätä. Varsinkin kun tiesi miten hänelle oli käynyt. Pitelin kädessäni jonkun miehen/naisen päätä, kuka hän on ollut, mitä hän on tehnyt eläissään, jonkun vaimo, jonkun isä, varmasti jonkun lapsi. Ja näitä kalloja oli kasoittain! Ja vain pieni osa niistä kahdesta miljoonasta! Oli pakko ottaa käteen se luinen kallo ja tuntea se tunne miltä se tuntuu.
Pagodan vieressä suuria monttuja mistä luut on kaivettu, yhden montun pohjalle on tahallaan jätetty reisiluita "demonstraation" takia.

Visualisaatio vahventaa tunteen.

Loppukevennys tuli kun vieressä oli autuaan tietämättömänä kolme lasta uimassa pikku lammikossa, jotka osasivat jopa jonkin verran englantia, eli numerot yhdestä kymmeneen ja hauaajuu ja vandollarpliis, votsjoorneim. Cute kids. Ja otinpa videon ja kameran loppuun kuvia iloisista kosteakiharaisista lapsista. Kuvauspalkkionkin annoin. Timooo?
Kuitenkin. Suosittelen tämän pimeän(kin) puolen näkemistä.

Well, matkalla mopoilla takasin PPhen päin kuskini heittää että haluttaisko kokeilla ampua rynnäkkökiväärillä? Mainitsen asiasta Lesalle, joka ei tietenkään innostu. Vastineena kerron että olin tarkka-ampujana inttiaikoina ja olis kiva kokeilla pitkästä aikaa paukutella. Okei. Andiamo. Vamos.

Ajamme siis armeijan alueelle syrjään ja mitä kummaa: katokset täynnä erimaalaisia aseita, SINKOJA, pistooleita, konekiväärejä, ja jopa käsikranaatteja!!!! Senkun maksat ja saat kokeilla mitä tahansa armeijan omistamaa asetta, jopa raskaita sinkoja, mitä vaan. Nämä tosiaan tekee bisnestä.

Kolme vuotta sitten Vietnamis halusin kokeilla moista, mutta vahingokseni menin väärään paikkaan viidakossa, sori not this pleis! Vahinko korjataan.

"Ostan" venäläisen Kalashnikov AK/47n, ja amerikkalaisen M/16 lippaat täyteen kovia, eli 30kpl molempiin, ja saan paukuttaa kertalaakina ja sarjoina päin tauluja. Ristus kun räkii naamalle öljyä, hyvin on pyssyt huollettu, ja Lesa kuvaa videolle vieressä mun tulitusta. Pyydän maalitaulun muistoksi ja eipä hassumpaa, kiva kasa reikiä pienellä alueella.

Soltut tarjoaa pistooleita ja käsikranaatteja käteen josko haluaisin niitä kokeilla, mutta en tänä vuonna, sinkokin saa jäädä. Englantilaispariskunta mua ennen ampuu aika reippaasti, ja huomasin että ammunnat keskeytettiin ylilentävien lentokoneiden ajaksi. Yksi solttu kertookin ettei heillä ole koskaan ollut vahinkolaukauksia. Sen uskon, hemmetin tarkkoja he olivat aseen latauksissa, ja lippaan tarkistamisissa ampumisen jälkeen. Lesa ei ole koskaan aseella ampunut, eikä uskalla nytkään ampua, eikä siinä mitään, kai hän pelästyi kun kuvas mun oikealla puolella ja sai 60 kuumaa hylsyä naamallensa ja näki että potkiihan ne pyssyt jonkin verran. Valitsisin kyllä suomalaisen rynkyn tarkkuuden perusteella...

Tämä tästä.... Nyt viisarit kelloa kiertää ja kertoo että kotio kohti käydä syytä olis. Aamulla herätys ja poljemme kohti Angkor Watia, taikka itse asiassa sen lähelle. Angkor nähtiin jo eilen, ja siitä sitten enemmän ensi kerralla. Pakko kuitenkin mainita että upeat mestat metsässä on. :) Katsokaa vaikka www.google.com ja sieltä hakusana Angkor Wat....
Bai bai.... Mika

15.3.03
No justiinsa! Email Kamputseasta = tölkki Tigeria ja netti auki.
Tämän huonompaa aloitusta en keksi just nyt. Pakko mennä asiaan:
Viimeksi taisin notkua tasan miljoonan asukkaan Phnom Penhissa, ja höpisin jotain Siem Reapista ja sen lähellä olevasta Angkor Watista. Halusimme säästää aikaa ja nappasimme aamulennon PPsta SRiin, hinta 64USD ja matka kesti vaivaiset 40min.


SIEM REAP

1,5044 kertaa enemmän asukkaita kuin Vaasassa eli 85000. Lentokentällä vastassa 30 äijää, ja jokainen halus saada meidät hotelliinsa. Järjetön meteli kun ne piiritti meitä joka suunnalta kyltteineen ja vinkuen meitä juuri heidän hotelliinsa luvaten kyydin maksavan milloin 1 milloin 2 USD. Olimme edeltä jo päättäneet mennä Popular Guesthouseen, joten otimme sen kuskin jonka kyltissä se luki. Lopulta kun sinne pääsimme, totesimme että naapurihotelli näytti paljon paremmalta, joten arrivedersi, menimmekin sinne ja heitimme dollarin kuskille.

Bequest Angkor Hotel olikin hieno, 10USD yö, minibaari, kuumaa vettä suihkusta ja propelli katossa. Hotelli oli valmistunut 2 vuotta sitten, joten hädin tuskin ovat lakanoita ehtineet vaihtaa. Ja iiihana pikku kaunotar huonepalvelijana. Hänelle vetää vertoja vain se 11v hellunen kirjakaupustelija, joka seuras mua koko ajan PPs Russian Marketissa. Kun ostin paitoja, ja erään stanan suuren ja painavan matkamuiston, jonka sijoituksen seurauksena mun pitäis kai pistää koko kämppä uuteen sisustukseen, tyttö halus kantaa mun reppua sen ajan, tykkäs kun kiusasin pikkusievää neitiä ja annoin suomalaisia kolikoita muistoksi. Haikea halaus kun lähdimme alueelta pois. Onneksi videolla ja kamerassa on muistoja pikkupikku Bounwantah-tyttärestä ilman etumaitohampaita. Ehkä palaan häntä katsomaan sunnuntaina kun palaamme PPhen.....?

Aaah-aamusuihku, reppu selkään ja tingimme kadulla tuk-tuk-taksin eli mopon, jossa on katoksellinen kahdenistuttava "peräkärry" ...hmm... perässä, päiväksi hintaan 8 taalaa. Tähän hintaan pääsemme Angkor Watiin ja muutamaan muuhun temppelisaittiin. Angkoriin on matkaa hotskustamme about 7km. Sanonpa sanan jos toisenkin temppelialueesta, sanoittepa mitä hyvänsä:


ANGKOR WAT ja muut pömpelit

Ensimmäiset Angkorian ajan khmer-monarkit rakensivat temppelit 800-luvun alussa ja viimeiset tiettävästi 1300-luvun puoliväliin mennessä. Kuninkaiden nimet on tyyliin Jayavarman ykkösestä kahdeksaan, ja siinä välillä on kuninkuutta harrastaneet Udayadityavaman-kunkut, Dharanindravarmanit, Suryavarmanit ja löytyypä välillä jopa Rajendravarmanejakin! Että on Varman päälle tehty.

Kaikki temppelialueet yhteensä käsittää useita hehtaareja, ja onkin syytä ottaa kolmen päivan lippu (40USD) jos aikoo vähäänkään pitempään kivikyliä katella. Valokuvallinen lippu on jo itessään upea muisto reissusta. Jos ei kuvaa satu olemaan mukana niin tikettitoimiston vieressä on sitä varten kuvauspuoti. Itikat pois hammasväleistä, sivujakaus siististi vasemmalta oikealle Immo Kuutsan tapaan, and smile you are on Cambod Camera.

Kuuluisin on siis Angkor Wat, ja se onkin yksi parhaiten säilyneistä ja lähin kaupungista tullessa. Temppelialueen muurit kätkee sisälleen noin 1km kertaa 1km alueen, ja koko jutska on tehty keinotekoiselle saarelle, vesivallihaudat ympäröi kauttaaltaan saarta, paitsi ei tietenkään siltaa, jota pitkin sinne köpöttelet kuumissas moisesta helteestä. Ostin lierihatun ja "krama"-huivin etten paahdu pilalle.

Jotenkin en edes viitsi kertoa millainen AW on, se on pakko nähdä omin silmin. Noh, jotain sentään: Apsarat, eli taivaalliset nymfit kohokuvioituna seinillä, pitkät paksut monipäiset käärmeet siltojen kaiteina, joita kannattelivat isopäiset paholaissotilaat. Temppelialueen sisäseinää koristavat valtavat reliefit, joissa kuvattuna taisteluja kymmenine sotilasrivistöineen, vihollisten kidutuksia, leijonia, tiikereitä, arkipäivien tapahtumia, ja kaikkea mitä tuohon aikaan tapahtui, kyllähän te tiedätte.

http://www.angkorwat.org/

Törmäsin sahraminoranssikaapuiseen nuoreen munkkiin, ja poitsu oli kiinnostunut videokamerasta, halus kuvailla maisemia ja annoinkin sänkipään leikkiä kameralla, tosin niin ettei kuvaa nauhoitettu. Saipa munkki yhden päivittäisen ihmeen nähdä, ei ollut koskaan kuvaansa ruudulta nähnyt, nimittäin kuvasin itse hemmoa, ja kelasin filmia takas ja näytin hänelle hänet kuvaruudulta, ihmeitä ihmeitä maailmassa on!

Lisäbonuksena siellä oli paikalliset hääporukat kuvauttamassa itseään, ja naiset morsiamet, ah niin kauniina valkeissa puvuissaan, kylläpä surisi (vaan ei surrut) mun videokamera ja taustatukea antoi kamera zoomeineen, hienoa!


Kuten edellä mainitsin kaikki alueet yhteensä on helvetisti hehtaareita, niin Jarkolle ja Pekalle, ja tietty muillekin tänne tuloaan harkitseville (miksi edes harkita, tänne vaan, täällä nämä on) kolmen päivän lippu on aika must: Ta Prohm on pakko nahdä, alueen temppelit on annettu jäädä valtavien puiden juuristojen syleilyyn, julmetut juuret ikäänkuin syövät korkeat kiviaidat ja seinät, kuten viimeinen kuva hyvin näyttää. Bayon Temples buddhalaisjumalineen, ja Banteay Srei hindujumalineen (Shiva) myös kuuluu sarjaan "ristus ku o kiviä kilikutettu notta o tälläänenki mesta pystyhyn saatu, palijon on pilli-Klubia poltettu lakisääteesiillä kaffitauoolla, notten jopa melekeen sanoosi usiampikin".

Täällä kaupustelevat lapset puhuu yllättävän hyvää englantia, saa heittää mitä tahansa läppää ja palautetta tulee. Yhdelle tytölle, joka yritti kaupata mulle krama-huivia dollarilla, sanoin: osta sinä tämä multa kympillä. Likka siihen että good idea, mä ostan sen sulta kympillä ja myyn tän toisen sulle kahdella kympillä.

Toinen flikka tykkäs pelleilla mun kanssa, ja olinkin sitten välillä mr. Crazy ja lopuksi mr. Monkey. Sanoin että ethän unohda mua koskaan ja kymppikesäinen siihen että mä unohdan sut samantien ja lentosuukko perään. She is a Heartbreaker!

Kahtena päivänä otimme saman tuk-tuk-miehen, mutta kolmantena vuokrasimme päiväksi fillarit á 2USD. Hieno homma, sai mennä omaan tahtiin sivupolkujakin ja mukava poljeskella pikkukylissä napaten kuvia, ja höpötellen paikallisten kanssa. Suosittelen! Ja vesipullot mukaan, vaikka pikkumajoja löytyy sieltö täältä, joista saa pullovettä. Ja raanavettähan täällä EI saa juoda, ellei halua sykettä suoleen, amokia ahteriin, potkua posliinipottaan, arsen asettelua Arabiaan, bebaa byttyyn tai jopa poltetta perään. "Tehdä Timot" tai "Vetää Vuoriset": wanha suomalais-meksikolainen tapa juosta vessaa kohti nopeinta mahdollista lyhyt-askeltamistä hyväksikäyttaen silti reisi- ja perselihaksia toisistaan irrottamatta kitkasta huolimatta ja/tai siitä välittämättä peläten takapoltevuodon pöksytuhoa (according to Concise Oxford Dictionary).

Jätän tämän aiheen tähän, jopa Lonely Planetin oppaassa on 54 sivua tarinaa karttapohjineen aiheesta joten... uhhuh....mites minä nyt jaksaisin aiheesta. Angkor on kyllä Se miksi tänne turistit suurimmaksi osaksi tulevat. Kun te tulette, älkää unohtako LPn opasta, siellä on kaikki....kirja maksaa joo, mut maksaa myös itsensä takaisin....

Viimeisenä iltana kävimme oluella Angkor Wat?-baarissa, hauska paikka parille kylmälle oluelle, ilta9 jälkeen tukossa kuin torvi. Seinät täynnä kirjoituksia kuten "Bigamy: one too many wife. Monogamy: same thing." tai: " Big steaming dog's cock" tai: "Smells like fish, and tastes like chicken. So hold your nose and keep on licking." ja lopuksi suomeakin löytyi: "Jäätelöä pyöreällä yöpöydällä". Lienee lausumisharjoittelua paikalliselle?

En vieläkään ole saanut maistettua Alain Delon -olutta, herran röökiä löytyy kyllä joka kiskasta. Mitähän tähti itse tuumii moisesta "kohteliaisuudesta"? Olis se tietysti tiukkaa juoda Mika Lehtimäki -bisseä ja polttaa samannimistä röökiä. Olisin kaikkien huulilla (lue: naisten huulilla). Koska ihminen on sitä mitä hän syö ja juo, olisin joka oluen jälkeen entistä enemmän mä. Paitsi että ei olis nastaa jos jengi tuumii että "toi Mika kusettaa mua".

Väliin hajahuomio: meikäläinen hikoaa PÄÄosin otsasta, kamputsealaiset nenällään. Tosi on, jos nämä hikipisaroita tihkua tiputtaa niin nenä näillä on tippoja täynnä. Jostain syystä. Nenät helmeilee. Ja mulla otsa. On mulla otsaa. Lienee yksi geeni geskellä näillä ja mulla yläkanttiin.
Lisää armotonta faktaa näppäimistön täydeltä: numeroita näillä on vain yhdestä viiteen plus täydet kympit, nro 6 on 5 ja 1, nro 7 on 5 ja 2, nro 19 on 5 ja 4 ja 10 etc.... täällä pärjää yksitotisesti ajatellen yksikätinenkin.

Lisää... jotain: Vaikka paikka menee kiinni esim klo 22, se ei tarkoita että sen jälkeen asiakkaita ei palvella: tulimme hyvältä tuoksuvan ravintolan nurkille 22:10 ja vaikka mesta meni kiinni klo 22, ja tarjoilija sanoi ruoan teon kestävän 30 minuuttia, niin nou proplem, söimme terassilla klo 22:40. Varsinkin paikalliset kanakeitot kookosmaidolla vievät kielenkin mennessaan! Usein silloin käyttävät astiana kookospähkinää itseään, kansi pois ja lusikalla lappaamaan.
Aika aikaa kutakin, eli päätämme ottaa venekyydin seuraavaan cityyn eli:


BATTAMBANG

Kamputsean toiseksi suurin kaupunki (140.000 asukasta) on seuraava kohde. Lennon sijasta otamme venematkan tänne, koska kartankin mukaan suurin osa matkasta kulkee pikkukylien läpi jokea pitkin.

Aamulla varhain saamme minibussikyydin välillä hyvää, välillä helvetin monttuista tietä pitkin. Kuski varmaan rakastaa torveaan kun tööttää koko matkan näkyi ajajia tai ei. Noh, niinhän ne onnettomuudet yleensä syntyy: ketään ei kurvissa näkynyt mutta nokkakolari kumminkin tuli. Ei onneksi meille. Ohjesääntö: soita torvea ennen kolaria, ei sen jälkeen.

Päädymme aamu-uniseen pikkukalastajakylään ja meidät piirittää leipä-, limsa- ja olutmyyjät pulinoineen. Ostamme leipää juustolla reissua varten, ja etsimme sen suuren aluksen joka kuvissa oli. Löytyihän se. Mutta: se vene meneekin Phnom Penhiin! Battambangiin menee sen verran vähän ihmisiä, joten astumme pikkuiseen lasikuituveneeseen, minä, Lesa, kaksi irlantilaista ja yksi kamputsealaismies. Alkumatka jees, pujotellen muita veneilijöitä mutkaisessa ja hemmetin mutaisessa vedessä. Ja sitten alkaa Tonle Sap; VALTAVA! Kaakkois-Aasian suurin järvi. Jessus, vaikka ajamme suhteellisen kapeassa kohdassa järveä, näyttää se pikemminkin mereltä. Ja perämoottorimies paahtaa kuin hullu, parissa minuutissa olemme kaikki läpimärkiä, yritän suojella kamerareppua, aallot lyö veneeseen. Mielessä käy ajatus että jos tämä kupsahtaa, niin siinähan hukumme.

Näyttää kuitenkin ettei järvi ole mikään Baikal syvyydeltään, siellä täällä keskellä järveä on pitkien riukujen päälle tehty majoja, joissa ihmiset nukkuvat. Kalastus lienee hyväkin elinkeino.
Matka järven selän halki kestää tunnin verran, ja pääsemme onneksi pian jokea pitkin eteenpäin. Joki on välillä hyvinkin kapea, muutama metri, ja mutkittelee koko ajan. Vähän väliä ajamme pienten rantakylien läpi helou-helou-lasten heilutellessa käsiään rannalla. Viehättävää! Kuvaan videolla pitkiä pätkiä pienten rantamajojen elämää, suurin osa tehty kelluviksi monsuunin takia, ja ne jotka kiinteällä rannalla ovat, ovat pitkien, jopa neljämetristen tolppien päälle rakennettuja. Monet tolpat kyllä näyttävät aika tikuilta, miten ne pysyvät pystyssä? Well, monsuuniaikana vesi nousee 2,5 metristä yli 10 metriin, joten tittapoo mihin ja miten rakennat.

Matka kestää viitisen tuntia, välillä yksi pikku pysähdys kylässä josko nälkä on tai jano. Mukava matka muuten mutta berse puutui.

Ja määränpäässä sama show ku lentokentällä, tosin pienemmällä miehityksellä, tule mun eikun mun eivaan mun hotelliin, ilmainen kyyti. Olemme taas kerran päättäneet mennä edeltävalittuun hotelliin, joten otamme kuljetuksen Chhaya Hoteliin. Sopivat 5 dollaria yö, ja siistit isot huoneet. Huone kuumalla vedellä olis 10USD, mutta tässä huoneessa on King Size sängyt, joten naatiskellaan naatiskellaan. Sitä paitsi "kylmä" vesi ei ole kovin kylmää, miten voiskaan kun pyyhkii yli 30 astetta koko ajan. Myöhemmin illalla kävellään Teo Hotelin ohi ja bergele näyttää niin hienolta mestalta että teki mieli vaihtaa maallista majaa sinne, kirjan mukaan 13USD yö. Antaa olla kuitenkin, pitäkää tönönne.

Nälkäkin tuli taas, ja jokipahasen vastapuolelle ravintolaan, joka mainostaa listassaan olevan 300 ruokalajia, niinpä näkyi olevan. Yksi laji piisas meille kyllä, ja sitä toista lajia kaksi eli Tigeria tietty!

Aamulla nappaamme hotellin edestä kaksi motskaria hyvää englantia puhuvine kuskineen ja lähdemme kiertelemään kaupungin ulkopuolelle. Cityssä itsessään ei kauheasti ole mitään ellei halua katsella Ranskan siirtomaa-ajan rakennuksia. Valitettavasti suurin osa on hiukan huonossa kunnossa, joten mua ei kauheasti sävähdytä. Osa rakennuksista on kunnostettu ja ne onkin aikas upeita parvekkeineen.

Matkaamme läpi punaisia pölyäviä teitä, onneksi mulla on krama-huivini, saa peittää naaman ja hengittää kankaan lapi. Paikka paikoin mopomiehenkokoisia reikiä silloissa ja teissä, onneksi kuskit tietää missä tie tää kulkee. Kolareita oon nähnyt kolme jo tänä aikana, ja kypäräpakkoa täällä ei ole, joten sattuu kun sattuu sattuma kolarin.

Käännymme pikkuteille, ja on mukavaa ajella läpi pikkuruisten kylien, paikalliset eivät ole tottuneet valkonaamoihin, ja olemme ihmetysten kohteena. Pysähdymme yhteen paikkaan markkinoita katteleen, ja väki kummeksuu mua kun kuvaan videolle, pikkupennut kyttää selän takana pulinoineen kun näkevat kameran näyttöruudussa hedelmä- sun muiden myyjien tohinoita. Ja voi annas kun kuvaan pentuja itseään ja kelaan nauhan alkuun, ja esitän sen niille niin jessus mikä möykkä ja pulina kun näkevät itsensä "TVsta".

Matka jatkuu, ja juttelen kuskini kanssa menneistä. Mies on syntynyt PPssa ja joutui 8v muuttamaan maalle punaisten khmerien noustua valtaan. Koko PP tyhjennettiin kolmessa päivässä ja kaikki väki ajettiin maalle. Perheet erotettiin, ja niinpä hänkin näki vuonna -75 viimeisen kerran isänsä ja kolme veljeään. Heidät Pol Pot tapatti jossain useista sadoista keskitysleireistään. Elämä kai jatkuu kun kuskissani ei katkeruus näy. Vaikka suurimmat punaisten khmerien johtajista edelleen elelevät Thaimaan rajamaastossa rahakkaina. Mä olisin jo aseen kanssa etsiskelemässä.

Ajamme parin maaseutukoulun vierestä, lapset täällä käyvät koulua kahdessa vuorossa, 7 - 11, ja loput iltapäivällä 13 - 17. Tämä siksi että kouluja on vähän ja lapsia paljon, kaikki eivät mahdu luokkiin yhtäaikaa. Kaikki eivät kouluja käy, köyhimmillä ei ole varaa. Koulun jälkeen lapset joutuvat auttamaan vanhempiaan pelloilla. Kovaa elämää jo pienestä pitäen. Tekis tietyllä lailla hyvää tietyille lapsille Suomessakin.

Ympärillä rutikuivia riisipeltoja odottaen monsuunikautta ja vettä. Kysyn miinoista, koska Kamputsea on yksi maailman raskaimmin miinoitetuista maista. Kuski sanoo että tällä alueella tilanne on jo hyvä, pellot on aika turvallisia, koska miinanraivaajat on tehneet hyvää työtä. Silti maastossa on yhä miljoonia miinoja, jotka odottavat päälle astujiaan. Maamiina voi säilyä räjähtämiskelpoisena kymmeniä vuosia! Kuski myös kertoo tämän alueen olevan maaperältään maan hedelmällisintä, ja että 100 x 100 metrin alueelta saa riisiä jopa tuhat kiloa. Siitä vääntää jotakuinkin monta kuivaa riskakorna suomalaisiin dieettipöytiin. Kuiva kuin kuusvuotta kuivattu kuikka Kurikas. Kuivana kautena pelloilla ei voi tehdä mitään niinpä pikkutilkuilla majan vieressä elellään vihanneksilla ja hedelmäpuiden hoitamisilla. Ja onpa näillä kanojakin kotkottamas.

Matkan aikana nähdään useita häämenoja koristelluissa teltoissa, häitä pidetään vain kuivana kautena, koska kun vettä tulee, niin silloin notkutaan riisipelloilla, ei silloin ehditä lupailemaan ikuisia lupauksia. Your heart is like a promise, meant to be broken, sanois Phil Lynott. Ensin pökitään pelloilla, sitten vasta petissä, peipi.

Ja nyt Killing Caves. Ajamme läpi suuren portin buddhalaistemppeleille vuoren juurelle. Vuoren huipulla on lisää temppeleitä, osa hajalle hakattuina punaisten khmerien toimesta. Muutama on jo saatu entisöityä, ja työt jatkuu edelleen. Kiipeämme mutkittelevaa tietä huipulle, ja otsahien tipat merkkaa jäljet maahan että osaamme takaisinkin.

Opas kertoo meille näiden temppeleiden olleen vankiloiksi muutettuja ja näyttää yhden majan, jossa kuulusteltiin ja kidutettiin uhreja, joiden epäiltiin olevan älymystöä. Samantekevää mitä vastasit, jos tunnustit olevasi opettaja etc, sinut tapettiin, ja jos et tunnustanut, kidutus jatkui kunnes henki pakeni. Vähänkään kaunis nainen, ja sait olla varma että raiskaukselta et välttynyt. Erityisen kauniiden naisten kurkut viillettiin auki ja veri valutettiin saviastiaan, josta kiduttajat joivat veren uskoen saavansa lisävoimia. Joidenkin uhrien maksat syötiin.

Majojen takana oli jyrkkä lasku vuoren sisään luolaan jonne kuolleet heitettiin. Sitä ennen vaatteet pois, ja ruumiita silvottiin mätänemisen edistämiseksi. Kuljimme hiukan alaspäin, ja seinämässä oli suuri metallinen häkki täynnä pääkalloja ja reisiluita, joita on kerätty luolasta. Häkin viereen on tehty pieni buddha suitsukkeineen uhrien muistoksi. Jatkamme matkaa alaspäin vuoren sisään, ja siellä on suuri kultainen makaava buddha ja toinen suuri häkki täynnä pääkalloja. Yhdessä kallossa näkyy keskellä päälakea luodinreikä. Raakaa raakaa touhua.
Puissa näkyy jotain mustia isoja, kuin mehiläispesiä. Ovatkin muurahaispesiä! Näppäriä ahertajia, monsuunikautena maassa olevat keot täyttyis vedellä joten penthouset puuhun pojat, kyllä kelpaa oksalla ylimmällä kökötellä ja maisemia katella!

Matka jatkuu, ja punainen hieno pöly lentää, huivi naamalle kun toinen mopo tulee vastaan, oon yltä päältä pölytetty, suihku tulee maittamaan kun kun hotellille myöhemmin pääsen.

Olemme matkalla katsomaan bambujunaa. Itse asiassa se ei ole juna, vaan junan pyörille tehty bambulaveri, jota alunperin pistettiin liikkeelle työntämällä pitkillä bambukepeillä, vähän niinkuin Venetsiassa gondolieerit botskejaan. Jossain vaiheessa saivat siihen pistettyä moottorinkin, ja köröttelivät sitten sen voimalla. Pitkä sota hävitti junat ja paikalliset keksivät tämän keinoksi matkustaa raiteita pitkin. Ja kun joskus oikea juna tuli vastaan, oli kevytversio helppo ja nopea nostaa radan sivuun pois tieltä.

Sodan jälkeen junalla matkustaville oli erihintaisia vaunuja: matkustaminen ekassa vaunussa oli ilmaista, tokassa vaunussa puoleen hintaan, ja lopuissa normaali hinta. Tämä siksi että radat oli miinoitettuja, ja jos jysähti niin sehän oli se eka vaunu, tokassa saatoit selvilla pienimmillä kolhuilla. Ja kuulemma eka vaunu oli aina täynnä miinoista huolimatta. Laihialaisena olen ylpeä näistä ihmisistä, ilmainen on aina ilmainen, kuului siihen sitten miina bonuksena tahi ei!

Pikkuhiljaa ajellaan takaisin kaupunkiin, 5 tuntia meni kuin siivillä, mukavaa ajelua läpi kylien, ja ajoviima jäähdyttää mukavasti. Matkalla pysähdyttiin ihmettelemään suurta puuta, joka oli mustanaan suuria hedelmälepakoita, hitonmoinen kirkuna kuului. Mitenkä ne pystyy tässä helteessä säilymään hengissä, pikimustia kun ovat. Kuski kertoo niiden maistuvan kanalle, ovat kuulemma herkkua täällä. Saa olla mun puolesta. Niinkuin Skuon-nimisessä paikassa, (jossa tosin emme käyneet,) ovat suuret karvajalkaiset hämähäkit herkkua, ne vaan grillataan ja pistetään poskeen semmoisenaan, jalkoineen päivineen. Ja hyi shatana, kaupungissa näin eilen suuren pesuvadillisen täynnä grillattuja torakoita, semmosia kuudesta kahdeksaan senttisiä mustia kovakuorisia oksetuksia.

Huomasin semmoisenkin jutun että monilla miehillä oli selässä ja rinnassa suurehkoja tatuointeja, aika sotkuisia semmoisia, ja kysyinkin kuskilta mitä niissä lukee. Ovat sanskriittia, ja niissä on tekstejä turvaamaan ettei kantajansa astuisi miinaan, tai saisi osumaa sodan aikana, talismaanityyppisiä loitsuja siis. Tuskin luoti tekstiä taisi väistää. Johonkin sitä on kai uskottava, ja ei vara venettä kaada. Eikä varas venettä kaada vaan kääntää. Sodan aikana olisivat voineet tatuoida lehmien kylkiin että "älä ammu".

Joo, eiköhän piisaa paukutus. Lopetan ja hiihdän hotelliin. Tämmöstä tällä kertaa. Herätys! Otsasi on näppäimistöllä ja siinä lukee QWERTY väärinpäin..... Huomenna on sunnuntai ja te olette krapulassa, minä en........

Lopuksi pieni hyödyllinen kamputsean kielen oppitunti:
Neuv m'dohm nih mian miin reu te?
Onko tällä alueella maamiinoja?
Kh'nyohm aa-it ph'nyaa-oe tohk eiwuhn r'bawh kh'nyohm neuv tii nih dawl 10 baan te?
Voinko jättää tavarani tähän kello 10 saakka?

Hyvää yötä..... Mika

16.3.03
Viimeistä viestiä veistelen.....
No minkäs teemme. Loma loppuu, aika loppuu, tahtoo sanoa koti kutsuu pöllöä pölyistä.
Viimeksi sorvailin sanomaa päiväreissulta maaseudun pölyäviltä pelloilta. Hotelliin tultuamme varmistimme että lentoliput Phnom Penhiin olisivat ok ja respan pääpomo sanoi ettei hätää. Mutta missä liput? Ei hätää, hän ajaisi meidät aamulla ilmaiseksi lentokentälle. Hmm, jotenkin jäi outo olo, saa nähdä onko tässä jotain takana. Tähän saakka on ilmennyt kamputsealaisten rehellisyys, joten toivottavasti ei nyt tule säröä kuvaan. PPssa kun haimme liput matkatoimistosta, niin mopokuskimme sanoi, että voimme jättää kassimme mopon sarviin, eikä niitä sieltä kukaan vie, vaikka kadun varressa onkin. Jätin sitten matkamuistokassin siihen, ja 10 min päästä kun tultiin ulos (kuskikin oli meidän mukana sisällä) niinpähän oli kassi keikkumassa edelleen mopeedin puikoissa!

Noh, palaan takaisin hotelliin. Oltiin kyllä yltä päältä pölyssä, pieni punainen tomupöly tunkeutuu kyllä joka paikkaan, ja joka paikassa sitä kyllä olikin. Molemmat kamerat, farkut, silmät ja nenä, takkutukka täynnä hienoa hietaa hitosti. Suihkussa liotan itseni ja sitten White Roseen syömään kiinalaisia kevätrullia dipaten niitä fermentoituun kalakastikkeeseen, jo kelpas, montas söit, yheksän, ei vaan kymmenen! Pari pakollista Tigeria tankkiin, ja unta palloon, aamulla pomppu pystyyn klo 6.

Aaaahmu tuli, ja boss tuli oma-aloitteisesti koputtelemaan ovelle ettemme myöhästy pikkubussista. Maksoin kahden yön hinnan, eli yhteensä 10USD, ja sekin pantiin puoliksi Lesan kanssa, halpaa on. Hyppäsimme tynkäbussiin ja mukana olleet muut turistit jäivät rannalle odottamaan venekyytiä PPhin. Pojilla tulee pitkä matka, 5 tuntia ensin Siem Reapiin, ja siellä vaihto, ja toinen 5 tuntia PPhen. Olemme ainoat bussissa, ja ajamme jotain ihmepolkua pitkin, mitähän tässä nyt oikein tapahtuu? Lopulta pääsemmekin lentokentälle ja pieni ku mikä! Boss auttaa rinkkojen kantamisessa ja eikä ota kuskin palkkaakaan. Ei siis tarvinnyt pettyä, vaikka mies näyttää aika pahalta tatuoineen ja synkänterävine silmineen, luultavasti juuri näitä sotajätkiä.

Pikku potkurikoneella matkaan, ja yläilmoissa alkaa hitonmoinen suhina katonrajasta, valkoista sumua, tai jotain, suihkuaa sisätilaan. Petkeles, tuleeko tästä avomalli, au revoir, viimeinen lento, onpahan taivas lähempänä, kaunis kuolema pää pilvessä saappaat jalassa. Eipä sentään, suhina lakkaa, mikä lie ollut välikohtaus.

Pälätämme Lesan kanssa eri kielistä, lähinnä siitä kuinka joku sana jossain kielessä on jotain muuta muussa kielessä, esim Italian "kaikki"-sana "tutti" on Suomessa jotain muuta, ja pankkiautomaatissa kun lukee Otto Matti niin sepä onkin italiaksi "kahdeksan hullua". Lesa kun on kaksikielinen, ukrainalaisten vanhempiensa kautta puhuu tietty myös ukrainaa englannin lisäksi, mainitsi erään asiakaspankkinsa hassusta nimestä, ei tiennyt tosin kyllä minkä maalainen pankkiryhmittymä se oli, mutta etuosan nimi tarkoittaa ukrainan kielellä "siankaltainen". Asiakas on: Svenska Bank. Missähän tosiaan lienee????

Ehjänä kentälle, kumijalka alle ja otamme vaihteeksi eri hotellin, kuski suosittelee Asia Hotellia, saa tietysti välityspalkkion kun vie meidät sinne. Jostain syystä hotelli ei ole Lonely Planetin kirjassa, ja osittain kai siitäkin syystä tyhjiä huoneita riittää. Tarvitsemme huoneen vain muutamaksi tunniksi että saa jättää tavarat sinne, ja käydä suihkussa ennen kentälle lähtöä. Henkilökunta todella ystävällistä, upea iso huone kahdella King size -sängyllä, jääkaappi, ilmastointi, TV, kuuma vesi suihkussa ja alennettu hinta 15USD! Sopii suositella. Yrittävät saada asiakkaita, ja tällä palvelulla sitä saakin, rinkat kannetaan huoneeseen ja ovet auotaan ja taksikuskikin soittaa huoneeseen, että on valmiina jos ja kun haluamme kyydin minne vaan.

Nappaamme mopokuskit kuitenkin, ja suuntaamme Russian Marketille kuvaamaan kohinaa ja tohinaa. Yritin saada ostetuksi Pol Potin aikaisia rahoja, mutta myyjät pyytävät kymmenestä hyväkuntoisesta setelistä 20USD, aivan liikaa. Tinkimisellä saan pudotettua 12USDhen, mutta aika paljon se on sekin, en osta. Rahat sinänsä on mielenkiintoisia, sotahullu teurastaja Pol Pot vaati rahoihin ihme aiheita, milloin punakhmerit riisipelloilla aseet selässä, milloin iso kuva, jossa äijät ampumassa konekiväärillä, ja sitä rataa, joka rahassa jotain sotajuttua!

Ja tapaankin "vanhoja" tuttuja, 11v Bounwantain, joka jälleen tulee kauppaamaan kirjojaan. Ostan kannatuksen vuoksi yhden Angkor Watista kertovan kirjan 6 dollarilla vaikka olisin sen saanut yhdellä dollarilla muualta. Janottaa, ja pyydämme tytön mukaan, lupasin tarjota limsat, tai mitä ikinä nyt juoda haluaakaan. Yllätyksekseni tyttö ei halua kokista tai Pepsia, vaan haluaa purkitettua maitoa jääpaloilla! Tervettä touhua.

Muut kirjoja kaupustelevat lapset tulevat vinkumaan lisäkirjojen ostoa, mutta jo riitti. Annan likalle mun osoitteen ja pyydän kirjoittamaan kirjeen, tai lähettämään kortin, ajatellen samalla että tuskin koskaan tulee, mutta jospa joskus tuleekin mukava yllari! Huonohkoa englantia tyttö kun puhuu ja kirjoittaminenkin on niin ja näin. Tyttöjen kouluttamista ei näissä maissa kauheasti kannusteta, samanikäiset pojat puhuvat parempaa englantia. Lähtiessämme sujautan tytön taskuun 20 dollaria ja kuiskaan että älä kerro kenellekään. Iloinen hymy tytöltä perään. Nyt jos koskaan haluaisin olla kärpäsenä katossa kun likka kaivaa jossain vaiheessa rahan taskustaan, ilmeen haluaisin nähdä, se on sentään tehdastyöläisen puolen kuukauden palkka. Toivottavasti tytön olosuhteet edes hetkeksi kohentuu. Soisinpa koulutuksen heille samalle tasolle kuin pojilla. Hyväntekeväisyydellä se paranee, ja lahjoitukset, pienetkin, ja sallittakoon pitkä aasinsilta toisen asiaan: vähentää terrorismia. Itse oon muutamia kertoja antanut pari dollaria kerjääjille, pieni raha mulle, mutta nämä saavat sillä monen päivän ruoat. Ja mä hyvän mielen, vähällä rahalla suuri hymy perään.

Ajattelemme mennä joenrantakadulle pizzaa syömään Happy Phnom Penh Pizzaan. Neljällä dollarilla saa hyvää pizzaa. Ravintolan nimi johtuu siitä, että heidän erikoisuus on Happy Pizza: lisämausteena hashista, happy olo taitais tulla. "Tyydynpä" tavalliseen tällä kertaa.

Jaahas ja time's up; takas hotelliin, poiketen kaupassa evästä ostamaan. Koska kiinalainen haineväkeitto-ravintola oli kiinni, ostan paketillisen kuivattua hain evää mukaani marketista, hinta huimat 50USD. No, saapahan tästä 25 hengelle kokattua keitot. Suihkuun, ja rinkan pakkaustaidetta harrastamaan, että saan kaikki kamat mahtumaan. Taksikuski odottaa, ja viidellä dollarilla kentälle odottamaan lentoa kotiin Bangkokin kautta.

Ja tässäpä olen, Bangkokissa naputtelemassa viimeisiä riviä, kahden tunnin kuluttua istun koneessa matkalla Tukholman kautta Helsinkiin. Repussani Johnnie Walkerin 18 vuotta wanhaa Gold Labelia, ja litra lääkettä eli Ricard-pullo.

Jos mua ei näy kuulu haista maanantain puoleen päivään mennessä, kone on meren syleilyssä ja mä Ahdin kanssa kalassa.

Pitäkää jalat kuivina, kevät on sitä aikaa..... Mika

Niin..ja valokuvia reissusta:

http://uk.pg.photos.yahoo.com/ph/lehtimaki_mika/album?.dir=154b/




1 Comments:

Anonymous Anonymous said...

erittain mielenkiintoinen, kiitos

05:25  

Post a Comment

<< Home