Reissukertomuksia maailmalta

Reissuja, matkoja, kommelluksia ja muuta ihmeellistä maailmalta. Tässä reissuistani muutama email koottu yhdelle saitille. Lukea saa, kommentoida saa, kirjoittakaa palautetta, niitä on aina mukava lukea. Pari aiheeseenliittymätöntä linkkiä: Matkakuvia: http://www.fotolog.net/mikalehtimaki

My Photo
Name:
Location: Vaasa, Finland

Saturday, December 29, 2007

BRASILIA osa 2/2

Saapuminen aamulla unesta sekaisin Rioon, en nukkunut kunnolla, liikaa ajatuksia, liikaa keikkumista, liian vähän rahaa, liian vähän aikaa, tästä asti mielenmäärin kahvia ja tupakkaa.

Pakko saada aamutee, muuten ei olo parane parhaasta superioriin. Rion asema kun on suurempi kuin Lapväärttin niin moni mesta on aberto läpi yön.
Pyydän teekupillista kahvilasta ja myyjä katsoo pitkään. Teetä? Brasiliassa? Ei ole. Kahvia kyllä löytyy monensorttista. Olemmehan Brasiliassa.

Nämä siis eivät todellakaan ymmärrä teen päälle. Kahvia saa jo nurkalta mutta cha preto eli musta tee on melkeinpä poikkeus jos sitä löytyy.
Myyjä valittaa kohteliaasti teen puuttumista.
Onneksi aseman kakkoskerroksesta löytyy teetä.

Saan lipun Penedoon, odotusaika mukavat 45 minuuttia vain.
Tarkemmin sanottuna lippu on muutaman km päässä Penedosta sijaitsevaan Resendeen mutta sieltä menee paikallisbusseja suht tiheään.

Oyeah, pääsen Resendeen, varaan samantien lipun Sao Pauloon seuraavaksi päiväksi, ei tarvi miettiä saako paikkaa kun on paikka plakkarissa, kyä näi o.

Paikallisbusseja tulee ja menee ja niin nopeasti etten pysy mukana. Yksi Penedon bussi menee nokan edestä ja en ehdi ku kirota ääneen ja suomeksi.
Kirvaaminen kuului varmaankin muiden odottajien korviin koska kun seuraava Penedon bussi tulee jo kaukana niin eräs paikallinen huikkaa mulle "hei" ja viisaa bussia. Obrigado!

Mulla ei ole paikan karttaa joten ei aavistustakaan missä jäädä pois. Bussin takaosassa asuva lipunmyyjä ei puhu ku portugalia ja itänorjaa niin emme pääse yhteiseen säveleen käsiksi.

PENEDO

Jossain vaiheessa näkyy mainos pousada Laponia eli "hotelli Lappi", stop, jään pois kyydistä!
Kukaan pousadas ei puhu kuin portukaalia mutta hinta selviää 55 reaisiksi eli vähän yli 20 euroa. Haluan nähdä tavaran ennen sitovaa ostopäätöstä ja tavarantarkistus tuottaa mielihyvää: suuri siisti kämppä, ilmastointi, jääkaappi, suuri kylppäri ja ulkona uima-allas. Teemme asuntokaupat.

Nokkaunet, suihku ja baanalle, täytyy nähdä Suomi-aukio ja Joulupukin maa.
Kävellessäni etiäpäin kuin mummo ilman hankea osun ravintolaan Skandinaviaan.
Olisko peräti finski-pohjainen omistuspohja?

50v ruotsittaren näköinen nainen pyytää sisään ja sinne siis.
Puhun englantia, tulen ymmärretyksi ja sanon ruotsiksi että sitäkin puhun hiukan.
Mamma mainioituu ja puhumme ruotsia!
Rouva on syntynyt täällä mutta vanhemmat ruotsalaisia Skoonesta.

Menussa lukee selvällä suomella että köttbullar, pitäisköhän? Pitää. Niitä sitten.

Rouva on Lena ja mamma Helena Nilsson on ravintolan perustanut. Koko ravintola on niin täynnä Ruotsiin liittyvää sälää ja roipetta että koko hela kroppen skoonettaa.

Kuuma, sisämittari näyttää varjossa 32!

Taustamusiikkina soi vanhoja ruotsalaisia iskelmiä, ihan kuin Ruotsissa olis!
Kaunis musta tyttö tarjoili ruoan, ihan kuin Ruotsissa olis!

Lihapullat uppos, hyvää oli. Jäin vielä juttelemaan Lenan kanssa, ei puhu kunnolla ruotsia kuitenkaan kuten en minäkään joten höpötämme svengelskaa.

Hoippuminen helteessä jatkuu ja löydän keskustan joulupukkikauppoineen ja ravintola Korvapuustineen. Suomalaista jäätelöä myydään (muka), täällä otetaan kaikki irti pohjoisesta eksotiikasta. Postissakin lukee "correios posti"!

http://www.woophy.com/map/download.php?file=268727%2Ejpg

No, mua ei nyt sisänsä moinen Suomi-juttu tänne vetänyt, vaan siksi että halusin nähdä millaiseksi Toivo Uuskallion vuonna 1929 luoma suomalainen idealistinen kolonia on nykyisin säilynyt.

Kävin Suomi-museossa tietyin varauksin ja yllätyn positiivisesti. Hyvin tehty kattaus Suomesta 80 vuoden ajalta nykypäivään runsaine Suomeen liittyvine esineineen, kansallispukuja ja helapääpuukkoja. Nokian kännyköitä ja eri vodkapullojakin löytyy lasikaapeista.

Mielenkiintoisinta oli selata mapeittain vanhoja valokuvia eri ajoilta miten Penedo kehittyi ajan kanssa.
Tanssiminen on täällä ollut tärkeää koko ajan ja voi hyvin edelleenkin.
T. Uuskallio oli tiukan idealistinen eikä hyväksynyt lihansyöntiä, alkoholia, tupakkaa eikä kahvia joten muut suomalaiset harrastivat salaa moisia paheita. Nudismia kokeiltiin mutta kova auringonpoltto ja hyönteiset panivat paitaa pöksyä äkkiä päälle.

Uuskallio oli suhteellisen huono talousmies joten systeemi alkoi kaatua velkaiseen talouteen. Moni suomalainen lähtikin yhteisöstä.
Tällä hetkellä alueella asuu noin 20 "alkuperäistä" suomalaista.
Lipunmyyjän vieressä istuu nainen joka paljastuu suomenkieliseksi ja Penedossa syntyneeksi Ullaksi.
Ullan tytär on hiljattaen muuttanut Suomeen opiskelemaan. Äitinä hän on huolissaan miten tyttö Suomessa pärjää mutta kerron että hyvin Suomessa voidaan ja turvallistakin on.

Suomen Kuvalehdessä oli alkuvuodesta monen sivun juttu Penedosta kuvineen. Lehdessä mainittiin myös paikka Artesanato Eeva. Eeva puhuu suomea, on lähtöisin Varkaudesta. Joten etsin paikan ja löydänkin sen.
Kauppa on täynnä keramiikkaa. Notkun hyllyjen välissä ja löydän yllättäen Oma Koti Kullan Kallis -seinäkoristeita. Missähän Eeva itse on?
Talon kissa tulee puskemaan ja silittelen. Kysyn myyjältä englanniksi onko tämä Eevan kissa.
- Ei.
- Mistä olen olen kotoisin?
- Suomesta.
- No sitten voimme puhua suomea!
Myyjätär onkin Eevan tytär Inga ja puhuu suomea. Jonkin aikaa juteltuamme Eevakin tulee paikalle ja suomea puhutaan.

Eevan poikakin tulee paikalle, hänestä olikin jutti SK:ssa. Ingan poika ei puhu suomea mutta harkitsee menoa Suomen armeijaan. Tervetuloa.

En häiritse heidän kaupantekoaan pitkään, ajattelin käydä moikkaamassa Martti Vartiaa hänen Koskenkorva-ravintolassaan. Kartan mukaan sinne on hiukan matkaa mutta mikäs ajan kanssa naksutella.

Matka longa, vitae brevis.

Tallustelin jälkeen löydän mestan. Terassilla istui mies ja toinen seisoo. Tunnistan seisojan Martiksi SKn jutun perusteella. Bom dia, sanoo Martti ja vastaan notta terve!
No mä vähän ajattelinkin että jotain suomalaista sussa onkin, loihe lausumahan Martti.
Suomalaisuus on jotain mitä ei voi määritellä mutta mikä on olemassa olemuksessa.

Mies on muuttanut Brasseihin 70-luvulla, tehnyt jalokivibisnestä kunnes ryöstettiin Kööpenhaminassa. Asui pitkään Riossa ja nyt vaikuttaa täällä Penedossa ravintolan pitäjänä ja tekee myös taidetta puusta. Pitänyt också näyttelyitä Suomessa.

Se istuva mies on myös suomalainen, Mika ja Maskussa vaikuttaa, tekee kalabisnestä. Otamme pari olutta kolmistaan ja juttua riittää.
Kerron että olen menossa Clube Finlandiaan katsomaan klo 21 perinteistä suomalaista tanssia ja aamulla jo lähden Sao Pauloon. Martti pahoittelee "kiirettäni" mutta näin nyt on. Harmittaa itseänikin, juttu kuin kun tuntuu luistavan!

Isäntä tilaa meille taksin, jään Laponiassa pois, sutjakka suihku ja hiippailen Clube Finlandiaan 22 maissa. Petyn kun paikalla ei ole kuin muutama ihminen.
Suomalaisen näköinen vanhempi naishenkilö kulkee ohitse, huikkaan kysyen "anteeksi puhutko suomea?"
Joo.
Ja sitten istumme ja puhumme pitkään Penedosta. Valitti että tänä iltana ei ole väkeä koska karnevaaleja edeltävä viikonloppu on hiljainen. Mutta ensi viikonloppuna on menoa! Menoa on mullakin, olen (toiv muk) silloin jo Paraguayssa.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=268731%2Ejpg

Jäi siis näkemättä vanhaa perinteistä letkistä sun muuta!
Paikalla on muutama tumma tyttö, paidoissaan lukee "Penedon Pippurit" ja aina kun levyltä tulee suomimusaa tytöt tanssivat lavalla suomitansseja. Jee! Ovat olleet Turussa ja Helsingissäkin esiintymässä.

Aamulla alan hermostua kun ei bussia ala näkymään ja kaikki ohikulkevat menevät Itatiaiaan eikä Resendeen. Sitten pettää hermoke ja pyydän hotellia tilaamaan taksin. Maksaa tentimesmore mutta on ehdittävä.

Ehdin ja pomppaan bussiin. Täällä on tapana kirjata ylös matkustajan nimi ja kansallisuus, ennen kuin pääset bussiin on em paperit täytettävä ja paperein eli mun tapauksessa passilla todistettava henkilöllisyys.

Samoin "ruumaan" menevä matkatavara lätkätetään ja saat kopiolapun millä todistat omasi. Ja lappua myös kysytään ja tarkistetaan ennenkuin pakaasit saat takaisin. Ei onnistu pölliminen prasiliassa.

Matka kestää vain nelisen tuntia.

SAO PAULO

Jonkinasteinen järkytys alkaa kun tullaan sisään Sao Pauloon, valtava city. Suur-Sao Paulo on noin 25 miljoonan asukkaan metropoli, eteläisen Amerikan suurin kaupunki.

Helvetinmoinen kaaos on vastassa bussiasemalla, tuhannet ihmiset pyrkivät kuka minnekin. Pidän reppuani ja taskujani silmällä, tässä ryysiksessä on varkaan paratiisi.

Täytyy löytää metroasema ja päästä keskustaan. Asema on valtava mutta samalla selkeä, kyltit katossa kertovat missä mikäkin on.
Löydän metron äkkiä ja pitkään lippujonoon joka kuitenkin etenee nopeasti. Ostan kerralla 4 lippua ettei tarvi jatkossa olla jonoissa.
Metrokin on selkeä, tarvin vain yhden vaihdon päästäkseni hotelliin.
Ehkä. Enhän ole varannut mitään hotellia. Toivon vain että tilaa löytyy eikä Rion kiskurihinnoin.

Ulos metrosta Praca Republicalla.
Mesta löytyy. Mutta. Lasiovi on lukossa. Rynkytys. Toinen. Kolmas. Vittu. Onko ketään kotona?
Kaivelen opaskirjaa, olisko lähellä jotain muuta? Respan äijää onneksi tulee ja avaa oven, oli kai salatupakalla.

Pakollinen huonezekkaus ennen päätöstä, ok, pieni ku manalan kanala mutta suht siisti. Ja halpa: vain 36 reaisia elikkä 13,5 euroa, otan!

http://www.woophy.com/map/download.php?file=269538%2Ejpg

Jännää että on nälkä taas! Ajolähtö ahmimaan... jotain. Sunnuntai kun on niin oudosti näyttää yksi sun kolmas mesta kiinni, eikö nää paulistat syö sunnuntaisin?
Pyörin pöllönä Republican aukion lähikaduilla muttei löydy mitään.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=269533%2Ejpg

Etenen jonnekin suuntaan ja alkaa kuulua hemmetinmoinen pauke ja pauhu. Kadut on täynnä bailaavaa väkeä ja laitan huomion siihen että väki näyttää olevan 99,9% miehiä ja tietty fiilis tulee. Joo. Nämä on homo-samba-festarit. Uujea. Planet G-carnaval. Olen kuin kala terraariossa.

Valtava bussi jonka katolle on rakennettu lava ja jonka päissä on älysuuret kaiuttimet lipuu hidasta kävely vauhtia katua pitkin. Lavalla keikkuu puolialastomia lihaksikkaita miehia pinkeissä strutsinpuuhkissa ja hytkyvät nykien pulssaavan musiikin tahdissa.. Kerrostalojen ikkunoissa roikkuu ihmisiä kamerat käsissään ja osa huutaa ja taputtaa mukana.
Hyvä meininki vaikka en heikkovirtamies olekaan!

http://www.woophy.com/map/download.php?file=268723%2Ejpg

Etsin, eksyn ja löydän itseni punalyhtykatualueelta, siltä jolta opaskirja varoittaa. Kurjan näköistä aluetta. Kadunkulmassa sätkii 17-18 -vuotias poika joka on ilmeisesti haistellut liikaa liimaa tai jotain. Poika näkee vahvoja harhoja, makaa märällä kadulla selällään ja vääntelee itseään outoihin asentoihin, nostelee jalkojaan kuin tarkistaakseen mitä painajaisia on siellä. Järkyttävän näköistä. Eikä ole ainoa lajiaan hän täällä.

Osun lopuksi comida por quilo-mestaan eli nyt uppoaa, maksa punnitusta ruoasta. Lataan lautasen täyteen kaikkea, safka punnitukseen. Hemmo kysyy haluanko viiniä? Toki toki, punaista kiitos! Makeaa vai kuivaa? Mietin ilmeisesti liian pitkään koska hemmo ottaa lasin ja kaataa 5 litran pullosta kuivaa maistiaista.
No, ehkä liian kuivaa..
Uusi satsi mutta makeasta pullosta.
No, ehkä liian makeaa..

Viinimaestro ei ole moksiskaan ja sannoo notta meio-meio? Jotta pannaan puolet ja puolet?
Kokeillaan!
No, ehkä liian... jotain. Menkööt.

Yö menee hyvin, ei yhtäkään torakkaa edes. Yöllä käytävällä jotkut metelöi muttei yritä ovesta sisään niinkuin Belo Horizontessa jolloin heräsin yöllä kun kahden miehen yritykseen tulla huoneeseeni.
Huusin niille vain HEINY! Ja hetken aikaa ne siellä pulisi jotain ja häipyivät. Heiny.

Maanantaiaamuna lähden kattelemaan katuja kaupungin. Tekee mieli käydä taidemuseossa mutta välähdys: täällä(kin) on KAIKKI museot kiinni maanantaisin. Ei sitte.

Käynpä varaamassa lipun jo valmiiksi Foz do Iguacuun ettei tarvi sitten sitä murehtia.

Sama kaaos pääbussiksella kuten eilen. Varaan lipun yöbussiin, jossa on pelkkiä "makuupaikkoja". Kallis on! Vajaa 70 euroa. Toisaalta matkakin kestää 15 tuntia etteihän se oo kun 4,5 euroa tunti, en mä sillä palkalla töitä tekis..

Kuljeskelen Paulon katuja ja suuria puistoja valokuvaten, on tämä kyllä valtava kaupunki.
Huomiota:
Joka jumalan kirkon edessä ladulla eiku kadulla paasaa puku päällä jonkinsortin saarnaaja raamattu kädessä. Huutaa, melskaa ja ihmiset kuuntelevat nyökkien puoliringissä.
Ja: Puolikupupuhelinkiskoissa soi puhelimet vähän väliä. Kuka kumma niihin soittelee? Pitäis joku kerta vastata ja sanoa että ei oo Hesus kuule Huanita kotona, älä jumaleissön soita poika tähän numeroon enää, tääl on kiukkunen teurastaja-isä. Anna meirän flikan jo olla.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=269494%2Ejpg

Illalla käyn syömässä kuulussa Bar Brahmassa joka on vanha klassinen ravintola elävän musiikin kera. Mustavalkopukuiset tarjoilijat ohjaavat elegantisti mut pöytään, kaikki sujuu kuin olisimme tehneet tämän sata kertaa. He varmasti ovat.

Aamulla päätän käydä läpi pari taidemuseota ennen kuin klo 18 tulee ja bussini menee.
Tappelen respan kanssa jolle ei sovi että jättäisin rinkkani klo 16 asti jemmaan. Tai sopii mutta maksaisin siitä ilosta yhden yön hinnan lisää. Ei sitten satana. Otan rinkan ja vien sen metrolla valmiiksi asemalle säilytykseen. Ompahan siellä sitten odottamassa.

Aamiaisen otan kivassa lanches-katukahvilassa, semmoisessa jossa on seinä auki kadulle. Katselen teekupin kera katuduunarien, liikemiehien ja ohikulkijoiden tekoa ja menoa. Aika hälinä täs citys, koko lailla kiirus tuntuu olevan.

Sudenpentujen Käsikirjan mukaan Sao Paulo on niinkuin Rovaniemi. Molempien läpi menee piiri pieni, tämän läpi menee Kauriin kääntöpiiri, eli vähä niinku Rovaniemi vaikkei sinne päinkään.

Ja että teestä nämä ei ymmärrä mitään. Kahvia puputetaan joka paikassa, tee on juhlaa jos semmonen mesta löytyy. Tosin palvelu hallitaan; yhdessä paikassa ei ollut teetä niin omistaja lykkäs setelin yhdelle mitä ilmeisimmin tutulle asiakkaalleen pyytäen tätä hakemaan lähikaupasta teetä. Tämähän haki. Ja pian oli kuppi Cha Pretoa eli mustaa teetä noukkani eessä.

Mutta aivan muuta asiaa mun piti...

Taksilla taidetaan taidetta mennä katsomaan. Kuski ei löydä millään katua haluttua.
Yhden gallerian ovella on kolme naista, kysyn puhuvatko englantia ja yksi puhuu hyvinkin. Tietää paikan ja pyytää mua tulemaan tähän näyttelyyn sen jälkeen.
Neuvoo kuskia joka ei kuuntele sanaakaan.
Maiskuttaa vaan typerästi suutaan.
Eli hortoilu jatkuu.

Kunnes kyllästyn ja käsken äijän jättää mut kadulle, otan itse selvää missä se on.
Yliopistoalueella kun ollaan, täällä tod.näk puhutaan englantia. Ja saankin suunnan parilta opiskelijalta.

Näyttely on pienehkö mutta hieno. Yllättäen esillä on Picassoa, Miroa ja Monet'a brasilialaisten maalareiden lisäksi. Ja sisäänpääsy on ilmainen!

Kävelen takas aiempaan näyttelyyn, kun kerran lupailin tulla sinne.
Ilmainen sisuksiinpääsy on sinnekin, jes!
Nainen tulee vastaan ja muistaa. Tulit takas, kiva, toivottavasti nautit näyttelystä.

Kiertelen katsellen grafiikkaa ja nainen tulee uudelleen juttelemaan. Teemme sinunkaupat, hän on Angela Santos, gallerian vastaava ja itsekin artisti.
Viehättävää juttuseuraa ja kierrämme yhdessä galleriaa saaden näin syventävää opastusta. Kiertueen lopuksi Angela antaa käyntikortin pyytää kirjoittamaan emailia jostain päin maailmaa.

Keskustaan päästyäni osun ostoskadulle.Postimerkkiliikkeen ikkunassa on kokoelma St. Vincentin merkkejä ja kaikissa niissä on kuva Michael Jacksonista! Jopa on maalla Jackson-fani postimerkkiministeriössä. Jos lähettäis Kirkan tai Dannyn levyjä sinne tekisköhän ne niistäkin merkit?

Pääbussimestassa on taulutolppa jossa kerrotaan matkustajamääristä sun muista. Joka kuukausi tämän paikan kautta kulkee yli 2 miljoonaa matkustajaa. En ihmettele.
Palvelut pelaa, ruokapaikkoja on vähän väliä. Automaatteja joista saa jopa kirjoja!

Luen odotellesani Lonely Planetia ja kiinnostais nähdä aito alkukantainen intiaanikylä jossain päin Brasiliassa, ehkäpä Amazonasin alueella. Aikomus olis reissun loppuvaiheessa mennä länsipuolta Venezuelaan ja siellä asuu raja-alueella Yanomami-intiaaneja, joista suurin osa pohjois-Brasilian puolella. Heimoon "törmättiin" vasta 1950-luvulla. Täysin kivikautinen elintyyli heillä.
Kirjan mukaan alueelle turisteilla on vaikea päästä, viranomaiset haluavat suojella heimoa ulkopuolisilta. Ehkä hyvä niin.

Matkaan.
Sao Paulon moottoritie alkaa. Lastulevyistä tehtyä favelaa joka mutka ja notko mihin vain majan matalan saa tehtyä. Rankan näköistä asuinaluetta, jos tätä nyt asumiseksi voi sanoa.
15h bussimatka, siispä reporankana retkotan ja yhdyn retorisesti Sinikka Nopolaan: olen enemmän kotonani (junassa) matkustaessani kuin kotona ollessani.

Bussi on ns leito, eli pelkästään sängyiksi kaatuvia istuimia. WCt on samanlaisia kuin lentokoneissa. Jäähdytetty laatikko on täynnä ilmaista vettä pulloissa. Tai mikä nyt on ilmaista, varmasti ilmaisuus näkyy matkalipussa, tämäkin matka kun maksoi 70 euroa, mutta kestokin on 15 tuntia ettei ihan naapurikylään mennä.

FOZ DO IGUACU

Perillä. Nappaan summissa bussin joka näyttää siltä että centroon voisi olla menossa. Ja meni.

Huumaava helle jatkuu, rinkka selässä kuumuus kaksinkertaistuu. varsinkin kun siellä on varustus jolla pärjätä 4-5 kuukautta kuumassa ja kylmässä ympäristössä.
Valitsen vahingossa löytämäni Hotel San Remon ja kun hinta ja laatu kiteytyy 40 reaisiin niin olen huoneen vakiasukki seuraavat dois noites.

Tämä kaupunki on rajakaupunki kolmen valtakunnan välillä: Brasilian, Argentiinan ja Paraguayn. Paraguay on toinen syy miksi täällä olen, sinne pyrin seuraavaksi.
Toinen ei-niin-vähäinen syy on Foz do Iguacun vesiputoukset.
Näin kuvia netissä ja pakko nähdä ne myös livenä!

On kuitenkin jo klo 14 eli maltan mieleni ja päätän käydä katsomassa maailman suurimman vesivoimalan Itaipussa parinkymmennen kilometrin päässä. Bussilla bääsee.
Kätevä systeemi täällä: maksat 2 reaisin "pääsymaksun" paikallisbussialueelle ja voit hypätä sen jälkeen mihin bussiin vaan, matka on jo maksettu. Toimii!

Alueesta on tehty oikea turistirysä lippuineen ja opastettuine kiertoajeluineen. Valitsen opasmatkan, uskon että saan siitä enemmän, varsinkin kun juttu kestää liki 2 tuntia.

Kierros onkin upea, opas puhuu hyvää englantia. Kierretään koko voimala, ajamme myös Paraguayn puolelle, laitoshan on tasan Brasilian ja Paraguayn rajalla.

Betonia systeemin tekemiseen kului niin paljon että joku on laskenut että sillä päällystäisi kaksikaistaisen moottoritien Lissabonista Moskovaan!
Voimala on korkeimmillaan 200 metriä ja korkea ja iskeekin korkea kammo kun kurkistamme 150 metrin korkeudesta laitoksen sisätiloissa alaspäin. Suoraa pudotusta koko matka ja välissä vain harva kaide, helvetti ku huimaa!

En muista millaisia määriä laitos jauhaa sähköä mutta näytöllä on luku joka on satoja miljardeja kWh, voimalan yksi turbiini (niitä on muistaakseni 16) riittää antamaan sähköä koko Paraguaylle!

http://www.woophy.com/map/download.php?file=271200%2Ejpg

Reppu piti jättää turvallisuussyistä kaappiin, eivät ota mitään riskejä terrorismin tms takia.
Kameravalvontaa kymmenine kuvaruutuineen, mielettömän tarkat zoomit, näkevät vaikka sanomalehteä lukea.
Kameraäijät zoomailivatkin lippumyyntialueen ihmisiä ja niiden liikkeitä koko ajan.
Kiitos kierroksesta ja bai-bai.

F.d.Iguacu näyttää erilaiselta kuin muut Brassien kaupungit, jopa muslimeja huiveineen näkyy täällä. Jollain lailla eivät sovi ollenkaan tähän paljastelevaan latinokulttuuriin.
Vaaleita ihmisiäkin on paljon, mikä ei ole pelkästään hyvä asia. Visuaalisesti. Olenhan latina-painotteinen. Visuaalisesti. Vaalee on liian haalee.

Kaupunki on muutenkin erilainen, todella siisti ja laitetun näköinen. Vaikuttaa rauhalliselta ja turvalliselta mutta silti herättää huomiota sähköaitojen määrä asuntojen ympärillä. Lieneekö Paraguay syynä? Raja on aivan vieressä ja passeja ei kysytä, kuka tahansa sieltä voi tulla tänne vauraampaan maahan ja tehdä mitä tekevät. Paraguay on takapajula Brasiliaan verrattuna.
Helvetin kuuma täällä on. Se nyt taas ei oo paraguaylaisten syy.

Illalla kello 21 on vielä 33 astetta lämmintä! Kyllä tulee kuitenkin tätä ikävä lämpöä kun joskus myöhemmin päädyn maailman eteläisimpään kaupunkiin Argentiinassa eli Ushuaiaan. Tämänhetkinen huippulämpötila on 9 astetta. Ja siellä on nyt kesä!

Aamulla nappaan bussin ja painelen putouksia pällistelemään. Hauska nimi portugaliksi niillä: cataratas.
Paraguayn ja Argentiinan välisellä rajajoella on 275 vesiputousta ja korkeimmat on 80 metriä korkeat, korkeammat kuin Niagaran putoukset.

Espanjalaiset "löysivät" putoukset 1541 mutta Tupi-Guarana -intiaaneille alue oli tunnettu jo kauan ennen sitä. Putoukset oli pyhiä heille ja ruumiit haudattiin tänne siksi.

Turistikausi on päällä ja ärsyttääkin valtava tungos parhaimmilla paikoilla mutta minkäs teen, kaikki minä mukaan lukien haluamme nähdä putoukset.
Polku kulkee viidakkoa pitkin ja mielettömän suuria hämähäkkejä kulkee polun vieressä, kämmenen kokoisia karvaisia ruskeita otuksia.
Pesukarhunnäköisiä eläimiä seuraa ihmisiä odottaen että jotain nannaa heltiäisi. Jos antaisin pari dollaria, ostakaa jotain kivaa itellenne?

Pääsen ihan putousten viereen ja onpa ne valtavan kokoiset! Vesi pauhaa ja sateenkaaria näkyy putousten alaosassa.
Putousten viereen ja yläpuolelle on rakennettu lavoja joista näkee hyvin. Saan muutaman loistavan kuvankin napattua.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=272051%2Ejpg

http://www.woophy.com/map/download.php?file=272049%2Ejpg

http://www.woophy.com/map/download.php?file=272054%2Ejpg

Ostan lipun pieneen laivaan jolla pääsee kiertelemään putousten yläpuolella.
Ymmärrettävistä syistä ihan putousten yläreunaan vene ei mene.
Lipunmyyjä kysyy mistä olen ja saatuaan vastauksen sanoo että sittenhän voimme puhua saksaa. Miten niin? Suomessa on oma kieli, eikä saksa.
Aijaa? Oma kieli? Ei saksaa? No miten sanot suomeksi "what is your name?"
Kerron sen ja tyyppi sanoo voah, ihme kieltä!

Kiertelemme vähän kauempanakin Argentiinan puolella rantaa. Suuri parvi isokokoisia kirkkaankeltaisia perhosia kieppuu rantakivikossa muttemme pääse lähemmäs kivien takia. Harmi.
Kippari on fantastinen tyyppi, silmäkulmat pilkettä täynnä ja puhuu englantia, kertoo hymyillen koko ajan mitä ympärillä on. Välillä antaa pieniä kurvinäytteitä veneellään kaasu pohjassa.

Vietän viitisen tuntia alueella, istun hetekn putousten vierellä kylmällä olusella ja heittelen keksinpaloja veteen ja katon ku hopeakylkikalat tappelee verisesti niistä.
Niska ja olkavarret punoittaa auringosta, kuumuus on taas jotain älytöntä, hihaton paita on selästä liimattu kiinni.

Illalla kiertelen Fozin keskustassa ja ihmettelen edelleen kaupungin erilaisuutta. Todella siisti, talot hyvässä maalissa ja muutenkin kunnossa.

Aamulla yritän maksaa hotellia Visalla mutta heille ei kelpaakaan kuin realit, ei eurotkaan käy. Ei kun etsimään automaattia.

Onkohan tämä enne? Nyt pitäisi päästä Paraguayn puolelle ja pieni jännitys päällä päästävätkö mua maahan, mulla kun ei ole taaskaan minkään sortin lippua näyttää että aion poistua jossain vaiheessa maasta. Jäi pysyvä pelkovamma takaraivoon siitä takkuamisesta kun tulin Brasiliaan.
Täällä kun joka maa vaatii että olen myös poistumassa maasta. Ainakin periaatteessa, eli pääsyn evääminen maahan on mahdollista.

Paikallisbussit kulkee jatkuvasti Fozin ja Paraguayn puolella heti rajajoen jälkeen olevan Ciudad del Esten välillä.
Odotan hyvä jos 3 minuuttia ja jo tulee bussi nokassaan kyltti "Ciudad del Este".

Selitän kuskille kaksikin eri kertaa että päästä mut raja-asemalla pois, tarvitsen exit-leiman passiini. Si si, sanoo vain.
Lähestymme rajajokea ja autojen, bussien, motskareiden ja ihmisten virta kasvaa. Näyttää siltä kuin koko Brasilia on evakuoimassa väkeään maasta.

Yhtäkkiä olemmekin jo Puente de la Amistadilla eli Ystävyyden Sillalla joka yhdistää maat.
Hemmetin kuski ei pysäyttänytkään Brassien puolella! Hyppään kyydistä pois toisella puolella ja kysyin sotilailta missä on Brasilian raja-asema. "Tuolla" ja viittaavat joen toiselle puolelle. Arvasinhan!

Ei muuta kuin rinkka selkään ja kävelen helteessä ihmisvirran mukana takaspäin.

Sillalle päästyäni iskee huimaus! Joki on leveä, silta korkea, elämä lyhyt, Rytkönen pitkä, ja jalankulkupuoli metrin leveä eiku kapea, eikä betonipaloista väsätty "aita" ole kuin näytiksi ehjä. Jumaliste, tästä kun horjahtais niin se oli siinä.

No en horjahtanu. Toisella puolella löydän passinleimauspisteen, saan exit-leiman ja olen virallisesti out maasta.
Meen tien reunaan, ehkä bussi tulee johon hypätä. Yksi motskari pysähtyy viereen ja lupaa viedä to the other side jos maksan 3 reais. Saat 2. Sopii.
Pääsen nopeasti kyydissä raja-asemalle ja nyt jännää että saanko entry-leima vai kysyvätkö matkalippua?

Virkailija ottaa passin, kirjaa ylös tiedot, kysyy minne olen menossa. Vastaan että Asuncionin kautta Argentiinaan. Vastaus kelpaa, lippua ei kysellä ja passini saa komean ison entry-leiman.

Olen Paraguayssa!

Ja tarina jatkuu myöhemmin Paraguay-osiossa. Insallah!

0 Comments:

Post a Comment

<< Home