Reissukertomuksia maailmalta

Reissuja, matkoja, kommelluksia ja muuta ihmeellistä maailmalta. Tässä reissuistani muutama email koottu yhdelle saitille. Lukea saa, kommentoida saa, kirjoittakaa palautetta, niitä on aina mukava lukea. Pari aiheeseenliittymätöntä linkkiä: Matkakuvia: http://www.fotolog.net/mikalehtimaki

My Photo
Name:
Location: Vaasa, Finland

Saturday, December 29, 2007

AMAZON

Brassien puolella tullinainen täytti paperit mun puolesta, mitäs huikeaa palvelua tämä onkaan

Kysyi kauanko aioin olla?

Vetäisin hihasta että pari viikkoa.

Odotin että kysyy mutta ei kysynyt lento- yms lippua maastapoistumista varten.

Varmisti että asun Suomessa kylläkin.

Jälleen kahden kivenheiton matka, ja taksi kysyi haluanko mennä Boa Vistaan bussilla vai taksilla? Taksi olisi vain 20 reaisia ja nopea.

Otin kimppataksin, ja kuski sanoi että heti kun on autossa 4 matkustajaa niin lähdetään. Vartissa oltiin jo matkalla.

Istun takapenkillä miehen ja naisen välissä polvet koukussa. Naisella oli valtava vauva, ainakin 2-metrinen.

Vaippakin oli tehty paksumuovisesta apulantasäkistä joka oli vuorattu trasselilla.

No ehkei poitsu ihan kahta metriä ollut mutta alle 2v-ikäiseksi aika tonnikala.

Hakkas mua mehupillillä kun luin kirjaa, selvää tappaja-ainesta. Pojan otsalohkon koosta päättelin vanhempien olevan vähintäänkin serkkuja keskenään.

Kuski oli musiikin ystäviä ja koko matka taas kuunneltiin teosto-vapaata marssimusiikkia. Välillä soi Roxetten "Spending my time" brasiliankielisenä versiona haitarilisäyksin.

Matkalla oli kylttejä joissa todettiin tämän olevan intiaanien maata. Ajamme Yanomami-intiaanien reservaatin läheltä. Sinne olisi mieli tehnyt mutta lupaa on vaikeaa saada.

Yanomamit asuvat edelleen alkuperäisintiaanien tavoin viidakossa ja ovat suojelun alla, viranomaiset yrittävät antaa heidän elää omalla tavallaan ilman sivistyksen tuomia mukavuuksia kuten televisiota ja tuberkuloosia.

Auton mittari ei alle 120km/h paljon käynyt, jamppa päästeli vauhdilla ja tie on suhteellisen hyväkuntoinen. Tuntui että viihtyi jostain syystä enemmän vasemmalla kaistalla kuin oikealla. Mikäs siinä, makuasia.

BOA VISTA

Kahdessa ja puolessa tunnissa oltiin perillä.

Ja mies vei mut suoraan hotellin eteen. Nimi on lupaava; Hotel Ideal.

Ja huone löytyi 34 reaisilla, siisti hyvä mesta aamiaisella.

Multa alkaa dollarit ja eukanubat eikun reaisit loppumaan. Pankit etsintä alkaa.

Banco do Brasililla on valtava pankki keskusaukiolla, 18 automaattia rivissä.

Pankki itse on jo kiinni mennyt klo 14! Ihme virastoaikoja näillä.

Ei tämä sentään mikään kylä ole, 200000 asukasta.

Jonotan aikani automaatille, ei anna rahaa, seuraava kone jossa on Visan tunnus, ei rahaa. Kyllä on visainen kortti.

Kiertelen ympäriinsä etsien toista pankkiryhmää, tunnin hortoilun jälkeen löytyy Banco Real, ei rahaa ulos.

Kolmas Banco Amazonian: ei rahaa. En saa siis mistään täälläkään rahaa.

Löydän rahanvaihtopaikan, alkaa mennä viimeiset dollarit käsistä ja kukkarosta.

Kurssikysely tuottaa tuloksen 1,85 reais/dollari.

Kun kaivan viisi 20 USDn seteliä esiin äijän kurssi muuttuu 1,80ksi koska setelit on pieniä.

Mitä helvettiä, yleensä pikkusetelit on parempikurssisia?

Ei se paljon ole sadassa dollarissa mutta ärsyttää jälleen kerran, kusetuksen makua. Pakko on vaihtaa, ei ole kuin hiluja taskussa.

Nappaan taksin ja bussiasemalle. Lippu huomisaamuksi Manaukseen ja helpotun kun huomaan Visa-korttilukijan pöydällä.

Myyjät puhuu hiukan englantia ja ovat onnessaan kun osaavat hoitaa asiat ulkomaankielellä. Onnellinen mies olen minäkin.

Ja nyt on lippu taskussa, onneksi ei mennyt johnny cashiä yhtään.

Loikin teiden yli ja olen jäädä mustan miehen auton alle, kuski ei huomannut mutkan takaa mua, kuolleeseen kulmaan voi kuolla.

Löydän vielä neljännenkin pankin mutta erävoitto brassipankit - Luottokunta 4-0 ei yllätä.

Tuskaa jos en saa Manauksestakaan käteistä automaateista.

Parkkeeraan itseni leveän Rio Brancon rantaan, tänne on rakennettu suuret terassit joen ylle tolppien päälle. Kellokin on jo 17, enkä ole syönyt mitään muuta koko päivänä kuin yhden pizzanpalan automatkalla tänne.

Tilaan filepihvin parmesaanijuustokuorrutuksella ja pitkästä aikaa saan nauttia jääkylmää guaraná-juomaa.

Pihvejä tuleekin kaksi koopeeäl ja ähky tulee ruoan jälkeen.

Maisemia ei voi moittia, leveä virtaava joki ja vihreä paksu viidakko vastarannalla, aurinko paistaa, sateenkaarikin näkyy. Kyllä on oikea boa vista, hyvä näköala.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=339123%2Ejpg


Huvittais löytää netti että saisin siirrettyä Venezuelan matkakertomuksen blogiini. Ei löydy mistään. Tämä on kyllä mukavan näköinen kaupunki mutta pankit ei pelaa eikä nettiä ole missään.

Päätän tyhjänpäiväisen pyörimisen illan tuloon. Oikaisen vielä huvikseni puiston läpi ja vastaan tulee Bradescon pankki automaatteineen.

Mielessä liikkuu että aivan kuin olisin silloin Riossa saanut rahaa Bradescolta?

Kokeilen Visaa, ei rahaa. Vaihdan automaattia ja vaihdan pelkkään automaatti-Visaan. Tunnisti sirun, pyysi PIN-koodia ja kokeilen varovaisesti 100 reaisia.

Kone miettii, pyytää pistämään kortin uudelleen sisään ja rutinan jälkeen antaa ulos 100 reaisia!

Goooooooooollllll ! niin kuin urheiluselostajat täällä huutaa minuutin putkeen kun fútbolissa tulee maali.

Äkkiä läpyskä tuttuun hahloon, sama polku on sormien näppiksellä ja rohkeasti 300 repaletta.

Tulos on osuma ja upotus! Kolomesattoo tulloo uloos.

Pelionnesta soikeana tuuppaan tupaan litteää laattaa uudelleen ja nyt loppui auvo.

Ei voittoa, kiitos kannatuksesta.

Mutta Mies ei lannistu. Mies seisoo hajareisin vahvasti automaatin edessä. Mies pistää varmoin kädenliikkein korttinsa koloon ja tietää mitä haluaa.

Hän ei kuitenkaan ahneeksi antaudu. Hän painaa kohtaa 100 reais ja odottaa.

Vain nopeat elävät ja vain automaatista saa kortilla: satanen seteleinä tulee ulos vaadittaessa ja Mies sen vaati ja Mies sen sai.

Hänellä on 500 reaisia rahaa. Hän pärjää.

Hän tuumii, hän tietää: vähästä onnellinen on hän kun pistää muovinpalan seinään ja saa paperinpaloja ulos.

Käyn illemmalla marketissa ostamassa pussiruokaa, teepusseja ja vettä. Eipä tullut nettiä vastaan missään.

Aamulla sain hyvää palvelua hyvän aamiaisen kanssa, ei tietenkään ollut teetä mutta keittivät mulle vettä kun sanoin omistavani omat teepussit. Toivat kupin pöytään eteeni ja kovasti olisi rouva keskustella jostain kanssani mutta kun ei ne täällä puhuu edes espanjaa.

Taksin kanssa tiukkaa; kuulemma 8 reaisia asemalle. Sanoin että eilen oli 2 ja tänään 8, kova on inflaatio Boa Vistassa.

Asemalle saa ajaa vain omat taksit ja eilinen jätti mut aseman lähelle. Kuski sanoi että ellen usko pannaan mittari päälle, tulee vielä kalliimmaksi. Laita päälle, katsotaan.

7,9 reaisia oli summa kun käskin pysäyttää auton. Maksaapahan verot ainakin saamasta summastaan.

Bussiin pääsee vain jos passin nimi ja lipun nimi täsmää, ja täsmälleen sama nimi oli. Voi kun hienoa. Hyvä juttu. Hieno homma.

Mukava matkustaa taas viisaasti viilennetyssä kulkuneuvossa, tarkenee hiattomallakin, ei tarvitse etsiä karvatakkia kalsan takia.

Tuntuu oudolta kuukausien vuoristomatkaamisen jälkeen kulkea alavaa maata, paksua vihreää kasvimassaa ja ruosteenpunaista savimaata.

Caracarain pikkukaupungin jälkeen ylitimme Rio Brancon, on se käsittämättömän suuri ja leveä joki. Ja odotan kun näen Amazonin, siihen verrattuna tämä on puropahanen.

Valkoiset pitkäkaulaiset linnut kävelevät karjan perässä napaten kärpäsiä, symbioosia.

Mietintämyssyn alla tapahtuu ajatuksia että kun Boliviassa flamingot söivät pinkkejä katkarapuja ja olivat siksi pinkkejä, niin miksei mustia kärpäsiä syövät linnut ole mustia vaan valkoisia?

Terra Indigena Waimiri Atroari lukee kyltissä isossa tien vieressä.

Ollaan intiaanireservaatin alueella.

Tällä Boa Vista - Manaus -välisellä tiellä on väkivaltainen historia. 125 kilometriä tietä kulkee Waimiri-intiaanien maan läpi.

1970-luvulla kun tietä alettiin tekemään, intiaanit vastustivat jatkuvasti sen rakentamista ottaen Brasilian armeijan kanssa yhteen.

Yli 200 sotilasta kuoli useissa yhteenotoissa myrkkynuoliin, mutta tietysti intiaanien tappiot olivat paljon suuremmat.

1500 intiaanista jäi jäljelle 374 vuoteen 1986 mennessä jolloin he vihdoin suostuivat neuvotteluun hallituksen kanssa.

Viime vuosina määrä on noussut rauhan ansiosta ja waimireja on noin 800 yhteenlaskettuna 14 aldeiaa eli intiaanikylää.

Tuo 125 kilometrin tieosuus on avoinna kulkuneuvoille aamukuudesta iltakuuteen, muuna aikana tie suljetaan. Ajajat eivät saa edes pysähtyä tuolla intiaanien reservaatin alueella ajaessaan sen läpi.

Viidakko tulee tiehen asti kiinni tällä pätkällä, aikaisemmin oli kunnon penkereet ja hakattua ja poltettua metsää joka antoi valoa, tämä osuus on niin tiheää ettei näe kunnolla bussin sisällä.

Riitasointu viidakkotiellä: Coca-Colan punainen rekka tuplavaunuilla tuli vastaan.

Läpi päiväntasaajan tultiin, olen taas eteläisellä pallonpuoliskolla. Ei tunnu missään.

Pysähdymme syömään keskellä ei-mitään, täällä kumminkin löytyy isohko ravintola.Seisova pöytäkin, ei ihan niin kuin jossain ABCllä Suomessa. Kerään lautaselle sapuskaa, tuumin vähän hygieniatasoa mutta jos ruokamyrkytys iskee niin sitten iskee. Hyvää ruokaa.

Vessan betonilattialla nukkui mies, auringolta paahteelta tullut suojaan. Outo valinta paikalle, vessat tällä helteellä ovat aikamoisia hajukoppeja. Makuasia taas kerran.

Maasto hiukan vaihtelee, nyt viidakossa näkyy suuria sadekauden lampia suurentamia lampia ja niissä törröttää kuivettuneita lehdettömiä kelopuita. Taas olisi valokuvan paikka mutta tummaksi värjätyn ikkunan läpi en edes yritä.

11 tunnin jälkeen paussi Presidente Figueiredossa eikä taaskaan teetä mistään. Turhauttavaa kun eivät ymmärrä englantia eikä edes espanjaa kun yritän pyytää edes kuumaa vettä, teepusseja kun on itsellä.

Lopuksi ymmärtävät mitä haluan ja keittävät raanavettä. Pitäisi kyllä olla juomakelpoista kiehutettuna.

Onneksi bussissa on vessa jos varpusparvi puskee myöhemmin ulos.

Eivät ottaneet vedenkeitosta mitään, maksoin sitten leveällä hymyllä sen.

Bussi alkoi lähteä ja kuppi kuumaa on niin kuumaa etten ehdi sitä juomaan. Keittäjä hoksasi huoleni ja sain muovimukin mukaan.

Obrigado!

MANAUS

Runsaan 13 tunnin ajon jälkeen vihdoinkin Manauksessa.

On tämä kaukana kotoa; kesti 120 päivää tulla tänne.

Taksi, hintasota alkaa, pyynti 30 reaisia, otan taas uskomatonta-miten-kallis-taksi -ilmeen ja mies pudottaa hinnan 25:een. En tiedä yhtään mikä on oikea hinta mutta olkoon.

Taksi ajaa vaikka kuinka pitkään, suuri on Manaus. Keskustassa alkaa syntinen elämä, on perjantai ja kaduilla heiluu puolialastomia ihmisiä humalassa, sotkuisia katuja, pulloja, kaaosta.

Mihinkähän se ajaa oikein, ollaan jo hämärillä sivukaduilla, ei ihmisiä, vain suuria roskakasoja.

Mutta Hotel Continental löytyy. Kuski vielä kantaa rinkkanikin sisään.

Pyydän odottamaan kun zekkaan huoneen, no joo, no, ei tällä hintaa voi kovin luksusta odottaakaan. Ovet roikkuu, roskainen lattia.

Olkoon, onpahan alkuverryttelyä laivamatkalle Amazonia pitkin, kuuleman mukaan hytit siellä on putkaa pahempia. Sekin nähdään.

Kysyn respanäijältä puhuuko espanjaa, si si, ja jatkaa portugaliksi. Kantaa rinkan huoneeseen ja puhuu koko ajan vain portugalia. En ymmärrä juuri mitään, kyselee jotain mutta mitä.

Aamiaisen ymmärrän olevan 7-9 välillä mutta loput menee yli ja korkealta. Aivan sama.

Tunnin päästä kuuluu tuttua siristystä, helvetti, suuret torakat pitää tuommoista ääntä! Ja lattialla juoksee kymmensenttinen valtava torakka. Hitto että inhoan noita tautitorakoita, sain niistä tarpeekseni jo vuosia sitten Hongkongissa, en totu niihin ikinä.

Otus varmaan tuli parvekkeen oven alta, rako on niin suuri että mahtuis Hesari pystysuunnassa sisään.

Lisäsiritystä kuuluu taas, niitä on sitten tulossa koko suku sisään, kutsumatta.

Hermosto ihmisen hermostuttaa.

Puen ja paineleen respaan valittamaan kovaa kohtaloani ja vaadin huoneen vaihtoa.

Onneksi löytyy parempi koppero, tai ainakin näyttää siltä.

Ja ei yön aikana näykään niitä, taitavat juhlia erävoittoaan ex-huoneessani.

Aamulla sataa. Ja kun päiväntasaajalla tropiikissa sataa niin silloin Sataa!

Naapurihuoneen tyypin kanssa nojaillaan terassin kaiteeseen ja katsellaan kovaa kastelua. Miehellä on niskalävistys, paksu U:n muotoinen tanko on ihon läpi niskan alaosassa.

Tosin mieluimmin niskassa kuin Prince Albert-versiona, ne jotka tietävät mistä puhun, tietävät.

Lämmin sade ei haittaa kulkua, painelen ensimmäiseksi satamaan, täytyy saada laivamatka Belemiin.

Aikamoinen reissu se olisi, 4 vuorokautta laivalla pitkin Amazonia.

Kyselen kulman kundeilta ja ohjaavat lippumyyjän luo. Kysyn puhuuko hän espanjaa ja onneksi puhuu hän.

Seuraava laiva joka menisi Belemiin asti lähtisi vasta keskiviikkona.

Mulla ei ole aikomusta odottaa niin kauan.

Entä Santaremiin, se on lähes puolivälissä? Sinne menee joka päivä, matka kestää 36 tuntia.

Ok, siis ylihuomenna sinne, haluan hytin. Huh, yksinkö menet hyttiin, se on kallis, 600 reaisia.

Ei hitto, sehän on noin 230 euroa ja tommosesta matkasta!

No, saat 400 reaisilla.

Kallis se on sekin mutta kerran elämässä sitä Amazonilla seilataan. Sopii.

Riippumatolla kun nukkuisi ulkona katoksen alla pääsisi paljon halvemmalla mutta haluan oman rauhan silloin kun siltä tuntuu, hyttiin pääsee aina jemmaan.

Suunnitelmat meni nyt kyllä vähän puihin. Mun täytyy päästä sinne Belemiin, sieltä on hyvä lentää Cayenneen.

Lähden etsimään matkatoimistoa, varaan sieltä jo lennot Santarem - Belem - Cayenne niin saan olla rauhassa siltä murheelta.

Vastaan tulee toimisto jolla on Varigin lentoyhtiön logo ikkunassa, hyvä, Varig lentää Cayenneen.

Sisällä taas ongelmia, Manaus on miljoonakaupunki (1,5 miljoonaa asukasta) ja matkatoimiston myyjä ei puhu mitään muuta kieltä kuin portugalia, ei edes espanjaa. Kiukkuinen ilme leidillä kun en tajua mitä se selittää. Tietysti se on kurjaa kun turisti ei puhu maan kieltä mutta Manauksessa on kansainvälinen lentokenttä ja silloin luulisi että toimistossa osattaisiin muutakin kuin yhtä kieltä, edes espanjaa.

Lopulta päättelen ettei hän voi matkaa mulle varata koska yhteydet ei pelaa Santaremiin. Asia selvä.

Opaskirja esiin ja menen sitten suoraan Varigin toimistolle.

Löytyy paikka mutta ovessa lappu etteivät palvele enää kuin lentokentällä. Sepä hienoa, ihmiset joutuvat ajamaan 13 km kentälle saadakseen lipun.

Automaatille, kallis laivalippu verotti varantoni. Bradesco on havaittu ainoaksi toimivaksi pankiksi.

Vaan ei toimi, ilmoittaa että yhteyksissä vikaa, kokeile myöhemmin uudelleen. Muut kyllä saavat automaatista rahaa.

Taas hyvä fiiliis. Kuka tietää koska yhteydet pelaa? Ehkä vasta usean päivän jälkeen.

No, meen sitten pääpostiin hakemaan postimerkkejä. Posti löytyy mutta suuri talo on muuttunut joksikin kojukauppiaiden myymäläksi. No johan, kuinka usein pääpostit vaihtaa paikkaansa??

Kyllä taas kiristää vanne päätä.

Kyselykierros tuottaa tulosta että posti on siirtynyt kaksi korttelia. Kannatti siirtyä kaksi korttelia?

Löytyy se vihdoinkin. Kiinni. Jeps.

Meen sitten edes syömään. Etsin paremman väen paikan että saan maksettua Visalla ja säästän käteistä.

Löydänkin ja saan loistavan lasagnen, maistuvaa eikä mitään mikromössöä. Ja Visa käy.

Rohkaistun ruoasta niin että kävelen taas automaatille ja saan 200 reaisia. Nonniin, elämä voittaa.

Päätän seuraavan siirtoni. Menen lentokentälle bussilla ostamaan lippuani, bussi on halpa täällä.

Tilataksilla lentokentälle, maksoi vain euron ja saan samaan hintaan city-tourin.

Kentältä löytyy Varigin ja parin muun yhtiön myyntitiskit vierekkäin mutta muut kuin Varig ei lennä Cayenneen.

Kello on 14:10, ja Varig on mennyt kiinni klo 14:00. Todella huonoa palvelua. Muut yhtiöt kyllä pitävät luukkujaan auki mutta ei tämä.

Onnenpäivä mulla kyllä tänään. Pitäiskö lotota? Laittais 30 rastia ja kaikki ohi.

Amazonasin alueella on oma punavalkoinen lippunsa tähtien kera, poliisien univormuissakin näkyy vain se eikä Brasilian lippua.

Menisihän tämä ihan omana maanaan, valtavan kokoinenkin on.

Satamassa täytyy käydä kuvaamassa erikoisen näköisiä laivoja jotka suhaavat pitkin Amazonia. Ne ovat yleensä todella kapeita mutta korkeita kolmekerroksisia laivoja.

Satama Porto Flutuante on tehty v. 1902 ja brittien suunnittelema. Se kelluu kokonaan koska joen korkeusero vaihtelee sadekauden takia 14 metriä.

Satamassa on hienot tullirakennukset 1900-luvun alusta, brittiläiset nekin.

Sataman kalahallissa on kiva käväistä kummia kaloja katsomassa. Pöydällä oli mustia kaloja jotka käveli evillään karkuun. Silmät niillä oli syvällä päässä ja ne toljotti kun otin niistä kuvia. Väkevät evät, niiden kärjillä käveleskelivät.

Kysyin nimeäkin mutta brassikielinen nimi ei jäänyt mieleen.

Fileerausmies vinkkasi mulle että käypäs katsomassa tuolla toisella pöydällä. Menin ja mies esitteli ehtaa piraijan-kasaa. Väänsi parin kalan suut auki ja näytti kuuluisat hampaat. Sanoi että kokeile, kokeilen ja hitto kun olikin terävät ja kovat, kyllä noilla sahaa sintit halki sekunnissa.

Aika örmyjä.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=339109%2Ejpg


Pit
ää zekata missä moista voisi maistaa. Se on "pure tai tule purruksi".

Aamuinen laivalippumies hoksaa mut ja huutaa etunimeltä, kas, turistin nimen muisti.Ei sillä kummempaa asia, halusi vaan näyttää että tuo San Marino-laiva on sitten sinun laivasi maanantaina.

Kysyn voidaanko käydä katsomassa paattia nyt?

Joo, mennään vaan, esittelen sen sulle.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=339113%2Ejpg


Porukat pesev
ät laivaa, pyykkiä roikkuu kaiteilla. Halusin nähdä millaisessa majassa majailen, kallis koti kun on.

Mennään kakkoskerrokseen ja pieni on poksi, kaksi laveria päällekkäin ja se on siinä, jos 4 neliötä yhteensä niin hyvä.

Eikä edes ikkunaa ole.

Patjat on pois, myrkyttävät kämppiä torakoiden ja moskiittojen takia. Sielläpä yksi juoskenteli laverin päällä, pistäkää kunnon kamaa kamalaa kamariin ettei mun tarvitse yöllä kengitellä sitten niitä hengiltä.

Kolmoskerroksessa on sviittihytit, ne on jo sentään omalla vessalla ja tilaa ehkä12 neliötä. Mutta yhtä karuja kaikki, rautaseinät ja puulaverit ja millä hinnalla vielä.

Baarikin löytyy kolmosesta, luukku seinässä ja olutta kuulemma saa. Voi juku.

Pimeys illan pimentää Manauksessa, sataman kapakat ja juopuneet ovat synonyymejä. Käveskelen kuppiloiden välissä ja katselen kännittelevien brassien touhuja ja toilailuja. Samat synnit ne on täälläkin, porukka huutaa ja juo tajuttomaan humalaan itsensä, ulkokuppiloissa lauletaan karaokea kadulla ja porukka viskoo tyhjiä oluttölkkejä minne sattuu.

Osa on jo sammunutkin.

Saattaa olla levotonta tulla tänne puolenyön maissa jos nämä vielä auki ovat. En taida tulla verta kerjäämään.

Hotellihuoneessani on hemmetisti sääskiä. Mukava tunne kun tiedän olevani malaria-alueella, eikä ole edes lääkkeitä mukana. Puolen tunnin aikana tapan 6 sääskeä, mistä niitä riittääkin.

Täytyy todella varoa saamasta liikoja pistoja, kaksi pääsi jo pullistumaan verestäni, ei huvita tulla paareilla Pariisiin kuumehoureisena täältä. Liian myöhään hoidettuna malaria on tappava.

Vielä kun saisi tietää mikä tilanne täällä on dengue-kuumeen kanssa...

No, ei täällä ainakaan tarvitse kidnappauksia pelätä. Luin miten USAssa menetellään jos heidän kansalainen napataan: hallitus jäädyttää perheen varat samantien etteivät pysty maksamaan lunnaita.

Äkkiä kuulostaa julmalta mutta toimii. Kidnappaukset Kolumbiassakin ovat vähentyneet reilusti, jenkkejä ei enää napata kun napattujen hinnat hyydytetään, ei ole ei tule. Ei paljon nappaa napata enää kun ei enää nappulaa napsahda tilille.

Sunnuntaiaamun ensiduuni oli mennä takaisin lentokentälle varmistamaan lentoliput välille Santarem-Belem-Cayenne. Ja jep, Varigin toimisto on auki.

Tamuttamut... sepäs ei lennäkään enää Santaremista minnekään, eikä Belemistä Cayenneen. Mene Golin toimistolle, ne lentää.

Löydän Golin, ja saan kielikynnyksestä johtuvan takkuamisen jälkeen lennon Belemiin. Vaan he eivät lennä Belemistä Cayenneen.

No etsin seuraavan firman joka lentää.

Maksu, tarjoan Visa-korttiani. Ei kelpaa kuin kotimaiset.

Siis mitä, tämähän on kansainvälinen kenttä ettekä huoli muita kuin brassikortteja.

Kun ei niin ei.

Ei auta kuin kaivaa varakassaani ja maksaa käteisellä. Hirvittää jos en taaskaan saa automaatista rahaa, en ole maksanut edes hotelliani vielä.

Menen viereiseen matkatoimistoon ja annan heidän hoitaa Belemistä eteenpäin. Löytyy, huh huh, sopiva lento ja päivä, helpotus.

Taas tarjoan Visaa ja mies ottaa ja syöttää numerot koneeseen.

Ei kelpaa.

Kysyn voitko höylätä tai jotain.

Ei onnistu, on vain tämä nettiyhteys.

Eli mun on todellakin yritettävä saada rahaa automaatista.

Kentällä on Bradescon automaatti mutta en saa taaskaan Visa-kortillani rahaa, onkohan siinä joku ihme vika. Pelkällä automaatti-Visalla saan mutta en 400 reaisia enempää.

Lasken kaikki rahani ja saan lentolipun mutta käteistä ei jää juuri mitään.

Mutta onpahan liput.

Onneksi kentällä on rahanvaihtopiste, ja kohtuullinen kurssi kahdelle matkashekilleni, helpotus, saan maksettua hotellini ja jää rahaa ostaa ruokaa.

Keskustassa on jotenkin oudon vähän porukkaa, ihmetystä ilmassa.

Kunnes "eksyn" suurelle kauppakadulle ja täällähän kaikki on, koko leveä katu on suljettu autoilta ja satojen metrien matkalla kojua kojun perään jotka myyvät rojua rojun perään.

No, on täällä tarpeellistakin tavaraa, ruokakojua ja muuta. T-paitaa tyrkytetään turistille, ainoalle joka on kaupungissa eli mulle. En ole nähnyt ainuttakaan turistia täällä.

Teatro Amazonas on maankuulu oopperatalo vuodelta 1896, valtavan kokoinen ja kaupungin keskeisellä paikalla. Manaus kun rikastui kumipuiden avulla aikoinaan ja rahan piti myös näkyä.

Talon marmori tuotiin Italiasta, metalliosat taottiin Skotlannissa, Eurooppa oli hienon laadun tae silloin. Puu tietysti saatiin omasta viidakosta mutta senkin he lähettivät Eurooppaan veistettäväksi!

Loppusilauksena oli tuolloin päällystää talon edessä oleva katu kumilla ettei rattaiden ääni päässyt häiritsemään kuuntelijoiden nautintoa sisälle.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=339119%2Ejpg


Iltaisin täällä on melko tylsää, ei ole oikein mitään ruokapaikkoja tai edes kahviloitakaan. No eipä niistä kyllä kaipaamaani teekupillista saisikaan.

Näyttää olevan kuollutta olo myös paikallisilla; mummot istuvat ikkunoilla ja katselevat satunnaisia ohikulkijoita tarkkaan.

Hotellini kun on satama-alueen vieressä niin kantakuppiloissa kyllä riittää väkeä, humalaisia örisijöitä heiluu jo alkuillasta.

Manauksesta puuttuu jonkinlainen kulttuuri. Tuntuu että paikka on kehittynyt kapisesta kalastajakylästä suureksi cityksi kumipuiden tuoman vaurauden ansiosta mutta että mitään syvempää funktiota sillä ei ole.

Vaikka kaupungissa on Teatro Amazonas se ei asiaa muuksi muuta.

Ehkä tällä paikalla on ollut suuruutensa päivät vaurauden aikana ja nyt kun mesta on taantunut se näkyy viikonlopun juopottelussa ja alakulossa.

Pois on tulevaisuus joka voisi jotain tuoda, on vain pysähtyneisyys joka usein on leimaavaa pikemminkin pikkupaikkakunnille.

Puuttuu yleinen optimistinen ilmapiiri.

Onneksi on vielä kirjoja mukana mitä en ole lukenut, nyt on pimeän tultua aikaa. Mielellään menisin istumaan ja juttelemaan mutta paikalliset eivät todellakaan osaa mitään muuta kuin portugalia, ei edes espanjaa.

Aamulla heräsin järjettömään myrskyyn, salamaa tuli salaman perään. No antaa nyt paukkua niin on joella iltapäivällä selkeää.

Arkiaamu ja Manaus on kuin toinen kaupunki! Ihmisiä liikkuu, kaupat auki ja apeus tiessään. Nyt tämä vasta näytti elävänsä!

Kadulla on festivaalikin, ihmiset heiluttavat lippuja ja samba soi.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=339472%2Ejpg

Sain jopa rahaa automaatista, mikäs tässä ollessa varakkaana miehenä maailmalla.

Ajattelin ostaa kunnolla vettä laivalle, en luota niiden isoihin vesisäiliöihin. Samalla ostan suklaata ja jotain pientä.

Jonotan Carrefourissa aikani ja kun tulee mun vuoro, kassa sanoo että tämä kassa on vanhuksille ja raskaana oleville naisille.

Mistäs minä sen turistina tiesin. Etkö voi ottaa nyt näitä muutamaa vesipulloa.

En.

Hemmetti, olisit voinut sen verran, en ala uudestaan jonottamaan.

Jätän korin ostoksineen siihen ja häivyn.

Lähden hotelliin maksamaan huoneen ja kannan kamat jo laivalle.

Kunnon hellettä pukkaa, onneksi vesistössä on viileämpää, ainakin tuulee.

Laiva on aivan täynnä väkeä, näyttäisi olevan brasseja kaikki, en taida saada juttukaveria matkan ajaksi.

Eipä tuo mitään, nautin matkaamisesta, en silloin välttämättä ketään muuta tarvikaan.

Rautahytti on saunaa kuumempi, kaikki 3 neliötä hohkaa hellettä. Taitaa tulla tuskainen reissu nukkua.

Ei hätää, yksi miehistöstä näyttää että tästä ilmastointi päälle ja johan puskee pakkasta pakkiin.

Pakko on sitä juomavettä hakea, painun uudestaan kauppaan ja ostan 6,5 litraa vettä, saa nähdä riittääkö. Pari mehua, keksejä ja suklaata.

Kadulla mamma myy tuoreita sämpylöitä suuressa pussissa, maksaa vain 2 reaisia eli alle euron, siitä mukaan!

Hyttini eli camarote on sillä aikaa muuttunut saunasta kylmäköksi, antaa ilmastoinnin jäähdyttää koko päivän, sammutan sitten yöksi.

Yläkannella olevassa baarissa on joku keksinyt että volumen voi laittaa täysille ja laittoi myös. Meteli on niin kova ettei siellä pysty olla.

Hemmetinmoinen kuhina satamassa käy, ihmisiä kantaa läpimärkinä hiestä puu- ja olutlaatikoita, kaikki botskit lastataan niin täyteen kun saadaan tavaraa.

Sängynpäätyjä, helloja, suuria häkkejä kanoja täynnä ja moottoripyöriäkin tuodaan, kaikki mikä mahtuu, kelpaa.

Laivoihinkin tulee kauppiaita kuka myymään aurinkolaseja, leipää tai jotain juomia.

Torvi soi laivan yläkannella, ulos laivasta kamakauppiaat, satamahuorat ja varkaat, lähdemme kohta Santaremia.

Peruutamme ulos ahtaasta satamasta, vasta kolmas kerta toden sanoi.

Ihmiset hyvästelevät laiturilla, kädet heiluvat ja heiny-huutoja huudetaan.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=340524%2Ejpg

Purjehdimme. Hienoa. Helvetin hieno fiilistä seilata pitkin Amazonia. Aurinko paistaa, ihana ilma. Glad I do this.

Aistit terävöityy, hereillä ja läsnäolon fiilis.

Nojaan reelinkiin ihan laivan kokassa ja katson kuinka sateenkaaret seuraa laivan kylkipärskeissä.

Rentouttavaa kuin tuleen tuijotus.

Tunti menee äkkiä, virtaa vie ajantajun.

Matkustaminen on rentouttavaa, ajatukset tulee aaltojen tahtiin ja ne ajatukset on hyviä.

Sisälläni virtaa ajatusten Amazon.

Joku valitti Lonely Planetin nettisivuilla tämän reissun tylsyyttä. Kaikkea muuta kuin tylsää.

Mielen sisäisen maailman köyhyys tai puuttuminen tulee hyvin esiin tälläisillä matkoilla joissa ei räisky ja pauku koko ajan tai musiikki pauhaa mp3-soittimessa.

Hypnoottisen rauhoittavaa tämä on upeilla maisemilla.

Aallot on matalat ja litteät koska päiväntasaajalla keskipakovoima on suurin, navoilla taas pienin.

Siksi aaltoja ei täällä käytännössä esiinny, vain jonkinlaista pinnanliikettä.

Edes suuret nopeat moottoriveneet eivät nostata minkäänlaisia aaltoja, vene vedessä kyntää ja vesi tasaantuu samantien kun alus on mennyt.

Jännästi vesi vaan valuu veneen jättämän uraan, aallot litistyy samalla sekunnilla kun ne on nousseet ylös.

Ja höpöhöpö. Kyllä teitä on helppo huijata. Menkää keittämään kuppia kahvia ja höhötelkää samalla keittimen vieressä itsellenne että ollaanpas sitä taas hölmöjä, kaikki me uskotaan joka pokalla kirjoitetaan. Oho, jäi suodatin pois vahingossa, pistin kahvit suoraan tötsään ja nyt ne meni pannuun asti. Kylläpä ollaan vielä kämmäreitäkin.

Loistofiilis. Ainoa murhe on jos saksalaisten sukellusvene osuu paikalle ja torpedoi aluksen. Saankohan nukuttua? Pitäisikö jäädä yövahtiin?

Muutama delfiini polskuttelee kauempana, eivät meistä kiinnostu.

Kirahveja ei tullut yhtäkään vastaan. Harmi. Amazonin kelluva kirahvi

(Cellus ciraffus amazinos) on kyllä niin harvinainen että sitä ei ole tavattu vielä koskaan yhtäkään yksilöä.

Tunnin päästä tulee vastaan kierteitä, kaksi jokea sekoittuu toisiinsa, sininen ja maitokahvi seostuu sameaksi virraksi ja joki näyttää pysähtyvän, vain suuria pyörteitä kieppuu.

Pohjoispuolella kaukana raivoaa suuri myrsky, meillä tyyntä. Myrskyn edellä?

Leveä on joki, vastarannat kiiskineen näkyy kapeanrosoisena vihreänä nauhana, loppukuva on taivasta ja jokea.

Chris Rean "Looking for a summer" kuulostaa Ipodissani ihan Kari Tapiolta, voisin tehdä siihen suomenkieliset sanat ja lähettää sille esitettäväksi.

Ellei sekin oo jo kuollut.

Fiilistelin 2 tuntia laivan kärjessä Amazon-lipun lepattaessa yläpuolella. 2 tuntia on lyhin yksikkö jokimatkalla tällä.

Fakta kiinnostaa ja kirja kertoo:

Amazonin alue on 6 miljoonaa neliökilometriä, Suomen pinta-ala 338000 m2, joten melkein 18 Suomea mahtuisi tänne, todellinen Suur-Suomi.

Joessa virtaa 17% koko maailman makeasta vedestä ja joen suulta voi valtamerilaivan kokoluokkaa olevat alukset matkustaa 3500 kilometriä sisämaahan kunnes päätyy Iquitokseen, Peruun. Itse joen pituus on 6275 km.

Joen virtaamaa sen suulla mereen on 12 miljardia litraa minuutissa.

Amazoniin virtaavat sivujoetkin on aika muhkeita; Rio Madeira on 3200 km pitkä ja Rio Tocatins 2750 km plus 1100 muuta sivujokea näiden lisäksi. Purjehtimiskelpoista matkaa joissa on yhteensä 80000 km, eli kaksi kertaa maailman ympärimatka!

Aika vesikultia.

Ei tarvitse Brasilian maailman viidenneksi suurimpana maanakaan hävetä etäisyyksiään: Kulkeminen maan päästä päähän on pitempi matka kuin rannikolta Afrikkaan.

Amazonin ja Matto Grosson alueita ei ole vieläkään kaikkea pystytty tutkimaan ja niinpä täältä löytyy edelleen uusia tuntemattomia jokia kuten myös uusia intiaaniheimoja joita ei ole aikaisemmin tavattu.

Pian kello 18 jälkeen alkaa hämärtämään, ilta tulee äkkiä. Kaukana rannoilla syttyy hitaasti pieniä valoja siellä täällä. Jonkin verran on asukkaita pitkin matkaa.

Teitä ei ole, matkat kuljetaan veneillä.

Myöhemmin valoja ei enää näy missään. Pimeässä kuljetaan muutenkin. Paitsi Venus loistaa taivaalla.

Molempien kerrosten kansilla riippumatot alkaa täyttymään, ihmiset hyytyvät, nukahtelevat matoissaan.

Laivan takaosan riippumatot ovat kyllä huonolla paikalla, moottorit pauhaavat, ehkä meteliin tottuu mutta luulenpa että korvat soi parin päivän oleskelun jälkeen.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=340519%2Ejpg

Osa vessoistakin on takaosassa, lähimmät riipparit saavat tönäisyn joka kerta kun joku menee ohi. Siihenkin kai tottuu.

Kokki keittää vettä mulle kun heiluttelen teepussia, sanoo että kiehauta itse lisää jos loppuu.

Meri-ilma väsyttää. Niin tekee joki-ilmakin, 5 tunnin jälkeen alkaa unettamaan. Istun kuitenkin takaosassa lukemassa uutta Newsweekiä jonka ostin kioskista.

Onneksi kukaan muu ei tullut hyttiini, it's all mine, kaikki kolme neliötä ja kaksi sänkyä.

Kylläpä siitä maksoinkin hyvästi.

Kuudelta aamulla paukutus hyttini ovelle. Olisi kahvia.

Kiitos en juo.

Huh, kuudelta jo!

Mutta onpahan kaunis aamu Amazonilla! Aurinko on jo noussut ja sininen taivas muutamine pilvineen. Hienoa!

Teen aamulenkin uimalla laivan ympäri 30 kertaa, viimeisen kierroksen sukellan kölin alta vähän niinkuin loppuspurtiksi.

Pysähdyttiin puolenpäivän nurkilla jonnekin pikkukaupunkiin. Nyt vasta huomaa kuinka kuuma on kun ajoviima ei jäähdytä. Mahdotonta olla auringossa, sulaa, paita on heti kiinni ihossa.

Ehdimme jo ajaa muutaman minuutin kun kapteeni pysäytti moottorit, mitäs nyt? Takaa tuli pikku moottorivene vauhdilla, kaksi matkustajaa oli käynyt satamassa ja myöhästyneet laivasta.

Vauhdista vaan kyytiin ja matka jatkuu.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=340532%2Ejpg



Vihre
ää kosteikkoa riittää, ihmisistä autiota rantaa. Täällä on tilaa, ei tarvitse pelätä lastun tulevan virran mukana ja lähteä kirvestä hakemaan.

Vastaan tulee kelluva poliisilaitos, koko latinki kelluu suuren ponttoonin päällä.

Passintarkastuskin kuuluu näköjään asiaan, yksi "matruuseista" hakee mut yläkannelta hokien pasaporte, pasaporte.

Poliisi katselee leimat ja ok, nostaa peukun pystyyn.

Brassit on kyllä peukka-pystyssä -kansaa, liki joka kanssakäyminen päättyy peukkupystyyn -eleeseen. Kovin on laaja kirjo peukun käytöllä mutta joka merkitys on positiivinen.

Karjatiloja rannassa näkyy välillä, ja lehmiä aterialla jokirannassa, tilaa on nassuttaa ruohonkortta ja piknikkiä mansikeille.

Jos rantamökkitonttia kaipaa ilman rajanaapuria, täältä löytyy. 12 miljoonalle ekalle tontti takuuvarma.

Ahh, taas syötiin. Turhaan murehdin että minkälainen murkina tämmösessä purkissa on, hyvää ja sitä on riittävästi.

Isoja vihreitä sudenkorentoja roikkuu naamaansa pesemässä laivan takareelingissä. Niiden naamat on identtiset Homer Simpsonin kanssa, ei puutu kuin pieni donitsi koukkuisiin näppeihin.

Aurinko laskee taas iltakuudelta, komea on taivaanrannan väritys ja tyyni leveä joenpintaa tuplaa värit. Hieno fiilis.

Olisin voinut helposti matkustaa vielä monta päivää täällä, rauhallista ja rentoa oloa.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=340537%2Ejpg

Kahdeksan maissa laiva hiljentää ja lähestyvän kaupungin valot kertoo suuremmasta paikasta. Missähän ollaan?

Keittiön tyttö tulee selittämään jotain mun hytin avaimesta. Kovasti haluaisi sen takaisin mutten ymmärrä miksi.

Kunnes portugalin seasta ymmärrän sanan Santarem. Eihän me nyt vielä? Kuusi tuntia vielä pitäisi olla matkaa.

SANTAREM

Kyllä, ollaan Santaremissa. En suostu uskomaan vaan kysyn toiselta laivaduunarilta ja hän myöntää asian todeksi.

Kuusi tuntia ETUAJASSA???

Ja Suomikin voitti Euroviisut.

Nämä kaksi asiaa olen nyt kokenut.

Voin kuolla rauhassa.

Otan taksin hotelliin, kuski höpöttää koko matkan kuinka kallis se on ja kuinka paljon halvempi laadusta tinkimättä olisi hänen ehdottamansa paikka.

Sanon että mennään sinne jos en pidä valitsemastani hotellista.

Ukko uskoi lopulta etten mene hänen komissiohotelliinsa.

Siisti hotellihuone on, jokohan ilman elukoita?

Tarkistan vessan ja tuommoinen ikkuna tarkoittaa eläin-ikävyyksiä: ikkuna on tiilistä tehty lasiton luukku, sieltä mahtuu kaikki marsua pienempi sisään.

No, otan tämän vaikka hintava.

Ihana käydä suihkussa pesemässä kahden päivän pinttyneen hien, paitakin on kuin mustatärkättu, pysyy itsestään pystyssä.

Pikainen tutustumiskävely kaupunkiin. Vain rantakadulla tapahtuu, muutamia paikkoja on avoinna.

Tämäkin on tyypillinen eteläamerikkalainen pikkukaupunki (180000), paikka "kuolee" auringonlaskun jälkeen, kaikki kaupat sulkevat ovensa, vetävät paksut panssarikaihtimet ikkunoiden eteen ja jää vain himmeästi valaistut kadut roskavuorineen.

Tylyä tyyliä.

Mutta tätä se on täällä.

Luen kirjaa vähän aikaa ja käyn sammuttamassa valot ennen nukkumaan menoa oven vierestä.

No eipä, torakkahan siellä juoksi ovea pitkin.

Sai väkevän käsittelyn sandaalistani. Minä maksaa huone, minä omistaa huone, minä valitsee huonetoveri, minä tappaa huono huone toveri.

Aamulla on kiva aloittaa päivä kävelemällä leveällä kävelykadulla joka on osittain rakennettu joen päälle.

Rikas linnusto Amazonilla on kaupunkien läheisyydessä, kirkkaankeltaisia lintuja hyppelehtii kaiteilla ja ylhäällä taivaalla lentää mustia suuria haukkoja.

Santaremissa Amazoniin yhtyy Tapajosin sivujoki ja väri vaihtuu joessa, Tapajosin vaalea mutavesi tekee tekee sivujakauksen joelle. Kuinkahan kalat näkee uida moisessa mutasumussa?

Rantakadulla nuoret miehet ansaitsevan hiluja peittelemällä parkkeeraavien autojen tuulilasit pahvilla, antaa hiukan lisäsuojaa paahtavalta helteeltä.

Tässä kaupungissa huipentuu äänekäs katumarkkinointi, mopoilla ajetaan ja kyydissä on suuri megafoni josta tuutin täydeltä kauppojen mainoksia.

Paras tuli vastaan rantakadulla: suuri pakettiauto oli tuunattu, yli 30 suurta kaiutinta joka ilmansuuntaan ja apukuski paasaa kaupan tilaamaa mantraa tuotteistaan ja niiden loistolaadusta.

On siinä hubaa ajaa koko päivän ristiin rastiin kaupunkia ja jollottaa joikua joutavista tavaroista.

"Osta uusi harppi meiltä, vanha kuluneesi kun ei piirrä enää suoraa viivaa."

Olen muuten seonnut tähän brassien guaraná-juomaan, hemmetin hyvää ja virkistävää. Ja voin juoda hyvällä omallatunnolla koska Coca-Cola ei (ainakaan vielä) omista sitä, rahat jää Brasiliaan.

Aikaa kuluu mukavasti auringonpaisteessa kylmä juoma vieressä, Amazonilla veivaa valtavasti valtavia aluksia, tankkereita lipuu ulapalla ja rannan tuntumassa putputtaa värikkäitä veneitä kalasaaliiden kanssa.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=340540%2Ejpg


K

äväisin Amazonin historiallisessa museossa mutta kokoelma oli valitettavan pieni. Yllättäen opas puhui hyvää englantia, söprais!

Rantakatu on tosiaan mukava paikka jäädä notkumaan, jäin katsomaan kun paikallinen pikakalastaja yritti heitellä siimaa jokeen.

Kalat vain kävivät syömässä syötin ja mies veti siiman jossa oli kaksi tyhjää koukkua.

Yritimme jutella mutta yhteistä kieltä ei löytynyt.

Mies pisti jotain keltaista massaa koukkuihin, kysyin mitä se on ja vastaus oli farinha. Kuka tietää, täytyy katsoa sanakirjasta, lienee jotain jauhoa koska olen nähnyt isoissa säkeissä saman nimen.

Mutta nyt nappasi! Mies veti pikkusintin ylös ja tapaushan piti kuvata.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=340725%2Ejpg


Oivalsin narraamisen ja valehtelun nyanssit ja syy-seuraussuhteen: ensin yritet
ään narrata kaloja ja kun se ei sitten onnistu, kotona kavereille kerrotaan kalavale, että oli se iso joka pääsi karkuun. Sen suomuista olisi voinut tehdä Porvoon kirkkoon uuden paanukaton ja sen kalan katsominenkin päästä pyrstöön kesti tunnin kun se oli niin pitkä. Ja tosi on.

Vaatimattomia nimiä näillä ohikulkevilla botskeilla on kuten Rei do Universo, Universumin Kuningas.

Joo. Laitalaudat repsottaa kuninkaalla, on tainnut kyljet kolhia universumin laitoja kun noin kanittaa.

Aamulla oli oudon hiljaista. Kunnes muistin että on joku pyhäpäivä, kaupunki on taas ihan kuollut.

Kävin Woophyssa katsomassa mitä kuvia Belemistä löytyy muttei mitään spesiaalia ollut. Eksyin jotenkin katsomaan Pompeijin kuvia Italiaan. Sääli, synti ja surku etten ole siellä vieraillut. Vielä.

Mutta hotellissapa on kunnon buffet! Puolellatoista eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa ja minähän jaksan.

Lento Belemiin lähestyy, otan taksin ajoissa kentälle koska Manauksesta saamani lappu on todella epämääräinen. Lapulle on kirjoitettu kynällä sitä sun tätä ja mun nimikin on vain Mik Leht.

Pyhä mutta paluu arkeen: lappu toki kelpaa tiketiksi mutta lento on reilusti myöhässä, odotusta kentällä yli 4 tuntia.

En siis ehdi nähdä niitä paikkoja mitä suunnittelin tänään nähdä Belemissä. Onneksi ei ollut jatkolentoja samaksi päiväksi, olisi ollut vieläkin hilpeämpi tunnelma.

Ostin pahvitötterön päähäni, punanenän ja serpentiinejä ja vietin aikani töräyttelemällä odotussalissa torveen.

Lopetin kun sain tekstarina kutsun tulla PoriJazziin soittamaan.

Noh, istuskelin ulkona, otin aurinkoa penkillä ja naureskelin omille jutuilleni. Hyviä juttuja ne oli, ei niitä muille kerrota.

Aurinko paistaa risukasaa josta sokea kana löysi jyvän: kentältä saa teetä! Riemukasta.

Nautin kupin kuumaa pystybaarissa ja tarkistan ohikulkevat beibet. Jaksan ihmetellä kirkkaanvihreitten silmien määrää vaikka suuri osa brasseista on tummia. Jopa liki mustilla on kirkkaanvihreitä silmiä, jännä juttu.

Mikäpä tässä oikeastaan on ollessa. Vietin tunnit ulkona mangopuun alla lukien älykästä Munkki ja Filosofi -kirjaa, välillä katsellen pikkulintujen riehumista vieressä.

Paras hetki päivästä on iltapäivä, aurinko on vielä korkealla muttei liian polttava enää, sen väri muuttaa ympäristön valkoisesta lämpimään kellertävään sävyyn, viilentävä tuuli helpottaa ja olo on kuin kesälomalla.

Yli 4 kuukautta tässä on jo kesälomaa vietetty.

Tulipa luotettava olo kun lippujen taakse käskettiin kirjoittaa lähiomaisen nimi ja puhelinnumero. Ei sanottu miksi, mutta kyllä kaikki tietää. Jospa viimeinen lento on tämä.

BELEM

No, ei ollut viimeinen lento. Eikä viimeinen taksimatkakaan hotelliin.

Kunnon iso huone ja halvempi kuin Santaremissa, mitä ihmettä?

Respa vinkkaa mut menemään syömään satamaan rakennetulle suurelle paviljongille Estação das Docasille.

Vinkki hyväksytään ja lähden hiippailemaan kaupungille.

Suurelta näyttää Belem ja onkin suuri 1,3 miljoonaa asukasta.

Suuruus kaupungin suurentaa.

Löydän perille ja satamassa onkin kolme valtavaa hallia. Halleissa on kauppoja, suuria ravintoloita sisällä ja ulkona leveät terassit joista näkee suoraan Amazonille.

Kamera jäi hotelliin joten täytyy tulla aamulla kuvaamaan paikkoja:

http://www.woophy.com/map/download.php?file=341505%2Ejpg

Viereisestä laiturista lähtee komeasti valaistuja kolmikerroksia puuveneitä seilaamaan joelle.

Yksi veneistä tulee rantaan ja se on täynnä parikymppisiä juhlijoita, riemukasta revitystä.

Porukka pistää hienon capoeira-näytöksen rannalla ja saat kyllä suuren yleisön, kaikki kääntyvät katsomaan esitystä.

Ensimmäisessä hallissa on ravintolan "seassa" museo joka kertaa laiturialueen historiaa ja remontin aikana sieltä löytyneitä esineitä on lasikaapeissa.

Paljon on laseja, vateja ja pulloja Englannista, tekivät paljon kauppaa Belemin satamassa.

Museon vieressä on yksi monista olutpaikoista ja tällä on oma panimo, lasiseinän takana näkyy rivissä kiiltäviä sammioita ja hanasta saa vastalypsettyä Amazonia-olutta.

Hienoa että ovat säilyttäneet hallien vanhan ilmeen, teräksiset kaaret ja suuret lasi-ikkunaiset seinät. Ulkona on rivissä vanhat satamanosturit keltaiseksi maalattuina, valaistuna ja pitkässä rivissä harvakseltaan

Viihtyisän tilan ovat tehneet ja näkyy ihmismäärässäkin, paikat ovat liki täynnä.

Löydän paikkani tästäkin maailmasta ja tilaan kunnon fileen ja lasi chileläistä punaviiniä. Pitkästä aikaa viiniä, maistuu!

Belem on yksi sateisimmista kaupungeista maailmassa. Täällä on jopa tapana määritellä tapaamisia sanomalla "Nähdään huomenna sateen jälkeen".

Mun onnekseni ei kumpanakaa päivänä tule vettä vaikka suihkutuksen pitäisi olla päivittäistä.

Tuumin että pari ääripäätä on taas nähty, Chilessä maailman kuivin paikka (no, Antarktiksen jälkeen) ja täällä sateisimpia ja silloin ei sadakaan. Nyt pitäisi taas lotota.

Tuun reissusta kaipaamaan vastapuristettuja appelsiinimehuja, kylmää ja niin hyvää. Erikoinen tapa Brasiliassa että tuovat usein 2 - 3 pussia sokeria mukana, saa lisämakeuttaa. Hullua, kyllä maistuvaa jo ja vielä sokeria sekaan.

En muutenkaan ymmärrä ihmisiä jotka Suomessa ostavat sokeroituja mehuja, ne kaikki poikkeuksetta maistuvat pahemmalle kuin aidot mehut.

Juomakulttuuri on väkevää. Cachaca-viinaa juodaan ja maljapuheet ovat väkeviä:

"Älköön vaimomme koskaan jääkö leskiksi". Brasilialaisten miesten toivotus lasia kilisteltäessä on ihailtavan epäitsekästä.

Exposição Asurini Awaeté lukee suuressa banderollissa ja alla kirjaimet FUNAI.

FUNAI (Fundação Nacional do Indio) on intiaanien suojelujärjestö ja yrittää pitää alkuperäisasukkaista huolen että heidän kulttuurinsa, elinpaikat ja tavat säilyisi.

Täällä on järjestetty näyttely Amazonin viidakossa asuvista intiaaneista, heidän tekemistä maalauksista ja koottu muutama alkuperäinen maja kaikkine tarvikkeineen.

Loistava valokuvanäyttely oli myös! Puolen metrin kokoisia värivalokuvasuurennoksia oli ripustettu katosta alas.

Kerrassaan upeita kuvia intiaaneista kylässään. Tonne mun pitäisi päästä.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=341507%2Ejpg


http://www.woophy.com/map/download.php?file=341506%2Ejpg

Yhdessä kuvassa vastasyntynyt sulaton linnunpoika oli naisen kädessä ja syötti suoraan suustaan pureskeltua ruokaa. Linnun pää oli naisen suun sisällä nokkimassa mössöä.

Raa'an näköistä oli kun kilpikonnaa hakattiin viidakkoveitsellä auki, suolet oli jo siistissä läjässä vieressä. Jäisi kyllä konna kokeilematta ja liemi laittamatta.

Koristelevat itsensä mustilla raidoilla, naamakin oli pelkkää viivakkoa.

Koristelu on melkoisen arkaaista, geometrisiä viivoja, mutta omalla laillaan kaunista, konstailematonta.

Kuvaaja on joku Diana Figueroa, täytyy netistä googlata, kiinnostavia kuvia naisella.

Seinällä oli nettiosoite myös, liekö muuksi kieleksi kuin portugaliksi?

http://www.fundacaoipiranga.com.br/

Hellyttävä tyttö tuli nukkuva koiranpentu sylissään ja näytti että laittaisin nimeni vieraskirjaan. Laitoinhan minä ja pyysin kuvalupaa. Alku-ujostelun jälkeen lupa myönnettiin ja kuvasta tuli hyvä, tyttökin oli tyytyväinen.

http://www.woophy.com/map/download.php?file=341504%2Ejpg

Mutta nyt on taas maanvaihtoa tulossa, 11. ja viimeinen uusi maa reissullani ennen Suomeen paluutani.

Lento Macapan kautta Cayenneen, Ranskan Guayanaan odottaa.

Oli pieniä kieliongelmia Belemin lentokentällä, sanoivat että multa puuttui joku lappu.

Mikä lappu? Ainoa lappu jonka sain Venezuelasta tullessani on tämä tullilappu.

Nainen otti mun passin ja lähti jonnekin. Mitähän tässä nyt tapahtuu?

Kysyin toiselta lipputyypiltä mistä on kysymys, ja sain selvää sanasta vacine, ahaa, rokotustodistus keltakuumetta vastaan.

Yep, löytyy. Näytin ja kelpasi. Näköjään sitä vaaditaan näissä maissa, hyvä että hommasin rokotuksen etukäteen Suomessa.

Nainenkin palasi seikkailultaan jostain, meinasko lähteä mun passilla Cayenneen?

Lentokoneessa sain jo esimaukua tulevasta, kuulutukset tuli ranskaksi, Cayennessa täytyisi nyt parler française.

Kone lähti ja voin huokaista hengityksestä, näiden lentolipputakkuamisen jälkeen tuntuu hyvältä olla taas matkassa.

Macapassa otimme kyytiin muutaman matkustajan ja tääs myö lähettii. 50 minuuttia ja laskeuduimme hiostavalle Cayennen kentälle. Olen Ranskassa vaikkakin etelä-Amerikassa.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home