Reissukertomuksia maailmalta

Reissuja, matkoja, kommelluksia ja muuta ihmeellistä maailmalta. Tässä reissuistani muutama email koottu yhdelle saitille. Lukea saa, kommentoida saa, kirjoittakaa palautetta, niitä on aina mukava lukea. Pari aiheeseenliittymätöntä linkkiä: Matkakuvia: http://www.fotolog.net/mikalehtimaki

My Photo
Name:
Location: Vaasa, Finland

Sunday, February 13, 2005

Terveisiä Kauka-sukseelta!

Yes no niin.

Tuuppaan taas teidän tupaan tekstiä tuutin täydeltä sekä sanansekaista selitystä sekaan.

Tämänvuotinen kesäloma kuluu Kaukasuksella seassa azerien, gruusien ja armenien keskuudessa. Valitsin Kaukasuksen yksinkertaisesti siksi etten oo täällä aikaisemmin ollut, ja siksi että en usko että (täälläkään) ihmiset on hulluja rättipäitä etc, kuten monilla on medialukutaidon puutteessa uskomus. Uskokaa pois että joka maassa 98 - 99 prosenttia ihmisistä on kunnon ihmisiä jotka haluavat vaan elää rauhassa.... !Eniwei...

Läksin junalla matkaan 22. perjantai, ja olin Mansessa siskoni Sussun ja Janin nurkissa yötä. Tuhosimme jutustelun merkeissä pullon punaviiniä ja pari kaljaa, ja kolmen tunnin yöunien jälkeen herätys klo 6 ja pakkaamaan. Ja kun tiedostan joidenkin kaupunkien ryöstetyksitulemisen alttiuden, niin enpä osannut olla varovainenTampereella: tapahtui ensimmäinen sellainen!: Siskon kissat olivat varastaneet mun hiuslenkin! Perkeleen katit!

Joka tapauksessa junalla Riihimäelle, vaihto ja Sibeliuksella kohti Pietaria. Klo 14:30 saavunkin Pietariin läpihuutojuttuna koettu tullitarkastus; eivät ole kiinnostuneet mun tavaroista saati kaavakkeesta mitä mulla on mukana rahaa etc. Ei sitten.

Hyppään metroon ja köröttelen kohti Luban asuntoa satojen metrien syvyydessä. Pietari kun on suon päälle rakennettu niin metro on jouduttu ”upottamaan” parhaimmillaan 700 metrin syvyyteen ettei vesi tuuppaa tuubiin. Näin mulle on kerrottu.

Ei-tietoisille tiedoksi että Luba on nais-ystäväni, jonka tapasin vuosi sitten kesällä Pietarissa, ja jonka kanssa oon pitänyt yhteyttä ja olin jopa maaliskuussa kiertelemässä Marokossa. Mukava kaunis pietaritar.
Ja Luba lupasi majoittaa mun kämpilleen etten tarvi maksaa Pietarin kalliita hotelleja. Liubov itse oli työmatkalla Saksassa, joten lapset Jan ja Inka olivat kotona vastalla. Seka väliaikaisesti sinne majoittuneet Luban vanhemmat, heidän oma kämppä kun on paraikaa remontin alla ( venäjäksi pemoht).

Hieno kämppä! 110 neliötä 700 metrin päässä Nevski Prospektia! Luba ei ole Venäjän köyhimmästä päästä mutten arvannut moista mestaa, tyylilla sisustettu kämppä korkeine huoneineen ja valtavine puuovineen. Hakkaa lähes mun 37 neliön citykaupunkistadi-kämpän.

Illemmalla kiertelen keskustaa ja totean että on sääli ellei ole käynyt täällä, tämä on niin lähellä: Hesasta on sama matka tanne kuin Vaasaan! Kaunis kaupunki Todellakin. (Todellakin = pravda venäjäksi)

Sunnuntaina Luba tuli kotiin, ja lähdimme autolla ajelemaan ympariinsä maisemia katselemaan. Kävimme suht uudessa ravintolassa juomassa panimon omaa olutta Karl ja Friedrichissa (Marx ja Engells). Sieltä Eremitaasin kautta Vodka Museoon! Lippuun sisältyy lasi vapaavalintaista vodkaa ja otin Ginseng-vodkaa, hyvää ja pehmeää.
Siellä olis ollut oiva valinta perhejuhliin jouluksi: lasista tehty suuri Kalashnikov-rynnäkkökivääri täytettynä vodkalla hienossa vihreässä puisessa laatikossa. Mutta koska viina ja aseet eivät sovi yhteen niin en sitten ostanut. Sillä ei ollut mitään vaikutusta ostopäätökseen että se maksoi 300 euroa ei.

Illalla tein sitten koko perheelle bravuuriani intialaista juustowokkia Kadhai Paneer'ia ja hyvin uppos. Toin nimittäin Jalakajärven Juustoportin juustoa siihen, ja sehän on hyvää ja harasoo.

Mutta matka ja elämä jatkuu.
Luba heitti mut aamulla lentokentälle, halaushyvästit ja läpivalaistumiseen. Piti ottaa kengätkin pois ja valomankelin läpi nekin sujahti. Toivottavasti röntgen paahtoi jalkasilsan sileäksi saapikkaasta.

Taaskaan ei kyselty tullauszydeemeja. Luuleekohan ne mua ryssäksi kun eivät kummemmin kattele? Lauantai-iltana mua ainakin puhuteltiin venäjäksi joka kerta kun jossain olin ja luulen että se johtui tuosta Hertzilta saamastani korruptiotakista, jonka sain Leifiltä kun vielä Hertzin autoja käytin. Se kun on tummansininen siisti fleece muttei komea.
Hyvä juttu, m ja v.

Kone rullaa kentällä 9:05, ja koska on venakkokone niin toivon etteivät terroripojat pamauta pommiaan juuri tässä koneessa. Huh, 12:30 laskeudumme kauniisti Bakun Heydar Aliyevin kentälle!

Ulos ja passijonoon. Kysyn viisumia, ja käskettiin ensin saamaan leima passiin ja sitten takaisin viisumitoimistoon. Kumma käytäntö. Mutta näin tein ja 40 eurolla sain komean Azerbaizan-viisumin passiini.

Ja sitten bakollinen Baku\Azerbaizan -tiedotus! Tämän voi skipata painamalla yhtäaikaa "Control\Alt\Del" ja sitten "Reboot Whole Hemmetin PC\NT"

AZERBAIJAN

- 7.800.000 asukasta.
- Shiiamuslimienemmistöinen (maltillinen, kaljaa ja konjakkia saa)
- Itsenäistyi 1991 Neukkujen hajotessa
- Pressana Heydar Aliyevin potkaistua tyhjää kuppia tyhjään nurkkaan alkoi poika Ilham presidentaamaan
- Pääkaupunki Baku, jossa kortteeraa 1,7 miljoonaa ihmistä + minä
- Rajanaapureina Dagestan (Venäjä), Georgia, Armenia ja Iran. Kaspianmeren toisella puolla onkin sitten Turkmenistan, Kazakstan. (sinne vereni vielä vetää)

Mutta nyt...

BAKU

http://fismailzade.web.wesleyan.edu/Baku-baku.gif

Ulos terminaalista, ja tinki-taksin hankintaan. Aaaah, ihan 21-asteinen ilma tuntuu kuumalta pohjoisen 9-asteen jälkeen, kesä perkele! Ei liian kuuma vaan juuri sopivaa rinkkamatkalaiselle.

Huijausyrityksiä riittää; muka 30 dollaria keskustaan. OK, matkaa on yli 20 km mutta Lonely Planet -oppaan mukaan 6 USD olis semmonen molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Pitkällisen vänkäämisen jälkeen saan hinnan 10 USDksi.

Äijäpaha ottaa kuitenkin kolme azeria takapenkille, sai kai ne puhuttua mukaan lupaamalla alennusta kun mä olin jo luvannut kybän. Senkun. Tervehdimme kohteliaasti toisiamme venäjäksi.

Kuski kyselee azeriksi ja venäjäksi mihin hotelliin ja kun sanon että Canub'iin niin kauhistuu että huono huono. Niin arvaankin mutta se on halpa. Selitän sormilla että 6 dollaria. Yrittää tuputtaa mulle Azerbaijan – hotellia, ja että se olis 50 USD. "Liian kallis", yritän viittilöidä mutta äijä ei ota ymmärtääkseen.

Ajamme pitkää Heydar Aliyev -prospektia ja molemmin puolin tietä näkyy harmaanruskeaa maisemaa satoine öljynporaustorneineen. Bakun rikkaus on öljy, ja se näkyy. Siis se öljy. Lätäköitä ja pilattua maisemaa riittää.
Ja ainakin 200 miljoona Ladaa tien päällä.

Kuski ei puhu muuta kuin azeria ja venäjää ja jaksaa kummastella Canub-hotellin valintaani.
Vihdoin kun pääsemme hotellin nurkille se vielä koittaa tuputtaa mulle Azerbaijan-hotellia ja kirjoittaa oikein lapulle sen 50 USD. Mä rustaan että 6 USD ja sitten sille syttyy lamppu: se luuli että sormimerkkikuutonen tarkoitti kymmeniä dollareita eli 60. Vihdoinkin (!) ymmärrämme toisiamme ja meistä tuli hjuvat ystävät toveritzit, halaamme pitkään ja juomme itsemme lähipubissa halpaan humalaan ja sammumme sihisten "six dolar njet sixty dolar".

Ja hoh. Canub on hinnoitellut itsensä kuntoon. 12 dollaria yö. Käyn tapani mukaan katsomassa huoneen ensin ja karmea se on.
Todella karmea.
Mutta monen päivän univelkani ja väsymyksen takia en jaksa lähteä etsimään uutta asuntoa vaan otan avaimet käteen- periaatteella toimivan hotskun vastaan ja käyn vaihtamassa vastapäätä olevassa katupörssissä dollarit malat'eiksi, hänelle kun ei kelpaa dollarit. Otan kahdeksi yöksi läävän, ja ajattelen että ehdin kyllä etsiä uuden paremman luukun myöhemmin.

Jos näkisitte millaisen kämpän otin vastaan niin loppuisi ystävyytemme. Kämppä on sairaan torkea: lamput ei toimi, kylppäriä ja huonetta ei ole takuulla imuroitu vuosiin, kylppärin ja sängyn välinen seinä on vettynyt läpi niin että näen lähes läpi kylppäriin. Kylppärin laatat on pudonneet lattialle ja astinlauta vajoaa kivasti alta astuttaessa. Pyttyä ei voi vetää, siinä ei ole nuppia.
Mutta onhan osoite sentään kiva: Azerbaijan Prospektin ja Bylbyl Prospektin kulmassa. Kuulostaa kivalta paikalta.

Hotellin ystävällinen sähkömies tulee ja säätää vartin vessassa ja saa valot toimimaan. Selittää venäjäksi että älä vaan koske lamppuun, saat sähköiskun. Ja totta: piuhat roikkuu seinästä ja kytkentä jää suojaamatta, koskenta kuparilankaan ja hertz-harakiri heilauttais hemmon heaveniin. Harasoo.

Rinkka sängylle ja alkututustuminen cityyn.

Vaikuttaa hyvin samantapaiselle kuin Iran, paitsi että naisilla ei ole huivia eikä muutakaan vartaloa peittävää vaatetta, siis sellaista chadoria ja telttaa. Sopii mulle. Azer-naiset on kauniita niinkuin iranittaret ja nyt näen koko rahalla enkä pelkästään arvaile mitä kaavun alla olis niinkuin "jouduin" tekemään Iranissa.
Ja Iran oli sitäpaitsi siistimpi kuin Azerbaijan vaikka ei tämäkään likainen ole.

Poikkean Tiger-pubiin kokeilemaan paikallista Xirdalan-olutta, ja kaunis myyjätär Larissa juttelemaan mun kanssa englanniksi. On oppinut enkun kielen miesystävältaan joka on englantilainen. Ovat avanneet vuosi sitten tämän paikan, siisti ja englantilaistyyppinen, tosin hiukan karu.

Puhutaan niitä näitä ja saan tietää Larissan palkan, 150 USD kuussa, hyvä palkka heikäläisittäin, Larissan äiti tienaa 40 USD siivoojana. Kertoo että öljy on heille hieno homma, tuonut paljon ulkomaalaisia ja sita mukaa rahaa. Ja sen takia hotelleja nousee lisää, myös niiden hinnat. Hyatt'kin maksaa jo yli 200 USD yö. Ilmankos mun Caamea-Canub oli tuplaantunut vaikka opaskirja oli painettu tämän vuoden heinäkuussa!!!!

Kiertelen keskustan katuja ja osun Nizami Kucasille, ostoskadulle joka on pitkä kuin Nykäsen lööppilista Iltiksessa ja komeasti katettu. Enpa arvannut täällä tammoista. Ja Mäkkärikin löytyy. Joo. Oliskohan niillä nakkipurilainen nimeltä McDick?

Suihkulähteitä pursuavan Fountain Squaren vieressa on hienonnäköinen intialainen ravintola. Sinne.

Syön hyvin ja hartaasti, inkkariruoka ei petä, inkkari ei ole kepu. Paikkaan paukahtaa neljä ulkomaalaista, istuvat ja höpisevät keskenään....suomeksi! Jaha!

Syötyäni meen juttelemaan ja yllättyvät. Ovat täällä kouluttamassa paikallisia hitsareita etc öljynporaukseen liittyviä jätkiä ja viihtyvat hyvin, porilaisia poikia. Ei ole ollut ongelmia, ovat suomalaisina pidettyjä koska tunnetaan reiluina ja sanansa pitävinä, toisin kuin englantilaiset, skotit ja norjalaiset, joita piisaa tuhansia. Sanoivat että englantilaisia asuu täällä tasan 6000. Ja suomalaisia noin 12. Juttua piisaisi mutta Suomesta saatu ja Pietarissa pahennettu flunssantynkä (onneksi vain tynkä) vetää Canubiin nukkumaan.

Mutta kun joudun kävelemään halki tavaratyrkkytorin ja kun oon historiallisista tavaroista kiinnostunut, niin jään hieromaan kauppaa sodanaikaisista Neuvostoliiton sotasankareiden upeista mitaleista, jotka TODELLA ovat upeita.... ja kalliita, pyytävät 30 USD hopeaisesta emaloidusta mitalista vuodelta 1942. En millään malta ostaa vaikka onkin taidonnäyte mitalinteosta.
Jotenkin saan tingittyä Hitlerin Saksan -aikaisen 5 Deutsch Markan kolikon Hinderburgin profiilin ja toisella puolella olevan valtakunnankotkan kuvan omaavan rahan sopuhintaan. Kolikko on vuodelta 1936 ja reunateksti kielii sen aitoudesta... Täällähän nämä poijat huseerasivat aikoinaan Lebensraumin merkeissä.

Rentoja heppuja nämä myyjät, eivät hermostu vaikka kauppaa hinkkaan ja lopulta en mitään ostakaan.


Harmittaa että varasin matkan "turhan ajattelemattomasti", jäi näkemättä Volgograg, eli entinen Stalingrad, siellä on osa kaupunkia säilytetty sodan ajalta semmoisena kuin se oli. Olisi kannattanut ottaa lento sen kautta....300.000 sakemannia jäi saartoon sinne....

Mutta.....se siitä tällä kertaa... hotelli ja väsy....

Nukunkin 14 tuntia!!!!!

Tiistai 26.10.2004

Varmistan etten joudu hankaluuksiin Georgian rajaselvitysten takia ja hommaan viisumin passiini etukäteen sillä aion joskus viikon päästä ylittää rajan, huhupuheiden mukaan säännöt muuttuvat päivittäin, eli eivät välttämättä myönnä viisumia rajalla. Eli matkaan Georgian suurlähetystöön.

Aasinsiltana tapaus, joka sattui edellispäivän tyyppien kaverille. Äijä päätti ajaa Moskovasta omalla autolla Bakuun, vaikka tiesi että raja on suljettu sodan takia ulkomaalaisilta. Bakuun pääsee Dagenstanin kautta (vieressä Tsetsenia), mutta vain Venäjän passilla.
Tyyppi luotti että kyllä tässä hyvin menee, ja pääsikin Azerien rajalle vain todetakseen että koska ei ole venakko, niin aja takas Moskovaan tuhansia kilometreja, tästä et tule. Mahtoi vituttaa.

Kaikki maarajat on suljettu Kaukasukselle ei-venäläisiltä; Dagestan ja Tsetsenia on Azerien naapureita: ei pääsyä maateitse. Georgian rajoina etelä- ja pohjois-Ossetia, ja itsenäisyyttä vaativa Abhasia (jonka kanssa sotatila jatkuu); ei mahiksia ei-venäläisiltä. Eli lennät tai uit.

Joka tapauksessa löydän tieni lähetystöön, ja saan 12 USDn pankkimaksukupongin. Kysyn enkö voi maksaa käteisellä täällä ja ei kuulemma käy. Viimeisimmän Suomen Kuvalehden artikkelin mukaan uusi presidentti Saakashvili on kitkenyt kahdessa kuukaudessa miliisi - etc korruption pois käytännössä kokonaan, ja luulen että tämä käteismaksun poistuminen liittyy vahvasti tähän. Hyvä niin.

Paitsi että joudun etsimään pankin, joka ottaa vastaan maksujuttuni. No, se löytyy ja saan mitä upeinta palvelua ILMAN palvelumaksuja kauniin hymyn kera. Säästän siis selvää rahaa koska rajalla pikaviisumi maksaa 40 USD.
Sama ystävällisyys on lähetystössä kun palaan kuittini kanssa takaisin. "Nou hätä" on vastaus vaikken tiedä täyttää majapaikkaani tai oleskelukestoani Georgiassa.

Passin saisin samana päivänä takaisin mutten ehdin sattuneesta hakemaan.


Kiertelen upeaa ja valtavan suurta pitkää rantakatua Primorsky Parkia, laivoja lähtee kohti Turkmenistania ja Kazakstania. Ihmisiä kuljeskelee nauttien auringosta, samoin minä kamerani kanssa ja videoin näkymiä. Kaspianmeri on meri, vastarantaa on turha tähyillä.

Osun Azadliq –aukiolle, jossa valtava Sovjet Unionin aikainen rakennus. Aika pömpeli on!

Herätän wanhan papan nukkumasta taksistaan ja tiedustelen hintaa mitä maksaa lähteä katsomaan zoroatrialaisten tulenpalvojien temppeliä Suraxaniin. Atesgah on temppelin nimi ja se on peräisin 800-luvulta, jolloin Intiasta tuli jengiä tänne arabien valloituksen seurauksena.

http://www.piotbula.republika.pl/fotos/azerbejdzan/azer17.JPG

Kokeilen 60.000 malat'ia, eli 6 shirvan'ia kuten nämä sanoo lyhentävästi. Sopii kertaheitolla! Äijä on kyllä pihalla kuin keskivertokeuruulainen ja kyselee kaupungista ulospäästyään missä on moinen paikka. Huvittavaa katsoa kun se kaivaa oikean silmänpuoliskon lukulasit hanskalokerostaan ja yrittää saada selvää mun kartasta, no eihän siinä nyt ole teitä merkitty, sunhan se pitäis tietää mitä tietä mennä!

Harhailemme, ja lopulta pääsemme ehkä sinne, minne pitäis parin moskeijan jälkeen, jota se mulle tyrkyttää väittäen em paikaksi. Ei uppoa, ei se ole mikään moskeija.

Äijä pysähtyy koukkaa bensa-asemalle ja käymme seuraavanlaisen keskustelun:

Minä: Gasolin?

Äijä: Njet.

Minä: Njet?

Äijä: Njet njet.

Minä: OK. Gasolin ok?

Äijä: Da. Bensin njet.

Ja äijä tankkaa. Gasolin ei problem vaan nou benzin.

Matka jatkuu.......

Lopulta pysäytämme parkkitaksin viereen ja saan oikeaa infoa. Kuski ehdottaa kuskin vaihtoa ja näin teemme. Tosin sanon että saat 4 shirvan'ia kun ei paikka löytyny, ja em kuski tyytyy islamilaiseen kohtaloonsa että näin oli määrätty, ja jatkan matkaan uudella hienolla Ladalla, jossa on vakiovarusteena pesty tuulilasi.

Löydämme perille. Nätti nuori tyttö, Nika, tulee vastaan temppelin ovella ja puhuu hyvää englantia. Maksan sopivan summan lipusta ja tyttö tulee kaupan päälle oppaaksi. Esittelee paikat ja kertoo zoroastrianiien tarinaa miten tulivat Intiasta aikoinaan Persian kautta ja antaa kuvata vapaasti. Keskustemppelissa palaa maakaasulla ikuinen tuli, jota zorot jo käyttivät aikoinaan.

Hemmot olivat sitä mieltä että maallisella itsekidutuksella pääsee taivaaseen, ja jotkut kantoivat kymmeniä kiloja painavia kahleita lopun ikäänsä. Ja sitä rataa.
Suomessa siitä selviää maksamalla shatanasti veroja. Taattu taivaspaikka tai raastupa, riippuen veronmaksukyvystä tai -halusta.

Mukava tyttö ja jäämme juttelemaan muutenkin; Nika vie mut museon "yläkertaan" tupaan jossa äitinsä ja kaverinsa oleskelevat. Jään juttelemaan äidin kanssa ja Nika tulkkaa. Varsin lukeneita ovat äiti ja tytär, tietävät paljon maantiedosta ja vakuuttavat mut tiedollaan että entinen Suomen presidentti Kekkonen on käynyt täällä raunioilla.

Otin pari kuvaa Nikasta ja kolmannen kuvan ystävänsä kera taustalla zoroastrien "ikuinen tuli".
Olipa mukava tapaus, harmittelimme molemmat että työ kutsui häntä uusien turistien takia. Mutta sain osoitteen ja lupasin lähettää kuvat hänelle. Mukavaa.

Taksimieheni odotti ulkona. Sovin että hän vie mut takaisin Bakuun 5 Shirvan'illa.
Täällä on helppo suhteuttaa rahan arvo koska 1000 malat'ia on 1 markka eli en jää sekoilemaan eurojen kanssa.
3 nollaa pois ja se on siinä.

Äijä jättää mut "rantakadulle" lähelle aikaisemmin mainitsemaa Azerbaijan-hotellia. Haluan yöpyä kunnon hotellissa ja zekkaan tavaran ennen ostopäätöstä.
Vittu, samaa paskaa mutta jonkin verran siistimpänä, ja hinta 40 USD 12 USDn sijasta.
Noh, on toki Vähän parempi. Parempi kallis Huono kuin halpa Paska? Makuasia.

Hortoilen rannalla olevan Kompass Hotellin zekkaukseen. Opaskirja kertoo hotellin olevan laivassa, joka on sisustettu pornoluolanvärisellä punaisella ja sisustuksen muutenkin olevan Neukkuajan-tyylisen. Ehkä. Laivan ovet ovat kiinni joten en pääse tarkistamaan miten on asiat.

Nälkä! Luen opaskirjasta että Caravanserai Restaurant on SE paikka jossa haluat syödä paikallista ruokaa jos olisit täällä vain yhden yön. Loput tuhat yötä saat nukkua missä lystäät siis.

Ja onpa hieno! Ympyräisten vallien muodostama sisäpiha, paksujen mattojen ja soihtujen tunnelmoiva mesta, pakko kokea.

Tilaan Dovgaa, paksua jugurttipohjaista riisipinaattikeittoa ja Lüla Kebabia, lammasta mausteilla ja yrteillä käärittynä ohueen leipätaikinaan, maistui!
Ja hyvää paikallista olutta päälle!
Jälkkäriksi kuppi kuumaa teetä.

Hinta 52 Shirvan'ia eli 52 FIM, ei paha ei moisesta ruoasta.

Ruoan jälkeen käveleskelen Keskuskadulla ja totean käytännössä seuraavanlaista:

Naiset pukeutuu KOR(S)KEISIIN kauniisiin korkokenkiin ja osaavat muutenkin olla naisellisia tyyliltään. Seksikästä tyylikkyyttä. Ja upeat pitkät hiukset kaikilla.
Täällä tuntuu olevan sama tyyli kuin monessa muussakin maassa; naiset pukeutuvat myös toisten naisten takia. Mittailu on voimassa.

Miehillä on tumma puku päällä, 90-prosenttisesti valkoinen kauluspaita ja tumma puku. Myös monilla pikkupojilla.
Ja samoin kuin naisilla, komeat teräväkärkiset kengät. Naisilla välillä jumalaiset korot ja piiiitkät terävät kärjet pitkillä varsilla, niin että vartta ei peitellä housuilla vaan antaa kauniin säären muodon näkyä. Leningrad Cowboys liki.
Tervetuloa naapurimaan iranilaiset, tehän sekoaisitte näihin....

Kävin kaupassa katselemassa kenkiä ja hinnat on aika hirveät ajatellen paikallista ansaitsemistasoa: 85 - 100 dollaria. Silti kaikilla äijillä kunnon kengät. Ja minä näillä tyhmillä vuoristoon tarkoitetuilla klomssuilla kun ei eräs vaasalainen suutari saanut lupauksistaan huolimatta korjattua mun bootseja tätä reissua varten vaikka lupasi.
Älkää äänestäkö sitä, se on Pro Vaasa -listoilla.

Mutta tätä riitti nyt.... Joku muu päivä lisää höpinää....

Huomenna ehkä Sumquayitiin. Siellä on jotakin törkeää nähtävää....

Hyvää yötä.....

Mika


A B C: Azerbaizan rules, Baku rulaa, Caucasus skulaa....

Salam aleykum! Jees, arabialta kuulostava lause tervehtimiseen toimii täälläkin. Välikommenttina ensin Kiitokset Kaikille jotka ovat lähettäneet emailia! 12 kaunista kivaa ja koskettavaa kirjettä sähköisesti saavutti sieluni!Saa lähettää! ....

Viimeksi naputellessani tarinoita täältä jostain ihmeellisestä idästä hoksasin että kellohan on jo 3aamulla! Tulinkin niin myöhään tänne nettikahvilaan etten hoksannut ajankulua, tämä kun on 24h auki ja halpa kuin mikä.

Pikkuisen rupes hirvittämään kun läksin ulos tästä mestasta pimeään Bakuun, eipä ristin sielua.Vaikka tämän pitäisi olla suht turvallista seutua suurkaupungiksi niin pisti silti kylmää pepunseutuun, josko vaikka päättäisivät mut kolkata. Käppäilin pimeitä katuja hotellia kohden, ja sinne matkaa vajaa kilometri, siinä ajassa ehtii kuolla kymmenisen kertaa. Mutta mitään ei sattunut.

Keskiviikko 27.10.04

Aamu koitti ja keskipäiväkin, nukuinkin kunnolla lomalaisen unta. Enkä jaksanut vaihtaa hotellia kun hoksasin että lämmintä vettä tulee suihkusta 6 minuutin odottelun jälkeen. Maksan sittenkin mieluimmin Halvasta Paskasta kuin Kalliista Huonosta.

Aamiaiselle terassille ja hakemaan Georgian viisumia. Palvelu pelaa; väki on ruokatunnilla mutta vartija tulee avaamaan ovet ja hakee mulle passini. Tasakkur ediram eli kiitoskia paljon.

Päätän jättää sittenkin väliin Sumqayit'in cityn vaikka Kummalliset Kuolemat kiinnostaa. Kaupunki oli Neukkuloiden aikana suuri öljy- ja kemikaaliteollisuuscity ja "sairas" nähtävyys olisi ollut nk. Baby Cemetery eli petrokemianteollisuuden saastuttaman alueen takia siellä syntyi ja kuoli satoja epämuodostuneita lapsia, ja ne on haudattu tietylle alueelle. Hautapaaseissa on kuvat menehtyneistä lapsista ja useimmat ovat epämuodostuneita. Jätän väliin kun Bakussakin riittää nähtävää. Ei tosin epämuodostuneitä nähtävyyksiä.

Kuva katuelämästä:

http://www.travel-images.com/azer90.jpg

Hipsin siis Vanhan Kaupungin alueella olevaan keskiaikaiseen Shirvan Shaahin palatsialueelle. Sieltäpä löytyy maanalaisia hammam'eita eli turkkilaistyyppisiä kylpylöitä, jotka tosin löydettiin muutamia kymmeniä vuosia sitten. Hammam'it putkahtivat palatsialueen muurin viereen rakennetun parkkipaikan alta.
Olkaa siis tarkkana minne autonne parkkeeraatte.

http://www.travel-images.com/azer68.jpg

http://www.travel-images.com/azer33.jpg

Shaahin mausoleumiin päästessäni tulee vartijatyttö perään ja alkaa kertomaan haudoista. Huomautan että sarkofagit eivät näytä kovin vanhoilta, ja hän kertoo etteivät ne olekaan, koska 1980 täällä alkoi kahinat armenialaisten kanssa ja ne hävittivät alkuperäiset kostoksi.

Sitä ennen täällä asui paljonkin armenialaisia mutta sodan alettua lähes kaikki ovat muuttaneet Armeniaan. Tyttö varoitteli mua sinne menemästä, mutta sanoin ettei mulla ole mitään heitä vastaan ja tuskinpa heilläkään mitään mua vastaan.
Ymmärrän kyllä tytön asenteen.

Teemme sinunkaupat, ja Sevda sanoo ettei ole opas eikä halua rahaa, mutta jos haluan niin tulee seuraksi ja kertoo mitä missäkin on. Valitettavasti alue on suureksi osaksi rempan alla joten en näe paljoakaan.

Jutellaan kyllä suklaasilmän kanssa kaikenlaista, hän on menossa ensi kuussa naimisiin saksalaisen kanssa ja kyselee mun mielipiteitä sakemanneista. Sanon ettei mulla ole huonoja kokemuksia heistä, päinvastoin sain joskus 90-luvun alussa ilmaisen majoituksen, kun olin vierailemassa Dachaun pikkukaupungissa, jossa on Saksan parhaiten säilynyt keskitysleiri. Ystävällinen eläkeläispariskunta majoitti mut ja teki ruoatkin mulle ilman korvausta.

Tuli vaan olo että tyttö tiedätkö mitä olet nyt tekemässä jos oot valmis menemään naimisiin ja muuttamaan Berliiniin tietämättä paljonkaan mihin oot menossa....

Joka tapauksessa Sevda on mukava tyttö ja annan muistoksi 20 sentin kolikon, ja kerron sen olevan Suomesta. Ja että ei meillä leijonia ole vaikka takapuolella semmonen symboliseeraa.

Siirryn tutkimaan maisemia 29-metriseen Maiden Toweriin, sieltäpä näkyy maisemat Vanhaan Kaupunkiin. Tarina ei kerro tornista paljon mitään mutta epäily on että zoroastrianit ovat tornin tuupanneet tököttämään ja sinne ylös ruumiit sitte kannettiin korppikotkien syötäväksi, he kun eivät hautaa vainajiaan.
(Zoroille on pyhiä elementtejä maa, tuli ja vesi, joten ruumiita ei voi maaduttaa, käräyttää taivesittää, siispä pannaan Teijo telineille, korpit ja lokit kyllä hoitaa homman.)

Toinen kaupunkilegenda on että tornin rakensi rikas paroni, joka oli rakastunut yhteen tyttäreensä. Tyttö kun ei insestistä innostunut niin vaati isää rakentamaan korkean tornin kunnes näkisi isänsä omistamien maiden rajat. Pappa pökkäs putkea pystyyn mutta tyttö tykkäs ettei huippu huimaa. Lopulta kun tyydytti tytärtä torni niin otti ja teki itsemurhan hyppäämällä alas.Nämä on taas tietty näitä tarinoita, mutta mukavia turista iltanotskilla tutuille.

http://www.travel-images.com/azer7.jpg

Nappaan taksin vauhdista ja pyydän viemään hautausmaalle Martyrs Lane'lle, jonne on haudattu tuhansia Azer-Armenia -sodan uhreja. Sota päättyi tulitaukoon toukokuussa 1994. Kaunis "portaittain" rakennettu hautausmaa korkealle rinteelle.

Muslimien tapaan ei ristiä ole, mutta joka paadessa on kaiverrettu kuva kuolleesta. Monessa on punainen nauha kääritty paaden ympärille. Nuoria on paljon; 18-20-vuotiaitakin.

http://www.travel-images.com/azer93.jpg

"Luupuisto" päätyy tasanteelle, jossa korkea torni ja juurella maakaasulla palava ikuinen liekki.

http://www.travel-images.com/azer91.jpg

Ja mahtavat näkymät alas kaupunkiin ja rantaan!! Baku on Kaukasian suurin city, ja se näkyy kyllä täältä hyvin. Upeaa!

http://www.travel-images.com/azer51.jpg

http://www.travel-images.com/azer18.jpg

Jään videoimaan näkymää, ja tilaan kannullisen teetä. Ei sanaakaan englantia, mutta köyhällä venäjän sanavarastolla saan teen tilattua ja kysyttyä hinnankin. Hitto täytyis kyllä opetella venäjää enemmän! Varsinkin jos nyt ensi vuonna vihdoinkin saan aikaiseksi lähteä Trans-Siperian junalla Mongoliaan, siellä ei Laihian murteella paria päivää pitemmälle pärjää.

Kuriositeettinä kysyn että tiedättekö että venäjän "kabak" on kapakka suomeksi?!
Nyt tiedätte.

Lähden polvet notkuen valumaan alas mäkeä, ja alhaalla tulen State Art Museumin kohtaan, jään pällistelemään kolmea suurta pronssipäätä sisäpihalla ja muistan opaskirjan tarinan: päät ovat kansallisrunoilijan, -laulajan ja -säveltäjän nupit alkuperäissijainniltaan Vuoristo-Karabakhissa (kuului ennen sotaa Azereille).
Armenian vallattua alueen päät löytyivät sattumalta Georgiasta romumarketilta ja ostettiin "takas kotiin". Yhden pään kaulaosa on saanut siipeensä, siinä on kranaatinsirpale pystyssä.

Joku sotilas tulee selittämään ase olalla mulle jotain päistä mutten paljonkaan saa selvää, on päässyt azerin kieli ruostumaan käytön puutteessa.
Puikahdan museon taakse ja siellähän kököttää valtava Karl Marx -patsas nojaten takaraivostaan seinään! Moi Karl, min karl, otan kuvan susta, älä vaan liiku ettei tuu sutta!

Löydän itseni valtion tavaratalosta etsimästä azeri-konjakkia itselleni ja yksi putelka päätyy huostaani. Olin jo edellisiltana maistellut paikallisia tuotteita ja todennut hyviksi ja pehmeiksi. Ranskalainen "versio" ei kolise mutta nämä uppoaa. Kokemuksen sain vuosi sitten Pietarista ostamastani Dagestan-konjakista, joka on todella pehmeää ja hyvää.

Aionkin ostaa joka maasta vähintään yhden pullon konjamiinia, lääkkeeksi tietty.
Halppa ja hjuva. Vain 10 marka pullo! Ja 7 vuotta tammitynnyrissa. Vai öljytynnyrissä? No ei ainakaan tämä.....

Käyn testaamassa lähipubissa yhden lasillisen uutta konjakkia, ja jään juttelemaan Roman –nimisen tarjoilijan kanssa. Nälkä kun on niin kysyn kunnollista oikeaa azeri-ravintolaa ja saan vinkin Bah Bah -nimiseen raflaan. Nimi ei kai ole tae ...mistään?

Painun sinne ja tilaan dolmaa, perinteiseen tapaan valmistettua jauhettua lammasta ja mausteitaviininlehtikääryleihin rullattuna. Uppoaa oluen kera! Tosi hyvää!

Kaupan päälle saan nauttia kauniista piano- ja viulumusiikista livenä. Äkkiä kuulostaa joltainjuutalaisten klezmeriltä mutta mene ja tiedä. Voi toki olla ABBAakin tai Kirkan ja Ressun parhaimmat piisit kauneimmista.

Siinäpä sitten se päivä. Tulin tänne nettikahvilaan naputtamaan muistojani rannikolta Kaspianmeren. Halpaa kun on; 2mk tunti.

Kello yksi aamulla lähdin kävelemään hotskua kohti ja iski iltanälkä! Shaatana, ja ihan tosta vaan! Noin vain!

En löydä kulmiltani 24h-paikkaa mutta metroaseman edessä norkoilee paksuja poliiseja. Kysynkin täydellisellä mutta huolella hiotulla venäjänkielen taidollani " misä hjuva ruoka vitu tähä aika?"

Poliisit nappaa mua hihoista kiinni ja sanoo he näyttää mulle hyvän paikan ja maksan niillekinsapuskat samalla. Kerron vaatimattoman eriävän mielipiteeni ja naurusta päätellen se oli vitsi eli shutka venäjäksi, siitä sana "sutkaus" sujahtanut suomen kieleen!

OK, mennään mestaan murkinalle ja kun päästään pöperön pariin käy ilmi että poliisitkin istuvat samaan pöytään, ja aikomus ilmaisesta sapuskasta onkin heille edelleen voimassa.No vhittu, syödään sitten, mä maksan. Kolmas boliisi beruu bileet bombbaamalla back to street.

Tilaan kebapin, kaksi muuta jotain keittoa ja takkuamme edelleen teksteissämme toisillemme. Äijät kysyy että "rabota Baku?" eli teenko mitä töitä täällä, ja kun vastaan "niet rabota, ja turist" niin veikot vakavoituu samantien.

Sitten lamppu syttyy.

Täällä olevat ulkomaalaiset kun tienaavat aikas kivasti tienestiä, ja nämä luulivat mun olevat sitä samaa kastia, niin päättivätpä ottaa oman siivunsa itelleen. Ja kun kävi ilmi olomuotoni niin olivat ilmiselkeästi noloina. Juttu vakavoituu ja yrittävät kysellä mitä pidän Bakusta etc. Tutkivat Lonely Planetin kirjaani ja pökkivät sormillaan kartasta paikkoja missä olisi hyvä olla ja oleskella. Osuvat sitten Armenia-osuuteen ja toinen äijistä hermostuu selittäen "Armenia paska perkele paha." Sota on hyvässä muistissa, ja periaatteessa, ja käytännössäkin, se ei ole edes loppunut.

Syödään sopat sovussa silti, ja kohteliaat kiitokset kiisseleistä ja mukista mehua, ja jatkamme olemassaolojamme eri teillä. Emme vaihda emailosoitteita, emme lupaa liikoja emmekä suusuutele erotessamme kenties ikuisiksi ajoiksi.

Tätä tämä täällä tänään.


Aamu tuli yhtä varmasti kuin Janne Tulkki tulkitsee tulisesti laulujaan tai jotain, ja uudet mielenkiintoiset mestat mielessä. Niistä kuitenkin ensi kerralla, koska tämä päivä (28.10, tasan 1 kk mun synttäreihin) oli tosi hyvä Gobustan reissuineni.

Siitä ensi kerralla, ja siihen kertaan voi olla pitkä sillä lähden huomenna aamulla varhain marshrutkalla eli pikkubussilla Lahic'in vuoristokylään. 2000 asukasta ja tuskin internettiä? Sitäkin seuraava mesta nimeltä Saki (Vaasan kokoinen tuppukylä) on hiinä ja hiinä onko siellä kommunikazionimahdollisuuksia.

Tuleepahan tekstiä sitten tuutista sitäkin enemmän.

Dobryi nochi.... Mika

Aloha Azerbaijanista!

Aloha Azerbaijanista??!!??

Voiko keksiä tyhmempää aloitusta emailille?

Voi. Muttei huvita...

28.10.04 torstai-aamu

Aamiainen jossain pikkukahvilassa, ystävällistä palvelua niinkuin aina ennenkin.Kyselin miten pääsen näppärästi bussiasemalle saadakseni marshrutka-kyydin Qubustaan.Ei riitä että nainen selittää mistä ottaa taksi, koska bussiasema on vähän kauempana, niin isäpappa lähtee vielä mukaan näyttämään taksia mulle, tinkii hinnat kohdalleen. Ystävällistä on!

Lähdemme ajamaan bussiasemalle ja äijä ei tietty osaa englantia kuin pari sanaa. Selittää että hän veisi mut Qobustaan 30 dollarilla. Sanoin että marshrutka on halvempi ja mennään nyt vaan steissille. Tiesin suurinpiirtein missä asema on ja ihmettelin että kyllä kauas mies ajaa sinne ajaakseen. Kysyn että eikös asema jo ollutkin aikaisemmin, ja äijä perkele sanoo että hän vie mut. Vittu, eihän me niin sovittu!

No olkoon, sanon ja sanon myös että 25 taalaa saat, ja viet siellä mut joka paikkaan minne haluan, muuten käännyt takasin. Kelpas kauppa. Eipähän tarvi sitten siellä etsiä uutta taksia, nähtävyydet kun eivät ole keskellä Qobustaa.

Ajamme Kaspianmeren rannan suunnassa etelään Irania kohti, valtavia öljynporauslauttoja näkyy, samoin maa-alueet on täynnään eestaas vaappuvia pumppaamoja, kuin suuria nokallaan juopottelevia rautalintuja.
Joissain kauempana näkyy korkean tornin nokassa suuri liekki, maakaasu palaa….

Isken juttua Hercule Poirotin näköisen, mutta lyhyempiviiksisen, kuskin kanssa sekaisin englanniksi ja venäjäksi, kysyn asuuko tällä alueella turkmenistanilaisia?

Niet.

Entä kurdeja?

Da, ja käsi keinuu kertoen että jonkin verran.

Entä iranilaisia?

Äijän puhuttu englanti paranee, ja hemmo huutaa “Iran fuck off, Iraq fuck off!”

Suhteellisen selkeä mielipide em maista. Jepu jee.
Jätän kertomatta että mulla on pelkästään hyviä kokemuksia Iranista ja iranilaisista, ehkä emme saisi siitä tilanteeseen sopivaa fiilistä.

Mutta ehkäpä pieni valaisu matkakohteestani?:

QOBUSTAN

Asukasmääristä en saa tietoa mutta aika käpylä se on.
Ja vanha; ensimmäiset merkit asutuksesta on 12.000vuoden takaa, eli ns petroglyfit (kreikan petro = kivi, + glyfi = kirjoittaa)

Tuohon aikaan Kaspian meri, joka oikeasti on järvi, oli 80 metriä korkeammalla kuin nyt. Se näkyykin selkeästi, maa on litteää kuin leipäjuusto, ja kilometrin parin päästä alkaa kukkulat tai pienet vuoret nousta ylöspäin kuin seinä.
Noilta vuorilta löytyy eri paikoista yli 6000 kiveen kaiverrettua kuvaa. Mm. norjalainen Kon Tiki–laivanrakentaja Thor Heyerdal on käynyt täällä useita kertoja, ja totesi veneiden kuvien olevan samanlaiset kuin Norjasta löytyneet.

Tästä riemastuneena Thorre-poika kehitti teorian että viikingit ovat luultavasti ajan mittaan tulleet täältä Skandinaviaan. Tiedä tuota.

Tullaan museoon, ja maksan kiltisti suht kalliin lipun hyvällä englanninkielellä puhuvasta oppaasta. Ensin pikkuisessa museossa kierros ja näytös löytyneistä esineistä ja muuta mukavaa historian tynkää. Maksan 10 markkaa extraa että saan ottaa alueella valokuvia mutten todellakaan 80 markkaa että saisin videokuvatakin! Ryöstörahaa! Se on peruspaikallisittain peruskuukauden peruspalkka.

Kiipeilemme rinteitä pitkin ja opas kertoo aina kuvien kohdalla mitä niistä tiedetään. Miehet kuvataan niissä aina pitkina hahmoina ja usein kädessään jousi.
Sukupuolirasismia tai ei, mutta kauniimpi sukupuoli kuvataan paikallisten Picasson esi-isien toimesta aina isorintaisina ja reitevinä ja persevinä olentoina. Päätä tai käsiä niillä ei aina välttämattä ole. Niin, mitäs turhilla osilla, olennaiset osat näkyy. Riisuttu malli, sananmukaisesti. Vai mitä?

Härät, ja riista yleensäkin, kuvataan aina todella suurina, tärkeät asiat kuvattiin isoina. (palaa kohtaan: rinnat ja perse).

http://theory.stanford.edu/~iliano/pictures/2002/asiaTrip/03-14-qobustan/384/img_0001.jpg

Kitisen oppaalle videokuvauksen hinnasta, ja hän on samaa mieltä; korkeintaan kerran kuussa joku maksaa sen. Sanon että hintaa kohtuullistamalla useampi maksaisi sen ja näin tulot kasvaisivat. Edelleen nyökyttelemme samassa tahdissa samanmieleisenä. Sitten hän sanoo että jos maksan hanelle 2 shirvania eli 20 FIM, niin saisin kuvata, ei kerrottaisi kenellekään.

OK, maksan ja oon tyytyväinen, kuvat on mielestäni todella sen arvoisia että nauhaa palaa ja pulleapeput ja härät ja valtavat veneenkuvat poseeraavat mulle tyynenä ja tottuneesti vuosien kokemuksella.

Kiertueen lopuksi opas sanoo että voisi tulla mukaan seuraavaan kohteeseen, jos annan hiukan rahaa, sinne kun on vähän vaikeampi löytää, ja jos sais tulla samalla sitten Bakuun kun poistumme paikalta? Haistan ilmaisen kyydin käryn mutta parempi kun saan opastustaenglanniksi ja miksipä muutenkaan ei?

Ajamme ihmettelemään Rooman valtakunnan aikaista kiveen kaiverrettua tekstiviestiä ensimmäiseltä vuosisadalta jälkeen Jessen. Sotilas Julius Maximus on joutoaikanaan kaivertanut laakeaan kiveen latinaksi nimensä, sen aikaisen keisarin nimen Titus Flavius Domitianuksen, ja kun tiedetään tyypin hallinnoineen vuosina 51 – 96 niin siitä päättelyt!

100 metrin päässä on hylätty vankila, siellä oli asiakkaita vielä muutama vuosi sitten mutta paikka lopetettiin suuren vankilakapinan jälkeen. Kaikki maailman vangit: kapinoikaa niin vankilat hylätään!
Ehdotus hylätään? Hyvä juttu, m ja v.

Paluu tähän hetkeen; muezzin joikaa minareetista, taisi tulla allahia ikävä, aikamoinen möykkä kuuluu, kello on tasan 20:40, katsoisi ennemmin iltauutiset, vasta 10 minuuttia tullut…

Hyundai hyrrää ja ajelemme viimeiselle rastille.Pitkän kautta oikaistaan, tie on niin huono ettemme pääse suoraa reittiä. Ja pam, rengas puhki, onneksi varapallo löytyy.

Ajamme korkeuksiin ja täältä löytyy hassunhauskat mutavulkaanit; valtavia vetistä mutaa pulppuavia kekoja. Tulemme autolla kuin kuuhun, jokapuolella ympärillä pulputtaa ja valuu mutalaavaa; kiipeämme niiden päälle ja jotkut niistä puskee tasaiseen tahtiin mutaa, osa tyytyy muutaman sekunnin välein roiskauttamaan paksut plörinät.
Kuski koittaa kädellään valuvaa “laavaa” ja sanoo että viileää on. Suuria ja pieniä kekoja on kymmeniä ja olo on karun maiseman takia niinkuin tosiaan olisi kuussa.

http://www.travel-images.com/azer83.jpg

Vittu, täältä kun jostain syystä heräis joskus krapulas niin pelästyis niin että jäis juominen siihen.

Se siitä Qobustanista, mashkina käyntiin ja konepelti kohti kotia. Matkan aikana jutellaan oppaan kanssa Suomen ja Azerbaidzanin eroista, historiasta, politiikasta sun muusta. Öljy tuo maalle valtavat rahat, mutta rahaa ei paljon päädy tavalliselle kansalle. Yläväki on pahasti korruptoitunutta; luin alkuviikosta Baku Postin jutun maailman maiden korruptoituneisuustutkimuksesta, Suomi on maailman vähiten korruptoitunein, Azerbaizan on saman listan kuuden pahiten korruptoituneimman maan joukossa.

Ja Bakussa taas; kättelemme ja eroamme omille teillemme.

Aamulla kun on lähtö marshrutkalla kohti Lahic’ia,ja näyttää siltä että lähtöasema ei ole oikein varma niin päätän käydä ajamassa kartturin ominaisuudessa matkan läpi metrolla.

Kävelen sisään reppu selässä ja etsin lipputiskiä. Yhtäkkiä kolme poliisia hyppää eteeni ja selittää että reppu auki, ettei ole vaan pommia. Kerron ettei just nyt ole. Vakuutteluni ei riitä, äijät ohjaavat mut sivuhuoneeseen. Ja ovi kiinni perässä.
Nyt tuli paska olo, tiedän tapauksia että raha vaihtaa omistajaa näillä keikoilla ilman molemminpuolista hyväksyntää, so. poliisi on korruption yksi monista synonyymeistä täällä.

Reppu auki! ja mua hiukan hirvittää latoa pöytään järjestelmäkameraa, pitkää kallista zoomia ja digivideokameraani. Ja se ei riitä; taskutkin nurin. Sanon ettei käy, mutta senhän on käytävä ilmoittaa kaluunakaula! Perse, lataan nipun dollareita ja manat’eja, äijät rupeaa niitä laskemaan ja odotan paljonko ne niistä vievät. Tutkivat takataskutkin, ei siellä mitään. Kellonkin onneksi ostin täältä kadulta, 5 dollaria maksoin että sen vieminen ei harmita.

Kyselevät missä passi, ei ole onneksi mukana, sanon että hotellissa. Kun saavat sievoisen tukkuni laskettua, laskevat ne pöydälle ja nappaan ne samantien taskuuni.
Ei hätää, taisi kyttiä vaan kiinnostaa paljonko ulkomaan pojalla oikein on käteistä kyydissään.

Pakkaan kamat reppuun ja selitän että nyt kuulkaas on tiketinosto-olo, pakko mennä nyt.

Rupeamme nauramaan ja istumme alas pöydän molemminpuolin leikkimään vanhaa pitkän kaavan satakuntalaissormileikkiä, naputellen viestitämme “minä sinä hyvä me”.
Äijä kertoo olevansa horoskoopiltaan “kirjosieppo” ja minä että “vakosametti”na tässä ollaan. Vaihdamme kiiltokuvia keskenämme, ja jepellähän onkin niitä minua kadehdittava kokoelma. Ja kuin suolaa haavoihin hän esittää mulle lähes kokonaan väritettyä My Little Pony -värityskirjaansa!!!

Nyt osui ja uppos.

Niin kauniilla väreillä ja niin tarkasti väritettyä kirjasta en ole koskaan nähnyt!Yritän salata kateuteni ja hiukan ehkä vähätellen sanon että onhan tuo hieno mutta...

Äijä tulee vastaan kun huomaa että mua harmittaa, ojentaa mulle Ystäväni-kirjan ja pyytää että kirjoitan sinne jotain kivaa. Näin tein. Oloni vähän helpottui, ystäviähän tässä ollaan!Päätämme pistää pystyyn tikkakerhon nimeltä “Täysi kymppi sadalla tikalla”.

Sitten lisää kivaa, silmäni suurenevat ja haukon henkeäni silkasta ihastuksesta!: Paksuin poliisi
potkaisee oven auki ja sisään ryntää liuta poliiseja ja ne alkavat soittaa Fleshdance, what a feeling!! Ja se isoin ihminen innostuu niin että tuikkaa tyrävyön tiehensä ja bailaa kuin ei koskaan ennen.

Näin se siis oikeastikin tapahtui Amerikassa, luulin että se oli vaan tehty niin käsikirjoituksellisesti ja ohjauksellisesti.

Voi juku.

Ei makeaa mahan täydeltä.... Jepet saattavat mut biliet-luukulle ja ostan muutaman muovisen poletin ja poistu liukuportailla alas asemalle. Vielä viimeinen silmänisku ja kaikki on kuin ennen, ja kuitenkin; mikään ei ole enää entisensä.

Tungen itseni täpötäysinäiseen metrojunaan, vaihto seuraavalla asemalla. Jotenkin huonosti merkitty vaihtio joten päätän poistua ulos ja sukeltaa subwayhin uudestaan.

Ja ei perkele. Sama juttu ovella; lauma poliiseja piirittää mut ja laukku auki, Pommitarkastus Oy työssään. Kamerat pöydälle ja selitän että ei ole taaskaan pommia, haluan vaan mennä “20 Lokakuuta” –asemalle, “marshrutka na Lahic!”

Tällä kertaa ymmärrys on suurempi, ja herra kenraali tai joku tulee saattamaan mut alakertaan ja selittää jotain metrosta. Ej jummärrä minä.

Äijä on täysalbiino, vitivalkoiset hiukset ja ripsetkin, silti tai ehkä juuri siksi, tyylikkäänoloinen moitteettomassa uniformussaan.

Äijä tulee alas asti ja menemme oikealle laiturille. Mies osoittaa valotaulua jossa kaksi eri tekstiä, ei taaskaan yhteistä ymmärrystä.

Juna tulee ja kiitän “tasakkur ediram” mutta mies estää junaan menon. Mitä helvettiä?!!Juna lähtee ja valo muuttuu taulussa. Nyt tajuaa Suomi-poika! Joka toinen juna menee sille asemalle minne mä haluan. Joka toinen ei! Kiitos. Ja taas tavan mukaan kättelemme.

Viides asema toden sanoo. Nousen ylös ja joudun valtavaan metroasemalle rakennettuun basaarialueelle. Kattelen kenkiä, kaikilla miehillä kun on tässä maassa komeat mustat kengät, Bakun keskustas ne vaan maksoivat 85 – 120 dollaria. Näen tosihienot nahkaiset nauhakengät, kysyn hintaa, 16 dollaria!!! Kannattaa ostaa hiukan sivummalta!
Sovitan ja sopii, teemme kaupat.

Pääsen puikkien maan alta ylös kadulle. Mutta missä hitossa on marshrutkat?
Kysyn tyylikkäältä vanhalta mieheltä puhuuko hän englantia ja yllätyksekseni vastaa sujuvalla enkulla toki, mitä haluat, autan jos voin. Sanoo marshrutkien lähtevän muutaman sadan metrin päästä, muttei tiedä Lahic’ista miten sinne pääsisin.

Jään juttelemaan toviksi, mies kertoo olevansa eläkkeellä oleva upseeri, palvelleensa puna-armeijassa. Matkustellut paljon Euroopassa, puhuu myös hyvin saksaa.
Mukavan äijän kanssa höpistiin hänen omia matkoja, tiesi Suomen pääkaupungin olevan Helsinki. Sanoin sen olleen Helsinki, nykyisin se on Vaasa. (No en sanonut.)

Pompin asemalle, kymmenien lipunmyyntikoppien seinässä ei yhdessäkään lue Lahic, ei liioin Laihia, muita kaupunkeja ja kyliä kyllä.
Huikkaan yhteen koppiin sisälle ja kysyn Lahic’ia. Vanha mies tulee ulos ja erittäin huonolla englannilla sanoo että väärä asema ja voi kyllä kertoa missä oikea. Puhun ilmeisesti hiukan päälle kun mies sanoo että puhunko minä vai vastaako hän?
Hän kirjoittaa sitten oikean aseman nimen ja sanoo ettei ole olemassa aikatauluja koska marshrutka lähtee. Se lähtee silloin kun se tulee täyteen.

Onneksi tulin zekkaamaan aseman. Aamulla vois olla tiukkaa tepastella täällä ja ihmetellä.

Back to hotel. Etsin paappataksin, vanhat äijät ei ole kovia ylihinnoittelemaan kyytiä ja pääsenkin keskustaan kohtuulliseen hintaan.

Kuuma suihku! ja tiukat tuliterät tennarit jalkaan ja viimeiselle illalliselle tähän cityyn.

Käyn pikaisesti nettikahvilassa lukemassa postia ja pubissa parilla paikallisella bissella. Kello on jo sata ja Baku hiljainen. Käppäilen kotia kohti täysikuun loisteessa pitkin puisevaa bulevardia, Bakun kadut kun ovat kauniisti täynnä reunustavia puita.
Kaunista kun täysikuu kuumottaa.

29.10 04 perjantaiaamu kello hitto viekoon 6:30

Onneksi tuli kuumaa vettä suihkusta!!! Raaka herätys ikuiselle aamuuniselle.
Taksi vauhdista kadulta ja kolmikymppinen mies ei puhu yhtään englantia, onneksi on eilisen äijän teksti lapulla, ja hän tietää mestan. Oon perilla 7:30, ja on yhä pimeää, koska täällä oikein aurinko nousee??

Löydän marshrutkan ja paiskaan rinkkani sinne, painun aamuteelle kafeteriaan. En ehdi kuin tilata teen ja näen ikkunasta kun auto lähtee! Täysillä perään ja äijä onneksi vain vaihtoi lähtöpaikkaa, nou hätä! Palatessani takaisin joku mies selittää että toi sun kyytis ei mene kuin Ismaylliin, marshrutkat eivät pääse Lahic’iin asti, liian huonot tiet vuoristossa.Hän kyllä vie Ladallansa perille asti 80 markalla.

En taas tiedä mitä uskoa, mutta kun meen äijän Ladan luo, siellä istuu vanha mies takapenkillä ja kysyn että Lahic? Ja vastaus on da, niin olkoon. Ylihintaa, mutta viis siitä, pääsen ainakin perille.

Kyytiin tulee vielä yksi vanhempi mies, valtavan kokoinen pyöreäkarvalakkinen korsto, aivan kuin arkkityyppi tsetseenivuoristorosvopäälliköstä. Valkoinen lyhyeksi ajettu parta ja matala ääni, selvää sissiainesta.

Lähdemme ajamaan, ja miehet takana höpöttävät keskenään pyöritellen lyhyitä helmisiä rukousnauhojaan, ja minä peukaloitaan.

Ajamme kohti suurempaa Kaukasus-vuoristoa läpi lampaansyömien tasankojen, täällä eteläpohjalaisen sielu lepää.

Sielun lepoaika lyheni kun pääsimme vuoristotielle. Suht hyvää asfalttitietä, siis suht hyvää. Karkeaa ja mutkaista, ja äijä kun paahtaa yli sataa koko ajan, kiesus ja tällä Ziguli-romullaan joka on kauniskin ku kalkkuna kaatosatees. Turvavöitä ei ole, ja vaikka olis, niin ei auttais jos tältä tieltä alas laaksoon lennettäis.
Kenties saamme elää.

Suuri sotapäällikkö takapenkilta tarttuu käteeni ja hinkkaa siihen partavettään ja käskee haistamaan. Ihan jees soturihajuste joo. Tuhti tappajan tuoksu.

Iskemme silmää ja pistänkin tekstiviestin sille salaa penkin alla naputellen: “Tämä arpa ei voita.”Rosvo-Roopemme röhöttää ja pistää pahan takaisin tekstinä: “Objects may be closer than they appear.” Sitten hymyilemme eri aikaan mikä todistaa salaisen yhteisen huumorintajumme.

Kuski ei pysy ringissä mukana, ja miksi pysyisikään! Yrittää osoittaa katu-uskottavuutensa pistämällä kimppatekstarina “Dingo is Pest. Harasoo Kirka.”
Olet mukana ringissä, pääsit kuiville.

Vuoret kasvavat ympärillä. Lunta ei näy huipuilla, ihmettelen miksei.

Kunnes hoksaan: nehän on niin korkeat että lähellä aurinkoa lumi tietty sulaa!Sitten tajuan eli keksin lisää ruutia: taivaalla ei ole yhtään pilviä, joten ei voi sataa luntakaan!
Onnittelen itseäni.

Saavumme Ismaylliin, käännymme huonolle vuoristotielle. Ja tämä on huono tie! Edellinen oli sentään päällystetty, mutta tämä kiemurtelee kapeaa kuoppaista tietä ylöspäin, saa nähdä selviääkö tämä romu tästä ruljanssista. Välillä kiva pudotus kun katselen ikkunasta ulos.
Noo..... Maanvyörymätkin on näköjään muotia tällä alueella.

http://www.bespolka.com/bespolka%20web%20site/Central%20Asia%2002/Azerbaijan/Azer02_CD17_26_web.jpg

Tunnin takkuamisen jälkeen päästään pölyisinä perille:

LAHIC

- 2000 asukkaan kylä vuoristossa.
- Legenda kertoo että paikka perustettiin Persian shaahin toimesta yli tuhat vuotta sitten.
- 1800-luvulla Azerbaizanin tärkeimpiä metalliseppäkyliä.
- Viimeisen päälle mesta jos kaipaa kunnon vuoristomeininkiä upeine näköaloineen kotimajoituksella.

Otan majapaikakseni kylän ainoan majapaikan, Cannat Bagi’n ( = vaatimattomasti Paratiisin Puutarha), paikkaa pyörittää Ismailovin perhe. Perheen kaksi poikaa puhuukin hyvää englantia ja kaksikerroksisen talon yläkertaan asettumisen jälkeen lähden toisen pojan Intigam’in kanssa kiertelemään kylää.

Tiiviisti kivistä rakennetun kylän halki kulkee periaatteessa yksi katu, sekin kivilla katettu. Kyläon vuoren reunalla, ja alhaalla on leveä joki, joka on nyt kuivana aikana lähes kuiva, vain pari pienta puroa valuu pyöreäkivisellä pohjalla.

Keskellä jokea on puolet joen leveyden pituinen, korkea betonisilta. Ihmettelen miksi se on keskellä jokea; onko tulvavirta vienyt siitä päät mukanaan. Ei, Neuvostoliiton aikana venäläiset alkoivat rakentaa sillan mutta kun Neukut sitten hajosivat, jäi rakentaminen silleen sitten. Siinähän varmaan kököttää kunnes hajoaa ajan saatossa.

Keskellä kylää on pieni kokonaan kivetty (niin kuin kaikki täällä) aukio, jossa tietysti toisen maailman sodan aikainen muistomerkki. Joka kylässä näyttää moinen olevan, enemmän tai vähemmän jo rapistunut.

Hemmetin lämmin täällä on, ainakin näin päiväsaikaan auringon paistaessa!

Kaipaan kupillista teetä ja istumme pikkuiseen cayxana’an, muutama äijä pelaamassa dominoa. Kaikki kättelevät mua ja Intigam’ia kun tullaan sisään. Yksi miehistä tarjoaa meille teet, ja kiitokseksi annan lahjaksi 10 sentin kolikon. Äijät tulevat kaikki kiinnostuneina sitä katselemaan. Pulina jatkuu, jotain musta puhuvat. Intigam tulkkaa kun uteliaina kyselevät Suomesta.

.................

Mutta nyt pidän tauon ja lähden katsomaan JOS saisin junalipun tästä kapisesta Gauca-citystä Georgiaan Tbilisiin. Täällä on iso juna-asema jossa pysähtyy juna etc mutta lippua en saa!!!!??!Hitto mikä show asemalla. Klo 19 saan tietää saanko ylipäätään lippua vai en...
Siitä ja muusta enemmän ensi kerralla…

Hyvää yötä….missä ikinä olettekin…


Mukavaa matkantekoa kaukana Kaukasuksella!

Jees, takaisin ruudun ääreen.

Onkin tapahtunut paljon sitten viime "näkemän". Paraikaa istun Tbilisin keskustassa Georgiassa vieressäni pullo olutta (ei kai, älä ihme)..


Viimeksi teksti jäi teekupillisen ääreen Lahic'in vuoristokylässä Azereissa, joten parannusta asioissa on tapahtunut... :)

Jatkoimme kiertelyä Intigamin kanssa nurmisilla rinteillä lehmien mylviessä iloisesti Suomi-turistille.
Kävelimme hautausmaan poikki ja kysyin että miksi joissain hautapaaseissa on tämä punainen leveä liina kiedottuna, ja sain tietää että se on nuorena nukkuneiden symboli. Moni olikin kaatunut sodassa Armeniaa vastaan.

Vastaan tuli wanha makaava hautakivi, siihen on sitten kuulemma pökatty shaahi kauan sitten kuollut. Koiranputkeä lykkäis jos ei paasi pään päällä poikittain olisi.

Palailemme takaisin kämpille ja utelen sodasta Armenian kanssa, syitä sun muita. Intigam kertoo että he varmaan saisivat takaisin Armenian valloittaman Vuoristo-Karabakhin alueen jos suostuisivat "liittymään" takaisin Venäjään mutta se ei tule kuuloonkaan. Venäjä pelaa samaa peliä kuin USAkin eli "hajoita ja hallitse", jotkut maat saavat rahaa ja aseita, tässä tapauksessa Armenia, koska se on myötämielinen Venäjän hallitukselle.

Se sodasta, keräämme hylsyt keskustelumme jälkeen ja olemme på hemma eli kotonassa. Istun omassa valtakunnassani toisen kerroksen pitkällä ja leveällä parvekkeella, lueskelen ja rentoudun odotellessani ruoan valmistumista.

Syömään! kuuluu huuto ja odotus palkitaan kunnon kotitekoisella ruoalla, kaikki on tehty itse, ei Cittaria eikä Valintataloa näy.
Omien vuohien maidosta tehtyä jumalaista juustoa, dolma-kääryleitä eli viininlehtiin käärittyjä lammasta yrteillä ja lämmintä vastaleivottua leipää!
Olen kuin sika vatukossa, ja pian Mika tukossa!

Höpistään azerien kielestä, se on hyvin läheistä sukua turkin kielelle, ymmärtävät sujuvasti toisiaan. Kirjaimetkin on paljolti samanlaisia nykyisin, aikaisemmin ennen vuotta 1918 se oli arabialaista. Välillä veljet venäläiset pakottivat maan ottamaan käyttöön omat kyrilliset kirjaimensa, mutta itsenäistymisen jälkeen siirryttiin taas turkki-tyyliin.

Ilta tuli, ilma viileni, piti pistää päälle oikein lämmintä. Intigam sanoi että täällä on todella kylmä talvisin, pakkasta ja lunta piisaa. Mahtaa olla holotna-vilu koska keskuslämmityksestä ei ole tietoakaan, ja ohuet seinät ja yksinkertaiset lasit!

Catmandoo-kalsarit päälle ja nukkumaan paksujen fällyjen alle, ja parin minuutin päästä on lämmin.

AAMU!
Lauantai 30.10 armon vuonna 2004


Mikä mahtava herääminen! Nukuin suuressa huoneessa jossa kolme seinää on pelkkää ikkunaa, upea aamu kun ainoa ääni mitä kuulen on vuoristopuron solina ja aurinko paistaa värjäten vuorten syksynvärjäämät puut!
Tästä ei puutu enää mitään!

No...paitsi ehkä sänkyyn kannettu tuorein Hevoshullu tai Avotakan uusin numero...

Painelen alakertaan aamiaiselle ääreen kupin kuuman teen ja leivän kera maanmainion maalaisjuuston, tai kai tässä tapauksessa vuorenvarman vuohijuuston.
Pakkaan kamojani ja Intigam auttaa rinkan kantamisessa, hiippaillaan keskusaukiolle odottelemaan taksia Ismaiylliin missä vaihtaisin kulkumuotoni marshrutkaan.
Saan tosihyvän kuvan kolmesta karvalakki-äijästä penkillä takanaan sodan muistomerkki. Lupaan lähettää Intigamin kautta kopiot paapoille. Spasiba ja taksiin takapenkille maatuskan ja tyttären viereen.

Kuski lupaa viedä mut korvausta vastaan Saki'in asti, passaa, ei tarvi odotella hidasta bussikyytiä.

Auto on kyllä taas aikamoinen Lada, elämän kolhut näkyy ja moottoriparka huutaa tuskaansa mutkaisella elämänpolullansa.
Vittu mikä metafora.

Muut jäävät kyydistä Ismaiyllissa, ja meen etupenkille maisemapaikalle. Kasetilta paahtaa turkkilaistyyppistä musiikkimättöä, ilmeisesti kuitenkin paikallista loppukesän kuumaa huumaa....."vielä on kesää jäljellä" azeriksi...

Pikitie loppuu ja alkaa perkeleesti pölyävä mutkamatka. Mutta päästään vihdoinkin Saki'in......

SAKI

- 63.000 asukkaan kaunis vuoristokaupunki
- Elämää, menoa ja meininkiä jo 2500 vuoden takaa

Syy miksi tänne oikeastaan tulin on paikan hotelli! Mesta on kopioitu paikalla olleesta 1700-luvun caravasaray-tyyppisestä majatalosta. Kivinen valtava kuin linna jossa suuri sisäpiha.
Etsin netistä kuvaa mutten löytänyt kuin yhden kapisen sisäpihasta:

http://www.markandmichelle.com/azer16.jpg

Sisäänkäynti on valtavista paksusta puusta tehdyistä ovista, läpi suihkulähdepihan.
- Kysyn mitä maksaa huone yhdeksi yöksi?

- 30 USD.

- Kuumaa vettä myös suihkusta?

- Ei tässä hintaluokassa, kalliimmassa ja suuremmassa huonetyypissä kylläkin.

- No paljonko maksaa semmoinen?

- 32 USD.

- Jahas. Että kokonaista 2 USD lisää niin saan suuremman lukaalin ja kuumaa vettä. Pakko kai. Voi jäsys. Sviitti!

Kantaja kantaa mun pölyisen rinkan huoneeseen, palvelu pelaa.
Kämppä on enemmän kuin hintansa väärtti! Bakussa hikinen ja paskainen Hotel Azerbaijanin 40 USD maksava kämppä (jota en ottanut, vilkaisin vain) on tuhat kertaa ylihinnoiteltu tähän verrattuna:
Iso olohuone takalla valmiiksi pilkottuine puineen, suurella sohvalla, vaatekaapilla, pöydällä kukkia. Paksu matto puulattialla kaupan päälle.
Komea tummanharmaalla ja kermanvärillisillä laatoilla kaakeloitu kylppäri ja lopuksi kaunis makuuhuone suurine puusänkyineen.
Jumaliste, ainakin 50 neliötä.

Koko Karvansarey on kivestä rakennettu, ja joka huoneessa on kauniit kaariholvikatot. Kannatti kulkijan kulkea!

Painun syömään ravintolaan, saan oman pöydän omasta looshista. Tilaan taas mainiota lammas-dolmaa Kylmän Oluen ja kuuman teen kera. Kellokin on vissiin piirua yli pyhä kun kaukaisesta minareetista muezzinin joiku alkaa kuulumaan, sopii tunnelmaan.
Ei puutu kuin Kari Tapio soittamassa sahaa, se olis siinä.

Pari muutakin kivaa kuvaa Azerista löysin netistä:

http://www.markandmichelle.com/azerbaij.htm

http://www.travel-images.com/azer103.jpg

Täältä olis lyhyt matka Dagestaniin, tosin vuoristoteitä pitenis matka mutta kolmen kivenheiton verran kuitenkin vain. Ja sikäläinen konjakki on pehmeämpää kuin beibin beppu.

31.10. Sunnuntai arvon vuonna 2004

KUUMA suihku ja käppäilen rinnekadulla notkuvalle pappojen valtaamalle teetuvalle aamiaiselle, täällä on mukavempi siemaista aamumurkinat ja katella paappojen paikallisten puuhia ja ohikulkijoiden olemuksia kuin hotellissa.

Kävelen hitaasti mutkaista kivikatua ylöspäin kohti Khan Palacea vuodelta 1761, ja ah ja voi, se on edelleen rempan alla vaikka oli määrä olla valmis heinäkuussa 2004. Tämä on Azerbaizan.

Korvaan kompleksin kostoksi museolla, kysyn pelaavilta pikkupojilta suuntaa ja yksi näppärä nappula haluaa lähteä mukaan oppaaksi. Selittää venäjäksi mikä maja milloinkin on matkamme varrella. Onpa vankilakin tehty koulun viereen! Ja muistankin venäjän sanan "tyrma" ilman ä-pisteita, sepä on vankka vankila suomeksi. Tyrmäävää tämä sananlainojen määrä veikoilta venäjän.

Museo ei sinänsä ole mikään ihmeellinen, kiinnostavin huone on uusin; valokuvia ja esineitä vajaan kymmenen vuoden takaa Karabakhin sodasta. Valokuvia nuoresta naisesta ja vanhemmasta miehestä, jotka molemmat saivat surmansa taistelussa.
Miehen senhetkinen omaisuus on ripustettu seinälle, tukku ruplia, verinen kampa, rannekello ja muistikirja, johon mies kai piti omakohtaista sotapäiväkirjaa.

Nuoren naisen verinen asepuku on hänestä otettujen valokuvien ympäröimänä plus jotain muita henk.koht. tavaroita. Aika hätkähdyttävää, kuolemista on kulunut vasta 9 vuotta ja jo museoitu perhevalokuvineen.
Mutta kieltämättä vaikuttavaa.

Kysyn saanko ottaa valokuvia ja saan. Videoin myös kyseisen huoneen. Saa nähdä mitkä fiilikset on päällä myöhemmin kotona katsottaessa videolta...

Bongaan taksin ja pyydän kuskia heittämään mut marshrutka-asemalle, matka kun jatkuu kohti Ganca-nimistä kaupunkia.
Takkuan hinnan kanssa, ja lopuksi mies lähtee. Selittää koko matkan ajan että "marshrutka bloha, bloha" eli "huono kyyti hullu jos bussilla matkaat". Yllättäen mainostaa vievänsä mut Ganca'aan jos hintaa tinttaan handuun.

Jälleen hintasota, ja suostun 9 shirvanilla eli 90 FIMillä matkaan. Ajoa on sentään reilusti yli 200km.
Pikainen pysähtyminen kaupan kohdalle, nappaan leipäpussin ja vesipullon mukaan. Jotenkin mukaan tarttuu myös pullo paikallista konjakkia. Itse asiassa sen takia kun siinä on niin komea etiketti!

Vaarallien kuski, hintahaitarikeskustelun aikana kolme lähes-kolaria, äijä kun katsoo mua eikä tietä. Nokian kännykkäkin pinisee vähän väliä, lienee mamma kyselemassa ketä kuskaat ja minne.

Nokian kännyköitä täällä suurin osa onkin. En malta olla aina mainostamatta että Suomesta se on saatans se sun soittopelis...

Päästään lopuksi pikitiebaanalle, joka kerta kun poliisivartio tiellä kytiksella mies tuuttaa torveaan. Sama on toistunut muillakin kuskeilla, mikä lie kohteliaisuus tai jotain?
Toinen huomio on että joka kuski sammuttaa moottorin aina alamäessä, bensaa säästetaan.

Turvavyönkin äijä pistää roikkumaan päälleen, jos vetää sen niin miksei samantien kiinni asti????

Jossain vaihees äijä pysähtyy ja nappaa taksi-kyltin pois katolta, taitaa aluevesi ylittyä....

Puolivälissa matkaa siirrymme M4-tielle, sille samalle jota Marco Polo aikoinaan kulki kohti Kiinaa. Silkkitienä se edelleenkin tunnetaan.
Bakusta Tbilisiin pääsisi kahdella eri junalla; tavallisella kansanjunalla seka American Expressin omistamalla Silk Road Expressilla, jolla hulppeat 270 USD yhteen suuntaan Ykkösluokassa. Näin TVssä joskus ohjelman tästä junasta ja olipahan aika junavaunut, luksusta riitti!

Kolmen tunnin ajamisen jälkeen pääsemme Ganca'an:

GANCA

- 300.000n asukkaan mesta
- nimi tullut kunnioituksena v. 1209 kuolleelle runoilija Nizami Gancavi'lle
- mulle vaan väliasema kohti Georgiaa

Jees, Ganca'ssa ollaan ja kun ei tirehtööri tajua että haluan juna-asemalle enkä bussiasemalle, mies nappaa ohikulkijan kyytiin tulkiksi. Noh, kymmenen sanaa englantia on toki parempi kuin ei yhtään.

Tasokas tulkkimme tajuaa tahtoni, ja luulenkin että ajamme kohti asemaa, vaan mitä tapahtuu? Menemmekin jonnekin helvetin pikkukujille ja tuumin tuliko tässä nyt klassinen kolkkaus/taskuntyhjäys-operaatio?

Ei toki vaan kniga, kniga eli haemme sanakirjaa kepeämman keskustelun toivossa. Ja matka jatkuu asemalle.

Sinne tullaan, siellä ollaan ja molemmat miehet tulevat saattamaan mua lippuluukulle.
Lippua en saa! Paikallisia miehiä rupeaa pörräämään ymparillämme, jokainen yrittää saada selitetyksi jotain asiaan liittyvää miksi en saa lippua mutta kun en venäjää puhu eikä kukaan englantia osaa niin ihmetellään.

Lopulta saan yhden äijän kanssa yhteisen syksyn sävelen ja tajuan että lippua ei saa täältä vaan se pitäisi ostaa Bakusta! Helvetti, sinne on 500 km! Asema on, junat pysähtyy ja jopa lähtee, ja lippuja myydään mutta en saa alle 200km päässä olevaan Tbilisiin moista tikettiä.

Tyyppi sanoo että tulla yöllä uudelleen klo 3 (juna lähtee klo 3:30) ja antaisin asematirehtööreille 1 shirvanin (10 mk) mieheen niin pääsisin junaan ilman lippua. En tykkää ajatuksesta. Mitä jos joku kysyy yöllä rajalla multa lippua ja sitä kun ei oo niin potkaistaannko mut ulos junasta!!

Blah, täytyy tuumia. Ajattelin ottaa joka tapauksessa hotellin, jos en saa myöhemmin lippua niin lähden sitten vaikka aamulla bussilla rajan yli.

Tilanne päättyy siihen että kaikki paikallaolijat kättelevät mua ja yhdellä on kamerakin mukana. Poseeraan porukan keskellä ja kloppi ottaa meistä kuvan. Hymyä ja hei kaikille! Azerit kyllä osaa ystävällisyyden vaikkei kaikki muu luonnistukaan!

Ulkona tulee autolla kurvaten viereeni kaksi nuorehkoa miestä ja kysyvät sujuvalla englannilla mitä ongelmia on? Olivat nähneet mun takkuavan lippuluukulla ja haluaisivat auttaa. Auttamishalu tuntuu taas lyövän yli mutta mennään nyt kuitenkin uudelleen lippuluukulle.

Käy ilmi että lippua ei voi varata ennen klo 19ta ennenkuin lipunmyynti loppuu Bakussa. Siis muiden kuin bakulaisten täytyy odotella kiltisti että juna Bakusta lähtee että näkee montako paikkaa on myyty! Hullua!

Vosal-niminen mies antaa mulle käyntikorttinsa ja sanoo tuntevansa väkeä jossain junaorganisaatiossa, pyytää mua soittamaan klo 19 jälkeen, yrittää hommata mulle paikan yöjunaan.

OK, kumijalka alle ja Ganca-hotelliin majaamaan varmuuden vuoksi jos en saakaan lippua. Hieno hotelli, juuri rempattu tai itse asiassa ylimmat kerrokset ovat paraikaa remppauksen kohteena. Rinkka nurkkaan ja katsomaan ns Bottle Housea.

Pullotalo on "kuorrutettu" olutpullojen pohjista ja värikkäistä kivistä ja omistaja Ibragim Jaffarov on jonkinasteinen kylätaiteilija, vaikkakin ehkä hieman tyylitajuton. Katonrajaa koristavat suuret maalaukset esittävät Yusif-veljeä, joka katosi toisen maailman sodan myllerryksissä.
Vuonna 1957 perhe sai kirjeen jossa veli ilmoitti elävänsä. Mutta hemmoa ei ole kyllä vieläkään kotio kompuroinut. Odottava velipoika lisäsi yhteen kuvaan isolla tekstin "zhdyom" eli "odotamme".

Kiertelen kaupunkia kaikkien tuijottaessa mua, ei täällä kyllä turisteja näy. Painun Neptun-ravintolaan ja syön suuren kulhollisen naminami pelmeneja ja kylmää hanaolutta tuopillinen alle ja päälle!

Tultuani hotelliin lainaan joltain tyypiltä puhelinkorttia ja soitan Vosal'ille. Hän kertoo että valitettavasti lippua ei järjesty ja suosittelee että meen aamulla klo 2 asemalle ja kokeilen josko sitten tärppäisi. Pakko kai.

Häratys klo 2 ja sanon respalle vajaalla venäjällä ja käsimerkeillä että ehkä palaan jos en saa junalippua, ok, hei hei....

Taksi alle ja kuski on niin kiinnostunut musta ja Suomesta että ajaa kahtakymppia ja pommittaa kysymyksillä joista en ymmärrä puoliakaan. Päästään kuitenkin asemalle ja kuski haluaa tulla kanssa selvittämään saanko lippua.

Ja tietty: lippua ei saa mutta jos annan kahdelle aseman uniformuäijälle 2 shirvania niin järkkäävät mut junaan. Epäilen ääneen moneenkin kertaan että mitä jos multa sitten kysytään lippua ja sitä kun ei ole niin kuinka käy. Äijät vakuuttavat että niet problem mutta ei oikein rauhoita. Noh, katsotaan kun juna tulee.

Jostain syystä kaluunakaulat haluaa nähdä passini ja muutamat junaa odottavat matkustajatkin tulevat ja kurkkivat passiani äijien takaa. Käyvät ihmetellen kaikki sivut läpi ja tutkivat leimat ja viisumit missä maissa oikein olen ollut.

3:30 juna tulla tutisee ja ministerit saattavat mut junaan, pyytävät moneen kertaan rahaansa ja sanon että sitten kun on mesta minulla niin sitten vasta.
Konnari tulee ulos junasta ja äijät keskustelevat, ja konnari avaa mulle makuuvaunun oven. Pyytää 3 shirvania josta osa varmaankin päätyy em polettipoikien taskuun. OK, siinä on ja varmistan ettei ongelmia tule.
Ei tule, sanoo konnari, hän on junassa Tbilisiin asti.
Ei paha lahjus sillä oikea lippu maksaisi 2,5 shirvania.

Vaunussa nukkuu pari georgialaista viiskymppistä ukkoa, heräävät ja esittelevät itsensä kättelyn kera.

Juna lähtee ja nukahdan. Herään 6:45 kun saavumme rajalle ja kevyen passitarkastuksen jälkeen jätän taakseni 7,8 miljoonaa azeria ja Naxcivan'in valtavan maasaarekkeen, joka jäi näkemättä.

Naxcivan on iso maa-alue, joka on täysin irrallaan kanta-Azerbaizanista, välissa on Vuoristo-Karabakh ja Armenia, ja sinne pääsee vain lentäen Armenian yli, maayhteyttä kun ei enää sodan jälkeen ole.

Kämppikseni tarkistetaan tarkemmin ja koko juna odottaa asemalla puolitoista tuntia, mitähän täällä nyt oikein kupataan?

Ja vihdoin lähtö, hitaasti ajamme Georgian puolelle raja-asemalle.

Lopettelen taasen tekstailuni. Lukekaa hitaasti, tämä on kirjoitettu hitaasti. :)

Seuraavat tarinat tulevat Georgiasta, jossa viihdyn vieläkin paremmin kuin Azereissa! Erittäin hyvällä fiiliksella ollaan täällä!!!!

Toivoopi Mika

PS. Loppukevennyksenä tärkeää asiaa:
Meidän kaikkien hyvin tietämä Janina Frostell (kyllä, te kaikki varmasti tiedätte), joka mainostaa kreikkalaisen Panoksen alusasuja, sisältää metkan jutun.

Venäjän sana "panos" nimittäin tarkoittaa "ripulia". On siinä sitten kiva kävellä alushousuissa joissa lukee Panos.


Greetings Georgiasta!

GEORGIA eli GRUUSIA eli omalla kielellään SAKARTVELO

- Pääkaupunki Tbilisi
- Asukkaita 5,5 miljoonaa


Uusi maa, uudet ongelmat, pitäis opetella kaikki 33 Georgian aakkosta notta pärijääs.

Nepäs onkin ihan omanlaisensa, muualla ei näitä kirjaimia tunnisteta. Ja kaiken lisäksi niitä on muutettu historian aikana kolmasti. Tosin hyvin ovat sen ehtineet tehdä sillä kieli on yksimaailman vanhimpia.
Eivät käytä isoja alkukirjaimia ja kukin kirjain lausutaan aina samalla tavalla, niin kuin Suomessakin, jotta helppoa kuin häkä! No just.

Se siitä sitten, junamatka meni kuin menikin ongelmitta. Rajamiehet löivät leiman passiin viisumin päälle, tullauksia ei tehty, rahaa ei kysytty, ei mitään.

Vaihdan pikkuisen käteistä asemalla taksia varten, päätän ajaa suoraan Armenian suurlähetystöön että saan viisumiasiat heti hoitoon.Kuski ei tietty puhu kuin georgiaa ja venäjää mutta selviämme sotkusta. Jännä nuorekas pappa, kaikki farkkua päällä, kengätkin! Mister MicMac, Jamekset päällä joka säällä, Farkku-Markku.

Kun pääsin sisälle lähetystöön käy ilmi että viisumin hankinta kestää vähintään kolme työpäivää ja maksaa silloin 75 USD! Jumankekka mitä rahastusta.Nainen sanoo että jos valitsen 7 työpäivää niin se maksaa 50 USD ja saan sen siis ens viikon tiistaina ja nyt on maanantai!

Kuulehan, mitä jos ostan viisumin rajalta? Sieltä et saa kuin kolmen päivän transit-viisumin. OK, hitto, maksettavahan se on, otan 50 USDn "pikaviisumin".

Vaihteeksi perussivistystä:

TBILISI

- 1,7 miljoona alkuasukasta + Abhasiasta sodan takia tulleet tuhannet sisäiset pakolaiset
- Nimi Tbilisi tarkoittaa "kuumaa" (tbili) vanhan tarun mukaan, josta ehkä tuonnempana. Täällä kun on kuumia rikkilähteitä.

Kattelen kartasta missä olen, pitäisi päästä ydinkeskustaan ennaltavaraamaani perhemajoitukseen.Sain Lonely Planetin nettisivujen kautta osoitteen eräältä italialaiselta tyypiltä Muradashvilin perhemajoitukseen, ja vain 10 USD yö.

Kuuma on hitto soikoon! Mutta päätän sisulla olla ottamatta taksia, samalla näen Tbilisin pitkää pääkatua, valtavaa Rustaveli Gamziria (=avenue).

Löydänkin pikkukadun, ja perheen sisäpihalla olevan puutalon parin naisen avustamana. Perheen baabushka osoittaa mulle yläkerrassa olevan huoneeni. Upea vanha puutalo, useita huoneita. Vaikuttaa taiteelliselta perheeltä, piano, nuotteja ja levyjä löytyy hyllyt notkuen. Seinillä miu mau mukkaa olevia öljyväritauluja. Talo on kuin 40-luvulta suoraan, mukavan kotoisesti sisustettu, paljasta seinä- sun muuta pintaa ei ole juurikaan ole.

Kamat sängylle, palaan alakertaan ja perheen vanhin tytär Nino tulikin juuri kotiin yliopistosta. Puhuu suht hyvää englantia, opiskelee italian kieltä kuudetta vuotta. Jutellaan niitä näitä, ja sanon että nähdään illemmalla sitten, meen vaihtamaan rahaa ja tutustumaan keskustaan.

Käveleskelen kadulla, salakuvaan ihmisiä videolle; kauniisti pukeutuvat ihmiset täälläkin, varsinkin naiset osaavat tyylin. Korkeiden kenkien kopinaa, hyvinleikattuja pukuja.

Kävelen leveän joen rantakadulle, ihmiset kauppaavat kaikkea mahdollista roskaroinasta kristalliin ja vanhoihin mitaleihin. Jään Barzan-nimisen persoonan kanssa suustani kiinni, äijä tietää että Suomen ex-pressa on Urho Kaleva Kekkonen!

Kattelen mielenkiinnolla hienoja emaloituja USSR-mitaleita ja äkkään pinon seteleitä, hei täältä löytyy kaipaamani suuri vihreä irakilainen Saddamin kuvalla varustettu seteli!! Pakko-ostos ja raha vaihtaa omistajaa rahalla.

Äijäpä onkin peruskauppamies eli tästähän en selviä sanamukaisestikaan noin vain. Ukko kaappaa tiskin alta pullon votkaa ja kupit pöydälle ja kippikset meille. Naapuripöytien kauppiaatkin kutsutaan kupilliselle ja otamme neljään pekkaan toisetkin mukit. Ja kiitos sitten riittää, uh, hyvää votkaa mutten nyt kaipaa iltapäiväpöhnää, en juuri nyt.

Kävelen takas Rustavelille näyteikkunaostoksille ja ihmisia bongaamaan. Vierelleni jää kävelemään nuori nainen joka vähän väliä luo katseen kameraani, ja kysyykin sitten jotain georgiaksi siitä.
Only in english, please, sanon ja tyttö, Lela-nimeltaan, puhuukin sujuvaa amerikanenglantia. On kiinnostunut valokuvauksesta ja tutkii kameraani.

Jatkamme kävelyä yhdessä puhuten aiheesta ja Lela sanoo että jos olen kiinnostunut niin hän vie mut kadulle jossa on Tbilisin kuuluisin kuvaaja galleriassaan. OK, mennään vaan!

Hyppäämme marshrutkan kyytiin ja löydämme perille. Kävelemme vanhan armenialaiskirkon vierestä ja Lela ehdottaa sisälläkäyntiä. Pieni pyöreä ja matalahko kirkko, mustat tuhansien tuohusten tummentamat seinät ja katto, samat tuhannet tuohukset antaa pehmeän talin ja mehiläisvahan lämpimän tuoksun saliin. Lämpenee agnostikon sydänkin.

Galleria gutsuu….
Galleriassa onkin kauniita suurennettuja valokuvia Kaukasus-vuorilta, on hienoa on.Lela esittelee muitakin kujan kauppoja, taitaa olla kaikki kaupat enemmän tai vähemmän käsityöläisgallerioita koruineen etc.Sitten sanotaan hyvästit, antaa emailosoitteen ja puh.nron jos tarvitsen jotain, apua, vinkkeja, mitä vaan. Kiitos kaunis!

Kävelen takaisin “kotiin”, päätän kuitenkin poiketa konjakkikaupoille ensin. Ostan suht kalliin pullon Tbilisi-konjakkia, saapi nähdä sitten Suomessa miltä maistuu.

Nälkä! Ja kova! Ja vielä panettaakin! Tosin ei niin kovaa koska Maslowin tarvehierarkian mukaan nälkä ja jano on tärkeimmät tarpeet, sen jälkeen vasta ne…muut.
Siksipä en oikein uskalla syödäkään….

No olkoon! Pomppaan sisään Tbilisuri-ravintolaan ja tilaan kylmän oluen, kunnon kebap”tankoja”, ei sitä döner’ia mitä Suomessa, ja pyydän konjakkikoomassani että saiskos vielä lasillisen paikallista?

Tyttäret tarjoilijat tuovat pöytää 6 pulloa ja valitsen yhden ravintolan kaiman Tbilisurin. Pehmeää on ja hyvää, kuin aavistus vaniljaa mukana. Cognac-freak! Vaikken koskaan aikaisemmin ole konjakkifani ollutkaan (ranskalainen aito on pahaa; makuasia) niin vuosi sitten Pietarista ostamani dagenstanilainen oli niin miellyttävä kokemus että tässä sitä ollaan kiikissä kuin kuollut kissa kiven alla.

Yksi asiakkaista alkaa laulamaan korkeaa veisua kovaa ja korkealta, olen vaikuttunut niin etten aio ostaa tämän kokemuksen jälkeen Kirkaa enää. Mies saa hurjat taputukset ja aiheesta.
Lasku kiitos ja tarjoan koko henkilökunnalle salmiakkipurkat. Suklaasilmät kiittävät, olen stara ja poistun paikasta ulos muikea hymy naamallani.

Palattuani Muradashvileille Nino oli kotona ja jäin istumaan ja juttelemaan. Äiti Tina tuli kotiin ja käsipäivään jälkeen istuimme kaikki kolme teekupin merkeissä istumaan. Perhe tuntuu mukavalta ja niinpa juttutupailua kestikin 2 tuntia.
Kerroin ostaneeni Tbilisi-konjakkia ja kysyin millaista on paikallinen chacha-viina. Tinalla ei sitä ole mutta kaivaa kaapista pullon omatekoista marjaviinaa. Viina on tislattu luumuisesta slivovitsista ja Tina on siihen lisännyt omaa marjajuttuaan. Jessus kun väkevää ja vahvaa aromia! Istumme pöytään ja jatkamme juttua parin kristallilasin ääressä ja posket punoittaa.

Tina on 43v kahden tyttären äiti, työssä museolla ja tämänhetkinen projekti on Georgiasta löytynyt liki 2 miljoonaa vuotta vanhan ihmisen luurangon tutkiminen. Luu-Lasse on siis tähän asti vanhin löydetty luuranko, vanhempi kuin Afrikasta löytynyt Lucy.
Perheen faija Zviad opettaa koulussa päivisin ja yöt ajaa taksia, perheellisen pakko yrittää koska valtion palkat on mitättömät elämiseen, Tinankin palkka on 47 laria kuussa. 1,8 laria on 1 USD.

Mukava kaunis nainen, jos vain olisi vähän nuorempi ja vapaa.
Ja Nino, mukava kaunis nuori nainen,jos vain olisi vapaa.... he hee...

Ilta meneekin mukavasti jutellessa, aika mennä nukkumaan...

2.11. tiistai lisäarvon vuonna 2004

Perheen baabushka on tehnyt maittavan aamiaisen. Odottelen Tinaa,lähdetään museolle samaa matkaa.Tinan ystävä on englanninkielen opas museolla ja saan kattavan taustan Georgian historiasta. Varsin mielenkiintoinen museo, jumalattomasti kultaisia ja hopeisia esineitä, vanhimmat yli 4000 vuoden takaa.

Tutankhamonin kultanaamio aikoinaan Kairossa teki vaikutuksen yli 4000 vuoden vanhaisena, samoin nämä. Jotkut korut on koristeltu sadoilla puolen millin kokoisilla kultapalloilla ja kysyn millä tavalla ne on liitetty, ne kun on tuhansia vuosia vanhoja. Opas sanoo että taito on hävinnyt aikojen saatossa, kukaan ei tiedä millä ne on saatu juotettua kiinni. Tapaa kutsutaan granuloimiseksi.

Kierroksen jälkeen päätän ostaa Georgiasta kertovan DVDn, opas sanoo sen olevan hyvin tehty. Sepä nähdään.

Tina vie mut alakertaan "pajaansa" ja esittelee käsittelyn alla olevia hopeakäätyjä, ne on tarkoitus puhdistaa ja pistää aikanaan näytteille.Seuraavassa huoneessa on pitka sääriluu, arvioitu ikä liki 2 miljoona vuotta. Hipaisen sitä ja käyn kaukana.

Kiitos Tina opastuksesta, painun tutustumaan kaupunkiin ja sovimme että tulen takaisin klo 18. Lähdemme katsomaan Ninon serkun öljyvärimaalauksia. Niitä kun riittää Muradashvilien seinillä ja kiinnostavat mua. Löytyis vain paikka kotona mihin panna...

Klo 18 matkaamme taksilla laitakaupungille hiljaistakin hiljaisemman serkun luo. Tyyppi ei juuri puhu mitään, yleensä vaan nyökkää.Persoonallinen koti on pojalla, kymmeniä omia tauluja seinillä ja lattialla pinoissa. Nurkassa piano ja lattialla kasoittain nuotteja, mielenkiintoinen kaveri. Laulaa kuulemma bändissä! Mies joka ei saa sanaa suustaan. Noh, jos ilmaisu hoituu helpommin laulun kautta, kuten myös maalausten välityksellä.

Löytyis montakin haluttua maalausta, ostan yhden ja siistimme hinnan 100 dollariin. Aika raha täkäläiselle.

Kuvaan videolle kaikki seinillä olevat taulut jos vaikka innostun myöhemmin ostamaan lisää. Yksi kyllä kiinnostaa mutta poitsu on itsekin tykästynyt siihen joten hinta hirvittää. Palataan ehkä?

Ajaessamme takaisin kaupunkiin ehdotan Ninolle ja Tinalle että josko lähtisivat mun kanssa onnistuneiden taulukauppojen jälkeen syömään thairuokaa, tekee nimittäin mieli kana-kookosmaitokeittoa. Minä tarjoan.Sopii ja paikka löytyy. Kumma mesta, kaukana thairavintolan miljööstä, puupolku keskellä ja molemmin puolin kala-altaat ilman lattialla lasisuojaa, ilkka lipsanen ja oot märkä.

Tina tykkää kylmästa oluesta ja tilaamme sellaiset alkuruoaksi, hyvä Tina, oot varmaan horoskoopissa tomaattitonnikala kuten minäkin. Keitto itse on veteen keitettyä jossa tilkka kookosmaitoa, hyvää muttei aitoa....

Paluu lähtöruutuun, ja istumme pöydän äärellä aamukahteen jutellen mukavia iltateekupillisten merkeissä. Viihdyn todella hyvin täällä heidän kanssaan, onneksi otin perhemajoituksen enkä persoonattoman hotellin!

3.11. 04 keskiviikko

Aikomus lähteä kukkuloille katselemaan kaupunkiä ylhäältä ja ottamaan kunnon lintuperspektiivikuvia. Nino sanoo että tulee oppaaksi jos haluan, voi hyvinkin jättää väliin yhden päivän luennot. OK,kiva, mennään!

Käymme katsomassa rikkilähteet, tosin ne on rakennettu kivisten kupolien alle emmekä jaksa mennä sinne kelluskelemaan. Hajusta kyllä tuntee että rikkiä riittää.

Kiipeilemme kukkuloilla olevaan puistoon kaunista vihreää laaksoa pitkin ja hiki valuu hiihtäessä. Kukkulan päällä on Äiti Georgia -niminen valtava hopeanvärinen patsas käsissään miekka ja kulho. Kulho on viinikulho,tarkoitettu ystävällismielisille tulijoille ja miekka taasen vähän toisenlaisille tyypeille.

http://www.internationalreports.net/cis/georgia/2002/1/images/MotherGeorgia.jpg

Oion vähän omia polkuja ja Nino ei oikein innostu jyrkänteillä. Huimaa ja pelottaa, ja näytän mallia ja nappaan kädestä kiinni ja vien enkä vikise. Nino huutaa että odotas kun tästä selviämme niin hän kuristaa mut. Tämä kuristusuhkaus toistuu 4 kertaa kukkuloilla kompuroinnin aikana ja vakuutun todella että kyllä ne tosiaan onkin aika murhanhimoisia täällä Kaukasuksella!

Saan kauniita valokuvia citystä cuuresta ja kukkuloiden päällä olevista kirkoista, kaunista maisemaa todella lakeuden kasvatille(kin).

Jotain kivoja kuvia Tbilisistä:

http://www.fbc-columbia.org/photo/photo1.htm

http://www.gotscha.nl/tbilisi.jpg

http://home2.pi.be/pv654823/images/tbilisi%20huis.jpg

http://home2.pi.be/pv654823/images/tbilisi%20huis2.jpg

http://www.visitgeorgia.ge/pictures/country-of-wonders-tbilisi.jpg

http://www.azer.com/aiweb/categories/magazine/ai101_folder/101_photos/101_721_tbilisi.jpg

http://vdjorbenadze.tripod.com/Tbilisi/Tbilisi.htm

http://extreme.k2.omsknet.ru/Caucasus/georgia/tbilisi_night.jpg

Palaamme hengissä alas ja päätän lähteä päiväretkelle Mtskhetaan, menen metroon, kuusi asemaa ja marshrutka marisee alla.

MTSHKETA

- 10.000 taaplaajaa
- Kuuluisa komeista maisemistaan ja erityisesti Jvari'n vanhasta kirkosta kukkulalla

Alla oleva kuva otettu em kukkulalta:

http://www.silkroadtours.co.uk/images/360_georgia_0022.jpg

Nappaan taksin keskustasta ja takkuan tapani mukaan ylihinnoilteltua taksaa, 10 laria, no olkoon.

Kuski on helvetin hullu, valittaa bensan hintaa ja ajaa samalla puolisen kilometriä yksisuuntaista moottoritietä väärään suuntaan vastaantulevien toitottaessa ja väistäessä. Saa kaasupää bensat tankkiin ja alkaa jatko-osa äskeiselle kaahaamiselle, vaatii huutamalla lisää rahaa kesken ajamisen. Käännytään mutkaiselle vuoriteille, vauhti ei putoa ja Lada pyytää armoa.

Jessus kun onkin upeat näkymät alas joelle ja kaupunkiin. Muutama georgialaisturisti on paikalla ja kun heiluvat kameransa kanssa niin sanon että menkää samaan läjään, nappaan teistä kaikista kuvan omalla kamerallanne. Kiitokseksi mut kutsutaan seuraavaan ryhmäkuvaan naisten keskelle. Kyllä kelpaa!

Jvarin kirkko on rakennettu 500-luvulla ja kauan se onkin sieltä maailman syntejä syynännyt.

http://www.tbilisipastimes.com/jvari.jpg

http://www.rzuser.uni-heidelberg.de/~ci4/georgien/foto/jvari-vi-b.jpg

Kirkko on pieni kuten tuntuu täälläpäin olevan tapana. Tummaksi tullutta kiveä ja palavia kynttilöitä tupa täynnä. Ostan muistoksi Mtshketasta ja kirkosta kertovan kuvateoksen.

Hei mister cabman, aika alentua alas kukkulalta. Miehen luonne ei ole odotusaikana muuksi muuttunut, -tanan hullu kaahaa mutkaista tietä 110km lasissa, minkä Lada nyt itsestään irti saa.

Päästään lopulta takas keskustaan ja nytkin äijä innostuu vaatimaan lissää liksaa. Paskat, nakkaan kympin etupenkille ja lyön oven kiinni. Ainoa kummipää tähän mennessa joka on Georgiassa vastaan tullut, kaikki muut ovat olleet ystävällisiä.

Nappaan marshrutkan ja nenänokka kohti kotia. Ilta hämärtyy (täällä on aika pimeää jo klo 17!!) ja ajamme täpötäydellä bussilla läpi neuvostoaikaisten sovjetkerrostalojen radion suoltaessa neukkumusaa. Tunnelmaa koko rahalla!!

Tina halusi tehdä perinteistä georgialaista kotiruokaa ja pöytä onkin katettuna kun tuun. Kanaa eri muodoissa, vastaleivottua leipää ja ossetialaista vuoristolaisjuustoa, nami nami!

Tinan velipoika tulee käymaan, hemmo soittaa oboeta kaupunginorkesterissa, olis ollut ensi-ilta heillä mutta missasimme sen kun Tina ei muistanut kysyä! Olis ollut kiva käydä kuuntelemassa.

Mies on aika elohiiri, kaappaa pullon votkaa jostain ja otamme kolme eri kertaa Georgialle, Suomelle ja mun matkalle. Se on kerta ja kulaus.

Tuhoamme pullon georgialaisviiniä Tinan kanssa, Nino ei alkoholista välitä,mehulinja. Hyvä vaan,saan ite enemmän viiniä!! Aika tuhdin makuista, ei mitään rypälemehua.

Istumme taas kerran aamukahteen mukavia jutellessamme ja oon alkanut viihtyä niin hyvin ettei huvittais huomenna lähteä matkaamaan eteenpäin. Mutta maata nähtävä on!

4.11.04 torstai

Syön taas Cumuluksen aamiaisen peittoavan aamupalan Ninon kanssa. Katselen jo sadatta kertaa seinälläolevaa Teatteri-nimistä öljyvärimaalausta, sekin Ninon serkun maalaama. Kysyin aikaisemmin mitä jos ostaisin senkin, hinta vaan oli aika kova. Teen tarjouksen josta voi kieltäytyä ja siihen kuitenkin suostutaan. Jesss! Ostin sitten toisenkin taulun ja olen tyytyväinen.

Maksoin hinnat ja vuokrat, ruoista ja viinistä he eivät halua rahaa. Ajattelin tulla Georgian kiertueen loppuvaiheessa heille uudelleen yöksi ja kysyinkin että jos jättäisin vähän kamaa tänne ettei tarvitsisi niitä raahata. Sopii,kiva juttu ja jätän käärityt taulut ja konjakit hyvään hoitoon.

Nino saattaa mut metroon ja halaamme hyvästiksi hetkiseksi. Tuttu metromatka Didubeen, läpi sekameteli-basaarin, ja marshrutkalla puolentoista tunnin matka Gori'iin. Ennen lähtöä sisään tulee mamma kauppaamaan matkaevästä kaulassaan valokuvasta nuoresta miehestä. Päättelen olevan Abhasian sodassa kuolleen poikansa. Edellisenä päivänä näinkin suuren Abhasiansodan muistomerkin ikuisella liekillä.

Sodasta, en siitä enempää, se loppui kymmenisen vuotta sitten Abhasian haluttua oman maansa. Sitäpä samaa etelä-Ossetia vaatii näinä päivinä. Levotonta levotonta aikaa...

GORI

- 70.000 tuppukylä keskellä Georgiaa

Syy miksi tänne tulin on muuan vuonna 1953 kuollut hemmo nimeltään Josef Dzhugashvili. Mies syntyi ja eli täällä nuoruutensa köyhänä suutari-isänsä ja äitinsä kanssa yhden ainoan huoneen vuokra-asunnossa, jossa ei ollut edes keittiötä.

Maasta se köyhäkin ponnisti eli parempi pyy pivossa kuin puolikuuta peipposesta tai jotain... (Onkohan se pivo olutta?) Eli äijästä tulikin aika mahtimies. Vaihtoi nimensäkin ja tunnetaan paremminkin nimellä STALIN.

http://www.galenfrysinger.com/gori,_georgia.htm

http://www.traveljournals.net/upload/2/last%20big%20stalin.jpg

Stalinin kotitalo on tietty museoitu, ovat rakentaneet pylväskatoksenkin sen päälle ette aika syö syntymätaloa. Vieressa suuri museo on pyhitetty kokonaan miehelle. Maksan kiltisti kaikki mahdolliset liput mm sisäänpääsyn, valokuvausta varten erikseen 5 laria kymmentä kuvaa kohden, videokamera ja vielä vihko jossa kuvia ja historiikkia äijän menemisistä.

Saan englanninkielisen oppaan ja hyvä koska kaikki tekstit on vain venäjäksi ja georgiaksi. Huoneet etenee kronologisessa järjestyksessä miehen elämänkaaren mukaan. Nuorena on miehellä ollut kyllä niin komea ja tuuhea tukka ettei tosikaan! Ja näytti tukkaa riittävän loppuun asti elämän.

Tosin leuan iho taisi olla hiukan arpisempi, opas näyttää amerikkalaisen kuvaajan ottamaa lähikuvaa Josefista, on leuka aika rokkoinen. Kuulemma kaikki Neukkujen ottamat kuvat piti retusoida ennen julkaisemista. Joka tapauksessa samanlainen iso nenä kuin suurella osalla ihmisiä täällä Georgiassa.

http://www.leeds.ac.uk/history/images/modules/3650_yöung%20stalin.JPG

http://www.loc.gov/loc/lcib/0304/post-stalin_files/stalin-yöuthlenin.jpg

Museosta löytyy kaikki "tärkein" Stalinin univormua ja piippua myöten. Yhteen isoon nurkkaukseen on tuotu työpöytä kaikkine tykötarpeineen ja sohvineenkin.

Lasikaapeista löytyy lahjoja ympäri maailman, onpa yksi täytetty valkoinen papukaija Italiasta jonka kaulassa kankainen lappu "Giuseppe Stalin".

Yhdessä pyöreässä huoneessa on pronssinen kuolinnaamio. Moinen tekele valettiin muutama tunti Stalinin kuoleman jälkeen:

http://weecheng.com/europe/caucasus/ge/gori/stalin6.jpg

Stalinin perheestä on paljon kuvia, 2 poikaa ja yksi tyttö. Vanhin pojista tapettiin leirillä, Jakov yritti itsemurhaa juoksemalla saksalaisten piikkilanka-aitaan ja jos ei siihen kuollut niin sakemannien laukauksiin kylläkin. Museossa oli siitä SS-miesten ottama kuva piikkilanka-aidassa makaavasta Jakovista.

Oli se kyllä ihmemies sekopää. Tapatti tuttaviaan mennen tullen ja joskus, kuten Kirov'in tapettuaan, antoi vaihdattaa erään georgialaisen kaupungin nimen Kirovaksi ylistäen samalla miehen suuruutta. Noh, olisko ollut parempi monilla jos olis äitiään kuunnellut. Äiti kun pojastaan pappia tahtoi... Pappisseminaarissa Josef kun opiskeli.

Ulkona on Stalinin henkilökohtainen luodinkestävä junavaunu. Vaunun toisessa päässä on kristallikruunuin ja sohvin varustettu neuvotteluhuone, keskellä makuuhuone ja päässä keittiö. Mikäs tolla mennessä, omalla osastolla.

http://www.galenfrysinger.com/Photos/georgia20.jpg

Ohi on Stalinin aika mun kohdalta, painelen uuteen Victoria -hotelliin, takkuan taas kielen kanssa mutta huoneen saan. Suihku, ja nettiin Stalinin aukion viereen, toivottavasti Isoveli ei valvo.

Klo 21 hiivin kotiin, koko kaupunki on Pilkkopimeä! Varovasti kävelen etten astu tiellä oleviin kuoppiin. Äkkään kaupan, vanha kunnon sovjet-tyyli, ensin valitaan mitä ostetaan, saadaan hinta paperilapulla, sen jälkeen mennään kassalle, maksetaan ja puoliksiesihalkaistuun kaksoiskuittiin leima, toinen puolisko jää kassalle, toinen mulle, mennään takas tiskille ja saan kuin saankin pullon Fantaa ja munkin.

5.11 perjantai!

Muut Suomessa suunnittelevat miten, missä ja kuinka vetäisivät nuppinsa turvoksiin mutta minäpoika otan aamutaksin alle ja keikun päätien varteen odottamaan marshrutkaa Batumiin. Femma kuskille kouraan ja kiitän pakkosyötetystä omenasta, jonka kuski tosiaan pakotti mut ottamaan hanska-, tai tässä tapauksessa omenalokerosta.

Ongelmat jatkuu, enhän taas tiedä mikä bussi menee ja minne, kysyn eräältä naiselta ja hän lupaa antaa vinkin. Ei mene kuin 10 min ja marsu tulee. Tasan yksi paikka vapaana ja se on mulle! Matkakumppaneina mummoja ja lapsia, ja pari nuorta miestä joiden kännykät soi sata kertaa matkan aikana. Ai niin, on perjantai ja uroot saa siksi soittoja.

Vieressä oleva nuori mies tekee kolmesti ristinmerkin rinnan päällä joka kerta kun näkee kirkon, ja niitä riittää matkan aikana. Täällä niin tekee suurin osa ihmisista aina kirkon ohittaessaan, myös Tbilisin pääkadulla Rustavelilla olevan kirkon ohittaessaan ristinmerkit viuhuu.

5 tuntia on odotettavissa bussissa istumista, kaivan kirjan esiin ja mukavasti menee aika. Tauko ja ostan vastaleivotun leivän 1 larilla ja koko pikkubussi tuoksuu sille, kadehtikaa kurjat, tämä on mun! Maisemat matkan aikana vaihtelee, välillä vuoristoista, välillä aakeeta laakeeta.

Klo 16:32:22 ja saavumme mutkaisille leveille vuoristoteille Adjaran "osavaltioon' lähestyen Batumin kaupunkia. Tämä on ns semitrooppista aluetta, pengerretyt rinteet on täynnä palmuja, sitruspuita ja teepensaita. Muualla oli syksyn oloa, täällä ei tietoakaan vaan täyttä kesää Suomen mittakaavassa, vihreaa. Upeaa kontrastia, takana valkoiset lumihuippuiset vuoret, edessä vastarannaton Mustameri. Vuosia sitten olin vastarannalla Romanian Constantassa, siellä kai se on nytkin.

Kaupunki on tyylikkäällä tavalla rapistunut, jos niin voi sanoa, ja voi, koska juurihan niin sanoin. Palmut reunustavat bulevardeja, kahviloita, ravintoloita, täällä on tupaten täynnä georgialaisia turisteja kesäaikaan.

Otan opaskirjan suositteleman Intourist-hotellin, tuon, ah, niin sovjet-ajan mammutin. Valtava eteisaula ja pihalla palmut koristeltu pienin joulukuusivaloin, tää on niin tätä. Otan huoneen suurella sängyllä ja merinäköalalla. Kolmas kerros kohdataan hissilla (njet remont) ja tyyliin kuuluva kerrospalvelija tulee vastaan antaen avaimen. Suihkusta tulee kuumaa vettä! Ja suuri parveke merelle! Harasoo!

http://www.faresrus.com/t/hotelimages/s/060000/060779A.jpg

Alakertaan ottamaan matkapölyt pois oluella kokopuukalusteiseen baariin. Olo rento mutta löysä. Hyvä fiilis!

Pikku maininta Batumista:

BATUMI

- 136.000 alkuasukasta eli ns tupla-vaasallinen
- Georgian kolmanneksi suurin kaupunki (nro 2 Kutaisi, yli 4000v wanha city)

http://www.rzuser.uni-heidelberg.de/~ci4/georgien/suratebi/ajara-batumi.jpg

http://mytomas.ru/Proekty/All_city/Batumi/batumi_big_10.jpg

http://tramp.travel.pl/photo/00052/duze/Batumi.jpg

http://www.student.oulu.fi/~tlahtine/Kauk/ASI091Batumi.jpg

http://www.student.oulu.fi/~tlahtine/Kauk/ASI092Batumi.jpg

http://www.student.oulu.fi/~tlahtine/Kauk/ASI098Batumi.jpg

(Huomaa kolmen em osoite: joku tlahtine Oulusta ottanut kuvat!)

Täältä olis lyhyt Turkkiin, runsas 20km rajalle.

Adjarasta jotain: tämä on Aslan Abashidze'n omistamaa territoriota, jonkinasteinen itsevaltias Adjaran autonomisessa "osavaltiossa". Sangen itsepäistä porukkaa, elävät kuin olisivat oma valtionsa. Opaskirja varoittaa että passitta tänne tulo voi olla hankalaa, saattavat zekata kuka olet etc vaikka Georgian maaperällä ollaankin. Uskonto on vahvasti islamiin kallellaan poikkeuksellisesti muu-Georgian hartaasta ortodoksisesta.

Georgialla on nykyisin hyvänä presidenttinä nuori Mihail Saakashvili, joka sai äänistä yli 90% viime tammikuun vaaleissa kansan kyllästyttyä presidentti Shevardnadzen (Neuvostoliiton entinen ulkoministeri) nepotismiin ja korruptioon. Porukat aikansa protestoituessaan kylmästi marssivat pressan hallintotaloon ja pakottivat ukon lähtemään häväistysti takaoven kautta ulos. Hei ny.

Saakashvili muutti tilanteen; kahdessa kuukaudessa poliisin etc korruptio loppui liki kokonaan, poliisin palkka vähintään tuplattiin korruptiohalujen vähentämiseksi, poliisiautokanta uudistettiin ostamalla tuhansia VW Passat'eja Saksasta, ja se näkyy; uusia Volsuja on kaupungit ja valtatiet täynnään. Ihmiset on juttelujeni mukaan tyytyväisiä.

Mutta Adjaran "osavaltio": A.Abashidze ei hyväksynyt uutta presidenttia. Esti jopa Saakashvilin kunniasaaton tänne poliisein. Pieni sodantuntu oli ilmassa kunnes huhtikuussa tänä vuonna tilanne rauhoittui. Mutta kauaksiko? On todellinen Villi Länsi-Georgia.

Lähden kävelemään pimeään Batumiin, täälläkin pimeä tulee jo pian klo 17 jälkeen. Nautin pitkästä aikaa pizzaa ja lähden katselemaan rantaan valoja.

6.11 lauantai

Aamiainen, ja baana kutsuu urku auki. Joo, olipahan taas vertaus. Vittu, pitäisköhän ruveta keksimään parempia juttuja?

Lähden joka tapauksessa rantaan puiston läpi:

http://www.georgien.net/Das_Land/Batimipark.jpg

Rannalla 203 miljoonaa litteää ja sileää kiveä, todellinen leivänheittäjien paradise. Ensi kerralla otan näitä säkillisen mukaani, ja heitän Antin kateudeksi omasta pussista Antin vanhempien mökillä Vaasan vesiin, jos nyt enää saan kutsua sinne leveän leuhkimisen jälkeen. OK, Antti, istutaan taas mun luona sessioiden musiikin parissa ja maistellaan kolmen Kaukasian maan konjakkia, ehkä sitten?

Kävelen rantaa pitkin ja tuntuu olevan vilkas satama, suuria laivoja Sevastopolista. Äkkään korkealla vuorella olevan kirkon, mahtaa olla näkymät sieltä kaupunkiin. Niinpä, otan taksin alle, vanhan Mercedes Benziinin ja kuskin kanssa ajellaan hitaasti kivikkoista tietä ylös.

Mutkainen vuoritie tekee hallaa Mersulle, pakko ajaa hiljaa. Matkan varrella on kauniita taloja terasseineen, rinteilla kasvaa sitruunapuita ja viinirypaleitä. Lopulta päästään ylös huipulle ja näkymä on Mahtava!

Filmiä palaa, sekä annan videokamerankin laulaa somaa lauluaan. Kirkko onkin uusi, tai itse asiassa ei vielä edes valmis. Ympärille on rakennettu ampumabunkkerit merelle päin. Miksi, eikö Sebaot suojele?

Taksikuskikaan ei ole käynyt täällä ja on myös vaikuttuneen ja tyytyväisen näköinen tänne tulostaan. Kepeällä tuulella alasajettaessa vaikka Mersu tykkää kyttyrää kivisestä kyydistään.

Ostan markkinoilta kunnon 100%-villasukat jos/kun saan viisumin Vuoristo-Karabakhiin Armeniassaoloaikanani, niitä tarvitaan up there. Ja tietty, ne on kätevät konjakkipullonsuojat kun tungen aikanani rinkan lentokoneeseen.

Viinanmyynti on täällä omanlaista, joissain paikoissa suuresta tankista lapotetaan letkulla suoraan pullon ties mitä. Päähän mennee? Yhdessä paikkaa basaaria on jalkakäytävän tasolla luukku ja notkeasti papat kumartuu sinne tilaamaan pullon parasta, pöytään tai penkin alle.

Nälkä taas, unohtaakaa Maslow, otan taksin alle päästäkseni korkealla rinteella olevaan Hotelli Sputnik’iin. Oiva nimi. Paikalla on auringonlaskun paras paikka syödä, rinteessa suuri terassi suoraan cityyn ja merelle.Ja mikä näköala! Näkee melkein Norjaan asti.

Tilaan itsenikin yllättäen tuopin olutta, ja ruoaksi mtsvadi’a, eli venäläisittain sashlikkia. Tarjoilijana komeankaunis mustaakin mustempitukkainen ja sinisilmäinen nainen puhuu yllättäen englantia ja tilaan mtsvadi’n.

Aurinko laskee kaupungin päälle ja otan pitkällä valotuksella kuvan merellisestä kaupungista heräävine valoineen. Onneksi on automaattinen valotus kamerassa.

Sattumalta marshrutka lähtee hotellin edestä alas kaupunkiin ja pomppaan kyytiin. Jään pois lähellä Abashidzen valtavaa valkoista ja valaistua kaupunkitaloa, otan videokameran esiin ja alan kuvaamaan sitä sekä vieressä olevaa vanhaa venäläistä kauppaa kullattuine sisäkattoineen ja runsaine seinäkoristeluineen.

Abashidzen jumalaton lukaali on kokonaan valkoinen suurine veistoksineen ja kuvaankin innokkaasti sitä. Se näytti eilisyönäkin upealta mutten silloin viitsinyt hakea kameraa hotellista vaan säästin session täksi illaksi. Mielessä kävi ajatus että mitäköhän tapahtuu kun kuvaan tätä, herra isoherra Aba kun on omanlaisensa herra täällä.

Ja kuin ajatuksenlukua: joku siviilisissi tulee ja kysyy mitä teen, miksi kuvaan taloa, se ei ole sallittua. Leikin tyhmää turistia ja sanon etten näe valokuvauskieltokylttiä. Ei auta, mies näyttää poliisin paperit ja sanoo talon kuvaamisen olevan kielletty, hän on vastuussa jos jotain tapahtuu. Passi kiitos! Ei ole, se kun on hotellissa. Ei auta, paperit on löydyttävä, edes jotkut. No ei ole.

Mies hälyttää radiopuhelimella lisää miehiä ja kukaan ei puhu englantia. Takkuaminen jatkuu ja mies vaatii mua sisään taloon zekkaukseen. Sanon ettei käy, pelkään mielessäni filmin takavarikointia, siellä on liikaa kuvia, joita en kyllä anna noin vain tuhottavaksi.

Lisää miehiä saapuu autolla paikalle ja kukaan ei edelleenkaan osaa englantia. Selitän olevani turisti Suomesta ja vaativat tietoa missä asun. Hotelli Intourist edelleen. Sitten tulee isot äijät ja sanovat että nyt on parasta tulla mukaan sisälle taloon.

Voi vittu, muulla ei väliä mutta filmiäni ette kyllä vie, sanon että negalla on paljon kuvia Gori’sta etc ja toivottavasti ette sitä ota. Niet problem kuulemma.

Lopulta kuitenkin jäämme vartiorakennuksen oven eteen ja joku englanninkielinen tulee ulos. Selvitän tilanteen ja samat kyselyt toistuu; mistä oon, missä asun ja miksi kuvasin “presidentin” taloa. Samat vastaukset saavat, ja käyvät zekkaamassa nimeni sisällä, varmaan soittivat Intouristiin.

Odotan 15 miehen ympäröimänä ja Pitkien Minuuttien päästä mies tulee sanoen “All is ok”. Pyytävät anteeksi ja sanon ettei väliä, pelkäsin vaan että viette filmini. Selittävät tämän olevan heidän työtään, joo joo, asia ok. Kiitos ja näkemiin.

Tämmöstä täältä villimmästä Mustastamerestä. Istun nettikahvilassa ja huitaisin kulkurin iltaoluen, olen nytten menossa Batumin yöhön, Voodoo Bar kutsuu…

Ensi kerralla jotain uutta taas…. Hyvää lauantaiyötä, älkää tehkö mitään mitä minä en tekisi…

Mika


Great & good Georgia!

Great & good Georgia! ???

Taas sama juttu! Koskahan mä rupean tekemään kunnon otsikoita enkä noita tyhmiä???!!!

Viimeksi notkuin bitumi-Batumissa, lähetin emailit ja painuin iltasyömään ja tietty oluselle, lauantai-ilta kun oli. Da-daa!! Löysin mukavan ravintolan, hyvin palvelualtista henkilökuntaa, ja vetäisin kanafileet paikallisella oluella alas. Jossain välissä tarjoilija toi pöytään lasillisen paikallista valkoviiniä, sanoi sen olevan ilmainen, tarjosivat sen hyvää hyvyyttään! Kiitos, maistui!

Juttelin portsarin kanssa ja sanoi että jos mukavaa iltaa haluat niin Sputnik-hotellin baari on hyvä valinta ja hän hommaa mittaritaksin mulle ettei tarvi maksaa turistilisää kyydistä. Niinpä äkkäsin itseni istumassa taksissa matkalla Sputnikiin juomaan.

Baari oli pieni ja länsimainen, muutama ihminen paikalla. Näin pöydässä tutun tarjoilijan, joka aikaisemmin toi mulle ruoat kun söin auringonlaskun aikaan täällä. Pöydässä istui toinenkin nainen ja joku englantia puhuva mies.

Minä siihen istumaan ja juttua heittämään. Mies oli tanskalainen ja YKn Food-projektia vetämässä. Siinä sitten aloimme maistelemaan konjakkeja ja äijä tarjos tytöille Martini Biancot. Englanninkielellä hyvin pärjättiin ja jossain vaiheessa tanskandoggi hyytyi ja häipyi nukkumaan. Minä jäin tyttöjen kanssa ja tanssitin vuorotellen molemmat. Aamuviiteen jaksoimme bailata kunnes ylimmäinen juomanlaskija pisti luukut kiinni ja häivyimme keskustaan. Minä nukkumaan, oli vielä pakattava ja aamulla herätys klo 7 jälkeen.

7.11 sunnuntai; kolkko kokemus klo 7:20

Kamat kantoon, taksi alle ja juna-asemalle. Olo puutunut mutta väsynyt liiallisesta 2 tunnin unesta. Juomisella ei ollut merkitystä, krapula on amatöörien tauti, siteeratakseni Topi Sorsakoskea.

Jumalaton juna! Tai siis vaunut! Leveä kuin leipäkoneen suurtalousmallin jättiversio, käytäväkin oli niin leveä että olisin ruvennut keilaamaan jos olis keilat ollu. No mistä niitä nyt tähän hätään.

Juna jolkuttaa minä nukkua saan, herään kuumassa junassa Khashurin asemalla, haa seuraava on Gori, ja se on mun ulosmenosteissi. Khashurin aseman porttia koristaa suuri Stalinin muotokuva, kas kummaa.

Vilkaisen karttaa ja perkhele, mun olis kannattanu jäädä asemalla pois, olis ollut lyhyempi matka Akhaltsikhe’en, mun seuraavan majapaikkaan! Noh, eipä ole kuin 30 minuuttia ja olen Gori’ssa.

Ulos junasta ja kysyn marshrutkamieheltä seuraavaa kyytia Akhaltsikhe’en, ei tiedä mutta tietää aseman. Asemalle päästyämme ei ota maksua, tarjoaa kyydin; madlobt eli kiitos. Mukana tullut karski sotilas auttaa mua etsimällä seuraavaa kyytiä.

Käy ilmi ettei enää mene, mutta pääsen takaisin Khashuriin. Luja kättely sotilaalle kiitokseksi.
Maisemat on samaa upeaa kuin kaikkialla ennenkin, lumihuippuisia vuoria ja jokia…

Khashurissa kun ollaan niin yksi kyytiläisistä etsii mulle Akhaltsikhe’n marshrutkan ja taas kätellään. Kaksi tuntia ja niin olen perillä pimeässä ja savuisessa A:ssa. Jonkinasteinen unen puute vaivaa, ja läheisen mummojen pyörittämän ravintolan khinkali-aterian (suuria mausteisia pelmenin-tapaisia jauhelihanyyttejä) jälkeen kuuma suihku, ja uni vie vaikka naapurihuoneissa huudetaan Abhasiasta tulleiden “sisäisten georgia-pakolaisten” tapellessa tai muuten vaan melskatessa.

8.11 maanantaiaamu, mutta lomalaisen aamu ei ankea

Sama vanha mummobaari kutsuu! Kauan eläköön mummot!

Lähes tarkalleen hehtolitran vetoinen mukillinen kuumaa hyvää teetä, vastaleivottua leipää ja kirpean suolaista vuohenmaitojuustoa sata kiloa naamaan eli kasvoihin.

Upea ilma, olisko runsas 22 astetta?

Taksi alle, kallis kyyti, 50 laria, mutta taksit täällä on aina kalliita. Tunnin matka kohti Vardziaa alkaa:

VARDZIA

- Paikka sijaitsee vuoriston rinteille tehtyihin luolastoihin ja tehty 1000-luvulla kuningatar Tamar’in vastustamattomasta käskystä.

- Nimen kerrotaan syntyneen kuningattaren ollessa pieni ja eksyttyään sedälleen huudellessa missä beibi oot “Ak var dzia!”, “täällä olen setä!”

Kallioille on kaiverretty 13. eri kerroksessa asuntoja, kirkko ja tunneleita vettä ja kulkuja varten.

Kiipesin ylös kiemurtelevaa tietä ja näky alas laaksoon on huikaiseva, mutkitteleva joki virtaa alla. Kamerat laulaa, täältä saa upeita kuvia!

Kävelen kapeita mutkaisia tasanteita, ja roikun alas kaiteilta ihaillen maisemaa ja ilmaa. Nuorehko tummapartainen munkki tulee vastaan ja opastaa mut sisään pieneen kirkkoon. Kirkko on kaiverrettu 1180-luvulla, ja seinillä ja katossa on maalattuna kuvia kuningatar Tamar’in häistä vuodelta 1184. Kauan on kuvat katossa pysyneet ja noinkin hyvinä säilyneet!

http://www.opentext.org.ge/art/treasure/VARDZIA.JPG

http://www.traveljournals.net/upload/2/vardzia.jpg

http://www.azer.com/aiweb/categories/magazine/92_folder/92_photos/92_439_vardzia.jpg

http://www.osgf.ge/cathedrals/picture/vardzia/vardzia_01.jpg

http://geoart.iatp.org.ge/pict/ap8a.jpg

http://www.xenophilia.net/caucasus/vardzia2.jpg

Munkki esittelee itsensä Davidiksi ja alkaa näyttää mulle paikkoja puhuen sekaisin heikkoa englantia ja venäjää. Otamme palavat tuohukset käsiin ja menemme syvälle kapeaan luolakäytävään, perältä löytyy vesivarasto.

Matka jatkuu toki, ja nyt mennäänkin SYVÄLLE vuoren sisään, välillä portaita pitkin, välillä tasaista mutta kapeaa käytävää. Välillä onneksi hiukan suurempaakin luolaa pitkin.

Jos olisin ahtaanpaikankammoinen, vois tulla aika tiukka paikka. Sananmukaisestikin. Mielessä käy ajatus että niin, täällähän tosiaan on maanjäristyksiä, olispa niinsanotusti vähemmän järisyttävää kokea se juuri nyt!

http://travelersclub.iatp.org.ge/images/vardzia.jpg

http://st.vse.cz/~XGECM01/VARDZIA1.jpg

Päästään ylös ylemmäs ja näköala senkun paranee. David kertoo asuvansa täällä 5 muun munkin kanssa, esittelee pienen kämppänsä ja se onkin viihtyisämpi kuin ajattelin; siisti puulattia, valkoiseksi maalatut kiviseinät (tietty kiveä), kirjahyllyjä ja paljon suuria uskonnollisia tauluja. Sänky paksu ja pehmeä, pakkokin kai olla talvisaikaan. Kodikas!

David näyttää myös vierashuoneet, 4 sänkyä, lähinnä vieraileville munkeille.

Täällä kyllä viihtyisin minäkin pari päivää luonnon rauhassa, auringon paisteessa kiireettä! Pikku retretti paikallaan.

Nappaan kuvan meistä automaattilaukaisimella luolanrinneasunnot taustalla ja lupaan lähettää Davidille kopion kuvasta.

Käveleskelen hitaasti rinteitä alas taksille nautiskellen lämpimästä päivästä.

Välillä on kyllä ollut vähän viileämpiä päiviä niin että olen joutunut vaihtamaan hiattoman paidan T-paidaksi!

Mutta matka jatkuu! Taksin mittari näyttää kaupungista tänne 55,5km ja hinta oli 50 laria. Vitonen on nyt onnenlukuni, 5 veisaan muista luvuista!

Akhaltsikhe’ssa taas, vain 2 minuuttia marshrutkan odotusta ja baanaa jatkuu takasin kohti Tbilisia. Hitaasti mutta varmasti.

Vieressäni istuu 6 - 7-vuotias hellunen suklaanappisilmä joka ei malta olla tutkimatta olemustani ja laukkujani. Nappaan salmiakkipurkkapussin ja tarjoan mammalle sekä tytölle purkat, hyvin maistuu.
Välillä tyttö jatkaa varovaisen ujoa salatapittamista ja teen hänelle “tee perässä”-tempun; taivutan etusormen ensimmäistä niveltä, siihen ei kaikki pysty. Tyttö katsoo pitkään, näyttää “osaan minäkin ton muttei just nyt huvita’-ilmeen ja kääntyy pois.

Hetken päästä näen tyttären taivuttelevan sormeaan siihen malliin, mutta eipä onnistu! Kuiskaan että hahaa, ja tyttö jää kiinni salaharjoittelusta. Kostoksi näytän saman uudelleen mutta kahdella sormella.

Olemme silti ystäviä.

Saavumme Khashuri’in ja olisi niinsanottu bussivaihto. Ja taaskin vain muutama minuutti ja Tbilisin bussi tulee. Marshrutkailu on täällä halpaa ja erittäin kätevää.

Edessäoleva mies kiskoo tupakkaa kuin pieni etutukkainen possu. Onneksi ymmärtää avata ikkunan aina.Tiedän että tuolla menolla noin tasan vajaassa viidessä viikossa miehestä tulee ankara addikti, röökiä menee tuhkatiheään.
Tiedetään tapaus jossa georgialaissyntyinen ketjupolttajamies aloitti täällä tupakoinnin, muutti ensin Herttoniemeen kahdeksi viikoksi, ja sieltä Sri Lankaan, jonka maan kansalainen hän nyt on.

Alussa se oli totisesti pientä, vain kaksi askia kaskesi päivässä, nyttemmin menee enemmän kuin olisi mahdollista, nikotiinin määrä ei normaalispaddulla piisaa, joten tupakkia palaa koska hermot menee.

Äijä polttaa nykyisin kaksi askia norttia yhtäaikaa suussaan, ja tiedetaan naapurin piiri-insinöörin auttaneen häntä saamaan vielä yhden Philip Morrisin suupieleen käyttäen apuna tylsää lyijykynää. Mies auttoi koska sovitteli riitaansa hänen kanssa. Oli sanonut rumasti miestä Kari “Kartsa” Häkämieheksi!

Matkan aikana köröttelee edellä hitaasti kaiken maailman kuskaajia. Lada, joka on takalasia myöten omenoita täynnä! Käyhän se noinkin.

Lähestymme Tbilisia ja tulemme Georgian Military Highway’lle ja ohitamme suurta sotilaskolonnaa, kymmeniä panssarivaunuja ja miehistönkuljetuskalustoa. Ajavat ainakin poispäin Abhasian suunnasta että ei taida sota just nyt syttyä.

Vasemmalle kun kääntyisin niin pääsisin etelä-Ossetiaan, harmi, en nyt ehdi tällä reissulla Kazbegi’in kattelemaan kauniita vuoristomaisemia ja –kirkkoja. Sieltä olis lyhyt Beslaniin, nelisenkymmentä kilometriä! Toki se on taas jo Venäjän puolta, ja kaikki maarajat on suljettu turisteilta. Eikä mulla sinne mitään asiaa olisi.

Alue muuten on suht rauhallista ettei sen puoleen.

http://www.tbilisipastimes.com/kazbegi.jpg

http://www29.homepage.villanova.edu/christopher.haas/Kazbegi-church.jpg

Opaskirja kertoo että eräs matkaaja oli tullut ryöstetyksi pohjoisen vuoristoteillä. Mies oli valittanut että kuinka hän nyt pääsee rahattomana takaisin Tbilisiin ja ryöstäjät olivat antaneet hänelle takaisin 100 USD! Näin täällä ryöstetään hellästi!

Tbilisi, ja takaisin Muradashvilien hellään huomaan! Jälleennäkemisen iloa, istumme taas vanhaan tapaan iltateen merkeissä, tosin väsy sen verran että unta pallukkaan että jaksan huomenna aloittaa viisumihakurumban konsulaatista, junalipun hankinnan Yerevaniin ja päiväretken Davit Garejaan.

9.11 tipaton tiistaiaamu

...eli ei sada! Muista tipoista en puhu....

Baabuska taas ahtaa mulle sata kiloa hyvää (mutta liikaa!) khachapuri'a, muki kuumaa teetä ja aamu on valmis kuin ready. Sanon ei kiitos enää mutta georgialaiseen tapaan sitä tuupataan tuotetta lisää, ja Ninolla on hauskaa.

Tina tuo georgiankieliset laput, joilla todistan että oon ostanut taulut täältä. Sanon että saisinko ne pliis venäjäksi, tuskin armenialaiset ja venakot ymmärtää siitä mitään! Ok, järjestyy.

Kysyn Ninolta että onko yliopistolla tekemista tänään. On. Mutta jos silti lähtisit seurakseni Davit Garejaan? Passaa, yliopistolla ehtii olla muullonkin. Kiva, hyvää seuraa....

Metro alle, Armenian lähetystössä samaa vanhaa paskaa palvelua. En saa edes kunnon vastausta pääsenkö tällä viisumilla takaisin Armeniaan Vuoristo-Karabakhista? Kysyn sitten muualta.
Ja junalippu.... Päivän ainoa juna lähtis jo klo 15, seuraavana päivänä ei mene ollenkaan. Selvän teki, oon siis vielä yhden yön Muradashvileilla, ja lähden keskiviikkoaamuna marshrutkalla Yerevaniin.

Marsu alle ja ajamme kohti Azerien rajaa läpi Rustavin teollisuuskaupungin. Aivan kuin keskelle autiomaata pystytetty satoja neuvostoaikojen kerrostalojättiläisiä. Hirvittävä kaupunki. Toki leveät päällystetyt kadut mutta todellinen betoniviidakko.

Tunti tietä takana ja loppumatka on pakko tehdä taksilla, maasto on vaikeakulkuista tietä vuoristoon. Taas tunti keikkuvaa köröttelyä lujalaatuisella Ladalla. Maasto on ihmeen kuivaa ja heinäkin on kuin vastaleikattua. Savannia tämä on.

Täällä on varmasti kuvattu Sergio Leonen italo-westernit pääosissa Clint Eastwood. Tiedättehän leffat "Kourallinen ruplia" (= rukanen rublas) ja "Hyvät, pahat ja rumat" ( = harasoo, niet harasoo & absolutnaja niet harasoo).

DAVIT GAREJA

Hiukan samantapainen vuoristoluostari kuin Vardzia, paitsi että täällä on myös pari kivistä rakennettuakin tupaa. Ensimmäiset asumukset rakennettu 500-luvulla.
Paljon kaikenlaista ehti sattua ja tapahtuakin ennen vuotta 1615 kunnes shaahi Abbas'in sotilaat tappoivat 6000 Davitissa asuvaa munkkia, ja hävittivät ikonit ja muut alan aarteet. Eikö niillä nyt muuta hommaa ollut, saatana.

http://home2.pi.be/pv654823/images/david%20gareja.jpg

http://www.photomuseum.org.ge/laboratory/images/09.jpg

http://www.amarcord.be/georgia/jpg/David%20Gareja%20%20Monastery.jpg

Kiivettiin ylös vuorta Ninon kanssa ja tultiin sopivasti auringonlaskua todistamaan. Upea näkymä, silmänkantamattomiin vaan laaksoa ja vuorta. Noh, kestihän tänne ajaa tunnin lähimmastä kylästä joten eipä asutusta näy missään, ainoa valo laskevasta auringosta. Toivottavasti kuvat siitä onnistuvat.... Tänne olis kannattanut tulla varhain piknik-korin kanssa ja naatiskella koko päivä näkymistä...

Pirssillä paluu lähtöruutuun, ja cityyn päästässämme pistän Ninon kiinalaiseen syömään. Ei ole ennen maistanut ja eipä ihme, ravintola on suht kallis. Pyysin tulista ja sitä saa mitä tilaa, Nino puhalteli ja laimenteli riisillä soosiansa.

Koti kutsui, pakkaaminen alkoi aamua varten. Kuunneltiin Ninon kanssa italialaista musaa ennen unen tuloa, Nino kun puhuu sujuvasti italiaa niin musakin on pitkälti sitä sitten.

10.11 keskiviikko aaargh aamu klo 7:40

Mulle on raskasta herätä ennen klo 9ää mutta pakko mikä pakko. Baabuska yritti taas tunkea mut täyteen evästä, mutta eilisaamusta viisastuneena onnistuin kiemurtelemaan.

Kamat kantoon ja koko perhe lähti viemään mua bussiasemalle. Mukavaa. Juuri sopivasti tultiin paikalle, klo on 8:55 ja seuraavaa marsu lahtee 9:00! Pitkät halaukset ja poskisuudelmat, ja on ollut tosi mukavaa tämän poppoon kanssa, ikävä tulee. Nino vaatii mua kirjoittamaan ja teen sen vaatimattakin.

Maksan 25 laria kuskille ja matka kohti Armeniaa alkakoon.

Marsu rullaa ja eipä aikaakaan kun ollaan rajajoella. Ulos ja jonottamaan "maasta ulos"-leimaa. Turhia kommelluksia ei ole, ei kysytä mitään pakaaseista, tullauksista etc. Ainoa ongelma on että Transitimme ei starttaa (No Ford, mikäs ihme!) ja tullisotilaat lykkää sen käyntiin!

50 metriä joen yli ja taas stop. Nyt sitten Armenian vastaavat viranomaiset asialla. Onneksi on jo viisumi, ei tarvi muuta kuin leima päälle ja pääsemme toiset 50 metriä kun tullauspojat tulevat tullauskaavakkeineen. Ne on vaihteeksi vain venäjäksi, joten jätän valiin, tulkoon sitten ongelmia myöhemmin jos on tullakseen. Annan tyhjän lapun takaisin. Ja matkaan, Transitkin ihme kyllä saadaan lykkäämättä käyntiin.

ARMENIA eli Hayastan omalla kielellään

Jepujee sanois TimoTee ja valumme kohti etelää Yerevania.

- maailman ensimmäinen virallisesti kristitty valtio

- asukkaita runsaat 3.000.000

Tätä maata jos jotain on riepoteltu ja tuhottu, maahan on hyökätty Persiasta, Turkista, Azerbaizanista, Georgiasta, Venäjältä, muttei Maltalta.

Turkkilaiset tapattivat 1900-luvun vaihteessa 1920-luvulle asti 1,5 miljoonaa armenialaista. Se on aika runsaasti eli paljon, jos ajattelee nykyistä väkimäärää. Ensimmäisen maailmansodan aikana Turkki oli vähemmän hyvissä väleissä Venäjän kanssa ja Kemal Ataturk tekikin ehdotuksen Leninille että tehdään rauha, kumppanuus ja ystävyys, jos annatte meidän ottaa puolet Armeniasta. Näin kävi. Muun muassa Nooan arkin Ararat-vuori siirtyi Turkin omistukseen.

Em armenialaisten kansanmurhan Turkki edelleen virallisesti kieltää. Tämmöinen maa olis tulossa Euroopan Unioniin. Mutta on niitä kyllä pahempiakin maita, though?

Lonely Planetin oppaassa on mainio tarina kolmen Kaukasuksen maan välisistä suhteista: Poika kysyy isoisältään miksei armenialaiset ole lähettäneet astronauttia kuuhun. Isoisä vastaa: Jos armenialaiset lähettäisivät miehen kuuhun, georgialaiset kuolisivat kateudesta. Ja koska georgialaiset kuolisivat kateudesta niin siitä syystä armenialaiset heittäisivät henkensä pelkästä sen tuomasta nautinnosta. Ja koska sen jälkeen sekä armenialaiset ja georgialaiset olisivat kuolleet niin azerit saisivat molempien maat! Siksi emme ole lähettäneet miestä kuuhun.

Kuunnelkaa vanhoja miehiä.

Mitäs se Antti Tuuri sanoikaan miehistä ja naisista? Hulluus ja viisaus kenessä ja kussa?
Näistä asioista huolimatta matkani jatkuu. Välillä ohitamme vanhan harmaatakin harmaamman Volgan joka on niin täynnä kaaleja että takalasikin on tukossa niistä. Vain kuskille on tilaa. Kapustaa kommer!

Samoja vanhoja tuttuja rinneteitä täälläkin. Välillä näkyy vieressä junarata, joka on suojattu näppärästi maanvyörymiltä pitkillä kauniilla kaariholvisilla katoksilla. Välillä vuorilta tulevien vesivirtojen takia on tehty "hyppyrimäki", jota pitkin vesi syöksyy laaksoon junaradan yli. Kaikkea ne keksii ettei kastu konnari.

Mietin että missähän se Nooan arkki nykyisin on. Luulen että Nooa pisti sen "lihoiksi" ja pelasi pokerissa kaikki rahat, jätti sen verran että jäi pätäkkää porukkalottoon, ja sen siitä sen verran tinttiä tuli voitolla että sai maksetuksi tuvan ties minne ja eleli siellä sitten seuraavaan elämään asti. Tai sitten arkki on arkistoitu neuvostoaikana, se kun oli byrokraattien kultaaikaa.
Tällä kertaa tämmöstä. Seuraavat jutut tulee sitten täältä Armeniasta. Oon juuri nyt Yerevanissa... Palataan!

Mika

ARMENIA

No niin! Löytyhä se selekiä otsikkokin vihiroon! Se On Siinä!

YEREVAN

- Populazionia 1.100.000 (aika lauma)
- Perustettu 782 ennen Kristusta (aika vanha)

- Kaupunki on yli 1000m meren pinnan yläpuolella (aika korkealla)

- Koko Armeniasta 90% on yli 1000m m.p. yläpuolella (aika paljon)

Suuri ja kaunis city! Ja helpotus kun huomaan katukylttien olevan armenian lisäksi venäjäksi. Kyllä nyt kelpaa.

Kirjaimista pikku infoa: täällä on taas ihan omat kirjaimet, ainoat jotka edes vähän muistuttaa meidän kirjaimia ovat L ja R, tosin nekaan ei oo yks yhteen.
Numeroista puheenollen täällä käyvät kirjaimet numeroinakin, 9 ekaa on tietty nrot 1 - 9, seuraavat on 10 - 90, seuraavat 100 - 900, ja yllättäen seuraavat tuhannesta 9000een. Näitä kun sorvaat sopivasti niin tulee lukuja lukemattomia.

Taksi alle, ja Opera aukion kulmilla jalkaudun, ja löydön perhemajoituksen Anahit Stepanyan'in kotoa. Siistiä ja uudennäköistä, taitaa olla jonkinlaisissa rahoissa tämä mimmi. Puhuu sujuvaa englantia, ja pyytää huonevuokraa 8 USD. Ollut töissä aikoinaan Inturistilla, siksi kielitaito jyllää.
Kämppä on ylimmässä kerroksessa, hyvä näkymä keskikaupunkiin, ja jos ei pilviä olisi niin näkyisi Ararat-vuorikin taustalla runsaan 50km päässä, se kun on yli 5000m korkea niin näkyy aika kauas. Turkin ja Iranin rajat on aika lähellä myös. Tosin Turkin kanssa ei ole rajanylitykset mahdollisia, mailla kun ei ole kovin lämpimät välit, pikemminkin suorastaan kuumat.

http://www.econ.unt.edu/mcpher/photos/armenia/armenia3.jpg

Rinkka nurkkaan ja baanalle. Kävelen suuria katuja pitkin ristiin rastiin ja kohta löydän itseni Itsenäisyyden Aukiolta, eli näppärästi paikallisittain Hanrapetutyan Hraparak'ilta.
Suurta pyöreää aukiota ympäröi jykevät kiviset rakennukset, Marriott Hotel, pääposti, parlamenttitalo....

http://www.menuatours.com/jpgs/republic_sq.jpg

http://www.isye.gatech.edu/~maga/Yerevan_files/image007.jpg

http://www.isye.gatech.edu/~maga/Yerevan_files/image005.jpg

http://www.parev.am/PICTURES/9aYerevan/39RTrsquare.jpg

http://caot.lacitycollege.edu/112/FinalArmenianGenocide/images/Yerevan%20Pictures/yerevan-nightplace.jpg

Parlamentissa tapahtui terroristien hyökkäys 1999, aseistetut miehet tappoivat kameroiden edessä kahdeksan parlamentin jäsentä, mm presidentin, ja haavoittivat seitsemää muuta. Muistankin nähneen tapauksen TVsta.

Vaihdan dollarit dram'eiksi, sopiva suhde 1USD = 500 dram'ia. 10 dram'in kolikko on kuin mitali laakeriseppelelehvineen, tosin numero 10 ei sijoitusmielessä ole kova. Paitsi jos ajattelis sitä Suomen mitalina Ateenasta.

Kiertelen pikkukauppoja ja ihmiset tuntuvat puhuvan hyvin englantia. Jään suustani kiinni eräässä vaatekaupassa parin kauniin mantelisilmänaisen kanssa, toinen varsinkin puhuu kauniilla pehmeällä englannilla niin että aivan sama vaikka kertoisi tilastoja Yerevanin kaatopaikasta ja sen tulevaisuudesta, kuuntelisin koko illan.

http://www.haias.net/erevan/yerevan-map/yerevan-map-i.jpg

http://www.levontravel.com/NEW/COUNTRY/Armenia/Images/yerevan.jpg

http://users.freenet.am/~edlaut/index_files/papka/Pictures4/YerevanAbovyan_str_copy.jpg

http://www.levontravel.com/NEW/COUNTRY/Armenia/Images/Hotels/Armenia_yerevan_Yerevan_1.jpg

Pimeys tuli, ja äkkäsin eräällä sivukadulla suuren taotun ja punaisilla lampuilla valaistun CCCP-"kyltin". Ravintola! Asiasta täytyy ottaa selväpyy.

Vaude mikä mesta! Ravintola on kuin paluu Neukku-aikaan, kaikki sisustuksessa on Sitä Aikaa. Seinillä Andropovin, Breznevin, Stalinin, Leninin ja muiden kingien kuvia, isoja punaisia aatejulisteita, mitaleita, lippuja, kaikkea. Nurkassa naama-ei-nurkkaan-päin on suuri hopeanvärinen Lenin-patsas punainen pioneerihuivi kaulassa. Ja mitä olisi paikka ilman vanhaa neukkumusaa?

Kaikissa astioissakin lautasliinoja ja kuppeja myöten punaisella Inturist CCCP, ja tarjoilijat hienoissa mekoissa.
Ruokalistakin on painettu vanhalle ruskehtavalle paperille vanhalla kirjoituskonetyylillä.

Parasta on kuitenkin looshi: ruskeaseinäinen putka seinäraapustuksineen laverilla ja puupöydällä. Ylälaverilla "nukkuu" kengät jaloissa "mies", nurkassa pikkupöytä jossa alumiiniset kupit ja kulhot. Jässys.

Palvelu tosin ei ole Siltä Ajalta, puhuvat englantia ja ranskaakin, ja hymyäkin loytyy. Päätän tilata lasillisen Ararat-konjakkia, 5 vuotta tammitynnyrissä tyytyväisenä levännyttä.
Jalo neste tarjoillaan mulle uudella tavalla: Kaksi suurta konjakkilasia, toinen puolillaan kuumaa kevyesti höyryävää vettä laitetaan pöydälle, toinen lasi konjakilla asetetaan sen päälle kenollaan niin että konjakki pysyy lämpimänä höyrystä. Näyttävännäköistä.

Mutta aamulla uusia seikkailuja. Hiivin himaan, suihkun kautta unta pieneen pallukkaan.

11.11. torstai"aamu' klo 11

Nukuin pitkään, lomallahan sitä ollaan hitto soikoon, onneksi tajusin.

Anahit'in kanssa juomme teet ja jutellaan niitä näitä mitä kannattaa täällä katella. Aloitan kivisiltä kaskadeilta (Kaskad), jotka vievat ylös kukkulalle. Portaiden keskella on suihkulähteitä ja reunoilla kukkaistutuksia. Ylhäällä mäellä on Neuvosto-Armenian 50v muistomerkki; tyypillinen neukkumonumentti, korkea ku ……mikä. Kullattu liekki siellä sitten lepattaapi.
Portaat on tällä hetkellä kyllä pienen rempan alla, noh, tulee sitten joskus entistä ehompi.

Kuvassa keskellä oleva rakennus on oopperatalo ja mun maja ompi siinä ihan vieressä:

http://www.armeniadiaspora.com/gallery/summer_yerevan/early_morning_1.jpg

http://www.parev.am/PICTURES/9aYerevan/15TamanianCascade.jpg

http://www.parev.am/PICTURES/9aYerevan/34rafcascade.jpg

Käppäilen läpi kukkulapuiston kohti uljasta Äiti Armeniaa. Äidin tilalla tosin oli aikanaan Stalin, muttei kelvannut isähahmoksi vaan pistettiin vuonna 1967 tiukka täti tilalle; mahtimamma. 50 metria on kimmalla korkeutta, kyllä kelpaa miekka kädessä kyylätä kukkulalta alas.
Kaksi sotilasta kuoli kun ruuvasivat porukalla Joosefin alas jalustalta yöaikana. Kumma ettei neukut pakottaneet Isä Aurinkoista takas paikoilleen. Ehkei Stalin ollut enää niin muodissa Moskovassakaan...

http://www.bravenewworld.demon.co.uk/armenia/photography/images/yerevan7.jpg

http://home.maine.rr.com/jpo/images/Sights/Mother.jpg

Kolossin molemmin puolin on neuvostotankkeja, "Stalin urut" ja onpa yksi MIG-hävittäjäkin päätynyt (päättynyt?) tänne. Tais loppua bensa?

Patsaan jalusta on Karabakhin sodan museona; valokuvia, kaatuneiden vaatteita ja aseita. Kuvia kaatuneista tarkka-ampujanaisista. Kadulla näin aikaisemmin naissotilaan joka oli menettänyt toisen jalkansa ilmeisesti miinassa. Silloin tällöin vastaan tulee vammautuneita sotilaan vaatteissa olevia ei-niin-vanhojakaan ihmisiä, pyytävät rahaa ohikulkijoilta.

Yhdessä salissa on kuvia kuuluisista ulkomailla asuvista armenialaisista, mm ranskalainen laulaja Charles Aznavour oli Armeniasta. Tuttu laulaja Cher on myös armenialaisverinen, tosin itse syntynyt Jenkkilässä.

Takas alas. Näläntunne vähenee, vaan ei poistu, juustoleivällä kellaribaarissa. Omistaja aikoo käydä kadulla ja huomaakin että ovi on mennyt lukkoon, eikä auki "silläkään". Ei muuta kuin Sveitsi-veitsi käteen ja lukko irti, ja pääsen minäkin takaisin kadulle aurinkoon.

Päätän käydä eilisessa CCCP-pectopah'issa kokeilemassa milta ruoka maistuu. Tarjoilija muistaa mut eilisestä (haa!) ja tuo listan. Otan kunnon keiton ja pääruoaksi dolma'a, noita mainioita viinilehtiin käärittyjä mausteisella jauhelihalla täytettyjä kääryleitä.
Seinällä on edelleen asennossa Leninin-näköinen Spede eivaantoisinpäin.

Veri vetää markkinoille; käyn kuvaamassa jumalattoman suurta kauppahallia, kiipeän ylös portaille ja kameroille tulee käyttöä filmintäyttöä.

Seuraavat markkinat on puistossa, ukot yrittää kaupata mulle armenian- ja venäjänkielisia kirjoja. Ostan halvalla yhden Stalinin elämänkerran komeine mustavalkoisine valokuvineen, kirja on painettu 1949 ja tietty venäjää, mutta hyllyssani on juuri tämänkokoinen rako olemassa. Toinen syy ostokseeni on hauska vanha pappa jolta kirjan ostan. Saan kaupan päälle hienoja kiiltäviä mustavalkovalokuvia Moskovasta.

Ilta hämärtyy ja jalat on tulessa kävelystä. Istahdan keskusaukion viereen kaartuvalamppuiselle terassille oluselle ja katselen kauniisti pukeutuneita ohikulkijoita, armenialaiset osaavat tyylin.

Hei hetkinen, totean tuumaamalla että on aika konjakin! Kipitän pieneen sievään bistroon maiskuttamaan ja samalla tavalla tulee tilaus; kuumaa vettä alemmassa lasissa ja ylempi sievästi mutta nätisti kallellaan päällä. Aaah, 7 vuotta vanhaa Ararat'ia (vaan ei Arafat'ia).....
Tällä saa päivä päätöksen ansaitun.


12.11 perjantai pehmeällä punkalla pötkötellen

Aamutee ja jutustelut Anahit'in kanssa, kävelen aukiolle etsimään marsua seuraavaan tutkittavaan kohteeseen.
Vanhavanha papparainen tulee vastaan nahkaisen laukun kanssa ja kauppaa vanhempia rahoja kuin itse on. Kauniita ja hyväkuntoisia vanhoja seteleitä. Ostan upean puolet A4n kokoisen venäläisen 100 ruplan setelin vuodelta 1910, hieno vesileima ja upeasti koristeltu. Nykyään rahat on niin puisevan rumia että ihmetyttää..

Marsu löytyy ja urku auki baanaa kohti etappia:

ECHMIADZIN

- Vaasaa vajaampi väeltään: 52.000
- kaupunki on armenialaisille sama kuin Vatikaani katolisille

http://www.veko.se/vkresor/tbilder/echmiadzin.jpg

http://www-personal.umich.edu/~ksargsya/armenia/echmiadzin/echmiadzin2.jpg

http://www.parev.am/PICTURES/8a/newEchmiadzin.jpg

Upean pääkatedraalin takaosa on "aarrekammio", jossa säilytetään kaikkea uskonnollisia kapineita, mm. keihäänkärki, jolla Jeesusta tökättiin ristillä; Nooan arkista puupala etc.... Jaa-a.....
Yhtäkaikki, kyrkan on upea mesta sisältä mehiläisvahatuoksuineen.

Paavikin kävi täällä v. 2001 ja keksivat sen kunniaksi tehdä muistomerkin. Tekis mullekin jonkin merkin. Vaikka postimerkin.

http://photo.multiplicity.dk/photos/album03/103_0341_IMG.sized.jpg

Palloilun ja katedraalin puiston aurinkoisella penkillä lepäilyn jälkeen paluu lähtöruutuun, sain paalupaikan.

Matkalla ajamme Yerevaniin menevää tietä tietysti, ja tulemme pitkälle kadulle, jonka varrella on kymmeniä kasinoita, pikku-LasVegas. Kuulemma cityn ulkopuolelle tehty siksi ettei klopit pääse pelaamaan. Paikalliset täällä sitten varmaan gamblaa kun ei ainakaan Turkista turistit tuu, rajat kun on edelleen kiinni molemmin puolin koko matkalta.

Nälkä ihmisen nälättää, syömään Caucas-tavernaan lammaskebapia, halpaa! Ja paikka on auki 24h jotta aina ehtii.

Back to Hima, kuuman suihkun kautta iltaistunto Anahit'in kanssa ja sukellan Yerevanin yöhön. Käyn oluella Toxic-baarissa, siellä on avajaiset ja kun kerran sain vapaalipun niin tottahan toki tupaan tutustumaan.
Mökää ja menoa, vaihdan mestaa ja kiertelen eri kapakkeja kunnes pitkä päivä väsyttää ja hiivin himaan klo 3ksi. Yerevan tuntuu turvalliselta eikä päätä pelota vaikka välillä käppäilen katuja vähemman valaistuja, jos sattuu niin sitten sattuu.

13.11 lauantai, onnenpäivä, tai ihan miten vaan....

Veri vetää vaihteeksi idemmäksi, kysyn Anahit'ilta millä marsulla pääsen Garni'in ja Geghard'iin. Joo, helppo homma, seuraava kadunkulma ja nrot 15 ja 51 perille vie.
Juma!, odotan kulmassa ehkä 20 sekuntia ja 51 tulee, kyytiin vaan.

Puolen tunnin kuluttua olen pääteasemalla ja kaikki on häipyneet. Kysyn että "eta Garni?" "Niet!" vastaa kuski. Ei tämä pahuksen kotero mennytkaan sinne.
Äijä on avulias ja kun kuulee että oon Suomesta niin selittää jotain että on Viipurista, siis lähes serkkuja olemme. Kätellään ja äijä lupaa neuvoa mulle oikean marsun kun semmosen näkee.

Noh, ajamme takaisin päin ja jossain kohdassa äijä tööttää sivulla kulkevalle marsulle että seis, täältä tulee kyytiläinen, pysähdymme eikä äijä ota edes rahaa.
Väärän kyydin vitutus haihtuu ja olen onnesta sekaisin ja kysyn vahingossa uudelta väärin "na Gori?" kun piti kysyä "na Garni?". Vastaus on tietysti niet ja en tietty sitten astu kyytiin. Viiden sekunnin kuluttua tajuan mokani ja molemmat kyydit on jo menneet. Vittu! Hyvin alkaa tämä päivä. Ei muuten mutta kun pitäis olla aikaisin takas cityssä että ehdin postittaa Ninolle paketin ja käydä markkinoilla kattelemassa krääsää, koruja ja vanhaa kamaa... Kello käy kello käy.

Pomppaan seuraavaan marsuun välittämättä minne se menee, menköön vaikka Jurvaan hyvään turvaan! Tuuria on, pääsen cityyn.

No, koska täällä ollaan niin meen pääpostiin, pistän paketin menemään ja loikin markkinoille.
Jumalaton markkina-alue! On kultaa, hopeaa, varaosia, kirjoja, antiikkia.
Löydän etsimäni; hopeisen leveän sormuksen ilman mitään kiveä tai muuta kruusailua. Kysyn missä voin kaiverruttaa siihen tietyn tekstin ja mimmi viittaa parinkymmenen metrin päässä olevaan koruliikkeeseen.

Liikkeessä kirjoitan erään lauseen paperille ja pyydän miestä kaivertamaan sen sormuksen ulkopuolelle armeniankielellä. Passar bra, 10 minuuttia ja on valmis, odotusajan shoppailen antiikkia pällistellen ja ostan komean hopeisen punaemaloidun merkin toisen maailmansodan ajalta. Laihialainen sai taas shaattana tingittyä hyvin hinnan alas.

Sormus on valmis ja siitä tuli hieno! Juuri kuin "Taru sormusten herrasta", kummaa kieltä kiemuraista. Testaan myöhemmin eräässä liikkeessä mitä siinä lukee ja tyttö lukee ja oikein oli tehty, ei lue mitään "phitkät khalsarit ja helapää-lenkhimakara"-tyylista skeidaa...
Täydellinen päivä.

Marssin itsenäisyyden aukiolle ja tuumailen tyytyväisenä onneni kääntyneen joten otan reteesti taksin ja sanon että mitä maksaa Garni'in ja Geghard'iin. 25 dollaria menoo-paluu odotuksineen.
"Helevetti, mehän mennään sitten sinne" sanon kuskille ja äijäpaha vastaa notta "helevetti, niinhä myö tehhään!"

Valkea Volga starttaa notkeasti ja veivaamme sivulasit auki, kyynärluut luukusta ulos, RayBanin Wayfarerit nokalle, nyökkäämme toisiimme tajuten tilanteen, kasetti komeasti soimaan Ghostbusteria.
Olemme brothers!

Volga valittaa kun poljemme pedaalia, vaellamme valtatietä tietoisena tulevasta ja päästyämme kaupungin kaaoksesta biisi vaihtuu Popedan "Matkalla Alabamaan".
Olemme voittamattomia yhdessä, ei meille kukaan mitään voi.

Kaupungin ulkopuolelle päästyämme kuski riisuu Taksi-kyltin pois, olemme aluevesien ulkopuolella, lähes lainsuojattomina ja lahjomattomina.

GARNI

Vuoristokyläpahainen kauniilla paikalla, nähtävyytenä helleenitemppeli vuodelta sata jKr jyrkänteen reunalla. Mahtava näkyma alas kanjoniin!
Täydellinen päivä.

http://www.1700.diaspora.ru/img/garni/garni.jpg

http://www.andrew.cmu.edu/org/armenian/pictures/Garni-a%20pagan%20temple%20in%20Armenia.jpg

http://www.dbs.be/marc/armenia/garni.jpg

Alhaalla kanjonissa on luonto muokannut vuorenseinämät kuusikulmaisiksi pitkiksi "kivipylväiksi". Pohjalla virtaa pieni joki ja sen solina heijastuu monisavelinä näistä muodostelmista. Paikalliset kutsuvat sitä Rock Symphonyksi, kääntämättä parempi ilmaisu kuin että Kalliosinfonia tai Rocksinfonia?:

http://www.andrew.cmu.edu/org/armenian/pictures/garni%20copy.jpg

Enivei, totta: joen solina kaikuu alhaalla jännänä suhinana!

Melkein on Volgalla valkealla vaikeuksia tulla takas ylös kanjonista, takarenkaat vaan pyörii tyhjää märillä kivillä. Mutta harasoo mashkina, ylös tullaan niin että torvet soi! Pois alta kivet ja männynkävyt, alan miehet tuloo!

Matkalla ajamme mutkaisia vuoriteitä ja ohitamme suuria tupakkaviljelmiä, norttipeltoja!

Pikkukylissä näkyy vieläkin vuoden -88 maanjäristyksen jäljet, kaatuneita kiviaitoja, ja tiet on välillä kuin "vinossa".

GEGHARD

- Nimi tulee peitsestä jolla Jeesusta pistettiin kylkeen ristillä.

Alueella on kaksi kirkkoa vierekkäin, toinen on tehty 300-luvulla kaivertamalla aluksi vuoreen pieni monttu, ja sitä kautta pikkuhiljaa kaivauduttu kiven sisään sitä leventäen, ja sitä mukaa valmiiksi tehden ylhäältä alaspäin. Toinen kirkko on rakennettu viereen 1200-luvun alussa.

Vanhempi kirkko on omalla tavallaan hienompi vaikka se on karu, ei kuvia sisällä, ei mitään. Vain neljä suurta pilaria ja kupolin päässä aukko ulos. Seinässä on puolen metrin aukko josta näkee sisään uudempaan kirkkoon, suoraan hiekkapöytään jossa ihmiset sytyttelee tuohuksia.

http://anitour.nt.am/gallery/Geghard.jpg

http://www.road-to-armenia.com/pictures/central/geghard.jpg

http://www.avantart.com/armenia/bilder/geghart.jpg

http://www.xenophilia.net/caucasus/geghardexterior.jpg

Viisi hienoa kuvaa:

http://www.armenianarch.narod.ru/interer.html

http://armenianworld.mine.nu/armenians_sudan/images/geghard1.jpg

http://www.hrazdan.am/monuments/Kecharis/geghard1.jpg

Hyvä onni jatkuu! Täällä on häät! Ja eikun kahdet eri häät! Minä vaihtelen eestaas peruslinssia ja 300mm zoomia että saan kuvia hääpareista, ja tietty näistä ruskeasilmäisistä jumalattarista joilla on jumalaiset mekot päällään!!!! On tämä kaunista kansaa, puolen metrin silmäripset ja ah! niin eleganttia olemusta!
Täydellinen päivä.

Saan myös videolle seremoniaa sisällä kirkossa, vaikka siellä ei saisi kuvatakaan (kuski sanoo jotta ei kukaan niistä kielloista välitä eikä valita).

Sisäpihalla on ylhäällä vuorenseinämissä pieniä koloja ja ihmiset yrittävät heittää kiviä niihin koloihin, ilmeisesti tuo hyvää onnea jos saa jäämään kiven koloon. Yksi tyttö saa heitettyä ja saa taputuksia.

Kirkon vieressä on pieni kaarisilta vuoripuron yli, ympäröivät puut täynnä huiveja ja muita kankaanpalasia. Ripustettaessa kankaan samalla kun toivoo jotain niin se toteutuu. Samaa harrastetaan mm Nepalissa...

Aaah, päivän tärkeimmat osuudet nähty ja hyvillä mielin takaisin Yerevaniin. Hyppään pois keskusaukiolla ja kruunaan nälkäni menemalla libanonilaiseen ravintola Beirutiin syömään sata kiloa lammaskebapia! Alkupaloiksi olis kyllä kylmää aivoa tai jopa kylmää kieltä. Ei nyt just. Jean Renon näköinen tarjoilija tarjoilee hienosti lautaset pöytään.
Täydellinen päivä.

Ravintolan ulkopuolella vanha armenialaisjuoppo kompuroi ja kaatuu, nostan ukon ylös ja saan miehen puheista päätellen lisää hyvää onnea. Kunnon karmaa kasaantuu.

Nyt vois käydä moikkaamassa paria kaunista myyjätärtä kaupassa jossa olin ekana päivänä, täydellisen päivän kruunaa suklaasilmäisen ja samettiäänisen tyttären kanssa jutustelu. Eikä hassumpi sen blondikaan siellä samassa kaupassa! Ehkäpä nappaan valokuvan muistoksi ;)

Jees, siellä he ovat ja muistavat mut. Ostan pari hienoa paitaa ja tingin hinnan alaspäin (Laihia!).
Näytän kuvia Garni'sta ja Geghard'ista ja tätä kautta saan piilovinkin että tykkään kuvata pääasiassa ihmisiä. Ja niinpä otan kaksi kuvaa ihanista myyjättäristä ja saan kaupan osoitteen minne lähetan kopiot. Do svidanja!
Täydellinen päivä.

Vaeltelen tänne nettipaikkaan ja naputan tekstiä vieressäni kylmä Kotayk-olutpullo. Kyllä maistuu.

Tästä on hyvä jatkaa himaan suihkuun ja lähteä kylillä käymään. Kenties juon lasin konjakkia terveydeksi.

TÄYDELLINEN PÄIVÄ KUITTAANTUU NÄIN.

Mika

(Näin päättyi tarinani reissusta, tekstiä jäi tekemättä viimeisistä kolmesta päivästä mutta mitäpä tuosta! Lauantai-iltani kuitenkin muuttui sunnuntaiaamukymmeneksi lähtiessäni jatkoille yhden syyrialaisen ja irakilaisen opiskelijatyyppien kanssa iso votkapullo muassamme jonka ostimme aamuyöllä torikiskasta….)

2 Comments:

Blogger Juha said...

Kiitos hienosta matkakuvauksesta. Meni yövuoro rattosasti ja tuli melkonen reissukuume tuonne. Harmi että kuvalinkit ei enää toimineet. Hienoja matkoja oot tehnyt :)

juha

02:02  
Anonymous Pexi said...

Hienoja matkakertomuksia! Varsin mielenkiintoinen tämä Kaukaasian reissu, kun itse juuri suunnittelen matkaa tuonne suunnalle. Hyvää sanailua näissä jutuissa :D

- Pexi

21:33  

Post a Comment

<< Home