Reissukertomuksia maailmalta

Reissuja, matkoja, kommelluksia ja muuta ihmeellistä maailmalta. Tässä reissuistani muutama email koottu yhdelle saitille. Lukea saa, kommentoida saa, kirjoittakaa palautetta, niitä on aina mukava lukea. Pari aiheeseenliittymätöntä linkkiä: Matkakuvia: http://www.fotolog.net/mikalehtimaki

My Photo
Name:
Location: Vaasa, Finland

Tuesday, October 04, 2005

TRANS-SIBERIAN -JUNAMATKA JA MONGOLIA

Suuri ja Mahtava Venäjä! eli terveisiä naapurista Nevan takaa.

Veri veti jälleen itään ja Ce Cuuri Caatanallisen Pitkä junamatka kohti UlaanBaataria alkoi Vaasasta verkkaiseen tahtiin. Riihimäellä vaihto ja yöjuna Moskovaan. Seurana wanha hauska moskovalaispariskunta, joista kumpikaan ei osannut muuta kuin venäjää. Noh, valehtelen: se ukko osas yhden pitkän lauseen saksaa, tiesikö merkityksen, en tiedä. Vaimoa kovasti nauratti kun ukko yritti juttua meidän kanssa montakin kertaa ja joka kerta mamma sanoi että eihän ne ymmärrä sua! Voe voe.

Yö meni mukavasti mukavalla punkalla maaten, aamu koitti ja takana on 19 tuntia ja 1395 km.

MOSKOVA 3.9.05

Makea teemuki Moskovan Leningradskin asemalla naamaan, metro alle ja kehää pitkin Oktjabrskajan asemalle hotelli Warsawiin. Varsinainen löytö oli tämä hotelli netistä: TÄYSIN kunnostettu vanha neukkuajan hotelli korkeine huoneineen ja isoine ikkunoineen, saman rakennuksen toisella puolella metroasema. 100 euron hintaan kuuluu aamiainen ja verot, respa hoiti viisumin rekisteröinninkin. Moskova kun on todella kallis niin tämä on amerikkaa, suosittelen!!!

Vieressä Gorkin puisto, ja tien toisella puolella suuri Lenin-patsas valvomassa isona veljenä ajatuksiemme tilaa ja suuntaa, älkäämme taantuko täällä!

Moskova kun on 9 miljoonan venakon city, ja laaja, niin kävelyä harrastamme vain jos matka on alle 2 km, koska metro toimii ja miliisejä on joka paikassa että turva taattu. :).... kunnes taas pommi metrossa paukahtaa. No, ei paukkunu, ainakaan metrossa. Muualla Moskovassa kylläkin mutta siita ajallaan.

Aloitamme Arbatin ostoskadusta:

Tauluista ja vaatteista Neukkuajan krääsään löytyy, ostan hienon julisteen "vanhalta hyvältä ajalta". Hinnat kohtuullisia, ja tippuu tinkimällä ainakin 60 prossaa kun on lähtevinään ja muka-ei-kiinnostakaan-tota-ostaa, hihasta kii ja tulehan takas, ok, saat sillä...

http://images.encarta.msn.com/xrefmedia/sharemed/targets/images/pho/t054/T054703A.jpg

Arbatilta pääsee kätevästi kävellen Punaiselle Torille ja Kremliin. Niin. Piti päästä. Koko Tori on suljettu, miliisiautot ajettu poikkipäin kaduille ja miljoona miliisiä irtoaitojen takana passissa. Yritän kysyä miksi suljettu mutta ku täällä ei ole (edelleenkään) englanti hallittu kieli niin en saa vastausta halutulla kielellä. Venäjäksi kylläkin.

Kremlin ulkopuolella voi toki tassutella ja käymme kyttäämässä Tuntemattoman Sotilaan Ikuisen Tulen, jota vartioi molemmin puolen sotilaat paraati-uniformuissaan. Ja naama tiukkana, ei ilmeilyä ei. Vahtikaa pojat tarkkaan ettei Prometheus varasta valkeaa, leikkaa liekkiä.

Lähistöllä istuu ilmetty Lenin lippalakkineen Spede-partoineen, äijä on kuin näköiskopio menneestä miekkosesta mausoleumin, herrasta haudan takaa! Taitaa kerätä kolikoita, ruinata ruplia. En maksa, vaan vaihdan zoomin kameraan ja saan laihialaishintaan kelpo kuvan kuuppelosta.

Onhan kesää vielä jäljellä, joten menemme kurkistelemaan GUMiin, valtavaan tavarataloon Torin pitkään laitaan. Jo on suihkulähteitä ja kauppoja satoja sisällä seinien!

http://www.chaosgeneration.com/travel/keith/moscow/Gum-passage.jpg

http://www.foto-julius.at/rus/rus28+.JPG


Ilta ilmestyy, ja kävellään pitkin rantaa kotia kohti ihmetellen Pietari Suuren patsasta joessa Moskovan:

http://kahuna.sdsu.edu/~norausky/pics/russia/087%20-%20HUGE%20Peter%20the%20Great%20statue.JPG

http://www.ccds.charlotte.nc.us/Russia/ST.PETER.jpg

Ostettiin oluet ja ehdotin pilke silmien välissä että mennäänpä istumaan Lenin-patsaan juurelle ja nostetaan koleat kaljat Taatalle tietoisena miliisien mielipiteistä asian arvokkuudelle. Joka tapauksessa any case näin tehtiin. Juostiin kaahaavien kaistojen välissä kuin kaistapäät, korkkasimme Nevskoet ja eipä aikaakaan kuinka ollakaan kun sinivalkoinen Ziguli kurvaa patsaan luo ja korsto koppalakissaan kopistelee luoksemme höpöttäen jotain. Izvinite, njet pa parushki.

Ukko toteaa tuttuun tapaansa pampulla suuntaa antaen että pois patsaalta. Osaa sentään yhden sanan englantia: drink. Ja pampun pää kertoo kulkusuunnan missa tämä "drink" saa jatkua. Ok, mennään muualle, tulihan jo na zdarovyje sanottua vanhalle vihtahousulle.

Sunnuntai 4.9.05

Tretjakovin taidegalleria kuuluu must-to-see -nähtävyyksiin eikä vähiten Ilja Repinin mielettömien teosten takia. Kaks ja puoli tuntia meni siivillä ihastellessa. Siitä ei sen enempää, taidetta kun on vaikea kuvailla ilman kuvaa.

Metroshka alle, ja pohjoiseen VDNKhoon asemalle. Alue on useiden hehtaarien suuruinen ja rakennettu Neukkuaikana kertomaan koko hela maailmalle kuinka Suurta ja Mahtavaa Neuvostoliitto on saanut aikaan.

http://www.m2012.ru/images/gallery/big/1095663471.jpg

http://www.gemission.org/distance_learning/images/moscow/Dsc00011.jpg

http://www.cis.nctu.edu.tw/~whtsai/Trip%20to%20Russia/New_Summary%20of%20Trip%20-%20Slide%20Show/originalimages/D4--05%20Druzhba%20Narodov%20Fountain,%20VDNKh%20Center,%20Moscow,%20Russia.JPG

http://college.hmco.com/history/west/mosaic/chapter15/images/vdnkh3.jpg


Ilta ilmeni ja nälkä vei tiibetilaiseen ravintolaan joka hyväksi havaittiin. Kaunis oli sisustuskin, värikkäitä silkkirukousviirejä ja seinällä jumalaton maalaus Lhasan Dalai-laman "linnasta". Sen aion nähdä lähitulevaisuudessa livenäkin.

Selkisi Torin Punaisen kiinnityskin eli sulkisyy: Moskova juhlii 838-vuotisjuhliaan ja koko kaupunki oli kännissä. Tosin rauhaisasti, nämä eivät juo rähinäryyppyjä tahi mökäöljyä.
Keskusta oli kokonaan suljettu autoilta, aidattuja katuja vartioivat miliisit (joita riitti) ja "sisään" pääsi vain metallinpaljastimien lapi. Ilmaiskonsertteja oli siellä täällä.
Ja nyt oli pommienkin aika, niitä paukkui.
Tosin ei tsetseenien tsemmoiset.

Ihmeteltiin kun monilla oli takeissaan mustavalkoisia isoja tarroja joissa oli kaksi sanaa. Samoja oli metrojunissakin, alla pieni rivi tekstiä josta tunnistin tutun sanan "Beslan". Sanakirjan avittamana krypton niitti napsahti auki: "Ilman Sanoja". Oli tasan vuosi siitä kun Beslanin koulussa terroristit räjäyttivät pommit ja satoja lapsia kuoli.

Ymmärrän tsetseenien tuskan maansa takia muttei sentään lapsia!

Maanantai 5.9.05

Kreml ja Röda Torget auki!!!

Täytyy myöntää: On se kyllä suurempi kuin Vaasan vastaava. Maipin kahvilaa ei tosin näy täällä.

http://cs.anu.edu.au/~James.Popple/photographs/gallery-05/4x6/red-square-1994.jpg

http://www.brodyaga.ru/images%203p/moscow%204.jpg

Pokrovan kirkko on kaunis ulkoa muttei kovin kaksinen sisalta:

http://www.nevozhay.com/pictures/wallpapers/moscow_vasiliy.jpg


Hengailtuamme aikamme alueella ja todeten että totta tosiaan; määrärahat Leninin lepomausoleumin vartijoihin on aikuisten oikeesti loppuneet, ei ole enää vartijoita ei, päätimme jatkaa jaloittelua lähipiiriin.
Alue on turistiystävällinen (he he, vittu mikä sana), terasseja, kahviloita, suihkulähteitä. MC Donaldskin? (Hyvä vinkki hiphop-diizeille, MC Donalds.)

Seurattiin suihkulähteiden lomassa istuvien taideopiskelijoiden harjaantumista harmaapartaisen opettajan johdolla, lyijykynät loihtivat loiskintaa veden. Kenties siinä oli joku tulevaisuuden kyky kyykyssä kynän kanssa?
Joku jätkäkin siinä innostui kuvaamaan jollain kamerakännyllä kun luuli taidetta tekevän. Eipä siinä, otti kuvan, toisenkin, kohta kolmannen koetti, ei tullut taidetta, luultua laatua. Pistä vaan poika pois pokkaris penaaliin.

Pai tö vei, täällä Moskovassa on maailman eli kosmoksen komeimmat kauneimmat metroasemat, sivun oikeassa laidassa on kuvalinkit:

http://www.beeflowers.com/Metro/

Se Moskovasta. Täältä riittäisi juttua jutun juurta tarinaa mitä vaan. Mutta säästän säälin itseäni lukijoita ajatellen joten jätän tän tähän kuin wanhan Warren. Ja jatkan matkaa jaloa Jekaterinburgiin.

Iltapäivällä kun juna Kazanskin asemalta lähtee niin aion siihen ehtiä. Juuri ja juuri. Jamuttakyllä ehdin ostaa jopa kylmän oluenkin kuumaan kabinettiin.
Vaunuemäntä eli provodnitka näyttää paikan ja antaa puhtaat lakanat 60 ruplan (1euro = 35 ruplaa) kohtuulliseen korvaukseen. Hytissäpä onkin jo kaksi muuta muuttujaa eli Apulannan Toni Wirtasen kaksoisolento Aleksander ja toinen vahvasti venäläiseltä elämältä tuoksuva mies nimeltä... ei muistaa nimeä vaikeaa voi, ..voi voi.. Mutta muistan miehen olevan tataari.
Toni-Alex puhuu jopa jonkin verran englantia.

Woah, sanoi Tex Willerin intiaanit kun näkivät upeat taotut metalliset teekupin pidikkeet pöydällä junan. Kauniit korvaripaiset joissa teksti Ural.
Juna nytkähtää ja on aikaa tutustua. Venäläiset junat on slaavilaiseen tyyliin koristeltu, hienot verhot ikkunoissa ja käytävän jokaisella ikkunalla roikkuu oikea kukka ruukussaan, ei roiku muoviruusuja.

Huomaan että itse asiassa en ole Trans-Siberian -junassa vaan etelämpää kulkevassa Ural-linjassa. Who cares, suunta oikea, ja Jekaterinburgista lähtien se on sitä ihteänsä, eli vain yksi linja.

207 kmn jälkeen ollaan Vekovkassa, ja alkaa asemaltamyyntirumba. Joka toisella on valtavia kristallikruunuja, joita heiluttelevat käsiensä yläpuolella, osta osta!!! Ja muuta lasisälää, maljakoita, lasisettejä, mitä vaan. Toki maatuskat kauppaa myos itsetekemiään perunapiirakoita sun muita maisteloita. Kaikki eivät oikein tykänneet kun video- ja valokuvaan hälinää.

Ihmettelen miksi juuri lasia eri muodoissaan täällä kunnes mainio Lonely Planet -kirjani valaisee minut, täällä on yksi suurimpia lasi- ja kristallitehtaita mitä ihana Venäjä maassaan kantaa. Harasoo.

Hauska kommellus oli yhdellä junaan sisääntulleella innokkaalla myyjällä: juna jo lähti menemään ja hemmo heräsi että ei bergele, ulos eli "Ъыход" junasta äkkiä. Hätäjarrua oli pakko jonkun vetää että ehti Einari ulos.

Provodnitka on joka vaunussa ja huolehtii rautaisin ottein osastonsa hyvinvoinnista. Älköön kukaan vittuilko hälle, sen saa tuimasti tuta jonka sellaista uskaltaa. Mahtimamma. Hegemoniaa.
Kun hän tulee imurinsa kanssa (kyllä, imuri hemmetin pitkine roikkineen), nostaa muut jalkansa ja siivoa tulee. Käytävän matot oiotaan vähän väliä, ja on kyse jostain suuremmasta, minua mahtavammasta: tämä on provonitkan cosmos. Suututa hänet ja seitsemän vuoden, tai ainakin seitsemän tunnin kirous valtaa sinut.
Hänellä on sentään on oma koppi jossa nimikyltti. Älkää väheksykö valtaa valtavaa.
Noh, leikki pelinä, osastomme mamma osaa hommansa, paikat ja WC pysyvät siistinä, silloin tällöin hän kysyy saako olla teetä, samovaari höyryää joka vaunun nurkassa, ja siitä saa kuumaa vettä 24h. Kepeat 5 ruplaa sokerilla.

Mutta täytyy testata myös junan pitsiverhoinen ravintolavaunu! Tilaan oluen yllättäen sillä itsenikin, ja kaupan päälle soljanka-kalakeiton. Olut harasoo, mutta mitä mitä, keitto haisee kuin Lappeenrannan Cumuluksen kalakeitto, kammo kalaämpärin tuoksu, ja maku vielä pahempi, hyi helvetti, oon pahaa ruokaa saanu mutta tätä en nielemättä pure tms. Jätän syömättä ja ja tarjoilija kysyy että плоха eli pahaa? Joo on mutta olkoon. Tilaan äkkiä raa'an vodkan että sterilointiprosessi alkaisi mahassa. Pehmeää ja hyvää niinkuin venakkovotka aina on.

Aikaa on katsella Venäjää läpi lasin, vanhoja puutaloja riittää, osa vinossa, osa pahemmin vinossa, jopa kenossa. Mutta omalla tavallaan kaunista katseltavaa. Ja koivuja piisaa. Ja tähtiä myös, ainakin Stalinin hampaissa Moskovassa:

http://www.schoolshistory.org.uk/images/Russia/Moscow%20state%20University.jpg

http://www.m2012.ru/images/gallery/big/1095861678.jpg

Kuvia on otettu taas, kyllä tulee taas jännittävää odotusta, joka on osa kuvausprosessia, joka taas menetetään näinä digiaikoina. Ei ole niillä sitä kutinaa millaiset kuvat tulee, maku mennyt on. Odotus palkitaan!


On yö. Juna klonksuttaa halki Venäjän ja siellä täällä näkyy valopilkkuja läpi mustan. Joku täälläkin asuu tummista tukeista tehdyissä taloissa, jotka useinmiten eivät ole maalia nähneet tahi tunteneet pinnassaan pinkeässä.
Autius. Olo. Klonksuttava hiljaisuus. Kuin Andrei Tarkovskin leffassa Stalker, matkalla syvään. Parhaita leffoja kosmoksessa. Katso, kulje mukana leffan ja utuidu. Saa mm kirjastosta.

Vaiheen jälkeen vetäydyn takaisin, menen ravintolavaunuun, pестоpан kutsuu kulkijaa.
Naapurissa istuu kaksi sopivasti humalaista miestä, juttua tarjoaa, vain venäjäksi. Ovat Valko-Venäjältä, Minskistä. Mies kertoo olevansa ylpeä kansallisuudestaan. Ja että maassa on valitettavasti hullu diktaattori Lukashenka. Lause tehostetaan kurkunleikkaussormella. Mutta tervetulotoivotus annetaan maahan, jos joskus sinne tulisin. Toki. Sekin on nähtävä.

Tiistai 6.9.05

Aamuyön jälkeen herään, olimme ohittaneet Volgan, paraikaa ollaan tataarien tasavallassa. Tasavallan päämesta Kazan jäi näkemättä pimeydessä. Olemme Uralin eteläpäässä missä muutenkin matala vuoristo on enää n. 500 metrin korkeudessa.
Provodnitsa jo imuroi käytäviä ja tunkee imuputken hyttimmekin. Pois kintut lattialta! Ja WCkin on edelleen puhdas!

Marien ja udmurtinen tasavallatkin jäivät pohjoisen puolelle, ei tullut tilaisuutta harjoitella sukukieliä.

Pikkutriviana kerron että tätä rataa meni myös Pohjois-Korean Kim Il-Jong 21:lla panssaroidulla junavaunullaan virkamatkalleen Moskovaan 2001, mies kun pelkää lentämistä eikä muutenkaan luota korealaiseen tekniikkaan. Entäpä ydinteknologiaan? Hmm.

Joka tapauksessa koko rataosuus suljettiin siksi aikaa, ja koskapa oli perjantai ja venäläiset matkalla datsoilleen, ja kas, ei junia minnekään! Siitäpä riemu syntyi tuhansille ettäpä mitäpä widdua, yhden fobisen äijän takia koko zyzteemi suljettiin. Leivän ja viinan puutteen voivat sietää mutta että mökille pääsy estyy, siinäpä syy vaikka vallankumoukseen, though..

Mutta Kunnon-Kimiä kuulemma kiinnosti Baltika-oluttehdas, ottipa maistiaisia mukaan mainioon maahansa puuhapusseittain. Jos oikein muistan suomalaisilla on osaomistusta em fabriikkiin.
Karhua Koreaan Kimille!!!

Muuta älytöntä tietoa: taustalla soi uutta venäläistä huippumusaa huippuvahvalla huippulyriikalla varustettuna:

"Maybe yes,
maybe no,
maybe sex,
I don't know..."

(repeat to fade...)

Hoe tätä kakssataaviis kertaa, siinä resepti. Ja jää soimaan päähän. Takaan.

JEKATERINBURG eli ex-SVERDLOVSK

Matkaa Moskovasta 1814km ja Vaasasta 3209km.
Ajallisesti Moskovasta 1vrk, 2h, 4min ja Vaasasta 1vrk, 21h, 4min.

- 1,4 miljoonaa asukasta
- 3 tunnin aikaero Suomeen
- Viettävät pirut tänä vuonna 282-vuotisjuhlia (venäläiset juhlivat tiukasti joka vuosi, milloin mitäkin. Tämä juhla näkyy joka jumalan lipussa)
- Tappomesta, täällä pääsi Venäjän viimeinen tsaari perheineen hengestään
- juuri ja juuri Aasiaa, Eurooppaan matkaa muutamia kilometrejä
- Uralin "tuolla" puolen

Muuta mukavaa:

- Pietari Suuri perusti. Nimi vaimonsa mukaan. Sitten muija jäi kiinni. Otti vierasta. Tai tais olla tuttu. Oliko edes hyvä pano. Joka tapauksessa rakastajan pää oli lopulta vaimon yöpöydällä lasipurkissa pirtussa säilössä. Tais nousta viina päähän. Kiva ylläri. Että sä Pete keksitkin kaikkea. Ei tarvi sanoa: mikset sä ikinä yllätä mua. Tms. Älä akka aina valita. Nauti tästä hetkestä, tartu... hetkeen, alä... siihen.

- Ex-nykyinen nimi tuli Jakov Sverdlovskin mukaan. Hemmo antoi käskyn murhata tsaari Nikolai II:n perheineen täällä, ja tsaari vaimoineen ja viisine lapsine vaihtoikin hiippakuntaa herra Ipatevan talon kellarissa 16.7.1918.
Hei ny.

- Kaupunki oli suljettu ulkomaalaisilta vuoteen 1990 asti monien asetehtaiden takia. Nykyisin monet näistä tekevat rauhan tavaraa, mm Philipsilla on täällä entisessä asetehtaassa CD-fabrique.

- 1979 kuoli 64 ihmistä pernaruttoon, koska täällä olevissa tehtaissa kehiteltiin mikrobiaseita ja pöpö-perkele pääsi pojilta pakoon. Omaperäiseen tapaan tehtaan nimi oli raikkaan vapaan luova: Sverdlovsk-19.

Se taustoista.

Tultiin illalla joten jää sightseeingit huomiseen, otamme metron alle (jee, täällä on wanhat kunnon metropoletit vallalla Moskovan tylsiä ladattavia paffiläpysköjä vastaan!) ja hotelli Bolsoi Uraliin uneen.

Keskiviikko 7.9.05

Lisänrahanvaihtoa pääpostissa ja arvatenkin jonotukset menee tyyliin kuka pikku pääkkynsä saa väliin se pärjää. Sanonko mä saatana. Sanoin jo.

Huh. Nyt tauko paikalla.

……..

Niinpä. Kerroinpa viimeksi kuinka tsaarin ura katkaistiin täällä -18, kuolemalla kuitattiin evättiin eläköityminen.
Mister Ipatevan talo, jonka kellarissa kohtalon kohtasi Niksu II, jyrättiin maantasalle 1977 erään Boris Jeltsinin käskystä. Joo, sama mies tuli pressaksi myöhemmin, Boris-poika oli tuolloin Jeppiksen kuvernööri, kaupungin omia poikia.
Syytä talon tuhoon kysyttäessä B.J. sanoi käskyn tulleen politbyroosta. Onko näin, kuka tietää.

Talon paikalla on nykyisin suuri rautainen risti muistona, vainajien luut vietiin 1998 Pietariin haudattavaksi. Ja hirsipuinen pienenpieni kappeli, josta ostin hopeisen sormuksen kohotekstillä koristeltuna.

Kaupungin sotamuseo on varsin mielenkiintoinen! Hemmetisti suurennettuja valokuvia Puna-armeijan hyökkäyksistä ympäri Eurooppaa, lasikaapeissa SS-upseerien univormuja SS-valaveitsineen ja miekkoineen rautaristineen. Myös "uudempia" sotakuvia Afganistanista ja Tsetseniasta. Eräskin suuri valokuva oli otettu Grosnyin kadulta, jossa sotilas makasi koko kropan etupuoli eläinten (koirien?) syömänä, tai siltä se ainakin näytti, puoliksisyödyltä. Järkky kuva.

Museossa oli myös valokuvia ja rungonosia amerikkalaisesta U2-vakoilukoneesta jonka venäläiset ampuivat ohjuksella alas 1960. Tiukkaa aikaa, meinasi tullas kolomaskin muailman sota. Pilotti Gary Powers istui tyrmässä pari vuotta kunnes vaihdettiin venäläiseen vakoojaan.

Museoa vastapäätä on aukio, jossa suuri Afganistanin sodan muistomerkki keskellä, ja sitä ympäröi kaatuneiden nimet ja maat missä kaikissa Neukkula on ollut osallisena. Tuntui hullulta lukea siitä monia Afrikankin maita, Angola, Mosambik.... kaikkialle sitä on menty kommunismia puolustamaan ja/tai levittämään.

Ja mitä mitä kaksinaismoraalia. Kuka käski teidät sinne. Nyt "kunnioitetaan" sodan uhreja kylmillä muistomerkeillä sodista joihin väen väkisin piti päästä. Tai tuottaa. Henkiinjääneet venäläiset kerjää vajaaraajaisina metroasemilla valtion viisveisatessa.

Kello. Tarvitsen kellon. Junat kun kulkee aina Moskovan ajassa, olit sitten missä vaan. Juna täältä Irkutskiin lähtee 1:59 yöllä Moskovan aikaa, eli paikallista 3:59. Aseman kellotkin näyttävät Moskovan aikaa. Kätevää tai ei, näin vain on.
Jok tap, ostin komean venäläisen kellon. Tai yritin. Tuliterä kello, jonka halusin ostaa, säädettiin kaupassa oikeaan aikaan... vaan kuinka käykään, se ei käykään. Uusi kello ja njet rabota. Ei muuta ku kloku laatikon pohjalle ja uusi tilalle. No, se saatiin toimimaan ja toimii yhä. Myyjä ei ollut yhtään yllättyneen näköinen vaikka tiuku ei toimia osannut.

Venäjä. On tämä.

(Sulkeistettu välikommentti joka jäi Moskovan jutusta pois: me, te, kaikki Zen Cafe -fanit, jos Moskovaan eksytte, käykää kahvilla Zen Coffee -nimises kahvilas, niitä on siellä kaksikin kpl.)

8.9.05 torstai

Käymme katsomassa kaupungin ulkopuolella olevaa Stalinin uhrien muistomerkkiä. 25000 ihmisen jäännökset on kerätty tänne. Ruumiit ovat Gulag'in uhreja: Gulag (Glavnoe Upravlenie Lagerey) on nimitys Stalinin vankileirisysteemille, jonne saattoi joutua syystä että olet juutalainen, moderni taiteilija, burjaatti, erirotuinen, muuten vain epäilyttävä henkilö, tai jopa jos olet mennyt kättelemään em ihmistä!
Eri arvioiden mukaan Gulageissa kuoli 20 miljoonaa ihmistä. Hitler menisi kyykkyyn. Ja Pentti Linkola taputtaa kalantuoksuisessa villapaidassaan käsiään.

target="_blank">http://taranis.altervista.org/images/gulag2.gif

Opas, joka meidät vei muistomerkille, kyyditsee seuraavaksi Euroopan ja Aasian rajalle. Tien viereen on rakennettu suuri kivetty maamerkki, jonka läpi kulkee vaalea kivetys, "raja". Keskelle tätä "rajaa" on laitettu tasanne että "saat" syödä evääsi puoleksi Euroopassa, puoleksi Aasiassa. Kyllä venakot on vekkuleita.

Back to city! Pakko testata uusi ravintola CCCP, jonka on ja henkii vanhaa nostalgista aikaa, lasien takana Neuvostoesineitä, rafla muuten liiankin modernin näköinen. Hyvää ruokaa!!!

Loppuilta meni kaupungin katselmoimassa ja kahdessa nettikahvilassa, joista ekasta jouduimme lähtemään kesken kun kaikki koneet kaatuivat. Yllättäen kukaan työntekijöistä ei ollut yllättynyt.

Pimeää pökkää, metropa ei enää kuljekaan, kello on yksi yöllä. Täytyy ottaa pimeä taksi kun kerran on pimeä. Siljaa pelottaa kun nappaan Ladan kadulta ja sovin hinnan juna-asemalle. Varsinkin kun mies soitti heti jollekin kännykällä ja näytti ajavan outoon suuntaan. Hmmm, sivukujan pojille soitto, olkaa valmiita, tulee kaksi putsattavaa turistia.
Muttei tokikaan. Steissille pääsemme ja joudumme odottamaan junaa neljään asti aamulla.

Juna tulee Moskovasta aika ajallaan, vaunuemäntä ohjaa hyttiin ja sieltä poistuu naapuriin pariskunta. Sanon että olkaa vaan samassa looshissa, ei haittaa mutta mies kantaa tavaroita ja kuiskaa varovasti "djevushka". Tahtoo sanoa että vaimo pakotti. Tohvelisankari. No, onpahan meillä koko neljän hengen hytti käytössä kahdestaan!

Alkaa uusi sessio. Yli 2 vrk junassa. Junemäntä "provodnitka" on mukava, hymyileekin.

Aamulla heräämme ja provoditka toivottaa hyvät huomenet. Joka vaunussa on iso samovaari, josta saa kuumaa vettä ympäri vuorokauden, ja niinpä haen sieltä lasiin kuumaa vodaa aamuteetä varten.
Aurinko paistaa, nyt on aikaa olla vaan ja nautiskella olosta ja maisemista. Lomafiilis!

Juna jyskyttää ja pikkuhiljaa kun karttaa katselee asemien vaihtuessa niin tajuaa kuinka jumalattoman suuri maa Venäjä on. Moskovasta Vladivostokiinkin on 9289 km!!

Välillä kuljemme suon päällä, minkälainen orja-armeija tätä koko rautatietä on joutunut vuosikymmenien ajan tekemään saadakseen kiskot läpi näiden vetisten mantujen. Luiden päällä kuljemme.

Välillä tulee myös valtavia asemarakennuksia kuten Omsk, ollaan siis lähellä Kazakstanin rajaa 2716km päässä Moskovasta.

Naapurilooshista kuuluu englanninkielinen käkätys, lauma eläköityneitä brittejä matkalla Venäjän läpi Harbiniin, Kiinaan. Ikähaitarin yläpäässä on jopa yli 80v mummoja ja vetreässä vedossa! Oikein! Mennään niin kauan kuin kroppa kantaa, vanhana ei auta katua katsomattomuutta, kuolla kokemattomuutta.

Ajan taju häviää. Juna kulkee eteenpäin, takoen. Tulee nautittavan unenomainen kiireetön rauha, kuin hypnoottinen olo johon junan kolke nirvanoi, saati samsaroi.

Matkakirjallisuutta? Da da. Luen mainiota Erving Goffmanin sosiologian peruskiveä, ymmärrys, ajatus ja tajunta ihmisten "roolien pelistä" selkeytyy, kirkastuu, löytyy sanoja ja merkityksiä tunnetiloille. Lukeminen sivistää, laajentaa, lisää, selkeyttää sanavarastoa, ilmaisua.
Miten spontaaninkin puheen takaa löytyy pitkä työ, tekeminen.

Kattokaiuttimesta valuu venäläistä tunnetta musiikin muodossa, viime vuoden Kaukasuksen reissulla tajusin että venäjänkielinen musiikki on hyvää! Loistavia biisejä on paljon, vaikkei sanoja ymmärtäisikään. Varsinkin hitaat biisit kolisee, kyllä täällä osataan.
Paitsi että nämä ovat tehneet siitä läpeensäsoitetusta romanialaisesta "maija-hii maija-huu" -biisistä oman version, ja sekin saa oman osansa soittolistasta täällä, tai mistä lienee..

Hitaina huomioina huomaan:

Adin: Venäläisessä Bingo-limsapullossa on sisävalmiutena pilli. Kun avaat pullon, keveänä muovina pilli nousee valmiiksi ylös huulille! Jenkit, miksette te....?

Dva: Tajusin ettei 7 päivän lukijoita aliarvoida tekijöiden toimesta. Lehdessähän EI ole tavuviivoja!

Tri: Ponimaju?

Illalla klo 20 pysähdymme Barabinskiin, kepeät 3035km Moskovasta itään, ei vielä mikään etiäisyys. Aikaa jaloitella ja valokuvata asemaa. Ihmiset myyvät savustettua kalaa kasseittain, tuoksuu hyvältä. Löytyy jopa brasilialaista Brahma-olutta, pitkä on olut silläkin putelkalla reissu tanne.

Pysähdymme Novosibirskin asemalla. Julmettu kaupunki, 1,9 miljoonaa asukasta. Ja julmetun leveä on jokikin, valtava Ob-joki, jota pitkin pääsisi ylös Karan merelle Arktiseen Mereen.

Kuin myös Krasnojarskin kaupunki paljon myöhemmin matkallamme, 900'000 asukasta.
Toinen julma joki, Jenisei, hulppeat 4100km pitkä. Saman verran leveä. Ehkei. Mutta leveä kuitenkin. Mistä tuota vettä virtaa, piisaa? Napapiirille asti pääsisi jos sinne menottais.
Kirja kielii: Jenisei tarkoittaa paikallisen evenki-kansan kielellä "leveää vettä", mikä se tosiaan onkin.

target="_blank">http://mplp.laser.nsc.ru/images/enisey1a.jpg

target="_blank">http://eastmag-2004.kirensky.ru/img/bridge.jpg

Krasnojarskista saammekin hyttitoverin! Mukavanoloinen 30+ mies puku päällä, herkkähymyinen. Kätellään, esitellään, hän on juristi Mihail Vasilevits Korneev, työmatkalla Irkutskiin.
Silja kohteliaasti väistyy käytävälle odottamaan että Mihail saa puvun pois ja farkut teepaitoineen päälle.

Sitten alkaa juttu. Mihail puhuu ja puhuu, englantia osaa kymmenen sanaa, saksaa ehkä yksitoista. Ei se puhetta poista, juttua jumita, lausetta lyhennä. Pöydälle ilmestyy kanaa, oman tontin tomaatteja, leipää ja.... pullo votkaa. Lasit esiin ja alamme tutustua, lämmetä. 2-3 cm votkaa lasin pohjalle, sanomme "hop" ja kertakulaus. Siljalle maistuu kana, ite imaisen tomaatit.

Vastaansanomatta on selvää Venäjän kokeneille että venäläiset ovat Ystävällistä ja Tuttavallista kansaa. Mihail(kin) on hommannut ruokaa ja juomaa mukaan ylenmäärin tarkoituksella jakaa se "kämppiksien" kanssa matkallaan sinne minne on menossa.
Meillä on hemmetin hauskaa keskenään vaikka yhteistä kieltä ei ole juurikaan.
Ja "hop", taas nielaistiin naukku maukas. Vennakkovotka on hyvää, pehmeää, sokeria lisätty pehmeyttä petraamaan.
Mihail selvittää "hop"-sanaa; se on kuin upseerin käsky joka vaatii täyttämään lasin 5 grammalla viinaa ja kertakulauksella kohotuksen kautta ottamaan. 5 gr on näissä tapauksissa vahvasti alimitoitettu mutta emme vastaanpane vaan: vatsaan pane viina.

Tupakkatauko lakisäädytön. Mihaililla on jännä aski röökiä, Belomorkanal, kuoret vanhaa kunnon paksua pahvia. Tupakkaosuus 40prossaa pituudesta, loput rullattua pahviholkkia. Nostalgisin pilli-Klubi-fiiliksin tarjoudun ostamaan täysaskin mutta Mihail kieltäytyy myymästä, lahjana antaa toki. Raha ei ystävien kesken liiku.

target="_blank">http://www.answers.com/main/content/wp/en-commons/f/fc/Belomorkanal.JPG

target="_blank">http://www.iisg.nl/collections/belomorkanal/images/cigarettes.jpg


Ku kolams pulo o juotu, niin Mihail hyytyy ja päättää, järkevästi, mennä yläpetiin nukkumaan. Ei huono ratkaisu. Aamu tulee jälkivaatimuksineen.
Yö kuluu kevyesti kolisten, tähtitaivaita tuijotellen. Pimeä on pimeää täällä.

11.9.05 sunnuntai IRKUTSK

- Takana 5185km Moskovasta
- 6580km Vaasasta, ja tähän asti aikaa 3vrk, 23h, 35min.

Ihaillaan suurta hyväkuntoista juna-asemaa, näyttäis hiljan maalatulta (kuvalinkit on aika huonoja)
http://www.irkutsk.benske.net/photoalbums/buildings/photos/71_vokzal_600.jpg

http://www.geocities.com/Colosseum/Track/3002/Irkutsk.jpg

http://www.icc.ru/baikal/railway/vokzal.jpg


Taksilla reteesti Angara-joen toiselle puolelle suureen Baikal-hotelliin, hyvä sijainti, Gagarinin puistobulevardille ja joki virtaa vieressä. Hotellin katolla kyllä lukee Intourist että onko pojat vaihtaneet nimeä? Mitä?
Sisältä tyypillinen Neukkuajan Intu-hotelli, valtava aula ja jos jonkinmoista putiikkia rahanvaihdosta ravintoloihin.

Suihku, ah, kolme päivää kun on mennyt pesemättä. No, meni intis Lapin leirillä 8 päivää pesemättä että kevyttä vielä tämä.

Ulkona kahvilassa tapaamme norjalaisen jäpikän, tullut tänne opiskelemaan muutama päivä sitten venäjän kieltä. Miksi tänne? No kun täällä välttyy englanninkieltä osaavilta opiskelijoilta eli suoraan syteen. Pakko oppia kieli kun ei muuten pärjää. Einar ei oo opetellut sanaakaan kieltä ennen tänne tuloa, aikoo viihtyä joulukuun loppuun asti. Kokeepahan Siperian talven.
Ihmettelee että kun kaikki puhuu hänelle aina heti venäjää eikä näytä ollenkaan venäläiseltä. Ollaan Siljan kans tuumittu ennen em lausetta että onpa poika venakon näköinen sänkitukassaan. Ei viitsitty sanoa että joo......

Irkutsk on ja näyttääkin vanhalta venäläiseltä kaupungilta, ratikat on kolhiintuneen elämää nähneen näköisiä, kivi- ja puutalot myös. Varsinkin puupitsitalot on hienoja!

http://www.irkutsk.benske.net/photoalbums/buildings/photos/75_old_house_1024.jpg

http://www.irkutsk.benske.net/photoalbums/buildings/museum.htm

http://www.irkutsk.benske.net/photoalbums/buildings/dramtheater.htm


Tästä sivustosta löytyy paljon hienoja kuvia Irkutskista! Klikkaa vasemmassa reunassa olevia linkkeja niin tulee kuvat lajiteltuina esiin:

http://www.irkutsk.benske.net/index.htm

Kauppatorilla pörrää ihmisiä, on kuuma päivä ja ihmiset ostaa kasviksensa yleensä tuoreina näiltä ulkotoreilta. Joku on raahannut kamelinkin tänne, saa poseerata sen vieressä jos ruplaa löytyy. Muutama sotilas maastopuvuissaan innostuu ja poseeraavat karvakyttyrän kyljessä ja minä otan salakuvan samalla.

Ihmeen vilkasta täällä sunnuntaiksi. Suuret tavaratalot ja pienet kaupatkin on kaikki auki.

Tiedotusluonteinen jutuntynkä: Jos joku ajattelee että Venäjä on täynnä räjähtäneitä Ladoja niin ehkä erehtyy! Suurempia Mersuja ei löydy edes Suomesta mitä täällä välillä näkyy. Tosin kuka tietää miten Mersu on tienattu. Jekaterinburgissa oli iso Mersu parkissa, ja kävelimme ohi ja sisällä istui kaksi tyylikästä pukumiestä ja jumalaton kasa seteleitä vielä pankin nauhat nippujen ympärillä. Luulen että pojat taisivat vaan laskea kesälomarahojaan, ei sen kummempaa.

Useissa autoissa on ratit oikealla puolella, eli siis "väärällä" puolella. Moni kun hommaa autot suoraan Japanista, siellä kun on vasemmanpuoleinen liikenne. Ja jos ei muka oo niin nyt on ku mä sanon!

Ja lissää autojuttuja: hauskannäköisiä on noi (jotkut) kolhitut Lada-miliisiautot, kaikki roikkuu ja kolisee mutta kaikissa ikkunoissa on sentään tummennetut muovit! Mitä siitä jos ne välillä on ilmakuplia täynnä?! Miliisi = cool = Klassna!

12.9.05 maanantai

Arki alkoi. Ei mulle. Loma jatkuu.
Pidänkin letkeän päivän, meen notkumaan kirjan ja kameran kanssa rantabulevardille. Mukava ilma, 25 astetta, kylmä jäätelö maistuu.
Istun penkillä tötterö kourassa ja tutkin Juri Gagarinin patsasta. Miehestä on varmaan säästösyistä valettu vain pää ja kypärä. Pääasia että on.

http://www.kyungsung.ac.kr/~ykwun/IrGagarin.jpg

Nälän taltuttaa perunapiirakka puistokahvilassa, on niin hyvää että ostan toisenkin, vain 6 ruplaa kipale!
Musiikki soi ja yhtäkkiä naapuripöydän mimmit alkavat tanssia keskellä kahvilaa, spontaaneja ovat nämä venäläiset!

Teen lukemisen lomassa tarkkoja huomioita. Täälläkin naiset tykkäävät pukeutua mini-minihameeseen. Ei ollenkaan huono, njet ploha.
Yleisvaikutelma onkin että venäläiset naiset on Naisia ja pukeutuvat Naisellisesti. Muutamat kyllä repäisee kunnolla, puolireiteen ulottuvat tiukat saappaat ja minihame, huh.
Miehet yleensä aika arkisesti. Ja ei vain mun mielipide ole etteivät miehet täällä ole kummoisen näköisiä, Siljan naisnäkökulma asiaan on vankasti samanlainen. 99% naisista on hoikkia, ei olenkaan pieniä pyöreitä mummotyylisia. Sekään ei ole paha asia, ei.

Ei ole. Ei.

Lisähavaintoja venäläisistä. "Kaikki" juovat olutta, niin tyylikkäästi pukeutuvat naiset kuin tavalliset tallaajatkin kävelevat avattu olutpullo kädessä missä vain, kaduilla, joka paikassa. Baltikan nro 7 on suosittua, ja hyvää se onkin.

Illalla pelmenejä ja bortsh-keittoa hotellin ravintolassa. Helvetin hyvää!!! Liha niin mureaa että suorastaan sulaa suussa!

Linkki muuten Trans-Siberian matkasta kiinnostuneille:

http://www.transsiberianexpress.com/


13.9.05 tiistai

Nappaamme autokuskin ja hyvää englantia puhuvan Pavelin oppaaksemme ja matka Baikal-järvelle alkakoon.
Pavel puhuu koko ajan, oikein leppoisa ja mukava parikymppinen mies.
Ajamme halki Irkutskin ja tuntuu että puupitsitaloja riittää vaikka kuinka paljon, aluksi vaikutti ettei niitä ole kuin tietyllä alueilla.

About 70km ja pysähdymme vanhaan 2500 asukkaan Listviankan kylään. Kylä on järven rannalla, ja käppäilemme ihaillen hiekkamutkaisia "katuja" kylässä.

http://www.niksula.cs.hut.fi/~reunanen/transsib/pics/baikal/listvyanka_1.jpg

http://www.niksula.cs.hut.fi/~reunanen/transsib/pics/baikal/listvyanka_2.jpg

http://www.techred.ch/Reisen/Russland/Baikal/fotos/Listvyanka4_gross.jpg


Kävelemme järvenrantaan ja on kyllä pikemminkin meri kun järvi. Kaunis ja aava, laivoja lipuu kauempana, ja näyttää että täällä menis myös suuria öljytankkereita, ulapalla kun menee kolme suurta semmoista. Pavel kertoo ettei öljyä täällä kuskata, se on kiellettyä järven ekosysteemin takia. Tästä ilahtuneena pakotan teidät lukemaan kuivaa faktaa märästä järvestä:

Baikal on maailman syvin ja vanhin makeanvedenjärvi, 650km pitkä, paikoittain 50km leveä ja jopas jotakin: 6km syväkin. Sieltä ei pudonnutta kännykkää sukelleta, paras olla vaan vakuutus.
Vettä on enemmän kuin Pohjois-Amerikan Suurten Järvien vesimassat yhteensä.
Joku piru on laskenut järven iäksi jotain 26 miljoona vuotta (monta on vuosirengasta, hehe) ja hoksannut vielä senkin että siellä on pohjalla 5km sedimenttiä. Sen kun haette pois pohjasta niin tulis yhtä syvä kuin Mariaanien haudasta, 11km.

http://www.baikal-maria.irk.ru/80.JPG

http://www.baikal-reisen.de/img/00.jpg

Näillä nurkilla on muuten turha markkinoida Eviania, joka paikassa myytävänä oleva vesi on Baikalin vettä, se imetään 400 metrin syvyydestä ja on puhdasta juotavaksi sellaisenaan.

Järven yksi erikoisuuksia on omul-kala. Sitä ei kasva muualla kuin täällä. Niinpä mennäänkin paikalliseen ravintolaan maistamaan suolaista omulsalaattia ja pääruoaksi omul-filettä, maistuu! Sanoisin äkkiä että on siian sukua tämä kala, maukas.

http://www.pahof.de/mediac/400_0/media/DIR_48988/ww-R-B-1Bur-2omul.jpg

Päivä menee kävellessä rannalla ja kylässä, sitten on jo pakko ehtiä takas Irkutskiin, juna kohti UlaanBaataria lähtee!

Niinpä klo 20:10 olemme jo junassa ja tällä kertaa saimme neljän hengen hytin pitää kahdestaan, ja nytkähtäen matka Mongoliaan alkaa. Juna ei ole enää Trans-Siberian vaan Trans-Mongolian.

Junaemännät ovat luonnollisesti mongoleja, kielikin kuulostaa oudolle, pian joudumme luopumaan vähäisestä venäjästä.
Junassa ei ravintolavaunua, mutta meillä onkin pussillinen ruokaa, teepusseja ja Suomesta tuodut isot emalimukit. Kuumaa tee- sun muuta vettä saa vaunun samovaarista joten nou hätää.

Harmitellen alkaa pimetä, emme näe enää kunnolla radan varressa olevia mökkejä pienine kasvimaineen. Samoin on jo yö kun juna kulkee rannikkoa pitkin, olisi ollut komeat näköalat alas Baikaliin korkealta vuoripenkereeltä. Matkaamme halki burjaattien autonomisen tasavallan, heebot ovat samaa verta mongolien kanssa.

Junan käytävällä on aikataulu pysähdyspaikkoineen, ja nyt valaistuu miksi tämä matka kestää niin kauan (n 12h) : pysähdymme ennen rajaa 57 eri asemalla, tosin stoppiajat on luokkaa 1-2min per asema. Jee jee. Ja matkaa on 717km Irkutskista Naushkin raja-asemalle.

14.9.05 keskiviikko

Ollaan Venäjän viimeisellä asemalla Naushkissa. Takana 12 tuntia junaa. Täällä sitten odotetaan jonkin ihmeen rajajuttujen takia 5 tuntia. Onneksi käpykylässä on pikku marketalue ja kaksi pikkuista wonderfullia venäläistä pikkupuotia!! Niissä on myyjillä hienot myyjätär-asut myyjätärmyssyineen. Hyllyillä ei kauheasti tavaraa ole, kyniäkin saattaa olla muutama ja pari vihkoa. Mutta on sentään vihanneksia, lihaa, jumalattomasti juustoa ja terttu banaaneja! Ja hemmetisti viinaa.

Ostan kimpaleen juustoa, ja on niin hyvää että syön sen kerralla pois. Takas kauppaan ja ostan pari klonttiä lisää jotka myöhemmin katoavat kiitettävästi kitaani junassa tuoreen leivän ja teen kera. Venäläinen maalaisjuusto rules!

Raja-asema on kuivaa kukkulaista aluetta, pari pientä jokea virtaa lähellä. Kiipeän kukkuloille kuvaamaan kylää ja taaempana näkyy suuri hautausmaa. Erikoisia hautoja, kaikki haudat on ympäröity kirkkaansinisiksi maalatuilla metalliaidolla, ja hautakivissa on kaikissa kuva kuolleesta. Pikaisen katsastuksen jälkeen totean tämän nurkan miesten keskimääräiseksi kuoliniäksi about 50v. Viina vie vai rasvainen (ja hyvä) maalaisjuusto??

Tullessani alas kukkuloilta kylänraittia pitkin vaeltaa hautajaissaattue. Arkku on peitetty kirkkaanpunaisella kankaalla. Oon sen verran kaukana että kehtaan kuvata hitaan kulkueen kohti kukkuloita.

Nahka melkein palaa, kuiva ja kuuma ilma, naamaa punottaa, en arvannut että täällä näin kuuma on vielä tähän aikaan.

5 tunnin kaavailtu odotus muuttuu 5h ja 20 min, ei paha. Ihmeen helppo oli myös venäjän tullausrullaus. Kirjassa varoitettiin viranomaisten vittumaisuudesta, ja me kun ei saatu tulllauskaavaketta maahantullessamme niin emme pystyisi todistamaan mistä Silja GPS:nsa ostanut. Nepä vain vilkaisivat kaavaketta, ja leima, ja menoks. Saa nähdä miten Mongoliassa menetellään ja/tai mitä menetetään matkatavaroista?? Hee, olen luottavainen.

Juna irtoo Naushkista 18:20 ja muutaman minuutin kuluttua ollaan jo Mongolian puolella. Tunti töksytellään ja Sükhbaatarin raja-asema jo meitä odotteleekin.

Tullaus menee täälläkin kivasti, ei niitä kiinnosta turistien tavarat ja valuutat, leimat kolmeen eri paperiin, joista yksi on terveystarkastuslappu, ovat huolissaan SARSista sun muista taudeista. Ei meitä mikään vaivaa, ei edes vituta (sitä ei kysytty), “no” joka kohtaan , ota jo lappu, kiitos ja näkemiin.

Äkkiä käytävä täyttyy rahanvaihtajista, kauhea hälinä. Tingin hintaa ylöspäin tarjotun 40 sijasta 42een, 1 rupla on 42 tögrögiä. Vaihdan kaikki loput ruplat pois.
Mongolia on hieno maa! Miten muutenkaan: kun valuutan nimikin on tögrög, eikä mikään tylsä kruunu tms…..

Käyn ostamassa asemarakennuksesta kylmää korealaista olutta, 50 senttiä tölkki, ja jään juttelemaan pikku turistiporukan kanssa, joka matkaa samalla junalla UlaanBaatariin. Porukan matkaopas, nuori kanadalainen “kiusaa” paikallisia pikkupoikia ampumalla niitä vesipyssyllä ja pian on suuri isänmaallinen Asemasota pystyssä; pojat vastaa tuleen (veteen) ampumalla leukalaukauksia roskiksien sun muiden takaa.
Sota päättyy välirauhaan koska elämä jatkuu niin kuin myös meidän matka. Valkoista lippua eivät heiluttele poijat aseman vaan yksi ilkiö vetää toisen pojan housut alas nilkkoihin, ja siitä alkaa sisällissota ja tilapäinen kostonkierre. Se ei koske meitä ulkomaalaisia. Heinytten veltot veteraanit.

Naapurihytin mukavat venäläisnaiset tulevat meitä aina silloin tällöin moikkaamaan ja valistamaan milloin mistäkin, kertovat milloin on vessa vapaa, tarkistivat vaihdoimmeko valuutat kunnon kurssiin etc. Venäläiset on mukavia ja ystävällisiä ihmisiä, vain viranomaiset rooleissaan tökkii. Hekään toki eivät aina.

Tutkin välillä opustani ja siellä kerrotaan Trans-Mongolian radan seuraavan vanhaa tee-karavaanien reittiä, jotka reissasivat 1700- ja 1800-luvuilla Pekingin ja Moskovan väliä. Matka tuolloin kesti yli 40 päivää (tuli varmaan juotua teetä kuppi jos toinenkin), nyt pääsee viidellä ja puolella päivällä.

Yllätys! Vaunun toisessa päässä on 2 hiukan vanhempaa naista, ja kun olen samovaarilla käydessäni kuulostellut että aivan kuin he suomea puhuis. Ja niinpä! Suomesta ovatkin. Matkalla Venäjän ja Mongolian läpi Kiinaan. Hemmetin harmi kun toinen heistä on kovassa kuumeessa. Mutta sitkeästi vaan matkaavat.


15.9.05 torstai

MONGOLIA!!!

UlaanBaatar

Takana matkaa Moskovasta 6306km ja Vaasasta 7701km.
Junassaoloaikaa noin 4vrk, 23min, 35min. Se ei siitä paljon heitä, melkein 5 vrk.

Aamulla klo 6 ollaan asemalla, uni silmässä hoipumme taksiin ja kuski ei suostu laittamaan mittaria päälle, vaatii 4000 tögrögia hotelliimme Zaluuchuudiin. Pikalaskutoimitus paljastaa hinnaksi alle 2,5 euroa joten antaa kumijalan palaa.

Hotelli Zaluuchuud osoittautuu kunnon hotelliksi, oma olohuone ja makuuhuone, neliöitä riittää ja yö 65 dollaria!!!


Mutta tämä taas tästä. Kello on keskiyö, täysikuu paistaa UlaanBaatarin yllä. Aika mennä nukkumaan ja kertoa taas myöhemmin tämän päivän makeat reissut. Hieno maa on tämä.

……………………………………..

ULAANBAATAR

Nimensä kaupunki on ottanut v. 1924, sana Ulaan Baatar tarkoittaa Punaista Sankaria. Nimi viittaa silloiseen kommunistiseen ylpeyteen, jossa maa toisena kommunistisena maana maailmassa kylpi. Muutama vuosi aikaisemmin maa oli julistautunut itsenäiseksi Kiinan vallasta.
Mongoliasta sen verran vielä että maa on melko suuri, kolme kertaa Ranskan kokoinen.

Muutaman tunnin aamu-unien jälkeen city kutsuu kulkijaa vaatii vaeltajaa rahanvaihtoon. 500 euroa muuttuu 750’000ksi tögrökiksi. Sillä rahalla saa jo aamiaisenkin? Viereiseen kinetsumestaan ja tilataan alkukeitot ja pääruoat. Tarjoilija varoittaa keiton suuruudesta ja emme ota tyttöä todesta. Tyttö pitää päänsä ja tuo vain yhden keiton: 2 litraa moista! OK, yksi riittää. Ja hyvää on!
Ja palan päälle kylmää Tshingis-olutta sekä pöpöntappopaukkuna Tshingis-votkaa.

Käppäilemme suurella keskusaukiolla Sükhbaatar Squarella ja salakuvataan paikallisia. Mongolit osaavat pukeutua tyylikkäästi, ainakin pääkaupungissa. Nämä pitävätkin itseään fyysisesti aasialaisina mutta henkisesti länsimaalaisina. Hyvä maku näkyy.
Jos joku ajattelee mongolien olevan oudonnaköisiä vinosilmiä niin “pettyy”. Suurin osa tavallisia tallaajia kuin Suomessakin mutta kun ovat kauniita niin OVAT kauniita.

http://www.e-mongol.com/images/Sukhbaatar%20Square.jpg

http://clurr.com/mongolia/12ulaanbaatar/mongolia0192.jpg

http://www.garditours.com/images/sukhbaatar-square.jpg


Päivä menee käppäillessä kaupungilla ja tutustuessa katuihin. Ostan pääpostista kasan erikoispostimerkkejä ja mm maailman suurimman postimerkin (A5-kokoisen) ja aion myydä sen huuto.netissa, se on kaunis värikäs kuva mandalasta. Ostin tietty itellekin yhden muistoksi. Ja kasan muita erikoisia merkkejä.

Kuuma, t-paita riittää hyvin, hyvä, odotin jo kylmää ilmaa. Täällä kun sää voi muuttua jopa 37 astetta saman päivän aikana. Aamulla ei aina tiedä mitä pistää päälle, tunnin päästä keli kelju voi olla jo toinen.

Illalla Modern Nomadsiin syömään ehtaa-aitoa lammasta: buuz’ia (kuin raviolia, jauhettua lammasta sisällä) ja huushuur’ia (paistettua lammasta taikinakuoressa, paikallinen “lihapiirakka”). Hyvää on! Päälle Süütei tsai’ta eli kuumaa maitoa teellä jossa ripaus suolaa. Yllättävän maistuvaa.
Naapuripöydässä suuri mongoliperhe syö ja höpisee kovaan ääneen, kieli on jännää, syvää kurkkuääntä ja välillä “maiskahtevaa”.

16.9. perjantai

Aamu. Pihalla oudon valoista, tai jotain. Nousen ja tarkistan tilanteen. Vhittu! Lunta maa ja puut täynnä. Ja lisää sataa saattana. Mitä. Mitä mitä? Eilen oli kuuma. Ja tänään. Ei. Njet. Eta holodna.

Nooh. Matka State Department Storeen ostamaan hanskoja, pipoa ja kaulahuivia. Kylmä. Ja varsinkin kun tuulee.
Mestasta löytyy jakinvillapipo ja –sukat, pehmeää ja lämmintä. Villakaulahuivi ja kunnon piiiitkät nahkahanskat vielä niin nyt pärjää ja tarkenee.

Käymme kyttäilemässä mitä tapahtuu suuressa Gandan Hiid’ssa, kaupungin suurimmassa buddhalaisluostarissa. Siellä on mm 20 metriä korkea kullattu Avalokitesvara. Tämän jumalolennon maanpäällinen inkarnoituma on Dalai Lama.
Seinillä on lasien takana tuhansia kultaisia pieniä Buddhia.

http://markus.promny.de/bilder/asien03/001%2012.April%20Ulanbataar,%20Gandan%20Khiid.jpg

http://cordier2.free.fr/mongolie1/images/btemple3.jpg

Ohikulkiessaan munkit, ja kansalaiset, jotka toivovat mitä kukin toivoo, pyörittävät rukousmyllyjä, joihin on valmiiksi taottu rukouksia. Pyörittämällä näitä myötäpäivään voit saada siunauksen, toiveesi toteutuksen.

http://www.theorientalcaravan.com/images/Mongolia_postcard/PORTRAIT%20PICS/Gandan_praver_wheels.jpg

80 prossaa mongoleista on buddhalaisia, tiibetiläistä Mahajana-haarakonttoria.


Mieli menneisyyteen mielii. Menemme Luonnonhistorian museoon luita luimistelemaan. Sielläpä on Gobin autiomaasta löytynyt Tarbosaurus Bataar, aika veitikka. 15 metriä korkea, painanut 2-3 tonnia ja kuljeskellut niillä nurkilla päivälleen 70 miljoonaa vuotta sitten.

http://www.dinosaur.net.cn/museum/images/tarbosaurus-1024.jpg

Perkeleenmoinen pääkin sillä on.

http://www.kingtutexhibit.com/images/pics2/pic129.jpg


Olipa siellä paljon muitakin suuria sankareita mutta enpä niistä enempiä.

17.9 lauantai

Aurinko paistaa! Lämmintä! Lumi sulaa vauhdilla ja vesi tippuu räystäiltä!
Nyt on siis koettu kolmessa päivässä kolme vuodenaikaa, kaksi pv sitten kesä, eilen talvi, ja tänään kevät.

Mutta. Tänne jää emme. Koskapa Gobin autiomaa on pakko nähdä.

Hommasimme kuskin ja 4WD turbomaastoNissanin että pääsemme suureen seikkailuun autioon maahan. Gobi ei ole mikään hiekkalaatikko, vaan Ranskan kokoinen aavikko.
Ajattelimme aluksi vuokrata itseksemme maasturin koskapa meillä on kelpo Kepsu, ja tärkeimmät paikat printillä koordinaatteina, mutta luovuimme ajatuksesta.
Kuskimme mister Bavuu puhuu vain mongoliaa ja venäjää joten tulossa on mielenkiintoinen reissu.

Ajamme keskusaukion ohi ja taustalla on lumipeitteiset vuoret, vielä 2 pv sitten ei niissä lunta näkynyt.

Kaupungin ulkopuolella poikkeamme pikku markettiin muonaa ostamaan, mukaan tarttuu votkaa ja olutta maha- sun muita vaivoja taltuttamaan. Pari jerryä dieseliä vielä varoiksi, aavikolla kun ei Teboileja ole.

Alkaa maasto. Välillä sohjoisia notkelmia, onneksi on neliveto vetämässä. Pakko ollakin, luulin maastoa tasaisemmaksi mutta välillä sateiden syömät urat ovat tosi syviä. Ja niitä ei huomaa ennenkuin ollaan kohdalla, ei auta kaahata!

Tuuli tykittää tylynä kuin Clint Eastwoodin virne, kylmänä kuin Clintin katse. Oloa keventää ja komfortoi Bavuun matkakassu, paikallista Kari Tapiota, sopii maahan ja maastoon, nyt ei toimisi Hassiseen Koneen Reippaina käymme rekkain alle, ei.

Satojen lampaiden lauma ryntää hurjaan joukkopakoon (stampede) ajaessa ohi, näitä tuntuu piisaavan.
Erikoista on että lammaspaimenet ratsastaa seisten hevosellaan. Tyylikysymys?
Täällä on sanonta että mongolit eivät opi ratsastamaan, he syntyvät ratsastamaan. Vakuutun.

Vastaan tulee usein ovoo-kivikasoja, se on buddhalaisten tapa saada onnea, vai miten tämän nyt ilmaisisin? Kasat kierretaan myötäpäivään kolme kertaa ja kasaan heitetään kiviä, tai mitä tahansa, rahaa, viinapullo, pölykapseli, mitä vaan. Usein kasa on kukkulan päällä ja näkyy kauas nänninä.
Aina ovoossa liehuu sinisiä silkkikankaita, hatag’eja.

http://www.jts88.com/mongolia/Photos/largeimages/ovoo.jpg

Yhtäkkiä vierestämme lehahtaa kotkaparvi ilmaan, ne olivat syömässä lampaanraatoa. Kunnioitettavan kokoisia lintuja!!! Pian ne jo palasivat takaisin raatoa repimään, kimppuun kilin.

Siellä täällä näkyykin valkoisia luita, välillä kokonaisia luurankoja, lampaiden, hevosten ja kamelien. Maa on armoton kuin Clint Eastwood. Sen tiedätte.

Välillä kaukana käyskentelee hevoslaumoja, missä lienee omistajat?


3,5 tunnin jälkeen tähän astisen ajon ainoa kyltti keskellä ei-mitään. Sekin vinossa. Onneksi emme lähteneet kaksisten, maasto jatkuu ja jatkuu samanlaisena, miten ihmeessä kuski osaa ajaa? Teitä ei ole, on vain ajojälkiä milloin minnekin päin.

20:30 on aurinko kadonnut, onneksi on täyskuu. Aavikkoa jatkuu, kuinkas muutenkaan.

23:00 rengas puhkeaa, ei kestänyt venäläinen Medved (karhu) maastoa Mongolian, ei vaikka pintaa on yli kaksi senttiä. Bavuu ei ole moksiskaan, konttaa kylmässä tuulessa tukemaan autoa ja vaihtaa renkaan.

Matka jatkuu. Missähän meidän jurttaleiri on? Ei tunnu tietävän edes kuski. Hyvä jos edes kerran tunnissa tulee auto vastaan. Bavuu pysäyttää yhden vilkuttamalla ajovaloja, ja pulinaa pulinaa. Olemuksesta päättelen ettei paikkaa löydy.

00:15 pysähdymme ja kuski huokaa, pistää tupakaksi. Jatketaan pimeydessä.

02:30 pysähdymme ja syvästä huokauksesta tiedän ettemme pääse leiriin tänä yönä. Mittari näyttää 254km ja ollaan ajettu 9 tuntia.
Kaivan makuupussin takapenkiltä ja yritämme nukkua. Kylmyys sen kun pahenee vaikka oon pussissa. Miten ihmeessä kuski tarkenee? Ei tarkenekaan, tärisee välillä ja yrittää lämmittää jalkojaan heittämällä takin niiden päälle. Kylmä yö. Kylmä yö. Kylmä yö.

18.9 sunnuntai

07:30 kuski päättää yrittää löytää leirin, auringon heikko valo jo näkyy aavistuksen verran.

08:30 leiri löytyi! Kuppi kuuuuumaaaa teetä ja kuumaa lammaspataa, kyllä uppoaa!
Ollaan Middle Gobissa, 335 km päässä UlaanBaatarista.

Sapuskan jälkeen mieli on korkealla, aurinkokin sinne jo on menossa. Nojaamme aitaan ja kuvaamme suurta lammaslaumaa jota paimenet kokoovat hevosillaan kasaan.
Joka suunnassa on silmänkantamattomiin harvahkoa vaaleanvihreää lyhytruohoista aavikkoa.

http://situationsproblemes.free.fr/images/SP_CLIMATS_IMAGES_HD/mongolie_GobiDesert1.gif

http://www.mongolia.co.uk/photos/webbig%2003/gobi-desert-5-large.jpg

Tuulee kylmää vaikka aurinko lämmittää, karua on maa täällä.
Yö jurtassa jää nyt pois mutta omistaja pistää kamiinaan kuivaa hevosen lantaa ja äkkiä se on kuuma. Tehokas kamiina, hyvin suunniteltu, savupiippu ei ole heti pesän yläpuolella ajamassa lämpöä ulos vaan pesän perällä alhaalla.

Jatkamme matkaa 25km päässä olevaan Erdene Dalayn pikkukylään, 2000 asukasta ja kaunis munkkiluostari.

http://gate1.pmis.gov.mn/dundgobi/image/pic/hiid.jpg

Tulemme hyvään aikaan, munkit juuri aloittelevat aamurukoussessionsa ja saan videolle hyvää kuvaa. Yleensä näitä ei saa kuvata mutta diskreetisti kun olen taustalla minua ei estellä. Hienoa kuvaa tuli!!!! Laulutkin sain purkkiin!

Tuntuu että pyhät tekstit luetaan “kilpaa“, niin nopeasti lorut loilotetaan.
Ihmisiä virtaa sisään, rukousmyllyjä pyöritellään.

Ihmiset täällä “maalla“ ovat iloisempia ja tuttavallisempia kuin kaupungissa,“sainbainauu“ eli“ hyvää päivää“ sanotaan tavatessa, varsinkin lapset huikkaavat iloisesti kättään heiluttaen ja valkoiset hammasrivistöt loistaen.

Baanalle. Täälläpäin ei ole tietoakaan lumesta, välillä ajamme kuivuneiden lampien yli, pohjalla valkoinen kuivunut suola.

Lueskelen hyödyllistä mongolia-englanti-sanakirjaa, löydän tarpeellisia sanoja ja lauseita.
Ettepä taida tietää mitä tarkoittaa “bi uls töriig oilgodöggöi, tatvar i töldög“?

No sehän on tietysti että “en ymmärrä politiikkaa, maksan vain veroja“!

Nyt tiedätte.

Ajamme korkean kukkulan päälle syömään edellisen leirin mukaan antamaan murkinaa. Lammasta lapataan, nam.
Näkymää näkyy varmasti sata km eteen ja taakse, kauas kauas, tämä on alavaa maata vaikka samaan aikaan myös yhtä nousua ja laskua. Jos ei sentään maailman katolla niin välikatossa, maa on keskimäärin 1500m merenpinnan yläpuolella.

Teetä tekis mieli! Emalikupit ja teet mukana vaan ei lämmitysmahdollisuutta. Mr Bavuu sanoo että seuraava jurtta niin menemme sinne lämmittämään kuppoiset.

Ja sitten.
Ajamme auton jurtan “pihaan“ ja olemme tervetulleita sisään nomadien kotiin. Kamiina on kuuma ja lämmitämme teet. Täällä ei voi kieltäytyä tarjoamisista ja kun meille lykätään kummallisia klönttejä otamme vastaan ja syömme. Eleillä saamme selville että se on sokeroitua kamelinmaito“keksiä“. Eikä pahaa, makuun en ole vain tottunut Vaasassa.

Saan kuvata kameralla ja videolle perhettä ja olen riemuissani; aitoa nomadielämää aidossa tilanteessa. Ystävällisiä, välittömiä ja nauravia ihmisiä!

Jurttien ovet on lähes aina puuta ja kauniisti maalattuja ja koristeltuja, usein oransseja, kuten kaikki muutkin puuosat.

http://ewenbell.com/digital/www-mongolia/23-C0080-mongolia-ger-stay-at-terelj-national-park.jpg

http://www.planetdrum.org/images/asis_tour/pdo24_l.jpg

http://www.theorientalcaravan.com/images/Mongolia_postcard/ger.jpg

http://studyrussian.com/MGU/Mongolia-countryside/ger5.jpg

http://www.bikeforbreath.org/media/MongoliaGer2.jpg

Matkaan. Taas ohitamme ovoon, suuri kuin mikä tällä kertaa. Kuski kiertää kasan kolmesti ja heittää kiven kekoon. Läjässä on tällä kertaa kasa pääkalloja, rahaa, viinapullojakin on useita, kaikki käy!

http://www.xor.org.uk/silkroute/siberia2004/graphics/dcq_6032d.jpg

Alaspäin vie tiemme, valtava laakso, 40km leveä; nousemme matalien vuorten yli taas uuteen laaksoon ja tällä kertaa 100km leveään. Jumaliste täällä on tilaa olla, elää ja hengittää, ei aharista eteläpohojalaasta ei.

Ajamme ohi tyynesti kulkevan kameliletkan, kolmisenkymmenta keinuvaa karvakyttyrää jatkaa peräkanaa matkaa meistä piittaamatta. Kulkevat kauniisti jonossa, kenenkähän ovat, ei näy ihmisiä missään.

Aurinko alkaa taas laskea ja kuskimme pysähtyilee välillä kiikaroimaan. Huokauksista päättelen ettemme ole selvillä “vesillä“. Jaahas, en kaipaa viime öista uusiksi.
Löydämme tien Mandal Ovoon pikkukylään ja saan infoa että meidän leiriin on vielä matkaa 100km. Eli 25km keskinopeudella millä ollaan kuljettu tähän saakka, olisimme siellä n. klo 01:00, ehtona että löydämme suoraan leiriin ilman eksymisiä.

Olemme maksaneet majoituksista, joten sanon suoraan kuskille että ei enää etiäpäin vaan hommaat meille majoituksen, ja lämpimän. Mr Bavuu kysyy ohikulkijalta että josko saamme tulla heille. Käypi. Hienoa! Pääsemme asumaan jurttaan, eikä mihinkään turistijurttaan vaan oikeaan himaan!!

Vieraina olemme kunnia-semmoisia ja perhe antaa meille jurtan ainoan sängyn käyttöön. Istumme iltaa porukan kesken, juomme süütei tsai’ta eli maitoon keitettyä suolaista teetä, ja perheen vanhin tytär käy läpi kanssamme englanti-mongolia-sanakirjaa oppiakseen englantia, jota hän ei osaa sanaakaan, vielä.
Yhteistä kieltä meillä ei ole mutta meillä on todella mukava ilta, eleillä ja hyvällä fiiliksellä pelataan.
Yksi tyttäristä esittelee meille lammashuovasta tehtyjä esineitään ja kannatuksen ja muistojen vuoksi ostamme pari mukaan. Perheen 10v tytär on valloittava, jatkuvaa hymyä ja kontaktia, hellunen ja tulee olemaan varsinainen kaunotar kasvaessaan.

Vanhin tytär arvailee ikiämme taskulaskimen näytön avulla ja arvaa väärin ikäni seitsemällä vuodella alakanttiin. Ihmettelee kovasti. Täällä nelikymppiset rankan elämän, olojen ja ilmaston takia näyttävätkin huomattavasti vanhemmilta.

Puolen yön aikaan mennään nukkumaan, perhe käy siskonpetiin lattialle paksujen mattojen päälle, ihmettelen miten ne oikein pärjää palelematta. Tottuneita karuun oloon.

19.9. maanantai

Perhe herää kuudelta, kamiina päälle kun jurtta on tietty kylmä.
Otamme jäähyväisvalokuvia ja jatkamme matkaa.

60km aavaa ei-mitään-maastoa, ja sitten saavumme Bayanzagiin, kaistaleeseen keidasta. Outoa nähdä paksua ruohoa ja maan alta hiekan läpi pulppuavaa vettä. Jopa pensaita!
Ja tietty ovoo vartioimassa ja tuomassa hyvää karmaa lähteelle lähteen yläpuolella.

Tästä ei ole pitkä matka leiriin, näin vakuutetaan. Matkalla eteenpäin näemme kunnon kangastuksen, kuin valtava järvi olisi värisevine aaltoineen edessä.

http://www.heffernanclan.com/photogallery/june04/60aExploringBayanzag.jpg

http://faculty.etsu.edu/kortumr/MONGOLIA2002/htmdescriptionpages/bayanzag1desc.jpg

Ja tällä kertaa pääsemme leiriinkin, jopa! Aaah, kuuma suihku, 2 vrk pesemättä ja miljoona kiloa hienoa hiekkaa hiuksissa ja vaatteissa.
Imuroin kylmän oluen (lue: saunakaljan) jurtan oven edessa pikku pallilla ja nautin kuumasta auringosta. Sininen taivas, ei tietoakaan sateesta. Miten voisikaan, ollaan autiomaassa. Nautin!

Jurtta on upea, samaa oranssia väriä kauniine koristeineen. Käsintehdyt ja –maalatut kaapit ja –sängyt. Loistoa!

Käymme ostoksilla Bayanzagin kaupungissa ja koska partakoneeni leikkasi kiinni (partaan?, no ei) on pakko ostaa uusi.
Kauppias tarjoaa höylää, ei kelpaa, sitten oikein patterikonetta. Mitä, vain 800 tögrögiä eli 60 senttiä koneesta?? OK, ostan.

Illalla tutustun laitteeseen tarkemmin ja huomaan neidon kuvan pakkauksessa. Mitä? Partakoneessa? Ja mutta, tämähän onkin epilaattori vai mikä hiton naisten karvanpoistolaite se nyt onkaan?
No, sama se on leikkaako se karvan säärestä vai leuasta.
Patterivetoisena se vaan mukavasti tarraa pitkään karvaan kiinni ja pysähtyy siihen. Ja sattuu. Saatana. Tämä tapahtuu noin 48 kertaa. Mutta karva lyheni. En tosin uskaltanut kokonaan ajaa, säälin leukaani. Ja miksen, sehän on mun leuka.

Joka tapauksessa, lähes paras parrrranahjoni. Ja kokemus. Moniko teistä on ajanut kiinalaisella epilaattorilla Gobin autiomaassa partansa? Vastusta voisi antaa pontikan juominen Iranissa miesten asusteliikkeen takahuoneessa erittäin laiton pontikka!
Ai niin, sekin on jo koettu.
No, vastaanotan haasteita!

Sitäpaitsikuulkaas, tämä Epis onkin hieno!: siinä on kaunis hologrammitarra kyljessä, muodikas harmaa perusväri varressa, ja ihana sähkönsininen teräsuojus.

Aah, mukava pitkä ilta, loikoillaan lämpimässä jurtassa nuotion naksuessa ja paukkuessa pesässä. Keitämme iltateet kamiinan litteässä pinnassa, tämä on lomaa, tämä on kokemusta ja fiilistä. Ajatukset lepää, hidastuu, tuudittuu, mahtava rentofiilis, ollaan kaukana kaikesta.

Tuumintoja:
Aikaisemmin päivällä tapasin ruudinkeksijän. Se oli ihan mukava!

Lisää:
Hoksasin että pöly on älykästä ja polaarista. Se laskeutuu aina vastakkaiselle pinnalle, ts tumma pöly vaalealle pinnalle ja vaalea tummalle. Siitä polaarisuus, vastakkaisuus vetää puoleensa.

No mistä älykkyys?
Ostapa pitkään talossa olleen vaalean pöydän tilalle tumma, ja huomaat että se pysyy puhtaana suht pitkään koska tummat hiukkaset ovat tottuneet siihen laskeutumaan. Ja niin pöytä pysyykin jonkin aikaan ’pölyttömänä” ts tumma pöly tavan takaa tulee siihen.

Muttapa!

Pian ne tajuavat että hei hetkinen, meitäpäs huijataan ja niin ne oppivat että ruvetaanpas vaaleat (vaikka blondeja ollaankin) hiukkaset laskeutumaan tolle uudelle tummalle surfeissille niinkuin hommaan kuuluu.

Ja niin alat parka taas pölyjä pyyhkimään.

20.9. tiistai

Aamuteet sapuskoineen, pakkaamme kamat, Baavo oli purkanut syylärin ja korjaillut sitä yön aikana. Varsinainen huoltaja. Onneksi on innokas, jääminen keskelle ei-mitään jonkun kiehahtamisen takia voisi olla aika ei-kivaa. Sitä paitsi täällä ei parane sairastua.

Matkaan kuitenkin. Vähän ajan ajamisen jälkeen hätistämme tahtomattamme suuren gaselliparven äkkipyrähdykseen, vikkeliä otuksia.
Nousemme kepsun mukaan yhä ylös, yli 2km meren pinnan yläpuolella olemme.

Yolun Am’in vuoristosolaan….

Nimi tarkoittaa Korppikotkan Suuta. Kapea sola vuorten välissä, jossa suurimman osan aikaa on jääpeite pohjalla, ei toki näin kesän jälkeen. Korppikotkia siellä kyllä onkin. Ylhäällä niitä liiteli, ja yhden näin alhaalla kielekkeellä istuskelevan. Helvetin suuria lintuja, siipien kärkiväli varmasti nelisen metriä.

Tämä on kansallispuistoa, alue on suojeltua, ja metsästäminen kiellettyä.

http://www.miejsca.com/pic/mongolia/gobi-yolyn02.jpg

http://home.hetnet.nl/~yhontele/mongolie%20plaatjes/gobi%20yolyn%20am%20website.jpg

Kanjonin pohjalla virtaa pieni puro, kuivaa aikaa.
Vuokraamme hevoset, pääsemme niillä kätevästi eteenpäin, vaikka en hevosista kauheasti pidäkään, ne haisevat. Aina.

Uskomatonta mutta totta: päässäni alkoi soida ”Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä…”Ei shit.
Paheksukaa tavattaessa. Minua.

Illalla vaihteeksi kaljan tilalle kylmä olut lammaskeiton ja lammasmuhennoksen jälkeen.
Pistän pari kourallista kuivia risuja kamiinaan, ja ihmettelen miten äkkiä jurtta tosiaan lämpenee.
Katon oranssit puolapuutkin tuntuvat lämmittävän.

Keskiyöllä kuljeksin ulkona ja katselen kun kirkas tähtitaivas loistaa kuun valossa ilman kaukaisten kaupunkien valosaastetta. Satelliitit suhisee ylitseni. Aavikko on hiljaa.
Minä myös.

Kylmyyskin voi lämmittää. Autio kylmyys.

21.9. keskiviikko

Moottorimarssi klo 7 alkaa!
Etappina Khongoryn Els. Matkaa about 200km. Reipasta.

Kaukaisilla vuorilla sataa vettä. Ei osu tänne, olisi tervetullutta aavikolle. Ja sitois tämän hemmetin pölyn.

Suuri gasellilauma häiriintyy meistä, jesus ne on vikkeliä jaloistaan.
Tulipa taas kuuma päivä, ei olis uskonut että yö oli pakkasen puolella.

Parin tunnin ajon jälkeen Mr Bavuu kaipaa röökiä ja pysähdymme mölisevän ja haisevan kamelilauman, ja ovoon, viereen. Ovoossa kolme suurta pääkalloa sarvineen, Bavuu kertoo mikä on minkäkin eläimen sarvet. Myös ikä saadaan selville sarvista. Mr Bavuu on äijä.
Olisin mäkin saanut selville iät, en vain ehtiny kysyä otuksilta. Höh.

Matkaan. Kapeassa solassa yhtäkkiä maasturin ohi pomppaa pari vuorikaurista, kiire. Notkeita ovat.

7 tunnin ajon jälkeen ollaan perillä! Jumallasseit hiekkadyynit! Keskellä vihertävää aavikkoa on pitkä jono vaaleaa hiekkaa, aivan kuin joku olisi sen siihen valuttanut jonoksi. Mistä ihmeestä tämä on tänne tullut?? Valtavan dyynijonon molemmin puolin vihreää aavikkoa. Hollywood asialla?

Tutkin asiaa hartaumuksella ja selvitän että dyynin pituus on jopa 100km ja korkeus joskus 300metriä. Tässä kohtaa ehkä 30 metriä, leveyttä en tiedä. On todellakin outo juttu.

http://homepage.mac.com/justin4/MONGOL~1/IMAGE009.JPG

Syömme eväät dyynijonon alla. Bavuu esittelee kasveja joita voi syödä, pistänkin suuhuni huushuurin sekaan (lammasta!) nipun vihreää ja se maistuu ihan ruohosipulilta.
Otan aivan loistavia kuvia hevosista vihreässä maastossa vasten vaaleaa hiekkadyynia, vihreää nurmea ja kirkkaansinistä taivasta! Jesh!!

Samoja upeita otoksia saan nappaamalla kuvia jurtista dyyniä, samaa somaa vihreää maata ja sinertäviä vuorijonoja vasten!

Kiipesin dyyniä pitkin ylös, hiekka valui alta, vaikeaa, mutta ylös! Tutkiskelin dyynien reunoja, aika jänniä, kun tuuppaa reunaa, se jatkaa valumistaan kuin omaa elämää, ja se valuminen jatkuu ja jatkuu omalla ihmeellisellä liikkeellään.

Valkoisia kamelinluurankoja makaa siellä sun taalla. No mercy, sanoi jo Clint Eastwoodkin aikoinaan tekstissäni. Ellei sanonut niin nyt sanoi.

Hei, kenenkä punanaamaa polttaa, jäsys, turpa tulessa, aavikon aurinko ja hiekka teloo.
Ei ihme että nomadeilla on helvetin paksu tumma iho.

Istuskelen ylhäällä dyyneilla ja katson kun kamelinomistajat ajaa kokoon motskareillaan ”karjaansa”. Kamelit pelkää moistaa motskaria ja juoksevat kun hullut. Eivät tykkää. Taitavat tykätä kyttyrää moisesta kohtelusta!?!!

22.9. torstai

Saavumme aamulla leiriin nimeltä Tolvshin 2, luonnollisesti kun edellinen oli Tolvshin 1.
Matka tänne on ollut tyypillistä 20km/h, eteenpäin ja väistellen monttuja; ja tärkeää: ei tehdä turhia jälkiä hauraaseen luontoon, joskus olisi ollut parempikin reitti mennä ’neitseellistä’ tietä mutta kuskit haluavat säilyttää maan hyvänä vähäiselle kasvillisuudelle.
Tärinästä tok ruuvit irtoo, kuin myös päästä.
Shaken, not stirred, sanoi eräskin juippi Lontoos.

Tutustuimme pitkällisen kokemuksen aikana myös mongolien sormimerkistöön: peukku pystyyn meinaa hyvää, pikkusormi koukkuun huonoa/pahaa, ja keskisormi pystyyn ns mediumia. Hmmm, minulle tuo keskisormi edustaa jotain muuta. Ja myös näyttää hassulta kun käyttäjä näyttää sormeaan mua kohti iloisesti.
Täällä tätä.

Matkaaminen aavikolla on tuntikausien hommaa, on aikaa ajatella ja omaa saman olemuksen kuin metsänuotion tuijotus; ei ole enää aikaa, on vain valuvaa maastoa ja rauhoittava oloa. Silmät ja ajatukset lepää, lopulta et enää muista mitä ajattelit ja miksi.

Klo 12 osuimme vanhaan suureen kiviseen kartanoon, keskellä aavikkoa, pahasti rappeutuneeseen isoine ulkorakennuksineen. Bavuu halusi kysyä tietä, talosta tuli ulos kuolaava hullu, tunki väkisin autoomme, etsi kai ruokaa.
Äijä oli oikeasti hullu, joten kysymiset ja vastaukset jäivät toissijalle, matkan jatkuminen oli the point.

Yllättäen muutaman km jälkeen tuli perhe motskarilla vastaan, vaimo, mies ja kaksi lasta. Vaimo vaikutti jotenkin tutulta ja äkkiä tajusin että hän olikin se tyttö muutama pv sitten jurtassa jonka luona olimme yötä Mandal Ovoossa! Mukava jälleentapaaminen!

Matkamme pää on Ongiin Khiid, jurttaleiri pienen joen rannalla. Täällä näkyy jopa puita!
Maasto ja vuoretkin ovat ihmeen vihreitä, samoin näyttää kuin kivetkin olisi vihertäviä täällä, outoa.

Emäntä puhuu hiukan saksaa ja englantia, tai pikemminkin niiden sekoitusta.
Saamme komean jurtan, ovi tuttu oranssi, sisältä vaaleaa sinistä.

http://www.e-mongol.com/images/Pr%C3%A8s%20de%20Ongiin%20Khiid.jpg

Illalla taas vaihteeksi lammasta syömme! Ruoan jälkeen otamme oluet, kuskillekin maistuu Tshinggis. Bavuu lueskelee sanakirjaa ja naureskelee tyhmille lauseille.

Auringonlaskun aikaan vuorilta valuu alas nomadileiriin useiden satojen mustien ja valkoisten lampaiden lauma, upean näköistä!

Notkumme jurtassa, lämmitys hoidetaan taas kuivalla hevosen ja kamelin lannalla. Se ei tosiaankaan haise yhtään, kuivunutta mikä kuivunutta, hyvin palaa paskapaakut.
Erikoinen tapa sytyttää tuli täällä, auton sisärenkaasta leikattu kumisuikale sytytetään palamaan ja sillä sitten lanta. Kumi palaa isolla liekillä, toimii!

23.9. perjantai

Ylös auringonnousun aikaan, vuoret ja laakso punertuu upeasti. Mongolia on kyllä todella fotogeeninen maa, filmiä on palanut paljon.

Ajamme Saikhan Ovoon ”cityn” läpi, samanlainen kuin muutkin ”cityt”, korkeaa harvaa maalaamatonta lauta-aitaa joka talon ja jurtan ympärillä. UlaanBaatar tosin on erilainen, se onkin iso kaupunki, 870000 asukasta.

Olen kysellyt Bavuulta missä saisin maistaa airag’ia, tamman maitoa joka on käytetty 3% alkoholiksi. Pysähdymme nomadijurtalle ja emäntä tuo suuren puukulhollisen airag’ia. Kulhossa kelluu pieni kärpänen ja pari hevosenkarvaakin mutta maistan. Erikoinen maku, ei voi oikein verrata mihinkään. Hevosen maitoa joo, jotenkin hapanta, mutta ei pahaa ollenkaan. Horppäänkin useamman huikan, myös Silja ottaa huikkaa.
Bavuu innostuu, ostaakin 2 litraa mukaan.

Taas pilvetön sininen taivas, istumme jurtan edessä ruohikossa ja suuria lintuparvia lentelee matalalla ylitsemme, hiljaista niin että siipien havina vain kuuluu.

Ajamme 4 tuntia ja tulee päivän eka auto vastaan, kappas, taitaa olla klo 12 ruuhka? Ruokikselle menos mies maasturillaan?

Ajamme vaihteeksi korkeammalla vuoristossa, lumihuippuja korkealla ja pieniä lumisia tilkkuja alhaalla nurmella. Ihmettelen miksei ne sula pois kun päivisin on niin kuuma.

Pysähdymme kävelemään. Maisemaa riittää, näkyy varmaan 200km päähän, tilaa on.
Jakkihärät toljottaa vieressä, nappaan niistä kunnon perhepotretin ja aloitan lumisodan. Ne ei oikein tykänneet leikistä ja lönkystelevat tiehensä. Hei ny.

http://www.perrochon.com/photo/china/Silkroad/04_036_36%20(Karakorum%20Highway).JPG

Tulemme tarunomaisen Karakorumiin, tämä oli Mongolian pääkaupunki Tshinggis Kaanin aikaan 1200-luvulla.
Kaupungin ulkopuolella on Erdene Zuu Khiid, suuri munkkiluostari, yksi harvoista joita ei stalinistien aikana kokonaan hävitetty. 1920- ja 1930-luvuilla lähes kaikki maan luostarit tuhottiin ja samoin kuljetettiin leireille munkit, joista ei sen jälkeen kuultu mitään.
Erdene Zuu säilyi suurelta osilta siksi että paikalliset kommunistijohtajat eivät hennoneet tuhota 1500-luvulla rakennettua komeaa luostarialuetta.

http://www.mongolia.co.uk/photos/webbig%2003/kharkhorin-2-large.jpg

http://www.ellenwarner.com/images/nytimes_nov99/ellen6.jpg

http://home.hetnet.nl/~yhontele/mongolie%20plaatjes/erdene%20zuu%2020-9%20deur%20eml.jpg

http://blog.sme.sk/blog/299/5061/Erdene%20Zuu%2001.jpg

http://www.jts88.com/mongolia/ovorkhangay/kharkhorin/artimg/p50.jpg

Leirin ohi virtaa joki, kiipeän ylös vuorta pitkin ja istun katsellen paimenia kasaamassa laaksossa hevos- ja jakkilaumaansa kokoon, kauniin pehmeän vihreää maastoa, johtunee joen läsnäolosta.
Joen rannalla pojat paistavat nuotiolla pikkukaloja, pyydystävät niitä verkolla. Ohi lentää suuri parvi kolisevia kurkia.
Täällä päin Mongolian värit ovat kyllä sininen ja vihreä.
Istun kunnes aurinko alkaa laskea, näppäilen valokuvia alas laaksoon. Lämmin on vielä auringon paistaessa, mutta tulee taas kylmää pian.

Bavuu kutsuu meidät jurttaansa ja avaa votkapullon. ”Cto gram vodka” ja kaataa sata grammaa votkaa lasiimme, ne kipataan kerralla ja toistamme kunnes pullo on juotu. Tukka heiluu kun humala humahti huiviin. Tyhjään mahaan kun juo niin….

Sitten siis syömään. Ja jesus mikä satsi lihaa, hyi hitto. Mies tuo valtavan vadillisen lihaklönttejä joissa on vielä selkärangatkin kiinni sun muutkin luut vielä. Kasa repaleista lihaa hyllyy edessä, mä en kyllä pysty tuota edes maistamaan. Onneksi oon hiukan huppelissa niin ei ällötä liian paljon.
Silja syö ja Bavuuta naurattaa kun ei mies koske lihaan, pistelen kasan salaattia naamaan.

Naapuripöydässä istuu 2 vanhahkoa naista Lontoosta ja yksi nelikymppinen nainen Kaliforniasta. Ostan pullon votkaa pöytään ja on mukavaa iltaa. Jatkot vielä kalifornittaren Silvian nimeltään jurtassa.

24.9. lauantai

Hiukan oli tukka tukossa aamulla, aivan kuin olisin jotain juonut edellisenä iltana.

Karakorumin kaupungin pikkukauppaan vesiostoksille, Silja ostaa paketin “harkkoteetä“, mongolialainen tee on kuulemma maailman huonolaatuisinta, käyttävät siihen jämäteelehdet ja lehtien varretkin. Tee puristetaan harkoiksi, suurimmat harkot 1,5kg painoisia ja kovia kuin tiiliskivet. Hienot neukkuajantyyliset harmaanvärittömät paperit päällä ja kalpea punertava printti “chai“.
Kaupan edessä hieno vanha venakkoprätkä Planeta 5. Kas kun ei Taivas 7.

Köröttelemme Karakorumista pois ja kukkuloilta näkyy hyvin kaupunkiin, samaa lauta-aitaa joka jurtan ympärillä. Noh, oli siellä keskellä jopa asfalttipäällystetty tiekin. Harvinaista.

Bavuu soittaa pauhaa taas mongol-hittejä, näihin alkaa jo tottua ja huomaan välillä päässäni soivan yhden näistä piiseistä. Pitäisikö huolestua?

Iltapäivällä saavumme seuraavaan jurttaleiriin. Kuumentavat pihalla suurella avotulella isoja kiviä. Bavuu kertoo että valmistelevat perinteistä mongolialaista lammasruokaa: hehkuvat kivet tungetaan kokonaisen lampaan sisään jossa on jo valmiina sipulit ja yrtit, ruoka kuumennetaan sisältä päin. Onneksi se elukka ei ilmesty meidän ruokapöytään. Mutta toki lammasta taas syömme. Ei tule vielä korvista eikä bäästä ulos.

Käymme kävelemässä dyyneillä ja kiipeämme korkean kivikasan päälle maiseman rentouttamina. Istumme tunnin verran paistatellen auringossa, varmasti yli 25 astetta, huh huumaa. Iltakin on myöhemminkin ihmeen lämmin, t-paidalla pärjää pitkään vielä auringon laskettuakin.

25.9. sunnuntai

Aamulla maa on kuurassa, oli näköjään kunnon pakkasyö. Jurtta ja makuupussi pitivät meidät lämpiminä vaikka tuli sammui jo alkuyöstä. Onneksi ostin makuupussin mukaani, olis ollu vilu jo monta kertaa öisin!

Ajelemme tuttua kumpuilevaa maastoa, tähän maastoon ei kyllä kyllästy, silmä lepää.
Ruokistauko, joka leiristä mukaamme on pakattu huushuur’ia, niitä maistuvia lammaslihapiirakoita, nam.

Kello 14 aikaan tulemme taas jurtta-alueelle, kuuma pilvetön päivä, satoja heinäsirkkoja pomppii nurmella pilvin pimein ja pikkulinnut nappaavat syöksylennoin niitä.
Jurttamme on jälleen upea oranssine kuvioitune puuovineen ja sisällä samoja kauniita puukaappeja ja –jakkaroita mitä muissakin jurtissa oli. Oransseja nekin ja kuvioituja.

Lähdemme Hustain kansallispuistoon etsiskelemään ns Przewalskin hevosia, todellisia villihevosia, niitä on enää muutamia olemassa, noin 200 koko Mongoliassa.
Lähestyessämme aluetta maasto muuttuu paksuksi vihreäksi matoksi. Gobi ei ole vain pelkkää hiekkaa, vain kolmisen prossaa siitä on kasvitonta hiekkamaata. Mongoleilla on 33 eri nimeä Gobin autiomaan aavikkotyypeille, turistinakin huomaan että maastoja on erilaisia, välillä hiekkaa, välillä soraa, välillä matalia ruohotupsumaita ja taas sitten korkeita heinäkasoja.

Noh, onhan inuiteillakin kymmeniä eri nimiä eri lumille, mm jonkun esineen päälle sataneella lumella on eri nimi kuin maahan sataneella. Eri veitikoita ovat, varmaan kaljapäissään keksineet uusia nimiä.

Takaisin hevosasiaan. Mongoleilla riittää parisensataa sanaa joka tarkoittaa hevosta.
Przewalskin humma on taas oma rotunsa, sillä on 2 ylimääräistä kromosomia muihin hevosiin verrattuna.

http://www.quantum-conservation.org/EEP/equus%20przewalskii.gif

Luonnonpuistossa ei saa ajaa kuin merkittyjä teitä, kaikenlaisen musiikin sun äänitorvien soitto on kielletty ettei villihevoset häiriinny. Suuria murmeleita seisoo takajaloillaan meitä ihmetellen ja puikkelehtivat pakoon luoliinsa kun köröttelemme hissukseen lähemmas. Murmelit onkin suuria kuin suuri kissa tai suurta kissaa suurempi pieni koira.

Illalla leirissä syömme jokseenkin tutuksi tullutta lammasta. Mikäs siinä, ei töki vieläkään. Ja muhennos on tällä kertaa erityisen hyvää!

26.9. maanantai

Aamuyöllä herään rapinaan, hiiri-perkele on tunkenut itsensä mun eväspussiin. Hiiri saa häädön kämpästä ja pistän sapuskat kattoon roikkuaan. Yritäs sinne!

Oon jotenkin adaptoitunut heräämään tietynlaiseen rapinaan, Vietnamissa kun sai monena yönä herätä kun suuret torakat oli mun eväspusseissa tonkimassa osuuttaan. Jotenkin se tietty rapiseva ääni jai alitajuntaan, ja pienen hiiren rapina sai mut heräämään. Silja ei tiennyt tuon taivaallista tapahtumasta.

Aamiaiseksi normaalin omeletin lisäksi pizzapala jossa suolainen kala keskellä, kas kas.

Matkaan. Bavuu päättää kokeilla ”maisemareittiä” ja ohjaa maasturin dyyneille. Tietty jäämme kiinni ja syvälle, nelivetokaan ei vedä ylös. Ei muuta kuin kaivamaan hiekkaa pois, ja tungemme risuja pyörien alle. Pääsemmekin lopuksi ylös ja pois äkkiä tiukemmalle tielle.
Teemme kuitenkin aamukävelyn dyyneillä, ja siellä on ollut kovaa trafiikkia kun pieniä tassunjälkiä joka paikassa, pikkupiipertäjät ja koppikset kömpivät koloihinsa.
Kuivia risupalloja rullaa ohi kuin Clintin lännenleffassa ikään.

Ajelemme UlaanBaataria kohden. Kymmenen päivää autiomaassa meni kuin siivillä! Siiville nousee samoin kolmisenkymmentä valtavaa kotkaa ojanpenkalta, olivat siellä kaluamassa jotain raatoa. Kunnioitettavan kokoisia kotkia ovat.

Kuuden korvilla tulemme esikaupunkialueelle, outoa nähdä korkeita taloja ja helvetisti autoja joiden tarkoitus on tukkia toisten eteen ja toisten tarkoitus on soittaa torvea ja koko ajan ne soivatkin!
Takana on mittarin mukaan 2240km autiomaa-ajelua.

Otamme UB Guesthousesta oman asunnon, keittiö + olkkarimakuuhuone 25 USD, halpaa!
Ja äkkiä syömään, mutta ei enää lammasta, El Latinossa saa naudanpihviä ja salaattia, maistuu!!! Ja vain 2 euroa koko sapuska. Latinomusakin kuulostaa hyvältä.

Ulanissa on taas t-paitakeli, omituinen maa säiden suhteen, pari viikkoa sitten kun tosiaan oli lumi maassa ja vuorilla, nyt ei näy missään, ei edes vuorilla.

Käymme shoppailemassa huomisen reissua varten ja molempia huimaa oudosti illalla, todella epätodellinen olo. Vedenpuute saa kropan sekoamaan, aavikolla pitäisi juoda harva se hetki. Emme ole vain hörppineet tarpeeksi vettä viime päivinä ja nyt on käsittämätön olo, kuin olisi hulluksi tulossa.
Aamulla olo on taas normaali.

27.9. tiistai

Palkkasimme mister Bavuun viemään meidät pohjoiseen Amarbayasgalantin suureen luostariin 8 tunnin ajomatkan päähän.
Suuria kotkaparvia leijailee kaupungin ulkopuolella vuorilla. Outoa muuten ajaa asfalttitiellä!

Amarbayasgalantin luostari säilyi myös suhteellisen hyvin kommunistien puhdistusten aikana, paikalliset bossit eivät hennoneet hävittää koko aluetta, jättivät keskustemppelit pystyyn.

http://www.mongolei.de/bilder/bo/Amarbayasgalant.JPG

http://novikov.com/foto/moscow-peking/030816-01.jpg

Aiomme jäädä yöksi nomadiperheen luokse, saamme taas ruokamaistiaisia mm klönttistä mongolivoita leipien päällä. Siljalle tulee kuitenkin illemmalla kuumetta joten ajamme läheiseen Hötölin kaupunkiin yöksi hotelliin.
Kaupunki on 1970-luvulla tehty kahden valtavan sementtitehtaan kupeeseen, ja kaikki tässä cityssä onkin tehty siitä. Talot, kadut, kaikki on betonia. Talot on kerrostaloja ja tyylistä huomaa että on ollut neukkuaika kun tämä mesta on tehty.

Ystävällinen respa hotellissa, yö vain 7000 tögrökiä, eli alle 5 euroa. Kuumaa vettä ei tietenkään tule, vesi on varmaan -100 asteista, hyytävän kylmää, naamakin jäätyy kun pesen. Mutta huoneet on tosi siistit ja lämpimät.

28.9. keskiviikko

Käymme aamulla seuraamassa 100km päässä olevassa Darhanin kaupungissa munkkien aamuseremonioita, valitettavasti eivät anna kuvata sessiota.
Kuljeskelemme valtavalla basaarialueella, täällä myydään jopa tammanmaito-airag’ia 200 litran muovitynnyreistä suoraan. Kaikkea löytyis.

Palailemme pikkuhiljaa Ulaniin, muutaman kerran pysähdymme kuvaamaan vuorilla olevia kirkkaankeltaisia puita, oudosti puut kasvavat vain vuorten pohjoispuolella. Keltakultaiset puut ovat niin tiheinä laikkuina että näyttää kuin vuorilta valuisi kultaista laavaa alas.
Ojien penkalla kasvaa voikukkia, ihmeellistä nähdä niitä syyskuun lopussa täydessä kukassa.

Lampaita ja lehmiä tungeksii ojissa ja penkalla, melkein jäävät alle. Onneksi ei ole oma lehmä ojassa.

Vähän väliä on taas ovoot pystyssä teiden varsilla korkeilla kohdilla. Tauolla käyn kuvaamassa yhtä suurta sellaista, ja taas kerran kasaan kelpaa kaikki, siinä on läjä kainalosauvoja, keppejä, votkapulloja, pölykapseleita, mitä vaan.

Kuuma päivä taas, ja yöllä kuitenkin ollut pakkasta. Mongolia.

Näillä on oma tyylinsä varoittaa muita tiellä liikkujia esim rengasrikon sattuessa: mongolit kasaavat kauemmas tielle läjän isoja kiviä, tietävät muut ajajat hiljentää ettei osu kasaan kaara ja mene kaara kasaan.

29.9. torstai

Citykiertelyä ja herkkusyöpöttelyä Los Bandidosin intialais-meksikolaisessa ravintolassa. Outoa yhdistelmää mutta toimii, ruoka tosi hyvää. Taisivat unohtaa intialaisen tomaattikeittoni kun keiton keitto kauan kesti. Tuli se sieltä sittenkin.

Oluet on pakko juoda aurinkoterassilla, selkä märkä, tuli aamulla laitettua taas liikaa kampetta.
Terassilta on kiva muutenkin seurata ohikulkevia mongoleita, kauniita pukuja, osalla perinteisiä silkkisiä del’ejä. Naisilla del’it ovat kauniin kirkkaita, miehillä tummempisävyisiä.

http://www.talkabouttheworld.com/edition_71/Man.jpg

Ostan munkeilta kauniita vanhoja sanskriitinkielisiä kirjoja joissa on osassa puiset kaiverretut kannet, osa on taas kääritty silkkikankaisiin ja narulla kidottu ”paketiksi”. Kirjoja ei ole sidottu vaan lehdet ovat irtolehtiä. Puukantisissa lukee kauniilla sanskrit-koukeroilla Om mani padme hum.
Ja suuret silkkiliinat täällä maksaa yhden euron! Miten voi olla niin halpaa?? Ei-silkkiset maksaa 40 senttia. Huh huh….

Iltapäivällä herkuttelemme terassilla maukasta mongolikeittoa ja teen virnuillen kerjäävien katupoikien kanssa bisnestä, nämä yrittävät saada huikkaa oluesta, ja kun en anna niin pyytävät rahaa. Minä taas alan vuorostani kerjäämään niiltä rahaa ja vekkulit antavat mulle yhden tögrökin setelin nauraen.
Noh, bisnes on bisnestä, vinkkaan klopin takaisin ja annan 50 sentin kolikon. Poika sijoitti setelinsä viisaasti, sai yhdellä tögrögilla takaisin 750 tögrögin arvoisen kolikon, ei hassumpi sijoitusprosentti. Ja tällä viiveellä vielä!

Mutta päätän matkajuttuni tähän, tänään perjantaina otan entistäkin lomemman loma-asenteen, kiertelen kaupunkia, käyn gallerioissa, olusella, oon vain, ja taidan shoppaillakin. Aurinko paistaa, mikäs tässä ollessa!
Huomenna aamulla lento Moskovan kautta Helsinkiin. Kotiin Vaasaan vielä kerran junalla.

Bay yar tai….. Mika

0 Comments:

Post a Comment

<< Home