Reissukertomuksia maailmalta

Reissuja, matkoja, kommelluksia ja muuta ihmeellistä maailmalta. Tässä reissuistani muutama email koottu yhdelle saitille. Lukea saa, kommentoida saa, kirjoittakaa palautetta, niitä on aina mukava lukea. Pari aiheeseenliittymätöntä linkkiä: Matkakuvia: http://www.fotolog.net/mikalehtimaki

My Photo
Name:
Location: Vaasa, Finland

Saturday, December 29, 2007

KOLUMBIA

Helppo tulli tälläkin puolella rajaa. Eivät edes kyselleet tavaroistani, eikä antaneet tullauslappuakaan.
Ja sama tylsä printtileima passiin kuin Ecuadorin puolellakin.

Kuski vie mut muutaman kilometrin eteenpäin ja ollaan Ipialeksen pikkukaupungin bussiasemalla. Ja vaihdan kaaran kotteroon. No ei, hyväkuntoinen pikkubussi, ja matka jatkuu kohti Pastoa, puolentoista tunnin paahto edessä.

Paahtamista nimenomaan, pikkubussilla painellaan rotkon reunaa pitkin. Tie on kyllä loistavassa kunnossa ja päällystetty. Kuskikin kokee olevansa loistavassa kunnossa, ajaa kuin hullu ja oli mutka tai ei niin ohi vain.

Välillä on sotilaita aseineen tienvierustalla ja silloilla. Lienee FARC-sissien takia? Putumayon alueella niitä notkuu viidakon täydeltä, Uribe Alvaron hallitus on pistänyt viidakkopojat koville.

Kuskin harrastus näyttää tosiaan olevan "ohi aina kun on sulkuviiva ja mutka". Luottaa onneensa liikaa. Ilmankos edessä istuva nainen teki ristinmerkit rintaansa ennen kuin Ipialesista lähdettiin. Taisi tuntea kuskin?

Pikkubussin taustapeiliin on vedetty ylimääräinen nopeusmittari, matkustajat näkevät millä vauhdilla kuski kaahaa ja tietävät pelätä enemmän.

Selaan kirjaa ja tutustun tulevaan. Maalla on 3000 km rantaviivaa, noin 50:50 Tyynellä Valtameren ja Atlantin kesken.

Ja muuta yllättävää: On laillista pitää hallussaan 20 grammaa marihuanaa tai 5 grammaa kokaiinia. Ja mä kun jo mietin että miten suhtautuvat mun Mate de Coca -teepusseihin. Vaikka ne eivät edes ole huumaavaa.

Pastossa perillä. Ajattelin kokeilla onneani ja painella suoraan lentotoimistoon ja ostaa lentolipun Bogotaan.
Taksikuski tulee ja kysyy haluanko lentokentälle. Vastaan että ensin toimistoon.
Kannattaa mennä suoraan kentälle, saat lipun sieltäkin.

Oukei, sinne sitten. Matkaa on reilusti yli 30 km ja kuski saa mukavan rahan tästä.
Ricardoksi esittelee itsensä ja käsipäivää. Ukko on kova juttelemaan, naureskelee ja esittelee mulle sammuneen tulivuoren matkan varrella.

Oon hiukka huolestunut jos kone onkin täynnä. Ricardo palvelee ja soittaa kentälle ja varmistaa vauhdilla asian, tilaa on, sinne vaan.

Pääsen kentälle, porukkaa on jo menossa koneeseen ja jonotan suoraan tiskille kysyen saanko lipun ja käykö Visa-kortti. Saat ja käy.

Läpivalaisun läpi ja huolellinen tarkastus ettei ole metallia matkassa. Toisen kerran valaistaan kun kävelen portista konetta kohden. Tarkkaa touhua.
Ja puolivälissä pihaa kaikki tutkitaan metallipaljastimella. Varmaa on varmaa.

Kävipä älytön säkä, ensin bussista suoraan taksiin ja taksista suoraan koneeseen. Liiankin helposti meni?

Lippu maksoi 89 euroa. Kestän sen. Varsinkin kun matkan kesto bussilla olisi ollut 22 tuntia, lentokoneella 55 minuuttia.

BOGOTA

No niin, kuuluisaan pääkaupunkiin päästiin, El Doradon lentokentälle.
Ja suuri on kaupunki, vajaat 8 miljoonaa asukasta. Kovin matalalla en ole vieläkään, 2600 metriä meren pinnan yläpuolella.

Taksi alle, suurkaupungin hinnat, 16000 pesoa La Candelarian kaupunginosaan.
Kuski lukitsi samantien ovet, muuten voi joutua punaisissa valoissa ns "miljonäärikiertueelle":
Nimi tulee siitä kun valoissa pahat pojat nyppäävät asiakkaan autosta ulos ja sen jälkeen kyyditetään kaupungin pankkiautomaatit läpi tyhjentäen tilisi.

Kaupunki näyttää mukavalle keskustaan ajettaessa, vihreää joka puolella, ei pelkkää betonia ja asfalttia.

Erikoisen näköinen hautausmaa ohitetaan, kuin neljä suurta keskitysleirin valkokalkittua ulkoparakkia joissa satoja luukkuja joissa vainajat ikiuneksivat.
"La Vida Es Sagrada" lukee jokaisen päädyssä.

Hotelli Platypus onkin täynnä! Harmi, Lonely Planet suositteli paikkaa. Respan tyyppi puhuu jopa englantia ja ystävällisenä soitti Hotel Internacionaliin ja sieltä löytyi mulle huone.
Muttei yksiötä joten joudun maksamaan 40000 pesoa eli noin 20 USD. Kyllä yhden yön pystyy siihen hintaan.

Kuulosti hyvältä nimeltä, että oikein Internacional.
Mutta mikä loukku! Väliseinä oli kyhätty häthätää laudoista ja heilui kuin heinämies kun oven aukaisi ja kiinniveti.
Ikkuna pysyi auki puolentoista litran limsapullolla.
Pytty sentään oli mutta ilman mitään renkaita, kiva istua kylmällä posliinilla. Talvisin on lyhyt käynti käymälässä.
Tämähän on pahainen mökki. Arvaan itsekin että huomenna alkaa asunnon etsintö.

Eikun nyt. Lähden kyselemään muista hotelleista halvempaa majaa ja heti ekasta löytyy 30000:lla yksiö kuumalla vedellä. Tuun siis aamulla tänne.

Kirja kehuu La Gato Gris-nimistä ravintolaa ja sinne.
Onpas hieno! Kalkkirapatut seinät ja vanhaa ajan hiomaa tummaa puuta. Ja oikea iso takka jossa oikea iso nuotio. Seinät koristeltu Dalin maalauksilla, kopioilla tietty.

Muutama asiakas lisäkseni ja yksi miehistä intoutuu laulamaan musiikin mukana. Kelpaa kuunnella kun osaa laulaa.

Näin jossain vuosi sitten tilaston jonka mukaan maailman onnellisimmat ihmiset ovat, hieman yllättäen, kolumbialaisia.
Pitkä verinen ja kova historia on opettanut nauttimaan tästä päivästä.
Ja tämän yhden päivän kokemus on osoittanut että välittömiä ovat ja hyväntuulisia.
Saa nähdä pysyykö vaikutelma yllä lopunkin ajan. Uskon näin.

Aamulla aivan ensimmäisenä karsinani vaihto hotelliin nimeltä El Dorado (nimi lupaa taas kerran paljon).
Paljon parempi, kodikkaammat huoneet. Jopa kaksi henkariakin!
Suihku on hauska versio: pelkkä käyrä putki ilman mitään suutinta mutta toimii. Kuumaa vettä suorasuuntauksella.

Lähden varaamaan paluulippuni takaisin Suomeen Air Francelta. Aikaa reissussani on vielä yli kuukausi mutta koska Ranskan Guyanasta Cayennesta on vain muutamia lentoja Pariisiin niin pelaan varman päälle.
Kallis paluu, 1156 euroa Helsinkiin asti. Pelkät lentokenttäverotkin 142 euroa. Huh.
Hinnat nousevat kesäkuussa reippaasti lomailujen takia, olisin säästänyt 200 euroa jos palaisin ennen 10.6.
Tulee kallis viimeinen viikko.


Museo del Oro

Kuuluu sarjaan täytyynähdä. Bogotan suurin museo. Ja kiiltävä kultaa. Riittävästi.

Historiaa maalla kyllä riittää, Kolumbian ensimmäiset merkit ihmisasutuksesta on jo 14000 vuoden takaa.

Järkyttävä määrä kultaesineitä ajalta ennen espanjalaisia: yli 34000 kappaletta! Museo rankataankin parhaimmaksi kultamuseoksi maailmassa.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=329937%2Ejpg

http://www.woophy.com/map/download.php?file=329936%2Ejpg

http://www.woophy.com/map/download.php?file=329933%2Ejpg

http://www.woophy.com/map/download.php?file=329931%2Ejpg

Otan ilmaisen englanninkielisen oppaan, saa enemmän irti tavaroista.

Yhdessä osastossa on kivipatsaita San Agustinista. Skippasin sen paikan kun lensin tänne Pastosta. Tuntematon kulttuuri ollut, hävisi satoja vuosia ennen espanjalaisten tuloa. Jäljelle jäi n. 700 suurta kivipatsasta ja vuoriin kaiverretut syvät haudat.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=329930%2Ejpg

Ylimmässä kerroksessa oli ryöväämättömästä haudasta löydetyt kulta-esineet jotka varmistavat kuuluisan El Doradon aarteen olemassaolon.
Pohjois-Kolumbian intiaanit kertoivat Kolumbuksen matkakumppanille Alonso de Ojedalle Muisca-intiaanien rituaaleista Guatavitan laguunalla.

Alonso ihmetteli intiaanien suurta kultamäärää ja nämä totesivat you ain't seen nothing yet ja siksipä kertoivat Laguna de Guatavitasta.

Muisca-heimon cacique eli hallitsija Zipa oli maalattu kokonaan kultapölyllä ja he soutivat laguunan keskelle pitämään säännöllisiä seremonioitaan ja "palauttivat" harmonian takia kulta-esineitä takaisin luontoon heittämällä ne laguunaan.

Sukeltajia on viime vuosikymmeninä käynyt laguunan pohjassa etsimässä kultaa ja muutamia on löytynytkin. Mutainen syvä pohja pitää aarteensa itse, kovin paljon sieltä ei ole löytynyt.

Kultainen kopio balsapuisesta seremoniaveneestä soutajineen, pappineen ja Zipa-johtajineen löytyi aikaisemmin haudasta ja on siis lasikaapissa näytteillä.
Harmitti kun valaistus juuri näissä lasikaapeissa oli heikkoa ettei kunnon kuvaa saanut. Ja salamavalon käyttö oli kiellettyä, joskin heijastus lasista olisi varmasti pilannut kuvan.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/1/15/Muisca_raft_Legend_of_El_Dorado_Offerings_of_gold.jpg/300px-Muisca_raft_Legend_of_El_Dorado_Offerings_of_gold.jpg

Jokin ötökkävallankumous on mun kimpussa. Quitossa mehussani oli valtava karvakärpänen, samana päivänä jogurttini valtasi paksu mehiläinen ja nyt täällä imin veden mukana suuhuni ison monijalkaisen karvaisen olion, maistelin sitä jo suussani ja ajattelin että en ole vielä mitään syönyt joten ei se mitään syötävää voi olla.
Sylkäisin lattialle suullisen ja siinä se shaattana oli sätkien. Sori vaan mutta hirvitti sen verran että tallasin sen hengiltä.
Tarkistin elukan olemuksen ja totesin tilanteen että moisesta molluskasta saa kunnon taudin. Niinpä tilasin ison kupillisen raakaa SKYY-vodkaa ja nielaisin steriloivan satsin. (Ilmeisesti tärpätti tepsi kun en sairautta saanut.)

Jessus kun nämä puhuu nopeasti täällä, luulin että Santiagossa puhutaan rapido mutta jäävät puoleen lauseeseen kun nämä ovat jo sanottavansa sanoneet.

Museo Casa de la Monedassa oli pienehkö kokoelma kultaesineistä sekä historiaa mitä missä ja milloin konkistadorit kultaa haeskelivat.
Espanjalaiset ryöstivät kyliä etsiessään kallista kultaa. Raakaa touhua, polttivat kylät ja tappoivat kyläläiset sen jälkeen. Ahneus on suurin pahe maailmassa, edelleen.

Museossa on kuvakaiverruksia espanjalaisista jotka jäivät intiaanien vangiksi.
Koska niin kovasti halusivat kultaa niin intiaanit antoivat sitten sitä: Kuvassa sidottu konkistadori makaa maassa ja intiaanit valavat sulaa kultaa suuhun.

Intiaanille kulta oli pyhää, ei valuuttaa jolla ostettiin jotain muuta. Sillä oli symbolista arvoa ja sen uskottiin tuovan balanssia elämään, ja elämään kuoleman jälkeen. Siksi kultaesineet haudattiin omistajansa mukana.

Kävin aamulla jo Catedral Primadassa, se kun kuulemma menee kiinni jo aamukymmeneltä. Osuin sopivasti kuuntelemaan urkujen sinfoniaa, syntisen kaunista musiikkia, kulki jossain Bachin Airin ja Albinonin Adagion välimaastossa.
Istuin kunnes musiikki loppui, jäi mukava resonanssi muhun.
Suuri kirkko mutta jotenkin "tavallinen". Rakennettu alunperin v. 1538 mutta suurennettu kolme kertaa kunnes 1785 maanjäristys tuhosi kokonaan.
Tämä "uusi" versio on vuodelta 1823.

Hyvän musiikin jälkeen hyvälle aamiaiselle lähellä olevaan La Puerta Falsaan. Mesta on jo 370 vuotta ollut siinä ja palvellut asiakkaita leivonnaisilla ja tuoreella leivällä.
Paikassa on tehty sokerileivonnaisia samalla reseptillä vuodesta 1816 alkaen.
Ovat luullakseni oppineet reseptin ulkoa. Jo.

Donacion Boteron taidemuseossa on melkoisen kuuluisaa sakkia; Renoir, Monet, de Toulose-Lautrec, Chagall, Giacometti, Miro, Picasso ja useita muita eurooppalaisia artisteja.

Löytyi jopa 80-luvun suosikkini Salvador Dalin "veistos" Buste de Femme Retrospectif. Tosin pidän enemmän äijän maalauksista kuin veistoksista. Tai pikemminkin pidin, maku on eri nykyään.

Picassolta oli useita maalauksia ja litografioita. Osa yli kasikymppisenä maalaamansa taulut tuntuivat että vanhus vaan sutaisee vanhasta muistista jotain.

Fernando Boteron itsensä tekemät teokset olivat pikemminkin hauskoja kuin vaikuttavia. Superpaksuja ihmisiä, kaikki mitä mies maalaa on paksuja. Rubensin enkelit on anorektikkoja Boteron hahmoihin verrattuna. Uh. Ja huh.

Boteron versio Mona Lisasta oli hauska myös. ML on ollut ruoka-aikana kotona. Tooodella pyöreä peipi.

http://www.huntfor.com/absoluteig/gallery%2FBotero%2Fbotero3.jpg


Osasi ukko tehdä pronssistakin. Yllättäen kaikki olivat taas paksuja.
Niin oli pronssinen lintukin pyöreä että on ollut varhainen joka aamu kun on madon napannut. Metallimato maistui.
Ei tosin kovin aerodynaaminen muoto tipulla, saapi raasu kovasti räpytellä että ilmojen halki kävisi lentäjän tie.

http://www.artnet.com/Images/magazine/news/artmarketwatch/artmarketwatch5-26-2s.jpg

Turvamiesbisnes on kovassa kurssissa Bogotassa. Täällä on työllistyy aseistettuja vartijoita 100000, ja puhun nyt pelkästään Bogotasta.
Toisaalta Kolumbialla oli vielä muutamia vuosia sitten kunnia olla "Maailman vaarallisin maa" sekä Bogotalla "Kidnappausten pääkaupunki" mutta tilanne aivan toinen nykyisin.

Señor Alvaro Uribe valittiin presidentiksi syyskuussa 2002 ja sen jälkeen tilastot kertovat turvallisuuden kohentuneen huomattavasti. Vai mitä voi sanoa siitä että valinnan jälkeen murhat ovat vähentyneet 40%, terrorismi 66% ja kidnappaukset 79%.
Aikamoisia lukuja.
Uriben hallitus pisti kovan kovaa vastaan.

Myös kapinalliset sissit kuten kommunistinen FARC, marxilainen ELN, oikeistolainen paramilitaarinen AUC ja terroristinen M-19 ovat saaneet siipeensä sen jälkeen.
Pahin alue on eteläinen Kolumbia. Suuria FARCin joukkoja on etsiytynyt sinne turvaan viidakkoon armeijan jahdatessa heitä. Osa majailee myös Ecuadorin puolella.

M-19 sai julkisuutta v. 1990 vallattuaan täällä Bogotassa oikeuspalatsin. Armeija otti yhteen porukan kanssa ja tuloksena oli runsaan vuorokauden tulituksen jälkeen 35 kuollutta terroristia ja 11 kuollutta Korkeimman Oikeuden jäsentä. Sekä totaalisesti raunioitunut oikeuspalatsi.

Ei ollut ensimmäinen kerta kun oikeustalo saa siipeensä. Vuonna 1921 El Bogotazoksi sanottu pieni sisällissota sai alkunsa kun silloinen presidentti Gaitán salamurhattiin ja kapina alkoi. 2500 kaupunkilaista sai surmansa ja 136 taloa poltettiin, myös oikeuspalatsi.

Turvattomuus luo myös muutakin bisnestä kuin turvamiespalvelut. Täällä sai päähäniskun tai -piston eräs Miguel Caballero ja aloitti luodinkestävien vaatteiden teon.
Vaatteet eivät ole mitään Michelinukkomaisia paksuja suojahaalareita vaan Armani-tyylisiä pukuja. Firma on erikoistunut nahka- ja mokkatakkeihin mutta valikoimasta löytyy myös veitsenkestäviä paitoja, miinankestäviä bootseja ja käsikranaatinkestäviä huopia.
Ei puutu kuin kirveenkestävä pipo.

Kaikki USAlaiset diplomaatit täällä käyttävät Miguelin pukuja jotka maksavat 200-2000 USD. Ei paha hinta hengen säilymisestä.
Saakohan kuitit vähentää verotuksessa? Tai laskeeko se henkivakuutusmaksuja?

Monen maan presidentitkin käyttävät herran puvustamoa.

Kuulemma maan parantunut tilanne on pudottanut señor Caballeron tuloja mutta Irakin sota on taas sitten tuonut nostetta.
Mister tienaa vuodessa 3 miljoonaa dollaria.
Varmaankin joutuu käyttämään omia tuotteitaan nykyisin?

http://www.miguelcaballero.com


Katolilaisuuden monikasvoisuutta: Kolumbiassa harkitaan lakia jolla saisi avioeron 15 minuutissa, mutta täällä voi yhä saada jopa 4,5 vuotta vankilaa abortista.

Kylläpä on taas paljon nähty ja koettu. Kolumbia on tähän asti ollut pelkästään positiivinen kokemus.

Tuumin että sitten kun Suomeen palaan niin tuskin mun arjensietokyky tästä on ainakaan parantunut?
Luulen että oon pitkään muissa maailmoissa. Seison tyhmänä Citymarketin murohyllyn edessä ja en tiedä olinko tulossa vai menossa, tai että pidänkö edes muroista.

Ja tuskin koskaan unohdan tätä reissua. Paitsi sitten joskus kun olen seniilinä laitoksessa. Hoitaja kysyy mairealla äänellä että "millaista meillä siellä Argentiinassa taas oikein olikaan" ja minä vain kuolaan kun luulen että argentiinalaista pihviä saan, tietenkin survottuna kun en jääräpäänä suostu tekareita pitämään.

Bogotassa on kaduilla muuten paljon kaikenlaisia tolppia ja pylväitä mihin kävellä näin lämpiminä päivinä. :)

Sotilasmuseossa piti sitten käydä. Kylläpä oli vahvasti aseistettu katu,
rynnäkkökiväärimiehiä joka nurkalla.
Muutenkin kaupungilla näkyy aseistettuja sotilaita usein.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=329477%2Ejpg

Niitä tavanomaisia aseita siellä oli kahdessa kerroksessa. Mitali-osastossa oli prenikoita ympäri maailman.
Näkyipä lasikaapissa olevan amerikkalaisten kuuluisa Purple Heart-mitali. Jaa että tommonen tilulilu-lelu se sitten on?

Ja löytyipä 7 erilaista Suomestakin! "Urheudesta" luki kahdessa mitalissa. Enpä olisi arvannut täältä niitä löytyvän.
Varsinkaan kun Neukkulasta oli vain 3 mitalia. Noh, 1 finskihän vastaa 12 ryss.. anteeksi neuvostoliittolaista että oikeinpäinhän määrä oli.

Ruotsalaisia mitaleita ei ollut. Nehän hyppivätkin trampoliinilla "hups och hej" ja leipoivat pipareita samaan aikaan kun suomalaiset taistelivat urheasti, olisi puna-armeija marssinut saman tien Ruotsiin asti ellei olisi kunnon puskuri ollut välissä.

Kaikkea tänne on kanssa kerätty: paavin vieraillessa täällä 1968 lensi hän helikopterilla ja se istuin millä pope istui on nyt täällä näytteillä.
Teki mieli tarkistaa liimasiko paavi purkkansa istuimen alle piiloon?

Restaurant Romanassa yksi parhaimmista pastaruoista mitä olen reissullani saanut. Tyylikäs ravintola. Hyvää punaviiniä, chileläistä, muuta tarjoilija ei osannut sanoa.

Naapuripöydässä kaksi vanhaa pukumiestä puhuu jotain kokaiinin lennättämisestä, sääli etten ymmärrä tarpeeksi. Ukot eivät mitään salakuljettajia ole, puhuivat vain päivän polttavista asioista.

Täällä oli muutama viikko sitten yli 1000 kg kokaiinitakavarikko.
Kova isku pojille, aikamoinen määrä katukaupassa.

Huumekaupalla on pitkä historia. 1948 -1957 maan kaksi puoluetta, Liberaalit ja Konservatiivit, aloittivat sodan toisiaan vastaan. La Violenciaksi kutsutun kauden aikana yli 300000 ihmistä kuoli yhteenotoissa.

Liberaalit vasemmistolaiset saivat jalansijaa maaseudulta ja rikkaat maanomistajat perustivat omia armeijoitaan tappamaan heitä.

Oppositio perusti vasemmistolaisen FARCin vastustamaan maanomistajien paramilitaareja ja oikeistohallituskin päätti taasen tappaa FARCin jäseniä.
Siitä seurasi lisää guerrilla-ryhmiä kuten ELN ja Movimiento 19 de Abril eli M-19.

Neuvostoliitto rahoitti FARCia ja ELNää ja kun Nekala sitten sortui, jäi rahat tulematta tilille. Alkoi kokaiininvalmistus joista rahaa aseisiin saatiin. Perustettiin huumekartelleja.

Samaa harrastivat maanomistajien AUC eli paramilitaarit, helppoa rahaa. Yhdysvallat rahoitti ja aseisti AUCia ja Kolumbian armeija sulki silmänsä hyväksyen sen.

AUC teki terrorismia omassa maassaan hallituksen ollessa piittaamaton, he tappoivat kylä kylän jälkeen nuoret pojat ja miehet varmistaen ettei heistä ainakaan FARCin sissejä kasva. Tuskin tällä kyläläisten sympatioita saatiin.

USAn kaksinaamaisuus näkyi. He rahoittivat ja aseistivat oikeistolaista AUCia joka samaan aikaan sai 70% rahoistaan huumekaupasta. Amerikkalaisten käyttäjien rahoilla.
USA on listannut AUCin yhdeksi terroristijärjestöksi ja samaan aikaan rahoittaa sen tekemisiä.
Skitsofreenistä.
USAlle kaikki on vain opportunismiä.

Huumekartellit perustivat jopa puolueen, kaksi sanomalehteä ja rahoittivat suuria talonrakennusprojekteja.
Entinen autovaras, nykyinen kartellipomo Pablo Escobar valittiin kongressiin vuonna 1982.
Vuonna 1983 Escobarin omaisuus arvioitiin 2 miljardiksi dollariksi hänen ollen näin yksi maailman rikkaimmista rikollisista.

Hallitukselle tuli mitta täyteen huumetta. Alkoi huumeiden vastainen kampanja ja seurauksena kartellipomot katosivat julkisuudesta. He ehdottivat presidentti Betancurille että vastineeksi koskemattomuudesta he investoisivat rahaa valtion kehitysohjelmiin.
Ei kelvannut pressalle.

Seuraava ehdotus oli jo huippu. Huumekartellit lupautuivat maksamaan koko Kolumbian valtionvelan kerralla pois vastineeksi koskemattomuudestaan.

Valtionvelka oli 13 miljardia US-dollaria.
Aika huikea tarjous.

Vastaus oli luonnollisesti ei.
Maahan olisi joutunut aikamoisiin vaikeuksiin muiden maiden kanssa antaessaan high rank-rikollisille koskemattomuuden.

Tästä seurasi kartellin kosto, maassa alkoi sotatila huumemafian murhatessa johtavan presidenttiehdokkaan Galánin. Samoin alkoi kaikkien heitä vastustavien poliitikkojen murhat ja murhayritykset; pankkien pommiräjäytykset jotka olivat jäädyttäneet kartellien varoja; lehtitalojen jotka kirjoittivat negatiivisesti heistä.

Vuonna 1989 kartelli räjäytti yhden Avianca-lentoyhtiön koneen alas mukanaan 107 matkustajaa. (Hmm, käytin kyseistä yhtiötä
tänne tullessani ja olen jo ostanut jatkolennot Aviancalta, jännää.)

1990-luvun alussa uusi hallitus sai sovituksi terrorismin lopettamisen kartellien kanssa. Escobar ja muut johtajat antautuivat kotiarestiin luksustaloihinsa.
Jopa olikin rangaistus!

Hallitus aikoi kuitenkin siirrättää Escobarin muualle mutta tämä ei sopinut Pablo-pojalle vaan karkureissu tuli.
Perustettiin erityinen 1500 miehen ryhmä jahtaamaan Escobaria ja 499 päivän kuluttua saatiin herra jäljitetyksi Medellinistä ja hyökkäyksessä taloon mies sai surmansa.

Tämänhetkinen presidentti Alvaro Uribe on suosituin presidentti etelä-Amerikassa. Kansa on tyytyväinen kun maan turvallisuus on jatkuvassa nousussa vaikka tilanne ei ole paras mahdollinen vieläkään. FARC-sissit räjäyttivät viime viikolla yhden armeijan kuorma-auton surmaten näin 19 sotilasta.

Ja tietyillä alueilla ei suositella matkustamista öisin. Bussit saatetaan pysäyttää ja matkustajat ryöstetään.


Kahvi ja Kolumbia kuuluvat yhteen. Brasilia on edelleen maailman ykkönen ja Kolumbia on ollut pitkään kakkonen. Haastaja idästä on kuitenkin iskenyt; Vietnam kilpailee nykyisin kakkossijasta Kolumbian kanssa, yllättävä kilpailija!

Paras kahvilaatu kasvaa 1200 - 1700 metrin korkeudella, kasvattavat täällä arabica-lajiketta.
Huomaan jo kaupungeissa että joka kahvilasta ei saa enää teetä. Vain kahvia eri laatuisina. Surullista. Mulle.

Venezuelalaissyntyinen Simon Bolivar on täälläkin kova sana. Mies vapautti espanjalaisten hallinnasta kerta laakilla kuusi maata, Kolumbian, Panaman, Perun, Venezuelan,Ecuadorin ja Bolivian.
Bogotan suuri aukio Plaza de Bolivar on omistettu hänelle.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=329478%2Ejpg

Bolivarista tuli vapautuksen jälkeen Gran Colombian eli Kolumbian, Venezuelan, Panaman ja Ecuadorin johtaja, mutta kiireisenä miehenä oli vapauttamassa muita maita ja jäi hallitseminen heikoille.
Pian jo maassa alkoi sisällissota ja lopulta maat jakautuivat ja julistautuivat omiksi valtioikseen.

Simonin loppuelämä ei mennyt ihan kuin vapauttajalle kuuluisi. Hän kuoli yksin hylättynä ja rahattomana. Yksi viimeisistä lauseista oli "Historiassa on ollut kolme suurta houkkaa, Jeesus, Don Quijote ja minä".
Sen pituinen se.

Aamulla käpyttelin Museo Historico Policiaan,
Poliisimuseoon.
Vastassa ovella oli vihreäunivormuinen poliisi ja kun selvisi että englanti sopii paremmin, sain toisen nuoren poliisin oppaaksi.

Hyvä opas! Mukava ja rento tyyppi ja antoi ottaa valokuviakin vaikka sanoi ettei oikeastaan saisi. Lupasin etten laita niitä kuvia nettiin.

Komea vanha nelikerroksinen rakennus on ollut 1920-luvulla poliisien päämaja mutta muutettiin 1984 museoksi.

Päämielenkiinto täällä on mulle huumekartellijohtaja Pablo Escobarin esineitä mitkä hänellä oli jäädessään poliiseille kiikkiin. Paremmin sanottuna kun joutui ammutuksia yrittäessään paeta.

Poliisi onnistui jäljittämään Medellinissä Escobarin satelliittipuhelut, nauhoitti ne ja sai selville missä asunnossa mies piileksi.
Joukkorynnäköllä sisään ja Escobarin apulainen yritti tulittaa poliisia konepistoolillaan mutta sai itse surmansa.

Escobar itse yritti katon kautta pakoon mutta havaitsi poliisijoukkojen piirittävän taloa ja päätti ampua tiensä läpi.
Ei mitään mahdollisuuksia, poliisit ampuivat miehen talonsa katolle.
Lasikaapissa on yksi verinen kattotiili otettu talteen, samoin kuin vihreä takki joka oli Escobarilla yllään.

Opas kertoi Pablon pitäneen mahdollisimman tavallisia vaatteita ettei kiinnittäisi kenenkään huomiota.

Toisessa lasikaapissa oli Escobarin aseita, Uzeja ja pistooleita, sekä rannekello, piippari ja Ray-Banit nahkakotelossa.

Viereisessä huoneessa oli kalma kokoelma mustavalkoisia suurennettuja valokuvia kymmenistä poliisien ampumista kartellin jäsenistä makaamassa verisohjona kaduilla. Rumaa jälkeä tulee kun miestä ammutaan useita kertoja, hyi hitto.

Kuvien alla oli luonnollisen kokoinen vahaukko Pablo Escobarista, ei mikään pieni mies ollut. Paksu musta parta vielä lisää pelottavuutta.

Sisäpatiolla oli oranssi Harley-Davidson kullatuilla koristeilla. Escobar osti sen serkulleen mutta poliisit takavarikoivat sen.

Muissa huoneissa oli laitteita millä poliisit salakuuntelivat miehen puheluita.
Ja iso pöytä vetolaatikoineen.

Kysyin mikä se on. Se oli Escobarin huoneessa ja tutkittaessa sitä sieltä löytyi kätkö jossa kokaiinipusseja ja miljoona dollaria käteistä.
Opas antoi mun aukoa laatikoita ja sanoi että hoksaatko miten kätkö avataan. En nyt ruvennut koko piironkia penkomaan joten mies otti kiinni päällyslevystä ja tempaisi sen liukuen auki ja siellä oli suuria lokeroita kamoille.

Samassa huoneessa oli vahasta tehtyjä kasvoja. Sain kuulla että ne olivat Escobarin ammattitappajien kasvoja. Ensimmäinen oli miehen joka tappoi 65 miestä ennenkuin itse joutui poliisin ampumaksi. Mies tappoi ensimmäisen kerran 13-vuotiaana.
Oli lapsena nähnyt kun sekä sisko että äiti oli raiskattu ja jäljet jäivät poikaankin.

Yläkerrassa oli valokuvia poliisiasemista mille FARCin sissit olivat hyökänneet, kolme asemaa oli totaalisen tuusannuuskana.
Lasin alla seulaksi ammuttuja poliisien univormuja.

Ihmeitäkin tapahtuu. Sissit ampuivat singolla poliisien helikopteria ja ammus osuikin mutta ei räjähtänyt, kranaatin kärjen metallisirpaleita osui lentäjän kypäräänkin, ja ihme kyllä, eivät menneet läpi asti.
Kypärä oli kaapissa näytillä, samoin kuin singon ammus hajonneine päineen.
Lentäjä onnistui ohjaamaan koneen turvaan.

Opas kysyi että tiedänkö mikä tekee eniten pahaa maallemme?
No mikä?
TV.
Aina kun sieltä tulee jotain Kolumbiasta niin se on joko huumeista tai sissisodasta, ei koskaan mitään hyvää. Ulkomaailmalla on erittäin huono kuva maastamme, hän sanoi.

Vastasin että niin on mutta en olisi tänne tullut jos olisin kokenut että maanne on vaarallinen ja eikä täällä ole mitään hyvää. Tähän asti mulla ei ole kuin hyvää sanottavaa maastanne.
Ja etten olisi koskaan mennyt esim. Iraniin jos olisin uskonut vain TVn välittämää kuvaa, siitä maasta jäi pelkästään positiivisiä fiiliksiä näin turistina. En nähnyt yhtään aseiden kanssa heiluvaa "rättipäätä" vaikka kovasti mulle kotimaisemissa niistä kerrottiin ja varoiteltiin.

Opas oli hyvillään vastauksesta ja helppo oli sanoa koska tarkoitin sitä.
Niinkuin olen usein sanonut ihmisille jotka kauhistelevat matkakohteitani ja sanovat että olen hullu kun menen Iraniin, Azerbaistaniin tai Pohjois-Koreaan, että kuka niissä maissa sitten työt tekee jos ne kaikki vain haluavat tappaa turistit ja muut epämääräiset ihmiset?

Ihmiset kaikissa maissa haluavat vain elättää perheensä, käydä töissä ja viettää normaalia elämää. Ainakin 99% ihmisistä. Vain harva haluaa tappaa jonkun.

Ne on hallitukset, uskonnolliset ääriryhmät ja muut vastaavat jotka nämä sodat aloittavat. Ei tavallinen kansa.

Yhdessä huoneessa oli suuria valokuvia teloituksista. Törkeännäköinen kolmen kuvan sarja Turkista jossa naisen pää katkaistaan.Nainen on ensin polvillaan, seuraavassa kuvassa sapeli juuri leikkasi pään irti sen vielä lentäessä ilmassa, kaula on leikkautunut "siististi", näkyy vain reikä keskellä missä on ruokatorven alku.
Nainen oli varas. Järjetön tuomio varkaudesta.

Pikku lasikaapissa oli 4 pientä pistoolia. Opas kertoi että ne on löydetty ilotytöiltä ja tarkemmin sanottuna ne oli piilotettu sinne. Tuumin että eikö tee häijyä pistää kylmää rautaa sinne.
Nämä on nyt sitten vissiin niitä pimpparautoja.

Juttelemme oppaan kanssa kaikenlaista, kyselee kovasti Suomesta. Tosi mukava tyyppi hän.
Kierros on ohi, kättelemme ja hän toivottaa mulle mukavaa Kolumbian kierrosta.

Minä tahtoo mennä ylös Monserraten vuoren huipulle telefericolla. Sieltä kun näkyy koko Bogota hyvin mainiosti.
Olisin halunnut mennä funicular-junalla mutta kulki vain aamupäivisin.

Keikkuva hissi vie kaapeleita pitkin ylös.
Ja komea on näkymä alas kaupunkiin ja taustalla oleville vuorille.
Koko "rinne" kasvaa eukalyptyspuita, ei pitkälle pyörisi jos putoaisi.

Korkeutta on 3152 metriä, eli 552 metriä keskustan yläpuolella ollaan.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=331263%2Ejpg

Laihialaissyntyisenä pihi iski ja ostin vain menolipun, päätin kävellä alas mutkittelevia kiviportaita.
Kävi mielessä Quiton varoitukset, ihmisiä putsataan portailla kun poikajengit varttovat kulkijoita.
Mutta armeijanvihreitä pamppupoliiseja on matkan varrella siellä täällä. Tuskin mitään siis sattuu.

Puoli tuntia kesti alastulo, kyllä teki terää reiden etureunan lihaksille kun sai jarrutella koko matkan.

Mulla on vielä hyvää aikaa ennen iltapäivän lentoa käydä Museo de Arte Modernossa. Neljässä kerroksessa modernia taidetta. Muutama taulu kolahtikin mutta suureksi osaksi tavallista kauraa.

Hauska oivallus oli kun San Agustinin tuhat vuotta vanhojen kivipatsaiden tyyliin oli tehty Mikki Hiiri-patsas. Kivestä myös ja aivan samalla tavalla tehty kuin intiaanit aikoinaan tekivät patsaansa. Naurava Mikki seisoi kainalossaan jokin seremonianukke.

Taide kiertää kehää, spiraalia pikemminkin ylös- ja eteenpäin.
Kauhulla odotan koska 80-luku tulee uudestaan muotiin tupeerattuine tukkatyylitelmineen.
Toivottavasti olen pois kotoa silloin.

Takaisin lentokentälle, komea lentoilma. Taksikuski tekee ristinmerin rintaansa ohittaessamme ne samat 4 valkohautarivistöä.

Lentokentällä nostin lisää rahaa automaatista. Kone kysyi loppuvaiheessa haluanko samalla luovuttaa 1000, 2000, 3000 tai 4000 pesoa lastensuojeluun.
4000 ei ole kuin 2USD joten sopii toki.

Kätevää rahankeruuta eikä ollenkaan kiusallista. Voi myös valita NO jos ei halua lahjoitusta tehdä.


CARTAGENA

Huh, ihana kostea kuumuus puski lentokoneen ovesta sisään. Korkealta koleasta meren rannalle olevaan tropiikkiin.
Melkoinen ero olla 5 metriä meren pinnan yläpuolella kuin 2600 metriä kuten Bogota oli.

Taksilla Karibianmeren rantabulevardia pitkin vanhaan cityyn.
Hotel El Viajero on nostanut hiukan hintojaan, 45000 pesoa yö.
Love-hotelli taitaa olla, pariskuntia tulee ja menee ja kämppäni lattialla lojuu aukirevitty kondomipaketti.

Kysyn siivoojalta onko lakanat vaihdettu ja osoitan pakettia.
Si si, ja varmuuden vuoksi moppaa samantien lattian pyytämättä.

Haen avainta respasta ja mies sanoo että se onkin varattu huone, vaihda seuraavaan huoneeseen. Ok, kannan kamat seinän taakse. Safetybox on seinässä ja tuli olo että olisi viisasta pistää heti kamerat ja rahat sinne, onneksi on lukkoja mukana.

Katselen hotellin pitkältä kapealta yläterassilta alas alas.
En mä missään Kolumbiassa ole. Kuubassa mä olen! Talojen ikkunoissa puiset kaihtimet. Hikeä pukkaa, naisia mekoissaan kukka korvan takana, miehet valkoisissa hiattomissa paidoissaan.
Mulla jo lensi tuolille pitkähihainen ja hiaton on jo päällä.

Pistän huoneen oven lukkoon ja sanon respassa että avainta mulla ei ole antaa, se jäi varmaan señoritalle. Mies huutaa naiselle avaimesta ja nainen vastaa ettei ole.
Mies muistaakin että täällä kävi joku italialainen hoitamassa naisasiaansa ja avaimet taisi mennä sen mukana.
Ei jumalauta, mä sanoin, mulla on tavarat siellä, se äijähän voi tulla koska vain takaisin ja pääsee mun kamoihin!

Respa vaan ettei niin pääse käymään he zekkaa kuka kulkee ja koska.
Joo niin, täällä ovet paukkuu koko ajan kun pariskunta hyppää eestaas, katsasta siinä sitten.
Tuli sellainen olo että käyn syömässä ja tuun takaisin pian, varmuuden vuoksi.

Pakko kyllä syödä ennen nukkumaan menoa, nälkä vaivannut jo monta tuntia.
En pääse edes kunnolla kadulle kun musta mies kiilaa kylkeen ja kysyy miten voin auttaa, amigo? Ilmeestä näkyy että naistarjontaa ehdottaa, ja mitä muuta vielä...
En puhu mitään, katson vain takaisin ei-kiinnosta-juttusi -ilmeellä ja jatkan matkaa.

Hidastan yhden ravintolan edessä, kiinni jo, ja oven edessä oleva mies tyrkyttää flaieria bordelliin. Oonko edes viittä minuuttia ollut ulkona kun jo ollaan niin "amigoa" että??

Kaduilla hiihtää omituista jengiä, mustia miehiä piisaa täällä ja kaikki seuraa katseellaan ja mittaavat miten voisi musta hyötyä.

Löydän hyvän pasta-paikan! Tilaan raviolit ja kylmää tuoretta appelsiinimehua. Lasken rahojani ja äkkään ettei riitä.
Sanon tarjoilijalle että käyn hakemassa lisää hintaa. Nou hätä, ruoka on valmiina kun tulet.

Kerron respassa että nyt pitäis saada ovi auki, täytyyhän teillä olla vara-avain. Mies on jotenkin vaivaantunut ja sanoo että on vähän ongelmia.
Niin mullakin, ruoka odottaa ja rahaa ei ole.
Mies antaa mulle 50000 pesoa ja sanoo että anna sitten vaikka huomenna takaisin, hoidamme sillä aikaa kun syöt homman kuntoon täällä.
Selvä pyy, käy mulle.

Palaan raflaan, nautin hyvän aterian ja jäinen vastapuristettu mehu viilentää oloa.
En jää sen kummemmin paikalle syönnin jälkeen nuokkumaan vaan palaan hotelliin.

Hotellissa respa sanoo että huoneesi on vaihdettu, kolmannen kerran siis, turvallisuussyistä.
Ja tavarani on siirretty uuteen huoneeseen.

Hetkinen kuule, mulla on arvokamat vanhan kämpän safetyboxissa, ne pitää hakea NYT heti pois.

O'ou, siellä huoneessa on jo pariskunta asioilla. Aivan sama, haluan kamani boksista pois.
Señorita tulee mukaani ja koputtelee ovelle ja ikkunaluukkuihin ja huhuilee ja kertoo että olisi ongelma.

Kestää ikuisuuden kun musta pariskunta tulee ja avaa oven, minä sisään perdon-sanan kera. Onneksi pikkulukko on paikallaan.
Auki, kamat kantoon ja pariskunta katselee tavalla joka kertoo että helvetin helvetti, kesken tulitte häiritsemään.
Señorita pyytelee monta kertaa anteeksi ja pistää oven kiinni.

No jo paikan keksin minne tulla.

Katossa puhaltaa suuri tuuletin. hiki valuu vaikka makaan sängyssä, peittoja ei ole eikä kukaan hullu niitä kaipaakaan.
Outo fiilis, 1,5 tuntia sitten oli viileässä ja nyt yhtäkkiä yöhelteisessä rantakaupungissa. Ei pysy mieli muutoksen mukana. Ehkä aamulla hahmotan homman?


Aamu.
Helvetin kuuma.
Hiki virtaa vaikka on varjossa.

Mutta Cartagena ON kaunis kaupunki, upeaa koloniaalista tyyliä suurine pylväsparvekkeineen. Tuntuu että joka talo on maalattu eri värillä, kirkkaita värejä, punaista, keltaista, sinistä, oranssia, limenvihreää.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=331273%2Ejpg

http://www.woophy.com/map/download.php?file=331275%2Ejpg

http://www.woophy.com/map/download.php?file=331279%2Ejpg

http://www.woophy.com/map/download.php?file=331280%2Ejpg

Ärsykettä riittää kun panamahattu sun muut kauppiaat yrittävät joka nurkalla myydä. Tekevät liikaa tuttavuutta, que pais, Estados Unidos? Inglaterra?
En viitsi vastata kenellekään sanakaan, sen jälkeen niistä ei eroon pääse.

Vastaan tulee vanhempi nainen oranssissa mekossaan ja pään päällä vati hedelmineen. Mimmimamma on selvästi pukeutunut että saisi valokuvarahaa ja miksei? Otan poseerauskuvan ja annan pikku propinan palkkioksi. Hyvä kuva!

http://www.woophy.com/map/download.php?file=331286%2Ejpg

Pakko päästä varjoon, täällä on reilusti yli 30 astetta ja kapeilla kaduilla ei edes tuule.
Kylläpä pieni jääkylmä Aguila-olut voi maistua hyvältä. Muistaen eläinten vallankumouksen mua kohtaan pidän paperiliinaa hattuna oluen päällä. Koittakaapas nyt!

Istun terassilla Plaza de Bolivarilla ja katselen ohikulkevia paikallisia. Runsaasti on mustaa rotua täällä, enemmän kuin eurooppalaissukuisia.

Ciudad Viejo eli vanha kaupunki missä majailen on suhteellisen pieni kun ottaa huomioon 1,1 miljoonan asukasmäärän. Mutta tämä onkin huippualue arkkitehtuurin kannalta ja on UNESCOn Maailmanperintö Kaupunki-listalla.
Paikka perustettiin v. 1553 ja vaurastui nopeasti sataman ansiosta. Tänne kun laivattiin mustia Afrikasta orjiksi ja myytiin hyvällä hinnalla. Mustien määrä kasvoi lopulta suuremmaksi kuin intiaanien.

Espanjalaisten intiaaneilta ryöstämä kulta kerättiin tänne ja lopulta laivasto kuljetti niitä Espanjaan.
Ja sehän kiinnosti merirosvoja kuten kuuluisaa Sir Francis Drakea. Hän hyökkäsi satamaan v. 1586 ja lupasi 10 miljoonasta pesosta "suojelurahaa" olla hävittämättä kaupunkia.

Espanjalaiset oppivat kerrasta ja rakensivat suuret vallit kaupungin ympärille. Ja seuraavan piraatin Edward Vernonin hyökätessä homma olikin hankalampaa. 25000 britin ja 186 laivan laivasto yritti vallata paikan mutta hyvin motivoituneet espanjalaiset 2500 miehen voimin pitivät pintansa.

Kaupungin komentaja Blas de Lezo menetti tappelussa toisen jalkansa, kätensä ja silmänsä mutta jaksoi kannustaa kavereitaan panemaan hanttiin.
Lopulta laivasto luovutti ja Blas kuoli sankarina menettäen vielä toisenkin jalkansa loppusodassa. Mies sai kunniamaininnan ja komean patsaan San Felipen linnoitukseen.

Cartagena oli koko siirtomaavallan aikana Kolumbian tärkein satamakaupunki ja rikastui juuri suojellun kauppasataman ansiosta.

Tänne muutti 1800-luvulla paljon siirtolaisia Italiasta, Ranskasta, Turkista ja Libanonista.
Laulaja Shakira on puoleksi kolumbialaista, puoleksi libanonilaista.

Juanes lienee koko-kolumbialainen, no lo sé.

Tänne ei kyllä rekalla rannan kautta pääse, suojamuurissa on juuri ja juuri henkilöauton mahtuva portti, pitkällä miehellä osuisi pääkin kattoon.

Istuin Karibian meren rannalla pari tuntia ja seurailin ohimeneviä veneitä.
Panamaan täältä pääsisi veneillä suoraan jos haluais.

Täälläkin on Ibizan tapaan kuuluisa Cafe del Mar ja samaa hemmetin hyvää musiikkia mitä Cafe del Marin CD-sarja on. Baari on rakennettu linnakkeen päälle ja tykit turvaavat asiakkaat mahdollisten mereltä hyökkäävien piraattien varalta.
Hienot sinivalkoiset asut tarjoilijoilla ja hieno on näköalakin merelle seurata auringonlaskua CdM:n musiikin keinuessa.
Mulla onkin CdM:n levyt paria uusinta lukuunottamatta, hyvää rentouttavaa chill-out'ia. Välimerellistä oloa Karibianmerellä.

www.cafedelmarcolombia.com

Ainoa vakava puute on ettei heillä ole teetä, jään paitsi ilta-annostani, mutta korvaan sen vastapuristetulla appelsiinimehulla.

Lahden "vastarannalla" näkyy Cartagenan uudempi osa korkeine kerrostaloineen. Rakentavat juuri jotain aivan järjettömän korkeaa taloa, rakennuksen luuranko vasta pystyssä.

Auringon laskettua on aika hemmotella. Tilaan corvina-fileen lisukkeilla ja ison lasin chileläistä punaviinia, ja lasken värähtelytasoa pari piirua hitaammaksi.
Mainio maku, kunnon kalafile sitruunalla siroteltuna ja salskealla salaatilla.


Tämän kuvan nimeksi annoin "1 muuri, 1 meri, 2 tyttöä":

http://www.woophy.com/map/download.php?file=331969%2Ejpg

Täydellinen olotila, flow virtaa, ambienttinen musiikki kehystää hetkeä.
Tuumin että haaveeni toteuttaminen pitää vuosi vapaata ja kiertää maailmalla oli täydellinen ratkaisu. Kiireetön ja "vastuuton" olo on antanut paljon.

Musta on aina tuntunut siltä että täällä ololla on jokin suurempikin funktio kuin päivittäisen arjen läpikäynti keittiöverhojen ja öljynsuodattimen vaihtamisen ohella, ja ei niinkään askareiden yläpuolella vaan ympäröimänä.

P. Miljoonaa modifioiden "elämän voi tuhlata muttei säästää".
Elämisen kokeminen on tärkein kokemus.

Se on sääli että niin monet saatuaan talon rakennettu, perheen tehtyä, auton ja koiran hankittua linnoittautuvat tilaansa. Jossain vaiheessa, jos elämää on vielä sisällä, tulee ajatus ja tunne että tässäkö ja tätäkö tämä onkin?

Täytyy rikkoa rutiineja ennenkuin ne rikkoo tekijänsä.

Mulla oli pitkään "pelko" että uskallanko lähteä vuodeksi maailmalle, jos se haave onkin suurempi kuin se mitä saisin ja kokisin?
Huomaan että se, niinkuin moni muukin pelko, on vain mielikuvituksen tuotetta ja tietämättömyyttä.

Sitä jää helposti tilaansa jonka on saanut tehtyä ja ajattelee että tässä on se, tästä en lähde, tässä on kipuni pienimmillään.

Ei pidä kuuseen kurkottaa muuten kapsahtaa katajaan, sanoo jo tyypillinen suomalainen ihmisen latistava sananlasku.
Yksi niistä monista jotka painavat ihmisen, varsinkin niitä jotka haluavat enemmän elämältä, alas.

Paulo Coelhon kirjasta Alkemisti voi olla montaa mieltä, lähinnä sen "naiivista" kerronnasta, mutta tärkeintä siinä kirjassa on sanoma. Se on että ei pidä luopua unelmista eikä varsinkaan niiden toteuttamisesta.

Äänet sanovat että ei pidä haaveilla, mitä sinä aikuinen ihminen nyt enää, arkea sitä on elettävä.

Ne äänet on muilta opittuja. Lapset eivät kyseenalaista haaveitaan. Niitä ei ole vielä latistettu aikuisten "realistisilla" ja "tervejärkisillä" neuvoilla lopettaa turhat haaveet.

Erään runoilijan mietelmä on osuva:
"Monien ihmisten hautakiveen pitäisi kirjoittaa: Kuoli 40-vuotiaana. Haudattiin 60-vuotiaana."


Kolumbialla on kaikkea tarjottavanaan; Andien vuoristoa, Karibian meren rantaelämää ja Amazonin viidakkoa. Mikä puuttuu? Jäätikkö ehkä. Mutta sitä saa sitten muualta.
Tai hän mennä jääkaappi siellä maata.


Aamulla nousen myöhään, tämä hiostava ilmasto nukuttaa.
Hiki valuu vaikka tänään on taivas pilvessä, huh, ei ruokakaan maistu.

Kävelen linnoituksen muurta pitkin rantaan ja pakko saada jääkylmää vettä.
Äkkään Esson ja sieltä saa mitä vaan, rommista viineihin. Hyvä idea Suomenkin Essoille. Saa täältä vettäkin.

Komeat on näkymät muurilta merelle. On varmaan ollut aika näky kun Edward Vernonin 186 suurta sotalaivaa on tullut rantaa kohti valmiina sotimaan. Siinä on linnoituksen solttupoikien iltalomat peruttu.

Muuri on tästä kohden 15 metriä paksu, sisällä on ollut asevarastot ja juomavesialtaat, suuria sellejä kaikkiaan 23 kappaletta aseille ja ruudille.

Cartagenaan on hyökätty useita kertoja vuosisatojen aikana, ranskalaiset ja varsinkin englantilaiset ovat yrittäneet, välillä onnistuenkin, ryöstämään espanjalaisten intiaaneilta "takavarikoimat" aarteet.

Vasta kunnon vallitus hillitsi hyökkäyksiä ja espanjalaiset eivät enää kuljettaneet aarteita yhdellä laivalla vaan perustivat valtavan armadan sotalaivoja saattamaan aluksia.

Taistelut merellä houkuttelivat ns. privateereja ryöstämään kullan kuninkaalle. Näistä kingin palveluksessa olevista kaappareista tuli rikkaita ja aikansa julkkiksia englannissa.
Ryöstö se on joka kannatti; yksi laivallinen aarteita oli enemmän valuuttaa kuin Englannin kuningaskunta tienasi vuodessa.

Cartagenalaiset upottivat laivoja lahden suulle estäen isoja kuunareita pääsemästä satamaan asti, sekä vetivät valtavan kettingin varmuuden vuoksi.
Samalla pystyivät kontrolloimaan salakuljettajia.

Pehmeä hiekkaranta taas esti laivaston yritykset rantautua isojen kanuunoiden kanssa.

Kaupunkilaisten taktiikka oli viivytys. He laskivat että 6-8 viikkoa merellä oli tarpeeksi pitkä aika että malaria ehtisi puhjeta laivojen miehistössä.

Maan itsenäistyttyään sellit muutettiin selleiksi, paikasta tuli vankila. Paikallinen Alcatraz, sieltä ei paettu ei.


Kuuma, vettä kuluu, ajatuksetkin sulaa, hiaton paita ui selässä myötävirtaan ja kalsaritkin hiertää nivusia. Naisilla on onni saada pitää hameita. Jos olisin Indonesiassa laittaisin kietaisuhameen itsekin.

San Pedro Claver on paikalline kuollut julkkis. Mies omisti koko elämänsä (1580 - 1654) mustien orjien käännyttämiselle kristinuskoon. Pedro asui jesuiitta-luostarissa pienessä huoneessa joka on museoitu. Hauta on erikoinen: hänet haudattiin lasiarkkuun alttarille ja siellä tummunut luuranko makaakin valaistuna.

Hemmo on ensimmäinen "Uuden Maailman" ihmisistä joka kanonisoitiin (v.1888) ja luostarin nimikin vaihdettiin San Pedro Claveriksi.

Illalla alkaa tukala kuumuus helpottaa. Täällä eletäänkin enemmän iltaisin, päivisin on liian kuuma.
Salsa soi, ja varsinkin vallenato, kaduille asti, suurista ikkunoista näkyy kun porukat tanssivat sisällä. Rentoa karibialaista menoa.

Vallenato on Karibian meren rantapaikkojen musiikkia, lähin tunnettu laji on merenque.
Musiikkilajia tuntemattomille voin kertoa että se ei muistuta Pink Floydia, Twisted Sistersiä eikä Kake Randelinia.

Kolmatta päivää täällä kierrelleenä vaikutun Cartagenasta niin että sanoisin tämän olevan etelä-Amerikan kaunein kaupunki mitä reissullani olen nähnyt.
Cuzco Perusta pääsi kakkoseksi.
Kolmannen sijan valtaa Punta del Este, Uruguay.

Tätä kaupunkia EI pidä missata Kolumbiaan matkustavien.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=331965%2Ejpg

http://www.woophy.com/map/download.php?file=332614%2Ejpg

http://www.woophy.com/map/download.php?file=332615%2Ejpg

Todella harmi että yleinen käsitys maasta on niin negatiivinen. Pankaa TV kiinni ja kun etelä-Amerikkaan matkustatte niin kirjoittakaa ruutupaperimuistilistaanne "aurinkorasva, Visa-kortti, passi (voimassa oleva), shortsit, reppu ja Kolumbia". Sillä listalla pärjää hyvin.

Kroppa kohti Iglesia de Santo Toribio de Mangrovejoa, osuin iltamessun aikaan ja jäin istumaan takapenkkiin kuuntelemaan ja katselemaan.
Tuli tajunta yhtäkkiä että täällä sitä istutaan kirkossa Kolumbiassa kaukana kotoa kuuntelemassa kun Kolumbia-orkesteri soittaa alttarilla kuuntelijoiden taputellessa tahdissa ja hoilatessa mukana. Mitä täällä teen?

Well, (kuten brittiläinen kaivonkatsoja sanoi) syy mitä siellä tein oli halu nähdä tykinkuula. Kirkossa? Kirkossa.
Vuonna 1741 kun Vernon merirosvoineen tulitti tykillä Cartagenaa, yksi kuulista lensi ikkunasta sisään kesken messun kirkon ollessa täpötäynnä ihmisiä.
Kuin ihme, kuula ei osunut kehenkään.

Siellä se päänkokoinen rautapallo oli lasin takana pilariin tehdyssä pesässä. Wanha kyltti alla kertoi tarinan tapahtuneen.


Iltasyöppönä lähdin vielä klo 22 syömään, päätin mennä Plaza de Santo Domingolle, siellä on koko aukio täynnä pöytiä ja ravintoloita. Ja ihmisiä piisaa.

Kaikki pöydät ja tuolit ovat samanlaisia ravintolasta riippumatta, sekaisin keskenään ja vain pöytäliinan väri kertoo mistä ravintolasta ruoan saat. Mulla on luonnollisesti merensininen liina koska tilasin ruoan Marazulista, Merensinestä.

Taistelu asiakkaista on hyväntuulista mutta kovaa, aina kun, ja varsinkin jos porukka on iso, asiakkaita tulee alkaa tarjoilijatyttöjen ruokalistojen kilpaheilutus ja samalla tulevat iholle kiinni mainostaen ruokapaikkaansa. Näköjään vaatteilla, tarkemmin sanottuna niiden vähyydellä haalitaan asiakkaita, avonaiset pikkupaidat näyttävät toimivan.

Itse en mennyt halpaan, tai pikemminkin menin, koska valitsin halvimman mestan, koska suuret on rinnat aukiolla. Tarkoitan siis, suuret on hinnat aukiolla, kalliinpuoleista.

Aukiolla on tutuntyylinen patsas; Fernando Boteron muhkea muija makaa alastomana jalustalla. Ei ihme että Botero on hyvin suosittu ulkomaillakin, varsinkin USAssa; siellähän on tuonkokoisia ihmisiä aikuisten oikeesti olemassa.

Totesin että maailmassa on Marian lisäksi ainakin kaksi kuolematonta naista.
Evita Buenos Airesissa ja Lenita "bueno" Airisto.

Viihtyisä plaza, kaikki talot ympärillä on rapattu lämpimänkeltaisella tai oranssilla maalilla, lamppuja ja lyhtyjä ja vihreitä puita.
Ja ärsyttäviä sikari- ja helykauppiaita pyörii kaupustelemassa kamojaan. No gracias.

Poliisiauto lipuu hitaasti aukion reunaa. Kyljessä on iso vaakuna ja teksti Dios y Patria.
Tuntuisi oudolta jos Suomessakin mustanmaijan kyljessä lukisi isolla Jumala ja Isänmaa.
Sopisi pikemminkin maijan sisällön perusteella "Humala ja misä-mä-oon"?


Hotellihuoneessa ratsaan laukkuani, ihmettelen miksi toilettilaukku on niin raskas. Ja siellähän on jo kaksi kourallista kolikoita, oon kerännyt joka maasta vähintään yhden kappaleen joka kolikkoa. Samoin seteleitä on, paitsi ei kovin suuria arvoltaan. Jäi 100 US-dollarin setelit kyllä Ecuadoriin kulutukseen, nou jemmaan.

Iltansa voi päättää monella tapaa.

Mun ilta päättyi makaamalla kovan patjan päällä ohuen otsahien alla kuunnellen Aha'ta Ipodista ja katsellen kattotuulettimen tahdissa keinuttelemaa kosteita kalsareita ja sukkia jotka roikkuvat katonrajassa olevan halvan TVn johdossa ja joka naulassa jonka kelmeänkeltaisen huoneeni seinältä löysin.

Päivänsä taas voi päättää vain yhdellä tavalla.

Aamulla paahtaa taas aurinko, hikipaita liimattu nahkaan.

Jatkuvaa torvensoittoa, kaikki huudattaa vaikkei välttämättä tarvitsisi. Tuumin että jos kulkuneuvoista poistettaisiin äänitorvet niin ajaminen tulisi turvallisemmaksi, onnettomuudet vähenisivät kun vastuu siirtyisi enemmän ajajalle. Nyt ajavat kuin hullut kun luottavat torveen, kyllä ne alta ehtii kun huudatan.

Tämä siesta käy hiukan hermoille, paras aika päivästä nähdä mestoja on klo 12 -15 mutta kaikki on kiinni.


Mutta koitti kello kolmekin lopulta, aika on taidepläjäykselle. Pienehkö modernin taiteen galleria on auennut ja minä sinne sisennyn. Muutama taulu kolahti mutta karibialaistyyli muuten ei ole mun juttu. Mutta jos olisin eilen kuollut en olisi tätäkään nähnyt.


Hengenpelastava rankkasade tuli, aah, ilmareikiä taivaasta, viileää happea. Kun vettä tulee niin sitä tulee. Kolumbialaisten Esteri on iso Esteri.


Totesin että oon matkustanut viimeiset 15 viikkoa niin halvalla että nyt otan taas lennon. Suoraa lentoa Cucutaan ei ole joten haen vauhtia Bogotasta. Hinnat ei ole hirveät ja säästö ajassa on hirveä niin ei hirvitä maksaa 150 euroja kahdesta lennosta rajakaupunkiin.

Veri Venezuelaan vetää.

Käyn illalla lukemassa emailit, ja vilkaisen mitä Iltis sanoo.
Kappas. Täällä Kolumbiassa on tapahtunut ruotsalaisperheen kidnappaus. Vaimo pääsi myöhemmin karkaamaan kun armeija otti yhteen kidnappaajien kanssa mutta miehestä ei ole tietoa.
FARCin sissejä, taas.

Iltis ei kerro missä juttu tapahtui mutta mainitsi viidakon, todnäk siis lännessä tai etelässä lähellä Ecuadoria.
Paska juttu.


Aamulla käyn postikortit poksiin ennenkuin otan taksin kentälle.
Kaduilla pyörii mustia miehiä maastopuvuissaan kypärät päässä ja rynnäkkökiväärit tanassa. Mikäs täällä nyt on menossa? Lie yleistä partiointia....?

Taksi tyypilliseen tapaansa pyysi reilua ylihintaa, olin sennäköinen että mistä on kyse, niinkö paljon, miten se nyt näin on? Kuski hoksasi että oon varmasti tullut kentältä taksilla joten tiedän hinnan ja teki korjauksen hintatasoon.

Tiukka tarkastus kentällä jälleen, vaikka metallinpaljastin ei huuda käydään kroppa läpi.
Ja taas kerran lennot myöhässä. Saa nähä miten jatkolento Cucutaan onnistuu.

Vieressä istuu kiinalainen mies, lukee kirjaa jossa "teksti" roikkuu ylhäältä alaspain kuin inkojen quipu-kirjoitus, eripituisia mustia merkkijonoja kuin naruja. Ja kaiken lisäksi kirjaa luetaan oikealta vasemmalle.

Yhtäkkiä kuulen nimeni kaiuttimesta. Menen tiskille ja kysyn mitä nyt? Lentosi on niin paljon myöhässä että siirrämme sinut nyt tähän 10 minuutin päästä lähtevään että varmasti ehdit jatkolennolle Cucutaan.
Hieno homma, mutta entä laukkuni?
Hoidamme sen kyllä.

Pieni epäilys mielessä laukustani mutta hyvilläni että valikoivat porukasta ne joilla on jatkolennot.
Toivottavasti laukku tulee mukana ja ehtii seuraavaan lentoonkin, en halua jäädä Cucutaan yöksi odottelemaan laukun tuloa kenties myöhemmällä lennolla vaan haluan ylittää rajan jo tänään.

Sataa kaatamalla. Aviancan lentoyhtiön työntekijät jakavat valtavia punaisia sateenvarjoja että pääsen kuivilla koneeseen. Punavarjoletka kulkee kuin karavaani koneen takaovelle.

Tämäkin lento oli myöhässä mutta ehdin ajoissa Bogotaan.

Bogotassa 45 minuuttia aikaa vaihtaa konetta, ehtiiköhän rinkka mukaan?
Yllättäen taas odotellaan 40 minuuttia extraa kiitoradalla etta saadaan lähtolupa.

Olipa keikutusta koko lento, yhtä jukka kuoppamäkeä, lentoemotkin lentelevät käytävää pitkin.
Mietin eikö niitä koskaan hermostuta ilmakuopat? Näin kerran valokuvan koneesta jolta oli noste hävinnyt, kone oli pudonnut kymmeniä metrejä ja ne matkustajat joilla ei ollut turvavyö kiinni, loukkaantuivat ja yhdeltä niska murtui, henki heltisi.


Cucutassa kaikki hyvin. Rinkkakin tuli hihnaa pitkin ensimmäisten joukossa.


Suunnitelma A käytäntöön. Taksilla bussiasemalle tai por puestolla (kimppataksi) suoraan rajalle.

Taksina teipillä koossa pysyva sata vuotta vanha Dacia ja suharina tuhat vuotta vanha äijä joka huuteli jatkuvasti törkeyksiä hänen mielestään päin honkia ajaville motoristeille. Vanhaa suurta sulanutta mustekalaa muistuttava kuski itse ajoi keskitietä kolmeakymppiä, sai pelätä kuoleeko sydänkohtaukseen kesken ajon.

Surkean näköistä ghettoa Cucutan reuna-alueet. Rajakaupungit tuntuvat olevan aina niitä köyhimpiä kalkuttoja.
Keskustassa on siistimpää mutta yhtä kaatopaikkaa kaupunki silti on.

Nappaan vanhan kimppataksi por pueston, 5 ihmistä ja hyvin mahdumme 70-luvun Chevroletiin. Hinta on dollarin Venezuelaan San Antonio de Tachiraan.
Sanon kuskille että mun täytyy saada salida-leima Kolumbian puolelta.
En aio sua odotella rajalla mutta toki pysäytän pirssin siinä DASilla leimaasi varten.

Big deal, kävelen itse siitä sitten rajajoen yli San Antonioon.

Lähellä rajaa alkaa hullunmylly; kaksi kaistaa molempiin suuntiin ja joka väylä matelee autoja, hemmetinmoinen kaaos.
Vanhat isot 70-luvun jenkkiraadot tuntuvat olevan kova sana täällä, niitä riittää molempiin suuntiin virtana.

Jään pois DASilla, tulliasemalla, saan tyhmän puolikuivan printatun salida-leiman ja hoipun rinkan kanssa autovirran seassa puolikuivuneen joen ylitse rajasiltaa pitkin.

Heti sillan jälkeen on suuri betonikompleksi Venezuelan puolella mutta sieltäpä ei entrada-leimaa saa, on käveltävä kaupungin keskustaan asti.
Rajalla ei ole käytännössä minkäänlaista valvontaa kuka mihinkin suuntaan liikkuu. Leimaakaan ei kukaan kysy, ja olinkin ainoa joka ulosmeno-leiman pyysi.

Mutta Venezuelassa olen nyt.

2 Comments:

Anonymous Anonymous said...

Kas näin, los satsumos. Juuri tänään luin jutun ennen tätä juttua, että tuo ruotsalainen on nyt vapautettu Monteriassa, joka on 800 kilometrin päässä Bogotasta.

- Mikko P

10:46  
Blogger Mika Lehtimaki said...

Joo, mäkin näin sen saman jutun.

Taitaa siellä viidakossa vielä oleilla kaapattuja kavereineen...

Voi vain kuvitella tuskaisuutta ja epätietoisuutta...

Mika

10:58  

Post a Comment

<< Home